Vapaa viikonloppu

Pitkästä aikaa täysin vapaa viikonloppu! Kyllä tuli tarpeeseen. Etä- ja lähiopetusta paiskittiin kaksi edellistä viikonloppua, joten nyt oli ihan pakko unohtaa työasiat. Olen levännyt ja tehnyt pieniä kodin puuhia.

Eilen siivosin parvekkeen talven jäljiltä. Kun kuivahtanut kanerva varovaisuudesta huolimatta pudotteli roskia lattian täyteen, muistin jokakeväiset lupaukseni: "Ei enää koskaan kanervia talveksi parvekkeelle!" Aina sen unohdan. Vaikka kuinka varovaisesti yrittäisi sen saada pussiin, parvekkeelle sinkoilee kuivaneita kukintoja. Huoh!

Siivouksen jälkeen kävin kaupassa. Yritän eksyä sinne vain kerran viikossa. Lähikaupassa on remontti ja tavarat ihan oudoilla paikoilla. Taidankin ryhtyä välillä käymään toisessa. Ostin ensimmäisen pikkunarsissiruukun parvekkeelle, joka säteilee keltaista kevään iloa sisällekin.

Tänään söimme ihanaa salaattia: basilikaöljyä, salaattijuustoa, kaprista, oliiveja, tavalliset salaattitarpeet ja lisänä valkosipulia ja mausteita. Ah, oli niin hyvää! Pääruokana oli makaronilaatikkoa, johon oli laitettu myös tomaattipurkki, porkkanaa ja ruukku persiljaa purjon kera. Se oli niin hyvää, että ketsupin unohdimme kokonaan. Minulle sitä jäi vielä alkuviikoksikin etäopetuspäiviin. Keskiviikkona olen 4 tuntia lähiopetuksessa, jolloin aterioin oppilaiden kanssa koululla.

Tänään kuuntelimme striimatun sanajumalanpalveluksen kotikirkosta, joka näkyy ikkunoistakin. Jumalanpalvelus oli hyvä, kuten aina: lohdutusta tähän lohduttomaan aikaan. 8 kynttilää kertoi siunatuista vainajista ja se on paljon täällä pikkukaupungissa. Moni yli 90-vuotias oli päässyt pois. Tänne jääville iäkkäille tämä aika on raskasta, kun ei saa olla tekemisissä läheisten kanssa. Onneksi on puhelimet. Olen soitellut omille kummitädeilleni ahkerasti.

Joka päivä olen yrittänyt ehtiä kävelemään. Olen kiitollinen, että polvikin kestää ja vielä saa liikkua ulkona. Tänään kävelimme aamuauringossa pienestä pakkasesta nauttien. Joutsenten äänet kuuluivat kaukaa, samoin järveltä jään kumina.

Tänään pitää vielä hiukan tehdä koulutöitä, jotta huomisen aamun voi aloittaa rauhallisesti. Sitten onkin taas työn touhua koko viikko. Yritän opetella rajaamaan iltoja omille asioille työn sijaan. Katsotaan, onnistuuko.

Etätöissä

Viikkoon en ole ehtinyt tänne kirjoitella. Koulujen etäopiskeluun siirtyminen oli aika iso hyppy tuntemattomaan opettajan ammatissa, varsinkin näiden pienimpien koululaisten kanssa. Tuntui, että ensimmäisinä päivinä ja viikonloppunakin painettiin hurjia päiviä, melkein 24/7. Yöunet jäivät vähäisiksi ja uusia toimintatapoja luotiin pikavauhtia.

Nyt on ensimmäinen kokonainen viikko kohta loppupuolella. Olen iloinen, että olen löytänyt omat toimintatavat luokkani kanssa, hommat sujuvat ja työmääräkin alkaa asettua kohtuulliseksi. Laitteet tosin laulavat työpäivän aikana ja vielä illallakin, mutta eiköhän tämä tästä vielä järkiinny, kun aika kuluu. Tai muuttuu vielä hurjemmaksi!  ;>)

Itse olen noin kerran viikossa lähiopetuksessa pääkoululla. Pienessä ryhmässä on kiva olla opena. Tietysti tartuntavaara mietityttää, mutta näillä säännöillä mennään, jotka yhteiskunta on antanut. Tänään olen jo suunnitellut ensi maanantaipäivänkin jo lähes valmiiksi, joten viikonlopun aion viettää ilman etäopetusta. Olohuoneen pöydälle levittäytyneen etätyöpisteen / studion aion purkaa työhuoneeseen viikonlopun ajaksi. Työhuoneen kirjoituspöytä osoittaut heti alussa aivan liian pieneksi, joten etätyö levittäytyi olohuoneen ruokapöydän ääreen.

