Hyvää juhannusta!

Siell' on kauan jo kukkineet omenapuut,

siell' on siintävät seljät ja salmien suut,

siell' on vihreät metsät ja mäet,

siell' on vilpoiset illat ja varjokas koi,

siell' on lintujen laulu, mi lehdossa soi,

siell' on kaihoja kukkuvat käet.

(V.A. Koskenniemi)

Juhannusvieraita

Isokoskeloemo poikasineen

Isokoskelo on koko maassa runsaslukuinen sorsa. Se suosii avoimia ja kirkkaita vesiä.

Naaras munii 8-12 kermanvaaleaa munaa, mutta tällä emolla vain kaksi poikasta oli enää mukana.

Vielä pitää kasvaa, sillä lentoon pääsee vasta 9 viikon ikäisenä.

Ravintona koskelo syö pääasiassa kaloja ja äyriäisiä.

Kirjosieppoja ja kakkuja

Aamulla juhannussiivousta tehdessä oli mökin piha täynnä kirjosiepon poikasia. Äänekästä kerjuuääntä kuului kaikkialta ja pieniä lentokykyisiä räpiköitsijöitä tapasin monessa paikassa. Joku pöntöistä oli ilmeisesti juuri tyhjentynyt asukeistaan. Illalla poikasten äänet kuuluivat jo metsän puolelta. 

Iltapäivällä lähdin kaupunkiin hoitamaan asioita sekä maistamaan kummitytön sisarensa kanssa tekemää hyvää valkosuklaakakkua. Kummitytön kolmiviikkoinen kesätyö päättyy huomenna ja oli vienyt työpaikalleen kakun sekä tehnyt samalla kotiin toisen. Kiitos! Hyvää oli. 

Mökille palatessani ryhdyin itsekin leipomaan juhannuskakkua ja sen ollessa uunissa luin nautinnolla saamani ihan oikean, vanhanaikaisen kirjeen. Ystävättäreni on äänettömänä ja on hauskaa olla vanhanaikaisessa kirjeenvaihdossa, vaikka tekstiviestit ja sähköpostitkin ovat keksitty! Mikään ei saa niin hyvälle mielelle mökin postiretkellä kuin oikea postikortti tai kirje.

Kas vain! Vuorokausi on vaihtunut. Kesäyö on valoisa, mutta nyt kyllä pitää yökyöpelinkin kömpiä nukkumaan. 

Siivousta ja jutustelua

                                

Tänään tein alamökin juhannussiivouksen. Keväällä fuskasin ja siivosin vain "vähän", kun tiesin, että saunakamarissa tuskin kukaan oleilee ennen juhannusta. Nyt putsasin koko mökin oikein huolella. 

Ilma on ollut hyytävä. Aamulla herätessä satoi rakeita ja lämpöä oli ulkona vain muutama aste. Iltapäivälläkään ei mittari ole +8 enenpää näyttänyt. Tuuli tuivertaa pohjoisesta, mutta onneksi ei sovi meille. Postiretkellä piti olla pitkästä aikaa oikein takki päällä ja harakankelloja kerätessä käsiä hieman paleli. No, muistanpa joskus 70-luvulla juhannusviikon, jolloin satoi lunta.

Ystävä saapui matkakuulumisia kertomaan. Oli mukava tavata ja jutella pitkään. Hänen lähdettyään olenkin viettänyt aikaa puhelimessa. Kiva, kun muistetaan enkä valita tippaakaan!  :=)  Ilman ystäviä ei elämästä selviä hengissä! "Mistä tunnet sä ystävän..." soi mielessä. (Inhoan laulua, vaikka siinä hyvät sanat onkin!)

Aurinko alkoi paistaa ulkona. Jos ei katso mittaria, voisi luulla hellepäivän illaksi...

Beethovenia erikoisesti

                      

Pitkästä aikaa oli tänään kokous: Suunnittelimme elokuun Urkuviikon konserttiasioita. Nyt oli jo kolmas kokoontuminen ja pikku hiljaa kaikki alkaa olla järjestyksessä. 

Päivän asioiden hoiteleminen vei niin paljon aikaa, etten ehtinyt mökillä muuta kuin käydä kääntymässä. Illaksi lähdin taas kerran konserttiin. Ihanaa, kun joka puolella on tarjolla niin monenlaista koettavaa!

