Yhteistyötä taidekaupungissa

Töiden jälkeen meidät opettajat oli kutsuttu paikalliseen taidemuseoon opettajailtapäivään. Taidekaupungissa kun olemme, yhteistyö taidemuseoiden kanssa on vakiintunut kiinteäksi ja hedelmälliseksi yhteistyöksi. Koulun alkaessa kävimme oppilaiden kanssa tutustumassa nykytaiteeseen ja vuoden aikana vierailemme muissa museoissa ja pienemmissä taidenäyttelyissä.

Taas kerran saimme ihastella, miten hyvin suunniteltuja paketteja museolla on varattuna oppiladen vierailua varten: On omat jutut pienille oppilaille ja omansa isommille. Kaikki on myös muutettavissa ja räätälöitävissä opettajien toiveiden mukaan.

Olen oman luokkani kanssa käyttänyt ahkerasti hyväksi tarjottuja mahdollisuuksia enkä kertaakaan ole pettynyt: Olemme tehneet paperia, tutustuneet koulunkäyntiin isoisän aikana rihvelitauluineen päivineen, olleet taideluontopolulla, tutustuneet kultakauden mestareihin ja patsastelleet pihamaalla veistoksia ihaillen. Tarjolla on ollut ohjattuja työpajoja, draamallisia tuokioita sekä opastettuja kierroksia.

Nyt olisi kiikarissa metsäaiheinen näyttely. Museoviikolla lokakuussa on ilmainen sisäänpääsy luokille, joten ajattelin varata heti luokalleni ajan. Tänään kiersin näyttelyn ja se tuntui kovin mielenkiintoiselta. Mukana oli monenlaisella tekniikalla tuotettuja metsäkuvia 50 suomalaiselta taiteilijalta 1850-luvulta nykypäivään. Itsekin ihan virkistyin raskaan työpäivän päätteeksi.

Ei voi kuin ihailla: On meillä mahtavaa taidetta kaupungissa tarjolla!

Kesä ohitse?

Kesäisen viikonlopun jälkeen on sellainen olo, että nyt taitaa alkaa syksy. Taivas on mennyt pilveen ja ukkoskuuroja on varmaan illalla tiedossa. Tuuli on yltynyt ja keltaisia lehtiä lentelee, vaikka täällä rannassa yleisilme on ihan kesäisen vihreä vielä. Lämpimien päivien jälkeen olo on virkistynyt: Syksy saa tulla!

Viikonloppu sujui säästä nauttimisen merkeissä. Oleilimme ulkona auringossa ja samalla laittelin vähän mökin nurkkia talvikuntoon: Kaatelin kuihtuneista kukkapurkeista multia pois, kannoin alaverannan kalusteet sisälle ja ravistelin terassimatot säilöön. Yläveranta jäi vielä käyttökuntoon, jossa voi nautiskella, jos säät niin sallivat.

Aion asustella täällä mökillä vielä viikon. Sen jälkeen siirryn kaupunkiin "sisäruokintaan", sillä harrastukset ym. iltamenot alkavat, joten maalla elely tulee mahdottomaksi. Sääennusteet ovat lupailleet reilusti viilenevää. Syksyn merkkejä siis ilmassa!

Kaikesta huolimatta vähän haikealta tuntuu päästää kesästä irti...

Kesän päättäjäiset

Täällä rannoilla tuikkivat tulet pimeyden keskellä. Viikolla tuntui, ettei ketään muuta ihmistä ole missään, sillä niin hiljaiset ja pimeät olivat rannat, mutta nyt viikonloppuna mökeillä on ollut vilskettä.

Sytyttelin tulia pihalle ja rantaan. Pimeyden keskellä lyhdyt ja roihut ovat niin kauniita. Vastarannalla joku ampui ylijääneitä ilotulitteitakin, vaikka se ei taida olla ihan sallittua. Tuskimpa niille muutamalle paukulle mitään lupia on haettu.

Olen mietiskellyt venetsialaiset-ilmaisua. Se ei oikein taivu supisuomalaiseen ajatusmaailmaani. Niinpä mieluimmin puhun kesän päättäjäisistä, vaikka itse asia on ihan hauska. Kun vastarannalta tuikkii tulen valo meille, se on vähän niinkuin tervehdys tuntemattomalta.

Ihana, lämmin päivä on illassa. Oikeastaan koko viikonloppu on vietetty ulkona terassilla viimeisestä kesän hehkusta nauttien. Luonnon kauneudesta huolimatta tätä päivää ovat värittäneet kyyneleet ja suru: Serkkuni kuoli vakavan sairauden jälkeen viime yönä ja tänään olen myös jutellut puhelimessa entisen oppilaani äidin kanssa, joka viikko sitten menetti poikansa sairauskohtaukseen. 

Pihan kynttilät tuikkivat heille molemmille...

Vihapuheista

Viime aikoina tiedotusvälineissä on käsitelty vihapuheita, jopa kansanedustajan sellaisia. Norjan tapahtumat ovat olleet ymmärrettävästi yksi syy keskusteluun.

