Runon ja suven päivä

Ruislinnun laulu korvissani,

tähkäpäiden päällä täysi kuu...

                                                                       

                                                                        (Eino Leino)

... paitsi, ettei kuulu ruislinnun ääntä eikä näy täysikuu: Tuulee niin, että taitaa haivenetkin irrota päästä, eikä tässä ujelluksessa muuta kuulu kuin tuulen kohina! Lippu lepattaa viivasuorana. Onkohan riekaleina, ennen kuin iltaan päästään? Tällainen tämän vuoden runon ja suven päivä - ei ehkä sieltä herkimmästä päästä!

Runon ja suven päivän viettämistä ehdotti näyttelijä Veikko Sinisalo -90-luvun alussa. Ensimmäisen kerran sitä vietettiin vuonna 1992. Ilahduin itse suunnattomasti, kun intohimoisena liputtajana sain kesälle yhden uuden liputuspäivän. Nyt niitä on useampiakin jo, kun kohta saa liputtaa Helene Schjerfbeckille ja kuvataiteelle ja vielä elokuun lopulla Suomen luonnolle. 

Tänä suven ja runouden merkkipäivänä välillä sataa, välillä paistaa. Söin lounaan ulkona, mutta hiivin sisälle, kun tuulenpuuskat taivuttivat rantapuita niin hurjan näköisenä, että pelkäsin niiden latvusten kohta lentävän syliini. Hetken päästä tuli taas sadetta rankasti ja jo iltapäivällä sai nauttia auringosta sekä juoda päiväkahvit verannalla. Suomalaista kesää! Ei käy lomanvietto tylsäksi.

Sadesään mietteitä

Viime päivät olemme taas pidelleet sadetta. Ei yhtään kurjaa! Voi sytyttää takkaan tulen, nukkua ihanat päiväunet, arvailla sademittarin lukemaa ja saunoa tuulen tuvertaessa ja sateen ropistessa. Ei siis yhtään hullumpaa lomaelämää. Sateen lomassa on joka päivä aurinkokin pilkistänyt. Auringon paisteessa on heti ihan kuuma, sateen sattuessa vilukissa laittaa nopeasti villasukat jalkaansa.

Tänään ajelimme kapeaa kylätietä peltojen keskellä. Katselin tien viereltä kurjenkelloja ja löytyihän niitä. Kesä on edennyt niin hurjaa vauhtia luonnossa helteiden vauhdittamana, että kohta kaikki kukat ovat kukkineet - horsmakin aloitteli jo kesäkuun viimeisellä viikolla. Muistan aiemmilta vuosilta, kuinka sen kukinta on ollut merkki loman loppumisesta ja koululaisten paluusta opinahjoonsa. Nyt ei elokuussa varmasti kuki enää mikään kasvi, jos tätä vauhtia mennään.

Onneksi kesää on vielä paljon jäljellä. Siitä nautitaan!

Ensimmäinen pitkästä aikaa

Olimme keskiviikkoiltana urkukonsertissa - ja yleensäkin konsertissa - ensimmäistä kertaa talven jälkeen. Tuntui niin hienolta! Kun ensimmäiset tahdit uruista kajahtivat isossa kirkossa, nousi melkein vesi silmiin, niin ihanalta tuntui kuunnella musiikkia oikeassa konsertissa. Musiikkia on kyllä kuunneltu kotona oikein urakalla viime kuukaudet, mutta sehän ei ole sama asia.

Ohjelmistossa oli 1900-luvun alun musiikkia Suomesta ja Pohjoismaista. Vaikka nämä säveltäjät eivät ole mitenkään erityisiä itselleni, nautin konsertista kovasti. Varsinkin Kuusiston ja Raition urkukappaleet olivat mielenkiintoisia ja Oskar Lindbergin sonaatti vei ajatukset Taalainmaalle. Säveltäjä on sieltä syntyisin ja hänen urkusovituksensa tutusta Vanha virsi Taalainmaalta on ollut meidän suvun siunauksissa aina loppusoittona. En hoksannut yhtäläisyyttä vielä konsertissa, vaan  osasin yhdistää nämä kaksi kappaletta samaan säveltäjään vasta myöhemmin.