Tällä kertaa ohjelmisto koostui etupäässä Beethovenista ja kuulimme urkuja ja pianoa sekä vieläpä yhtaikaa molempia.  Pääteoksena oli ensimmäinen pianokonsertto C-duuri ja todellakin kummallekin soittimelle sovitettuna. Taiteilijoina olivat Kuparin sisarukset Jenni ja Marko. 

Pneumaattiset urut lehterillä ja flyygeli alhaalla on haastava yhdistelmä, kun mukaan lisätään vielä etäisyydestä ja kaiusta johtuvat viiveet. Ongelmat olikin selätetty käyttämällä äänentoistoa. Mikkien ja kaiuttimien avulla pianistin soitto ohjattiin urkurin korviin ja päinvastoin. Tämä tuntuikin toimivan hyvin ja soitto oli yhtäaikaista ja sujuvaa. Yhdessä kohdassa huomasin pientä eriaikaisuutta, mutta se ei haitannut. 

Teos oli mielenkiintoinen ja erikoinen soitinyhdistelmä vielä lisäsi jännitettä. Lisänä kuullut Bach ja Vivaldi jäivät tämän teoksen varjoon, vaikka erilliset piano- ja urkusoolot olivatkin ihan hyviä. 

Taas oli mukava konsertti, joka sopi hyvin koleuden ja raesateenkin lomaan! 

Klemetti-opiston kamarikuoroa kuuntelemassa

                   

Aurinkoinen päivä mutta viileä. Sinnittelin pikkumekossa postiretken jälkeen verannalla lukemassa lehteä. Auringon paistaessa oli ihan kuuma, mutta pilveen mennessä tuli vilu. 

Iltapäivällä lähdin vähän kauemmaksi Klemetti-opiston kamarikuoron konserttiin.Oli kiva ajella kesäisessä peltomaisemassa. Pientareet kukkivat niin kauniisti.  Liikennettä oli aika paljon, mutta pois tullessa vielä enemmän. Paljon oli liikkeellä trailereita, jotka vetivät veneitä, isojakin. Juhannuksena mielii väki ulapalle!

Konsertti oli ihan ok. Ohjelmassa oli Missa Aestatis, kesäillan messu, jossa oli osia Martinin ja Rautavaaran messuista metkasti täydennettynä Bachin tutulla motetilla Jesu, meine Freude sekä kahdella Sibeliuksen sävellyksellä. Johtajana oli Heikki Liimola. 

Kuoro lauloi ihan siististi, vaikka jotain kummallista välillä kuuluikin. Minua se ei haitannut, mutta tuttu, kuuntelijana ollut kuoronjohtaja hieman murmutti minulle kuoron tasosta. Ammattilaiset kuuntelevat vähän eri lailla kuin me harrastelijat.

                  

Kuunnellessa katselin modernin kirkon arkkitehtuuria ja erikoista Kain Tapperin alttaritaulua. Valo lankesi siihen jännästi sivulta, vaikka varsinaisia ikkunoita ei näkynytkään. Hieno kirkko ja akustiikkakin hyvä. 

Kuvataideviikot

Kaupunkimme 19. kuvataideviikot on avattu. Suomalaisen nykytaiteen kesänäyttely Hetkinen esittelee kesä-elokuussa ammattitaiteilijoiden ajankohtaisinta kuvataidetta. Kuraattorina toimii tänä kesänä kulttuuritoimittaja Minna Joenniemi, joka on tuttu esim. Yleisradion ohjelmista kuten Runoraadista.

Hain tänään itselleni kausikortin. On mukava kaikessa rauhassa - sadepäivinä - kierrellä näyttelyyn tutustumassa. Tänään kolmivuotiaan seuralaisen kanssa katsoimme vain muutamia, tarkkaan valittuja kohteita. 

Hunnutettu kirkko taitaa olla pikkumiehen, niinkuin minunkin, suosikkiteos tähän asti katsotuista. 

Mielenkiintoiselta näyttää...

Ps. Postaus näyttää omituiselta. Tämä nettiyhteys korven keskeltä on välillä uskomattoman kekseliäs!

Hulinaa

                                        

Kaksi päivää on mennyt maailmalla liehuessa. Eilen oltiin koko päivä Tampereella ja sattuikin sopivasti, sillä satoi aamusta iltaan. Kaupungissa se ei haitannut, mutta toista olisi ollut mökillä.

Tänään olen ollut äidin kanssa lääkärissä ja hoitanut hänen asioitaan. Pyykin pesua, apteekkia, kauppajuttuja... Kun niistä selvisin, pääsin lapsenvahdiksi vähäksi aikaa. 