Opetusvideoiden nauhoitus kotona on ollut hauskaa puuhaa. Teen sen suoraan iPadilla, josta on kätevä liittää peda.nettiin. Kännykän pienen ruudun kanssa en halua sohlata. Sopivaa jalustaa ei ole, joten kaiken näköisiä jakkaroita + kirjoja on käytössä, jotta oppikirjaan liittyvät hetket saa taltioiduksi. Enpä olisi uskonut tubettajan uraa omalle kohdalleni! Oppilailta on tullut ihania yhteydeottoja viestein, kuvin ja videoin. Suloista! Tänään keskustelimme jokaisen oppilaan kanssa videopuhelun välityksellä.

Ihailen joitain opettajia, jotka ovat jaksaneet omaa blogiaan päivittää tai sometella tässä häslingissä. Minusta ei ole irronnut edes yhtään kirjoitusta tänne tänä aikana. Ehkä nyt illoista alkaa löytyä hetkiä kirjoittamiselle.

Onneksi minulle tehtiin lähes 5 litraa kanakeittoa, joten sillä on hyvin ruokkinut itsensä etäopetuksen välissä. Joskus ei koko ruokailu ole tullut mieleen, vaan olen havahtunut vasta kiljuvaan nälkään. 

Liikkumisesta ja ulkoilusta pitää huolehtia kaiken koneella nököttämisen vastapainona. Ja vielä, kun saa liikkua! Millaiseksi elämä meneekään? Iloitsen kuitenkin rajoituksista, jotta tämä kamala virus saadaan aisoihin. 

Voimia kaikille ja yritetään pysyä terveinä, myös ystävät siellä Espanjassa ja muualla maailman turuilla!

Korona, korona, korona...

Tuntuu epätodelliselta. Eipä ole ehtinyt blogiakaan päivittää.

Jo viikon ajan olen työtehtävissä varautunut tulevaan. Olemme vastaanottaneet lukemattomia tiedotteita opetushallitukselta, kaupungilta, sivistystoimelta ja omalta rehtoriltamme, miten koulussa lähipäivinä toimitaan. Uudet ohjeet ovat nopealla vauhdilla kumonneet edelliset. Kaikki on tähdännyt valmiuslakien tuloon. Samalla on jatkettu luokassa normaalia opetusta mahdollisimman iloisina, turvallisia rutiineja noudattaen - lukuun ottamatta jatkuvaa käsienpesua ja muita hygieniaohjeita.

Viime torstaina alkoi jo näyttää siltä, että historiallisia hetkiä eletään. Tänään hallituksen ministerit kertoivat valmiuslakien tulosta. Oma työnikin muuttuu totaalisesti. Millaiseksi? Sen tulevat päivät näyttävät.

Toivottavasti yleensäkin ihmiset ottavat järjen käteen ja vessapaperin hamstrauksen sijaan noudattavat meitä viisaampien laatimia ohjeita, suosituksia ja määräyksiä. Nyt ei ole itsekkyyden vaan yhteen hiileen puhaltamisen aika.

Jotkut asiat huolestuttavat. Erityisesti se, miten hoitohenkilökunta jaksaa arvokkaassa työssään. Yhteiskunta on ajanut heidänkin työnsä hektiseksi ja mahdollisimman pienellä henkilömäärällä ja hoitajien surkean pienellä palkalla tehtäväksi. Yt-neuvotteluja ja irtisanomisia on ollut jatkuvasti. Nyt meidän koko yhteiskuntamme laittaa toivonsa hoitohenkilökunnan ammattitaitoon ja jaksamiseen. Toivon ja rukoilen todella tälle ammattikunnalle voimia sekä viisautta. Ruusu heille!

Appelsiinipuuroa ja sämpylöitä

Keitin appelsiinimehusta vispipuuroa ja tein samalla kaurasämpylöitä, joihin laitoin grahamjauhoja sekä pellavansiemenrouhetta lisäksi. Nam! Hyvää tuli.

Sämpylöistä suurin osa lähti sisareni perheeseen. Nuorin tytär tuli hypyn kengässä hakemaan, kun sai samalla esitellä nuorison käyttöön ostettua punaista Ford Focusta. Autolla oli jo kovasti ikää, mutta se oli uskomattoman siisti sekä sisältä että ulkoa. Toivottavasti se kuljettaa pari vuotta tyttöjä opiskelupaikkakunnalla ja kestää siihen saakka, kunnes lisärahaa uudempaan autoon on tienattu. 

Kertomuksia nukeilla

"Astu tarinaan" on Hollolan helluntaiseurakunnan tekemä Raamatun kertomusten näyttely, jossa Vanhan ja Uuden testamentin tarinat herätetään henkiin 170 nuken voimin.

