Yliopistoni juhlii

 

Jyväskylän yliopisto viettää 160-vuotisjuhliaan. Minunkin opintoni veivät sinne vuonna 1980, ja pois astelin ylpeänä maisterin paperit kädessäni kasvatustieteiden tiedekunnasta vuonna 1984. Myöhemmin on ollut mukavaa kuulua yliopiston alumneihin ja seurata opinahjon vaiheita sekä tutkimuksia, lukea mielenkiintoisten ihmisten elämästä ja osallistua monenlaisiin tilaisuuksiin, välillä paikan päällä, välillä etäyhteyksin. 

Keskiviikkoiltana skippasin kuoron harjoitukset ja osallistuin yliopiston vuosijuhlaan. Siellä jatettiin huomionosoituksia, kuunneltiin juhlapuhe ja sitten oli oman Seminaarinmäellä syntyneen mieskuoron vuoro. Semmarit vetivät viihdyttävän tunnin setin.

Olin Tampere-talossa joulukuussa Semmareiden konsertissa, joten lähes kaikki laulut olin kuullut jo aiemmin. Oli vanhaa tuttua ja uutta. Show tietenkin kuorolle ominainen. Kiva juhla kaiken kaikkiaan!

Jyväskylän yliopistosta on monenlaisia muistoja: Milloin juostiin nälkäisenä luennolta toiselle iltamyöhään kassista pilkistäen luistimet, nokkahuilu ja keskeneräinen virkkaustyö. Pois lähtiessä piti vielä kiirehtiä ilmoitustaulun kautta, jos vaikka tenttitulokseni olisi siellä kaikkien ihailtavana. Ei ollut minkäänlaista tietosuojaa siihen aikaan. Kiire leimasi opintoja, teimmehän kaiken neljässä vuodessa valmiiksi. Tai eivät kaikki, mutta minä sain kuin sainkin suositusajassa opinnot loppuun, vaikka hieman kesäkuun puolelle venyikin. En ihmettele yhtään, että jo seuraavana vuonna opinnot oli jaettu viidelle vuodelle. Aivan liian pitkiä päiviä oli minun aikanani, kun aloitettiin päivä vartin yli 8 ja viimeinen luento oli illalla klo 18-20.

On myös mukavia muistoja: Pitkät keskustelut kahvilassa opiskelijakavereiden kanssa, ensimmäinen pizza oikeassa pizzaravintolassa, soluasunnon tuntematon kämppis, josta tuli ystävä, jonka kanssa vieläkin vaihdetaan joulutervehdyksiä, hyvä kirjatenttitulos ilman, että olisin edes kantta kirjasta nähnyt, innokas osallistuminen kuorotoimintaan... Ehkä parhaimpana opiskelun lomassa syntyneet ystävyydet.

Voi niitä aikoja! Nyt eläkkeen ensimmäistä vuotta viettäessä on käteeni osunut vielä opiskeluaikaisia luentoja. Ehkä nyt on aika niistä jo luopua. 

Onnittelut, Jyväskylän hieno yliopisto!

Tervetuloa kevät!

 

Kevään ensimmäinen kuukausi on alkanut. Pimeydestä on päästy eroon ja mielen valtaa keväiset asiat, vaikka ulkona talviselta näyttääkin ja luultavasti vielä monta viikkoa. Silti huomaan, että pienet siiventyngät alkavat puskea selästä esiin ja lisääntynyt valon määrä virkistää huimasti.

Mieleltäni en ole minkään sortin viljelijä, mutta kevätpuuskassani intouduin ostamaan tillin ja krassin siemeniä. Ihan ajattelin kukkia jopa esikasvattaa, ennen kuin laitain ne mökillä maahan. Saa nähdä, jatkanko suunnitelmaani, vai jäävätkö siemenet pussiin odottamaan seuraavaa höpsähdystä.

Lapsena vannoin äidin pitkää porkkanapenkkiä kitkiessäni, että ikinä en kasvata mitään siemenistä saatika perusta kasvimaata. Aika hyvin lupaus on pitänyt. Kesäkukkia piharuukkuihin ja vähän basilikaa, tilliä ja persiljaa laatikkoon. Siinä minun ihana puutarhani!

Villasukkakävelyllä

 

Neuloin pienistä jämänyttyröistä ihan kauheat, iloisenkirjavat villasukat, mutta niillä oli oma, tärkeä tarkoituksensa: villasukkakävely lumihangessa. Sisarentyttö oli kokeillut monet päällekkäiset sukat jalassa kävelyä ulkona jo ennen joulua ja kehui sitä kovasti minulle. Vasta nyt sain aikaiseksi kokeilla.

Sunnuntaina mökiltä lähtiessäni laitoin neljät villasukat jalkaan ja kengät koriin. Sitten vain sukkasillani kävelin mökkitietä autolle noin kilometrin verran. Kylläpä tuntui hauskalta: Ihan kuin olisi paljain jaloin kävellyt, paitsi että ei jalkapohjia pistellyt laisinkaan. Sukissa oli hyvä kitka ja jalat sekä sukat olivat kävelyn jälkeen ihan kuivat. Tiellä oli neulasia, mutta ne eivät olleet tarttuneet sukanpohjiin. Vain yhden neulasen jälkeenpäin irrottelin.

Metka kävely ja hauskat jäljet jäivät tielle. Ensi kerralla tepastelen niillä mökin pihassa.