Mielestäni ainut oikea tapa on tuomita tällaiset mielenilmaukset. Vihaa tässä maailmassa ei tarvita yhtään enempää! Toisaalta koskaan ei voida jokaisen yksilön suuta suitsia, joten monenlaisia möläytyksiä tullaan kuulemaan vastaisuudessakin yksittäisinä kannanottoina. Varsinkin, kun sananvapaus on meillä hyvin tärkeä yksilön oikeus.

Netissä ja sosiaalisessa mediassa kuplii monenlaisia keskusteluja. Jonkin verran olen eri palstoilla pyörinyt lukemassa ja aina ihmetyttää, miten törkeää kieltä ja loukkaavia asioita ihmiset nimimerkkien suojista suoltavat. Ihan on hävettänyt niitä lukea. (Tämän vuoksi en enää viitsi juurikaan keskustelupalstoilla harhailla. Blogit ovat sitten eri juttu! )

Olen miettinyt, että jonkinlainen tunnistus pitäisi netissä olla kaikessa kommentoinnissa ja kirjoittelussa, vähän samaan tapaan kuin lehtien yleisönosastokirjoituksissa. Siellähän kirjoittajan oma nimi pitää jollain tasolla tulla toimituksen tietoon, vaikka nimimerkillä kirjoittaisikin. Miten se sitten tehtäisiin netissä, onkin jo visaisempi asia.

On aivan selvää, että niin kauan kun nimettömyyden suojasta voi laukoa mitä tahansa joutumatta vastuuseen sanoistaan, kaiken maailman vihapuheet jatkuvat. Yritetään vain tuoda yhdessä julki, että niitä emme suvaitse!

Maamme-lauluko pannaan?

En yleensä osta iltapäivälehtiä, mutta tänään oli niin uskomaton otsikko, että oli ihan pakko: "Maamme-laulu on haitaksi lapsille!"

Dosentti, sukupuolentutkimuksen tohtori Taru Leppänen on sitä mieltä, että kansallislaulumme Maamme, Lippulaulu ja maakuntalaulut voivat edistää vihapuheita. Hänen mukaansa niissä korostetaan kansallisuutta, miehisyyttä ja väkivaltaa. (Ilta-Sanomat 24.8.11) Dosentin mukaan laulut saavat lapset suhtautumaan entistä ennakkoluuloisemmin maahanmuuttajiin ja erilaisuuteen yleensäkin. Hänen mukaansa lauluja ei sen kummemmin selitetä lapsille.

Ensinnäkin: Minä olen koko urani opettanut näitä lauluja lapsille osana suomalaista kansalliskulttuuria ja perinnettä. Toiseksi: Olemme aina keskustellet sanoista ja olen korostanut, että laulujen sanat ovat syntyneet kauan sitten ja ovat aikansa tuotteita kertoen sen hetkisestä kansamme elämästä sekä tunnoista. Näin uskon myös suurimman osan opettajakunnasta opettavan.

Artikkelissa asiaan ottivat jo kantaa muutamat opettajat, säveltäjä Jukka Kuoppamäki sekä nykyinen opetusministerimme. Kaikkien reaktio oli yhtä tyrmistynyt kuin omanikin.

Aion, totta totisesti, opettaa jatkossakin näitä lauluja! Eivät varmasti aiheuta vihapuheita. Ne syntyvät kyllä ihan muista asioista, jos ovat syntyäkseen.

Suru

Murheen varjot ovat tummuneet syväksi suruksi.

Maanantain kouluaamun ylle lankesivat raskaat pilvet, kun koulukeskuksemme lippu laskettiin puolitankoon: Yläasteen seiskaluokkalainen oppilas oli yllättäen kuollut sairauskohtaukseen. Uutisen kuultuani syvä suru laskeutui sydämeeni. Poika, jota vasta äsken olin opettanut, oli yhtäkkiä poissa.

Meillä oli neljä tiivistä yhteistä vuotta. Ekaluokasta neljänteen saimme viettää yhdessä kouluelämän pyörteissä. Vielä viime vuonnakin, jolloin hänellä oli jo eri luokanopettaja, tapasimme kerran viikossa musiikkitunnilla. Rauhallinen, iloinen ja ystävällinen poika...

Kun minustakin, pelkästä opettajasta, tuntuu niin pahalta, miltä tuntuu vanhemmista, sisaruksista, isovanhemmista? Kolmetoistavuotiaan elämä katkesi yhtäkkiä. Asia on niin käsittämätön.

Ainoa, mikä lohduttaa tällä hetkellä minua, on vakaa usko, että hän on Jumalan kämmenellä.

Urkuviikko

Seurakuntamme järjestämä 9. urkuviikko alkoi tänään. Ensimmäisessä konsertissa entinen ja nykyinen kanttorimme soittivat urkukoraaleja ja yleisö sai laulaa aina kyseisen virren. Oli mukava aloituskonsertti ja yleisöäkin ihan kivasti paikalla.

