tiistai 23. joulukuuta 2014
maanantai 22. joulukuuta 2014
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
Luminen sunnuntai
Meillä on vihdoin lunta! Alkuviikosta vielä tuntui siltä, että taas on musta joulu tiedossa, mutta nyt tuntuu lupaavalta. Saimme lunta sen verran maahan, että taitaa pysyä ainkin joulun pyhien ylitse.
Aamu alkoi voileivillä kera graavisiian, nams! Lohesta en välitä, mutta tämä on suurta herkkuani.
Sunnuntain messussa olisi ollut valinnan varaa. Luontokirkkoakin oli tarjolla, mutta valitsimme tavallisen messun sisätiloissa. Samalla sytytettiin kynttilöitä haudoille. Maisema oli kauniin luminen - jouluinen. Nautin niin ajomatkasta!
Pieni kolmivuotias tupsahti tänne sisarensa kanssa ja otimme muutamia valokuvia. Saan hänet jouluaattona jouluaterialle perheensä kanssa, joten ihanaa yhdessäoloa tiedossa. Sitä ennen toki vielä jouluvalmisteluja. Muuten on kaikki jo valmista, mutta ruoanlaittoa riittää. Huomenna vierailemme kuoron kanssa myös vanhainkodilla.
Radiosta on tullut koko päivän ihanaa joulumusiikkia ympäri maailman Euroradion konserttisarjassa.
perjantai 19. joulukuuta 2014
RSO meillä kylässä
Ihanat sävelet soivat vieläkin mielessä...
Tulin RSO:n konsertista, joka oli täällä meillä ihan kotinurkilla. Tosi hienoa, josta iloitsimme salin täydeltä. Radion sinfoniaorkesteri tekee maakuntakeikkoja ja nyt se suuntautui tänne.
Ohjelmistossa oli nuoren säveltäjän Perttu Haapasen Ylen tilausteos 2014 Compulsion Island, Beethovenin Pianokonsertto nro 4 sekä Tsaikovskin Sinfonia nro 6 "Pateettinen". Ylimääräisenä kuulimme vielä Sibeliusta. Hannu Lintu toimi tutusti kapellimestarina ja Paavali Jumppanen pianosolistina.
Mahtava konsertti! Haapasen teos oli yllätyksellistä, uutta musiikkia japanilaisella vivahteella. Beethoven ei ole niinkään minun juttuni, mutta Tsaikovski sai pääni (ja sydämeni!) ihan sekaisin. Tsaikovskin musiikki on aina liittynyt jouluuni ja nyt sitä sai kuulla täällä kotikulmilla. Sorruimme samaan kuin yleisö useasti: 3. osan hieno loppuhuipennus sai yleisön taputtamaan, vaikka finaali oli vielä tulossa. Laitettakoon se säveltäjän piikkiin! Miksiköhän hän halusi sinfoniansa finaalin olevan niin lohduton, kun kolmas osa olisi paremmin sopinut loistokkaaksi lopetukseksi?
Iloitsin ihan erikseen myös siitä, että suuri salimme oli aivan täynnä väkeä, joka vielä antoi huimat suosionosoitukset esiintyjille. Illasta jäi kaikin puolin mahtava tunnelma. Varmaan huominen menee tästä huumasta toipumiseen.

torstai 18. joulukuuta 2014
Ihanaa aikaa
Miten nautinkaan adventtiajasta! En odota joulua vaan oikeastaan yritän hidastaa ajan kulkua.
Eilen illalla mukavassa kuoromme joulujuhlassa, jossa tapahtui paljon suunniteltua ja suunnittelematonta hauskuutta ja yllätystä. Joulun makuja ruoissa - ihania! Työssä lyhennetyt viimeiset päivät, jolloin aamu oppilaiden kanssa on aloitettu hämyisessä, kynttilöiden valaisemassa luokassa joulutarinoita kuunnellen. Kotona joulun valmistelua...