Harmi, että konsertissa oli vain 8 henkilöä yleisönä. No, eipä tarvinnut pelätä koronan tarttuvan suuressa tilassa, kun olimme todella kaukana toisistamme. Ihmiset eivät vielä hoksaa, että joitain konsertteja on jo tarjolla, tai sitten eivät vielä rohkene paikalle viruksen pelossa. Nyt onkin hyvä hetki osallistua, kun yleisöä on vähän ja epidemiassa suvantovaihe. (Joka toivottavasti vain jatkuu...)

Tänään etsiskelin jo seuraavaa konserttia. Se taitaa olla Joensuussa ensi viikonloppuna.

Urkukonsertti

Hiljaiselon jälkeen koronan rauhoituttua on ollut mukava harvakseltaan osallistua johonkin yhteisölliseen tapahtumaan. Olemme käyneet muutamassa messussa sunnuntaina. Kirkot on valittu maaseudulta, joissa ehkä voisi ajatella olevan väljempää. Yllättävän paljon on ollut väkeä syrjäkylien messuissakin. Käsidesiä on tarjolla, väki ohjataan hajalleen istumaan ja virsikirjojen sijaan on käytössä monisteet.

Keskiviikkoiltana on tiedossa ensimmäinen livekonsertti moniin kuukausiin. Jämsän kirkossa esiintyy Marko Kupari. Hän on konsertoinut meidän oman seurakunnan urkuviikolla myös ja on taitava urkuri. Ohjelmasta emme tiedä, mutta kaikki kelpaa tässä vaiheessa, kun konserttien nälkä on jo melkoinen. Korona poisti kaikki ihanat musiikkiviikot ja tapahtumat, joten vähän orpo olo on ollut siltä osin. Onneksi mahtava kesäsää on korvannut paljon.

Ehkä muitakin konsertteja vähitellen järjestetään. Odotellaan varovaisen toiveikkaasti...

Odotettu sade

Helteen keskellä sadetta on jo kaivattu. Eilen tuntui hauskalta ajatella, että seuraavat pari päivää kuluvat sisällä sadetta pidellessä. Ylen klassisen musiikin ohjelmia, hyvä kirja, sateen ropina mökin kattoon, kesäistä ruokaa ja juomaa, ehkä takkatultakin ja saunomista... Ihan jo kaipasi sisälläoloa, kun monta viikkoa on pääasiassa eletty ulkona auringosta ja lämmöstä nauttien.

Illalla jo alkoi sataa. 7 milliä oli vesimittarissa aamulla, joten toivomani hiljainen sade tuli. Maa on niin rutikuivaa, että rankkasade olisi virtaillut ja vienyt tieltäkin hiekat jyrkistä mäistä. Kunnon sadetta on odotettavissa iltapäivällä. Ei haittaa, kun nyt hiljakseen on ropissut pitkin yötä ja aamua.

Yksi mökkikesän hienoja puolia on seurata viljapeltojen kasvua. Keväällä arvaillaan, mitä viljaa mahtaa pellosta nousta, ja kesällä on hauska seurata korsien venymistä ja huomata, miten arvaukset viljalajeista ovat osuneet oikeaan. Vehnää ja ruista aina oikein odotan, sillä niitä meillä päin viljellään vähemmän. Yleensä pelloilla on ohraa, kauraa ja rypsiä. Nyt on valkoisenaan kukkineet myös kuminapellot, jotka ovat ihan uutta minulle. Toivottavasti ei kovin rankasti sada, jotta vilja ei lakoonnu. 

Mökkitien varrella kasvaa pitkästä aikaa syysruista. Se on jo venynyt pitkäksi ja kaipaa vettä, ihan niin kuin tien toisella puolella olevat kaurapellotkin.Yksi pelto on vielä mysteeri: merkillisen näköistä kasvustoa... Mitähän sieltä nousee? 