Huomenna esiintyy unkarilainen urkuri János Gyulvészi ja tiistaina on vuorossa koululaiskonsertti, jossa minäkin olen hommissa juontajana. Keskiviikkona saamme kuulla konsertin kitaralla, perjantaina on vuorossa urkuvartti ja viikko päättyy sunnuntaina Christian Ahlskogin Liszt-konserttiin säveltäjän juhlavuoden kunniaksi.

Toivottavasti saamme yleisöä konsertteihin. Urkumusiikki ei ole sieltä helpoimmasta päästä kuuntelijaa ajatellen, ja isoissa kaupungeissakin saattaa olla nimekkäällä taiteilijalla vain kourallinen kuulijoita. Minulla on ollut tapana istua kaikki konsertit läpi. Täältä mökiltä käsin toteutettuna tarkoittaa sitä, etten ehdi muuta kuin käydä nukkumassa täällä.

Hyvin soitettua urkumusiikkia on ihana kuunnella, tosin myönnän, että sitäkin on pitänyt ihan opetella. En välttämättä pidä kaikesta kuulemastani, mutta silti live-esityksessä on aina mukava olla, vaikkei mielimusiikkia olisikaan. Tunnin rauhoittuminen paikallaan klassisen musiikin parissa kauniissa ympäristössä tekee aina hyvää niin korvalle kuin sielullekin!

Murheen varjoja

Nimipäivänäni sain kuulla entisen työtoverini sairastuneen lymfoomaan uudestaan lähes viidentoista vuoden remission jälkeen. Samana päivänä ystäväni ilmoitti, että häneltä on löytynyt leikkausta vaativa muutos, joka on poistettava.

Tänään soittelin kummitädilleni, joka korkeassa iässä toipuu lonkkamurtumasta. Samalla suurena murheena hänellä on vanhimman lapsensa eli serkkuni taistelu syöpää vastaan. Tämä taistelu on nyt loppusuoralla ja elämää on enää jäljellä kovin vähän.

Huokaus! Samalla, kun iloitsen suunnattomasti sisareni perheen kohta syntyvästä pienestä pojasta, en voi olla murehtimatta näitä elämäntaisteluita käyviä läheisiäni ja tuttaviani. Elämä on tätä: syntyminen ja kuolema sekä niiden välissä oleva aika, joka usein tuntuu liian lyhyeltä. Erityisesti tällä hetkellä toivon rauhaa ja kivuttomuutta serkulleni sekä voimia hänen läheisilleen.

Ulkona palaa kynttilöitä elokuun hämärtyvässä illassa...

Huijausta vai sattumaa?

Täällä mökillä käytän nettiä prepaid-liittymän kautta. Aluksi sain ilmaisen kuukauden, jonka aikana yhteys takkusi: Lähes joka kerta istunnon aikana katkesi ja herjasi jonkin numeron erroria. En kuitenkaan osannut hermostua asiasta, sillä jopa takkuileva yhteys tuntui täällä korvessa ylellisyydeltä!

Kun ilmainen kuukausi loppui ja maksullinen alkoi, yhteys ei ole pätkinyt kertaakaan. Siis ei todellakaan yhtään kertaa ole mennyt poikki kuukauden aikana!

Mitä ajattelen? En tämän tietokoneen ja liittymien tekniikasta mitään ymmärrä, mutta jotenkin tuntuu, että ilmainen kuukausi oli joku "sekundayhteys". Minun pieni järkeni ei asiaa muuten osaa selittää. Osaako joku muu?

Merkillinen lukutaito

Tuftsin yliopistossa tehtiin mielenkiintoinen tutkimus eläinlääketieteen laitoksella:

Toisluokkalaiset koululaiset lukivat kahdessa ryhmässä kerran viikossa ääneen puoli tuntia kesäloman ajan. Toinen ryhmä luki ihmiselle ja toinen koiralle. Arvatkaapa, kumman ryhmän lapsilla lukutaito pysyi parempana! Tietenkin koiralle lukeneiden ryhmässä!

Tulos on merkillinen, sillä tutkimus ei antanut vastausta sille, miksi koiralle lukeneiden lasten lukutaito pysyi paremmin yllä kuin ihmiselle lukeneiden lasten. Jatkotutkimus olisi mielenkiintoinen. Nyt vain joku väikkäriä väsäämään aiheesta! Minua kiinnostaisi kovasti tietää, oliko tulos satunnainen vai löytyykö asialle selittävä tekijä.

Sitä odotellessa muistakaapa, "lapselliset",  luettaa alaluokkalaisia mukuloitanne päivittäin ja koira viereen kuuntelemaan. Jos ei lemmikkiä ole, kipin kapin sellainen hankkimaan! Sujuva lukutaito on pienelle koululaiselle kultakimpale opiskelun ohdakkeisella polulla.

Somerkivi, U., Tynell, H. & Airola, I. (1962), Lasten oma lukukirja. Otava, Helsinki.