Tänään sain keskustella työasioista rauhassa ja koin voimaannuttavan tunteen onnistuneesta syksyn työrupeamasta. Kotona suloiset hetket niin ystävän kuin kolmevuotiaankin seurassa. Myöhemmin illalla joulukirjeen kirjoitusta.
Huomenna toiseksi viimeinen työpäivä ja joulupuuro. :=)
tiistai 16. joulukuuta 2014
Tarja Turusen joulukonsertissa
Tänään oli viides joulukonsertti, tällä kertaa Tarja Turusen esittämänä. Hänellä oli säestäjinä piano, viulu ja sellokokoonpano, joka soitti myös yksin kolme kappaletta Janne Hovin johdolla.
Konsertti sisälsi suurimmalta osaltaan klassista jouluohjelmistoa muutamalla kevyemmällä maustettuna. Mukana oli monta suosikkiani, kuten Mökit nukkuu lumiset ja Jul, jul strålande jul.
Harmitti, ettei luotettu akustiseen versioon, vaan niin laulu kuin soittimetkin tulivat äänentoiston kautta ja se kyllä pilasi paljon. Korkeat äänet soivat viiltävinä ja viulun hiljaiset äänet "rahisivat". Lisäksi edessäni istui kaksi rouvaa, jotka eivät malttaneet olla juttelematta. Heidän välillä puoliääninen puheensa häiritsi, samoin yleisön taputukset jokaisen laulun jälkeen. Kaiken huipuksi naapurikaupungin kirkossa oli kylmä! (Huh, johan tuli valitusta!)
Solisti itse esiintyi varsin siististi ja onhan hänellä koulutettu ääni, joka kyllä näkyy varmana ammattitaitona. Kunhan joskus kuulisi ilman äänentoistoa! Lisäksi kirkko oli näyttävästi koristeltu, joten suhteellisen kalliiseen lippuun sai myös visuaalista vastinetta.
Perjantaina on vuorossa viimeinen joulunaluskonserttini, kun RSO vierailee meillä Hannu Linnun johdolla. Odotan mielenkiinnolla!
maanantai 15. joulukuuta 2014
Kuraa
Viime viikon kävelimme kurassa. Lauantaina tuli lunta, joka on tänään sulanut pois, joten taas on pelkkää mustaa maata ja rapaa. Tältä näytti yhden ekaluokkalaisen vaatetus koulupäivän jälkeen! Ihan kauhistuttaa, minkä näköisinä lapset menevät kotiin iltapäivällä välituntileikkien jälkeen. Toivottavasti äidit ja isät ovat ymmärtäväisiä ja jaksavat vääntää yhä uudelleen pyykkikonetta päälle.
Meillä on tänään tehty suursiivous. Tuntuu kuin joulu olisi alkanut! Vähän aikaistahan tämä on, mutta nyt oli minun vuoroni joustaa. Kaikki eivät voi saada siivoustaan jouluviikolla, jos aikoo ulkopuolisella työn teettää ja minusta on mukavaa rauhoittua siltä osin joulun viettoon jo aiemmin. Imuria pitää toki työntää kuusen laiton jälkeen ja vielä vähän pölyjäkin kevyesti pyyhkäistä ennen aattoa.
Ihana käydä nukkumaan puhtaassa kodissa, vaikka ulkona rapa lentääkin!
lauantai 13. joulukuuta 2014
Joulun valmistelua
Ulkona satoi aamusta iltapäivään lunta. Tuskinpa pysyy maassa, mutta sen näkee sitten.
Päivä on kulunut joulun valmisteluissa. Kävin myyjäisissä ja sain mukaani porkkana- ja lanttulaatikon sekä tuoretta pullaa. Lähetyskahvilasta kävin hakemassa miesten villasukat, kun en nyt itse ehdi tekemään ;=) (Onneksi sisareni mies ei lue tätä!)