                                       

Kävimme pyöräilemässä ja aina välillä piti pysähtyä keräämään tarakkakoriin koiranputkia. Kaunosielu pikkumies! Kävimme myös jäätelöllä ja mummin luona syömässä keksejä. 

Vasta illaksi ehdin mökille. Kännykästä löytyi lukemattomia tekstareita ja vastaamattomia puheluita. Enpä ole villissä vauhdissa ehtinyt kännykkää palvoa!

Nyt syön kirsikoita ja sitten vähän jalkapalloa :=)

Ihastuttaa

 

                                                                                                                                               
... ja vihastuttaa! Siinä se nyt on: taiteilija Kaarina Kaikkosen työ Totuuden henki osana kotikirkkoani tänä kesänä. 

Olin itse yhtenä kirkkoneuvoston jäsenenä antamassa lupaa työlle ja tiesin silloin, että keskustelua - kiivastakin - taideteos tulee aiheuttamaan. Silti halusin antaa mahdollisuuden uudenlaisen taiteen ja kokemuksen elämiseen kaupunkilaisille ja matkailijoille. Enkä yhtään kadu päätöstämme!

Kun tänään kävin pikaisesti vesisateessa ja ohikulkumatkalla työn kännykällä kuvaamassa, olin vaikuttunut. Taideteos oli ilmavampi kuin olin kuvitellut ja kirkko näkyy kauniisti osana työtä. 

Jokainen kokee taideteokset omalla tavallaan. Minua tässä työssä paitojen värisommitelma puhuttelee. Koin oven ympärillä olevan tummuuden taakkoina,  jotka kirkkoon astuva saa sisälle jättää ja lähteä uudistuneena, kevein askelin eteenpäin, kuten ylöspäin vaalenevat värit viestivät.

Pikkukaupunkimme on tulevana viikonloppuna taidemaailman keskipisteenä. Paljon ja suurta tapahtuu, kirkkotaideteos on vain yksi monien hienojen elämysten sarjassa. 

Tervetuloa tutustumaan taidekaupungin tämän kesän tarjontaan!

Ryhänen & kumppanit

Kauniin kesäpäivän, souturetken ja pihapuuhien jälkeen lähdin Jaakko Ryhäsen ja hänen oppilaidensa konserttiin. Nyt on minulla menossa hillittömän itsekäs hemmottelukausi, jolloin teen ihan mitä huvittaa. No, en nyt ihan mutta melkein!

Ryhänen on sairastumisensa jälkeen vetäytynyt konserttilavoilta, mutta on palannut pienempien produktioiden pariin. Ääni on upeasti tallessa ja tämän iltainen konsertti oli ihan huippu hieno. Vieläkin fiilistellään...

Konsertti koostui Mozartin ja Verdin tunnetuista ooppera-aarioista sekä Merikannon yksinlauluista. Lopuksi oli pätkä Kokkosen Viimeisistä kiusauksista ja koko konsertti päättyi kaikkien esiintyjien yhteiseen Paavon virteen.

Jaakko Ryhänen lauloi itse useita kappaleita sekä yhdessä opiskelijoidensa kanssa, jotka olivat hyvin valmiita laulajia, varmaan jo alan ammattilaisia. Nämä esittivät jokainen yksin useita numeroita erittäin hienosti. Meille on tulossa loistavia bassoja, tenoreita ja sopraanoja vanhojen mestareiden vanavedessä. Ryhänen itse juonsi konsertin mielenkiintoisesti ja sujuvasti laulamisen lisäksi.

Sarastron aaria, Rusalkan aaria kuulle, Laatokka, Oi, kiitos sa luojani armollinen ja monet muut tutut, ihanat sävellykset kaikuivat kesäillassa. Yleisöä oli paljon, vaikka suureen kirkkoon olisi mahtunut paljon enemmänkin. Varmaan kaikki saivat sitä, mitä olivat tulleet kuuntelemaankin.  Olin itse ihastunut ja vaikuttunut. Mahtava konsertti taas kerran!

Kirkon pihapiirissä oli moottorisahataiteilijan työmaa. Kuvasin muutamia. Hän näytti erikoistuneen lintuihin.

Seuraavatkin konsertit on jo tiedossa: sunnuntaina kuorolaulua ja maanantaina uruilla ja pianolla, jopa samanaikaisesti. Odotan mielenkiinnolla...