 Nukkien valmistukseen kului aikaa 9 kuukautta ja samalla tehtiin taustamaalaukset sekä koottiin muu rekvisiitta.

Nukkenäyttelyä saa tilata eri seurakuntiin ja nyt se kiersi meidän kulmilla. Paikallinen helluntaiseurakunta oli kutsunut meidän koulumme mukaan viettämään vähän erilaista uskontotuntia. Elämänkatsomustiedon oppilaat tutustuivat samaan aikaan koululla Kalevalan henkilöihin samantapaisessa puuhassa.

Rekvisiitta oli todella huolella tehtyä ja nuket uskomattoman hienosti vaatetettuja. Opas kertoi tarinoita sujuvasti ja elävästi. (Liekö ollut eläkkeelle jäänyt lastenohjaaja tai opettaja!) Oppilaat kuuntelivat Raamatun kertomuksia hipihiljaa ja jälkeenpäin arvioivat koululla, että kivaa oli. Enemmänkin aikaa olisi näyttelyssä saanut kulumaan.

Kiitos yhteistyöstä ja vähän erilaisesta uskontotunnista.

Karkauspäivän karkaus

Karkauspäivän aamu valkeni aurinkoisena. Aamupalan jälkeen lähdettiin kävelylle lapsuuteni maisemiin. Ensin ajettiin autolla syrjäkylän metsäautotielle ja jatkettiin jalan eteenpäin. 

Metsäautotie päättyi tien poikki kaatuneelle männylle. Kiipesimme yli ja jatkoimme, kunnes tuli iso hakkuuaukea vastaan. "Mennäänpä tästä yli niin että heilahtaa", minua houkuteltiin. Onneksi maa oli pakkasen jäljiltä kovaa, mutta ihan tarpeeksi hankalaa oli kulkea kuhmuraisella aukealla ja varoa muljauttamasta polveaan.

Selvittin kuin selvittiinkin kovalle maalle. Oli ihanaa kävellä sulaa tietä, kun ei tarvinnut pelätä liukastumista. Paljon oli puita kaadettu talven aikana ja ne odottivat kuljetusta eteenpäin.

Välillä oli kauniita kuusimetsiä, joissa aluskasvillisuus oli pelkkää sammalta. Naavaa roikkui puut väärällään. Kas kummaa, osuimme taivalluksen päätteeksi takaisin autolle, vaikka ehdin jo välillä epäillä suunnistustaitojamme. Tai siis vain omaani! ;>)

Edellispäivänä käytiin mökillä paistamassa makkaraa. Tällä viikolla on lomalaisia todella hellitty ihanilla, aurinkoisilla säillä. Jäät pitivät taas kovaa pauketta ja railoja syntyi ihan silmien alla. Jotkut luistelivat kovaa kyytiä pitkin rantoja.

Makkara ja Muumilimsa maistuivat niiiiiiin hyvältä! Talven perinteinen retki on siis tehty, vaikka yhtään lasta ei tällä kertaa ollutkaan mukana. Vuoden päästä ostetaan taas Muumilimsaa - oli lapsia tai ei. Perinteistä pidetään kiinni!

Lomalukemista

Yksinhuoltajaisä Antti Pasasen elämä on kiehtonut minua viime aikoina. Eve Hietamiehen kolmessa kirjassa kerrotaan totuudenmukaisesti ja humoristisesti lapsiperheen elämästä silloin, kun huoltajia on vain yksi. Tosin ehkä yhdessä perheessä ei oikeasti kaikkea tätä voisi tapahtua, mutta jokainen juttu voisi tapahtua jollekin.

Ensimmäinen kirja Yösyöttö kertoo vauvaiästä, toinen nimensä mukaisesti tarhapäivistä ja sen kuuntelin äänikirjana. Hammaskeijussa ollaankin jo ekaluokalla. Olen naureskellut pikkupojan ja isän hassuille sattumuksille, mutta samalla mietiskellyt, miten koville yksihuoltajat joutuvat pienen lapsen kanssa. Tukiverkosto on aivan välttämätön ja tuiki tarpeellinen. Hammaskeijussa mietitään myös vammaisten oikeutta saada perhe. Pelkäsin lukiessani koko ajan, että siinä kohtaa käy huonosti. Onneksi tälle sivujuonteelle on onnellinen päätös.

Näissä kolmessa kirjassa olen nauttinut erityisesti huumorilla kuvaillusta arjesta. Lapsien kanssa sattuu ihan uskomattomia juttuja ihan oikeassakin elämässä. Varmasti jokaisen perheen tilanteista saisi valikoivalla otteella hyvän kirjan, jos vain ammattitaitoinen kirjoittaja löytyisi. 

