torstai 14. tammikuuta 2016

Lapio

'

Monenlaisia työkaluja on tällä viikolla tarvittu: Kuusen poisviennissä oksasaksia, pulpettien ruuvien kiristämiseen kulma-avainta, ja paikaltaan siirtyneen kynnyksen  naputteluun vasaraa. Keittiön tuolinjalkojen kiristämiseen en löytänyt oikeanlaista vimpainta, mutta ehkä se jostain vielä vastaan tulee...

Tänään eteiseen ilmestyi lumilapio, joka odottaa vientiä mökille. Siellä sitä ehkä tarvitaan vielä tänä talvena. Aiempina talvina olen selvinnyt lumentyöntimellä ja lasten lapiolla, mutta oikea lapiokin on välillä tarpeen.

Ihanaa, kun nykyajan työkalut ovat keveitä. Muistan lapsuudesta painavat lumikolat, joihin lumi takertui jo ensi työnnöllä. Ei ollut mukavaa! Nyt lumenluontikin on ihan hauskaa puuhaa - kunhan sitä ei ole ylettömästi. 

Koskahan ehtisi mökille?

maanantai 11. tammikuuta 2016

Oksasaksilla töitä


Kaunis joulukuusi kynittiin tänään karahkaksi ja kannettiin jätesäkeillä pihalle odottamaan biojätteen kuljetusta. Imuroin ja pesin lattian. Haikeaa aina tuo kuusesta luopuminen.

Joulupuu kukki ja olipa tehnyt kasvannaisiakin. Enpä muista, että meillä aiemmin olisi ollut kukkivaa kuusta. Lisäksi se eritti pihkaa runsaasti, mikä saattoi liittyä kukkimiseen.  Muuten se oli vieläkin oikein ihana eikä tiputellut edes neulasiakaan.

"Päättyi joulu, vaikk´ ei kenkään sois.
Joulukuusi viedään pois, pois, pois.
Mutta ensi vuonna hän
saapuu lailla ystävän.
Ei voi toivo pettää."

                                                                                      (S. Sköldberg-Pettersson)

Kyntteliköt ovat vielä ikkunoilla nuutinpäivään saakka. Silloin saa joulunaika päättyä kokonaan. 

lauantai 9. tammikuuta 2016

Ihanaa pakkasta!


Kai suurin osa ihmisistä inhoaa kovia pakkasia. Autot ja junat piiputtavat, putkia menee rikki, tekniikkaa pettää ja monista sairauksista kärsivät eivät voi liikkua ulkona. Ymmärrän. Silti itse pidän pakkasista. Mitä kovemmin paukkuu, sen hienompaa!


Tänäänkin nautin ulkona kulkiessani. Aurinko paistoi ja tuntui oikealta talvelta. Myöhemmin katselin moneen otteeseen ikkunasta huurtuvaa maisemaa. Niin kaunista, niin ihanaa...

perjantai 8. tammikuuta 2016

+12


Torstain työhönpaluu oli yllätyksellinen - tai oikeastaan uumoilin vaikeuksia. Pakkanen paukkui lähes kolmessakymmenessä, ja rakennus on vanha hirsitalo 1900-luvun alusta. Aivan ihana, hengittävä, mutta välillä kova pakkanen on aiheuttanut kaiken näköisiä ongelmia.

Kun avasin ulko-oven, vastaan tuli viileä sisäilma. Kiersin paikat, ja lämpö vaihteli kymmenestä 14 asteeseen. Laitomiehille ilmoitettiin. Ensimmäinen päivä pärjättiin hyvin, vaikka mitään selkoa viileyteen ei saatu.

Tänään otin varmuudeksi töihin mukaan lisää villavaatteita - onneksi! Lämpötilalukemat olivat pudonneet vielä eilisestä. Yhdessä tilassa oli vain 8 astetta, minulla 12. Jätin farkkujen lisäksi ylle toppahousut. Kuomat oli jalassa ja kolme puseroa päällekkäin, joten tunsin itseni ihan michelin-ukoksi! Hyvin sujui lyhyt työpäivä. Ei pallellut.