Pieniä suuria iloja

 

Kylläpä on ollut ihanaa nauttia aurinkoisista kevättalven päivistä niin mökkimaisemissa kuin kaupungin rantapoluilla vaellellessa. Koululaiset viettävät meillä talvilomiaan ja iloitsen suvun nuorista, jotka pääsivät irti koulusta, opiskeluista ja töistä. Kuusamon maisemat Rukalla lepuuttavat niin mieltä kuin virkistävät kehoakin. Helpottunut mieli oli myös tieto 11 tunnin lennon onnellisesta laskeutumisesta Intian valtameren rannalle. Siellä sitä vasta aurinko ja lämpö helliikin onnellista matkalaista kolmen viikon ajan.

Oli taas mukava kokoontua eläkeläisopettajien kanssa helmikuun lounaalle yhdessä. Hyvä ruoka, erinomainen palvelu opetusravintolassa ja mahtava seura saivat ajan kulumaan kuin siivillä. Kiva odottaa jo seuraavaa kertaa aasialaisen ruoan äärellä.

Perjantaina kuuntelin rauhankelloja, kuten niin monet muutkin. Olen kiitollinen, että länsi jaksaa yksimielisesti edelleen tukea Ukrainan rohkeaa kansaa taistelussaan oman vapautensa ja meidänkin puolesta. Kunpa sota loppuisi ja oikeudenmukaisen rauhan aika koittaisi!

Eläkkeellä jopa minä jaksan laittaa ruokaa kaikessa rauhassa. Nyt, kun olen joitain viikkoja vastuussa omasta ruokahuollostani ihan vain itsekseni, tein ison lautasellisen yksinkertaista salaattia. Vihreää, tomaattia, omenaa, oliivia, juustoa ja ranskalaista salaatinkastiketta maistui oikein hyvin tuoreen vaalean leivän kanssa.

Hassua, kun pajunkissoja on löytynyt jo helmikuun alkupuolelta saakka. Iloiselta tuntuu niitä kävelylenkillä katsella: Kevät tulee ja pääsiäinen lähestyy - varmoja kevään merkkejä!

Aurinkoa pöydälle

Herra Harakan terveiset

 

Herra Harakka vaakkuu:

"Hyvää ystävänpäivää!"

Muumilimsaa ja makkaroita

 

Kuoron kanssa

 

Työhuoneen siivousta

 

Olen vähän kerrassaan siivonnut työhuoneen papereita. Suurin osa on opetustyöhön liittyviä, joita jo keväällä laittelin silppuriin ja paperinkeräykseen, mutta aina vain riittää. 

Kaksi päivää olen aina silloin tällöin lajitellut vuoden 2020 keväällä etäopetukseen liittyviä lokerikkoja. Etäopetus tapahtui meillä suureksi osaksi kotoa käsin, joten siltä ajalta on monenlaista paperia vielä tallessa. Lähiopetukseen palaaminen sisälsi niin paljon uusia asioita, että papereiden läpikäyminen ei ollut se ensimmäinen ajatus. Loman alkaessa taas ei voimia ollut muuhun kuin toipumiseen rankasta kouluvuodesta.

Nyt lähti paperien taivaaseen listoja soittoaikatauluista oppilaille, töiden palautuslistoja, omasta puhelimesta soitettujen puheluiden aikamääriä, videoitujen oppituntien itse tehtyä opetusmateriaalia sekä kaikenlaista muistiinpanosälää. 

Samalla palautui mieleen hektiset etätyöpäivät: Aamukahdeksalta aloitin ensimmäiset puhelut oppilaiden kanssa ja vielä iltayöstä havahduin tarkistamaan, oliko kaikki pedanetin huomisen päivän tehtävät ja videot siirretty oikean päivän kohdalle. Kerran viikossa tai kahdessa oli työpäivä lähiopetuksessa olevien oppilaiden kanssa naapurikoululla. Pidin kyllä huolen ruokailutauoista ja iltapäivällä työajan jälkeen ulkoilusta, mutta illalla oma tuntien suunnittelutyö vielä jatkui. Nukkumaan mennessä silmät harittivat laitteiden ruutujen tuijottelusta ja selkä oli istumisesta jäykkä. Huh, oli se aikaa, mutta selvittiin!

Nyt on paperikaaos olohuoneen pöydältä ja lattialta selätetty. Siivous jatkuu... joskus!

Vihdoin aurinkoista

 

Maanantaina oli pitkästä aikaa koko päivän aurinkoista. Lähdin mökille, sillä tie oli aurattu ihan perille saakka. Isoja mäkiä en silti uskaltanut ajaa alas, vaan kävelin loppumatkan. 

Järvellä ei ollut kuin muutama sentti lunta jään päällä, joten oli helppoa kävellä. Tein pitkän lenkin. Samalla seurasin kahden helikopterin, hävittäjän ja muutaman pienkoneen taitolentoja järven yllä. Ilmeisesti olivat huollossa ja testasivat suorituskykyä. Kyllä oli kieppumisia ja silmukoita jos jonkinlaisia!

Kävelyretken jälkeen varustin tuolin verannalle istuinalustoin ja villashaalein, sekä ryhdyin nauttimaan eväistä. Kylläpä kuuma kaakao ja voileivät maistuivat hyviltä.

Rinteissä ei ollut lunta kuin ripaus. Tällaisesta talvesta minä pidän! Ei ole tarvinnut lapioida polkuja eikä verantoja ja mökkien katotkin ovat lähes puhtaat lumesta. Toivottavasti lisää ei tulisikaan, mutta taitaa olla turha toive. Mieli jo halajaa kevääseen...

Koko iltapäivä sujui mökillä talviauringosta ja luonnosta nauttien. Oli ihanaa!