Lahjoja paketoin pitkän aikaa ja kuuntelin samalla joululauluja. Osa päivästä meni myös mattojen tuuletukseen, kun maanantaina siivoojaystäväni tulevat puunaamaan huushollin joulukuntoon ja huonolta näytti alkuviikon sää mattojen pöllyttämisen osalta. Toivottavasti en ehdi sotkea ennen jouluaattoa, kun siivous tänä vuonna tulee vähän aikaisin. Toisaalta ei haittaa. Minun jouluni alkaa aina siitä, kun siivous on tehty ja kiva, ettei se jää viime tippaan.
Konserttiinkin olisin voinut ajella, mutta en lopulta jaksanut lähteä vaan nukuin päiväunet sen sijaan. Ystävän kanssa vietettiin ihana yhteinen hetki ja äidin luonakin pyörähdin.
Työasioita hoidin eli kirjoittelin laulujen sanoja dioille ja siirtelin kuvia joululaulajaisia varten. Ne ovat ensi viikon lauantaina ja sen jälkeen alkaa joululoma. Paljon on vielä puuhaa, ennen kuin loma alkaa!
perjantai 12. joulukuuta 2014
Konsertteja siellä ja täällä
Eilen olin lapsikuoron ja naiskuoro Femmineon konsertissa, jossa esitettiin Petter Ohls'in adventin ajan musiikillinen kuvaelma Gabriel - sanantuoja. Lapsia oli yli 40, aikuisia laulajia parisen kymmentä ja vielä soitinryhmä päälle, Esittäjäjoukko oli siis komean kokoinen. Alussa esitettiin Simojoen Pekan ja Löytyn Jaakon joululauluja. Sitten alkoikin varsinainen kuvaelma, jossa alakoulun oppilaat lauloivat antaumuksella omat osuutensa naiskuoron avustamana.
Tänään ajelin naapurikaupunkiin paikkakuntamme mieslaulajien konserttiin. 26 miestä ja Kantelokuoron nuoret lauloivat joululauluja - uusia ja vanhoja. Mukana oli myös oman kuoromme mieskvartetti. He kun sattuvat laulamaan kahdessa kuorossa. Tuttuja oli siis paljon laulajien joukossa ja eräs ystävistäni juonsi koko homman.
Molemmat konsertit olivat mukavia ja erilaisia. Erityisesti pidin mieskuoron tasokkaasta konsertista. En ole heiltä näin hyvin laulettua ja rakennettua konserttia koskaan kuullut. Kävinkin kiittämässä heitä jälkeen päin laulunautinnosta.
Huomenna konsertit jatkuvat naiskuoron esityksillä, jos lumimyräkkä ei estä autoilua hieman kauemmaksi. Toivottavasti ei!

torstai 11. joulukuuta 2014
Torttuja siellä ja täällä
Partiolaiset ovat myyneet toimintansa tukemiseksi raakapakasteita eli erilaisia leivonnaisia. Koska suvussa on kaksi innokasta myyjää, lankesin taas ostamaan.
Eilen tuli kaksi pahvilaatikollista tavaraa. Jälleen kerran kauhistuin: "Kuka ihme nämä kaikki syö?" Nyt on omenalehdykäisiä ja tähtitorttuja viljalti. Hyvä, kun pakastimeen mahtuivat. Myyjät ilmoittivat iloisesti, että kyllä heille voi tuoda syötäväksi!
Paistoin pellillisen, jossa oli sekaisin molempia. Omenajutuissa on runsaasti omenanpaloja vaniljakreemillä ja torttuihin saa itse laittaa marmeladin. Hyviä olivat molemmat!
Joulun aikaan pääsee helpolla leipomatta yhtään mitään, jos haluaa tukea erilaisia yhdistyksiä. Päätinkin jättää tänä vuonna kaulimen varressa heilumisen ja ostaa valmiina kaikki leivonnaiset. Lisäksi pakkasessa on itsetehtyjä piirakoita, sekä suolaista että makeaa. Onneksi tämä asia on jo joulun osalta järjestyksessä. Paljon muuta onkin vielä vaiheessa ;=)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)