Aamulla heti näkyi jo miehiäkin selvittämässä asiaa paikan päällä, ja vika löytyi: Kiertovesipumppu oli rikki. Kotiin lähtiessä oli uusi jo asennettu ja patterit hohkasivat kuumuutta. Sisälämpötila nousi vähitellen.

Suomen talvi saa -20 - -30 asteen pakkasissa aikaan monenlaista harmia. Moni hienosti toimiva tekniikan vempele ei selvästikään ole tarkoitettu näin kylmiin olosuhteisiin.  Aamulla taistelin kotona autohallin automaattioven kanssa, sillä se jumiutui raolleen eikä totellut kaukosäädintä eikä oven pielessä olleita kytkimiä. Piti soittaa huoltomiehille, jotka yleensäkin taitavat olla hyvin suosittuja henkilöitä ;=) tällä hetkellä. 

Illalla olimme kävelemässä. Pakkanen oli lauhtunut -17 asteeseen eikä se enää haitannut ulkoilua. Kiva oli kävellä pirteässä säässä! 

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Loppiainen


Loppiaisaamu valkeni kipakassa pakkassäässä: -25 taisi olla mittarissa. Auringonnousu oli kaunis ja koko päivän paistoi aurinko. Pakkanen pysyi uskollisesti lähes aamun lukemissa.

Lepoa, ulkoilua, Lappeenrannan laulukilpailujen ja loppiaismusiikin kuuntelua, töihin valmistautumista... Kaikkea tätä on viimeinen lomapäivä sisältänyt. Olo on virkistynyt ja levollinen.

Huominen työpäivä ei ole aiheuttanut minkäänlaista angstia, sillä työhön paluu alkaa kuin pehmeällä laskulla. Vain kaksi työpäivää ja nekin lyhyitä ennen viikonloppua. Kummallista, hassua...

"Kulkeissain mä tiellä nähdä sain ne kolme kuningasta maasta vierahasta..." on soinut mielessä koko päivän.

Hyvää tulevaa arkiaikaa meille kaikille!

tiistai 5. tammikuuta 2016

Lapsellisia pakkaspuuhia


Kotona odotti yhtä kipakat pakkaslukemat kuin pohjoisempanakin. Ei haittaa! Minä olen pakkasen ystävä.

Luntakin oli tullut matkan aikana vähän maahan. Nyt näyttää valkoiselta, vaikka senttimääräisenä sitä ei taida olla kuin kaksi. Lumi tekee kuitenkin maisemasta valoisamman, joka on ihan mukavaa.

Olen hoitanut niin taloyhtiön kuin äitinikin asioita. Sain myös iltapäivällä meille 4-vuotiaan ilopillerin. Leivoimme torttuja, kutsuimme kummitätini kyläilemään ja kahvittelimme yhdessä. Pikkumiehelle maistui parhaiten piparit ja mehu.

Loppuilta sujui leikkien ja piirrellen. Osa pehmoleluista oli palikoista rakennetussa linnassa pahan peikon vankina ja niitä sitten vuorotellen pelastettiin monenmoisilla suunnitelmilla. Ehdittiin myös lukea monta kirjaa ja jutella mukavia. Kyllä tämän ikäisellä on mainot jutut!

"... ja vanhakin nyt nuortuu..." tuli mieleeni, kun pikkumies haettiin kahdeksan maissa illalla. Olipa mukavaa!

Nyt seuraan toisella silmällä Pikkuleijonien kultapeliä. Tilanne 2-2. Kuinkahan käy?

maanantai 4. tammikuuta 2016

Lepoa ja virkistystä

              

Joululoman viimeisiä päiviä vietetään leppoisasti...

                            

lauantai 2. tammikuuta 2016

Lunta etsimässä


             

... ja löytyihän sitä!

             

Ihanaa viettää rauhallista loma-aikaa kaukana kotoa, nauttia musiikista, luonnosta ja pakkasesta. Villahousuja ja pipoa tarvitaan vuoden ensimmäisinä päivinä!