Eve Hietamieheltä olen lukenut myös Puolinaisen, joka kertoo lapsen saamisen vaikeudesta. Tämä kirja oli aivan toisenlainen tunnelmaltaan, tumma, vähän ahdistavakin, vaikka huumori oli läsnä tässäkin. Jäin kuitenkin kaipaamaan valoa, joka pikkuisen pilkisti onneksi kirjan lopussa.

Antti Pasasen elämästä kirjoitettuja kolmea kirjaa voi kyllä suositella kelle vain. Niitä tuskin malttaa kädestään laskea...

Piipahdus mökillä

Tiistaina lähdettiin käymään mökillä. Oli mielenkiintoista nähdä, kuinka korkealla vesi on ja löytyykö lunta mistään.

Vesi todellakin oli ylhäällä. Onneksi meillä siitä ei koskaan voi tulla haittaa, kun on kunnon rantatöyräs. Myrskytuuli oli heittänyt veneen narun kauas jäälle. Hakkasimme sen kirveellä esiin ja kerimme rannalle, ettei jäiden lähtö myöhemmin keväällä kisko soutuvenettä mukanaan ties mihin. Rantaviivassa oli hauskoja mini-igluja ja jäät lauloivat äänekkäästi.

Muutamat olivat uskaltautuneet luistelemaan järvenselälle. Minä en edes kengät jalassa halunnut jäälle. Arkajalka olen. Missään ei näkynyt enää lunta, ja krookuksen piippoja oli noussut maasta näkyviin. Helmikuussa!

Mökkitiekin oli sulanut lumesta ja jäästä. Kävelimme perille, mutta olisi ihan hyvin voinut ajaa autollakin. Suunnittelimme, että loppuviikolla tulemme paistamaan makkaraa nuotiotulelle. Se talven perinteinen herkutteluretki kun on vielä tekemättä. Ja muumilimsaa mukaan! :>)

Lomalla

On talviloman aika. Nyt ei oikein voi puhua hiihtolomasta, kun lunta ei ole lähistöllä ja sää on kuin huhtikuussa.

Lähdimme loman aluksi Helsinkiin. Vettä satoi kaatamalla ja tuuli myrskyisästi, kun ajelimme pääkaupunkia kohti. Keravan kohdalla satoi räntääkin valkoisenaan, mutta vain hetken ajan. Majoituimme tuttuun hotelliin meren äärelle ja illalla lähdimme balettiin.

Carmenin olen aiemmin nähnyt oopperana ja Tampereella se olisi tarjolla myös. Nyt kuitenkin seurasimme Kansallisoopperassa balettiversion. Paikkamme oli korkealla, joten ensi minuutit totuttauduin sietämään vatsanpohjan vihlaisuja. Onneksi korkeanpaikankammoni ei estä minua tekemästä mitään, hieman vain hidastaa.

Carmen oli... hmmm... baletti, ei hyvä, muttei huonokaan. Helsingin Sanomat ei sille mairittelevia arviointeja antanut, mutta minusta on aina mukava katsoa live-esityksiä. Harvoin tulee tunne, että olipa onnetonta. Ilta sisälsi hienoja yksilösuorituksia ja näyttäviä joukkokohtauksia, Ja Bizet:n musiikkihan oli ihanaa, hyvin soitettua ja tulkittua, josta ehkä eniten nautin.

 "Liam Scarlettin tulkinta ei tuonut mitään uutta - seisoskelua, tyhjyyteen tuijottamista, lattialla makoilua...", kirjoitti HS.

Sunnuntaina kävimme messussa Vuosaaressa, kirkkokahvilla herkuttelemassa laskiaspullilla ja kävelimme keskustassa. Iltapäivällä riensimmekin Ateneumiin, joka ei tietenkään tuottanut minkäänlaista pettymystä. 

Kultakauden taide - lempparini - avautuu yhä uudelleen mielenkiintoisena, moniuloitteisena, koskettavana ja kauniina.

En koskaan kyllästy vaeltelemaan Ateneumin kauniissa rakennuksessa. Tänne tulee yhä uudelleen uteliaana ja poistuu hyvällä mielellä.

Kaupasta nappasin mukaani Ateneumin taidepakan, joka sisältää 60 taidekorttia ja ideavihon. Niitä on helppo käyttää dokumenttikameran avulla luokassa. Parin vuoden päästä nuori, vastavalmistunut opettajatar, kummityttöni, perii ne minulta ja voi käyttää niitä taideopetuksensa tueksi. (En tiedä, huoliiko hän perinnöksi ne sadat taidejulisteet, joita olen vuosien varrella kerännyt!)

Eilen kävelin meren rannalla. Aurinko paistoi, myrsky oli tiessään ja ilma oli keväinen. Mukava alku lomalle!

Tulppaanien aika