On ihanaa kuunnella sateen ropinaa ja katsella harmaata maisemaa järvellä. Ukkosiakin jopa odotan - jyhkeää kesän dramaattista luonnonnäytelmää. Sitä sadaan huomenna, jos sääennuste osuu kohdalleen.

Helle hellii

Kuinka ihana kesä voikaan olla! En lakkaa ihmettelemästä - ja nauttimasta. Kuumimmat päivät ovat käsillä, joten veneretkelle oli ihana aamulla lähteä. Aurinko ei paistanut vielä liian kuumasti ja järvi oli lähes tyyni.

Soutelin "saaristossa". Meidän mökin kohdalla ei ole saaria, mutta muutama kilometri pohjoiseen aukeaa pikkusaarten alue. Siellä oli tietenkin lokkien ja tiirojen pesiä sekä poikasia. En soutanut läheltä, joten linnut saivat jatkaa rauhassa omia puuhiaan.

Veneretken aikana huomasin taas kerran, että paatti on kauhean likainen. Niinpä ryhdyin kuuraamaan sitä juuriharjalla puhtaaksi heti maihin päästyäni. Venepaikalle ei vielä paistanut aurinko, joten hankaaminen ei ollut liian väsyttävää puuhaa. Jälkeenpäin piti ihan kuvata kätensä tuotos! Sain kuin sainkin yli 40 vuotta vanhan veneen taas puhtaaksi - melkein.

Minulle oli urakoinnin aikana paistettu pihvitomaattia. Ah, miten maistui hyvältä vaalean leivän ja tuoreen basilikan kera. Pääruokana olikin siikliä ja rapumarinoitua silliä, joka on sitä parasta kesäruokaa mökillä. Ja Virtain poikien keksimä Potturi on ihan huippu kesäperunoiden pesuun. Suosittelen!

Kuinkahan kauan näitä upeita ilmoja riittää? Ensi viikolla viilenee ja se on ihan hyvä. Saisi sataa myös. Letkulla olen kastellut nurmikkoa, mutta ei sekään loputtomiin auta. Kukkia pitää virkistää vedellä joka ilta, sillä niin kova paahde auringossa on. Luonto kaipaisi kipeästi jo vettä.

Silti... Onhan tämä lämpö ja aurinko niin ihanaa!

Juhannuksen iloa!

Oli juhla ja juhannusilta

"Oli juhla ja juhannusilta

ja koivut ja seppeleet.

Oli suvisen riemun raiku

ja liekeissä kokkopuut..."

                                                                               (Erkki Kivijärvi)

Aurinkoisen ihanaa juhannusta,

kesän lämpöä ja luonnon kauneutta!

Kohta avautuu

Matonpesun nautintoa

Helteisen kesäpäivän innoittamana pesaisin kotoa tuomani keittiön matot tänään kuivumaan. Meillä on vanha hetekan puolikas säästetty tätä iloa varten. Sen päällä mökin nurmikolla on hauska pestä. Mäntysuovalla ja juuriharjalla hinkataan tietenkin ja letkulla huuhdellaan, jotta järvi ei saastu. Samalla nurmikko saa kaipaamaansa kastelua.

Puuha on ihan kivaa, kun mattoja on kohtuullinen määrä. Keittiön räsymatot sekä wc:n ja pesuhuoneen matot pesen aina mökillä. Muut löytävät tiensä yleensä pesulaan tai pesen ne itse kaupungissa. Valkoisiin mattoihin jää järvivedestä ikävät valumaraidat ja niitä en halua.

Aurinko paistoi, linnut säestivät laulullaan pesurupeamaa ja jälkeenpäin oli hauska pulahtaa uimaan vilvoittavaan veteen. Hauskaa oli, ja illalla matot olivat jo kuivat. Tuoksuivat ihanasti mäntysuovalta. Vielä toisen asuntomme keittiön matto odottaa kuuraamista. Ei heti makeaa mahan täydeltä!