Vapautta!

Vaikka kipsikäsi kahlitsee, tänään koin kuitenkin sanoinkuvaamattoman vapauden tunteen: Pystyn ajamaan autoa!

Kokeilin ensin vaihteiden vaihtamista ja kun se onnistui, starttasin (vasemmalla kädellä!) ja lähdin käymään mökillä. Ajaminen sujui ihan hyvin, mutta sen verran kipsi haittaa, ettei tule mieleenkään lähteä satoja kilometrejä hurjastelemaan. Pikkumatkat riittävät hyvin.

Perillä kävelin varovasti osaksi jäisellä tiellä, jotten lankea uudemman kerran. Sen sijaan mökillä ei ollut lunta laisinkaan. Rinteet olivat ihan paljaat kuin huhtikuussa konsanaan. Kummallista! Äimistelin kukkapenkkien ääressä, mutta onneksi ei krookuksia tai narsisseja vielä näkynyt.

Jään päällä oli vettä, mutta se ei haitannut retkiluistelijoita, jotka viilettivät ohitse kuivia reittejä hakien. Minä en sattuneesta syystä uskaltanut jalallani jäälle astua! Ilma oli pilvinen, mutta pientä auringon aavistusta näkyi taivaanrannassa.

Ylämökin verannalla oli kuolleena ikkunaan lentänyt pitkänokkainen pikkulintu. Tutkiskelin sitä pitkään, mutta en tunnistanut lajia. Pitääkin tänään vielä katsoa lintukirjasta, jos nimi löytyisi.

Vielä pitkään illalla oli hyvä olo autolla ajamisesta. :=D

Kaikuja töistä

Eilen poikkesin kävelylenkillä työpaikalla. Sijaiseni joutui heti ensimmäisen viikon kunniaksi kokemaan normaalityön ohessa pulpettirumban, sillä talviloman aikana koulumme vanhat pulpetit viedään pois ja uudet saadaan tilalle. Ihan mukava juttu! Vanhemmat saivat ostaa pulpetti-tuoliparin muutamalla eurolla ja vanhoja menikin hyvin kaupaksi.

Kävin luokassa katsomassa, että oikeat pulpetit olivat menossa laitosmiesten mukaan. Hyvin oli homma hoidettu ja viimeiset kalusteet odottivat poisroudausta. Tällä viikolla pitäisi sitten uusien ilmestyä, jotta ovat valmiina ensi maanantaiksi, kun oppilaat palaavat lomalta.

Aamupäivällä kävi työtoverini tuomassa minulle kauniin tulppaanikimpun ja kortin koko työyhteisön ja oppilaiden puolesta. Lämmitti sydäntä! Oli liikuttavaa lukea kortista kaikkien oppilaidenkin nimet, niin oman luokan kuin muidenkin.

Juttelimme kollegan kanssa tunnin verran työkuulumisia ja oli mukava kuulla, että kaikki oli koulussa ok. Tiesinkin, sillä "eihän sota yhtä miestä kaipaa". Ensi viikolla pitää pistäytyä oppilaita tapaamassa ja katsomassa uusia pulpetteja.

Sunnuntaitunnelmia

Olin tänään kuoron kanssa messussa. Räväytimme viimeisellä laululla (Simojoen Pekan Evankeliumi), sillä teimme sen varsin gospel-henkisesti taputuksineen ja viihteellisine saundeineen. Puhuimme myös osan tekstistä säestyksen päälle, joka teki aika metkan tunnelman. Koska kanttorimme loihti uruista "bassoja ja sähköurkuja", minun tehtäväkseni jäi johtaminen. Yhdellä kädellä! Minä kun niin jo luulin pääseväni rivikuorolaiseksi.

Laulut sujuivat varsin hyvin ja olimme tyytyväisiä. Oli niitä harjoiteltukin tavallista pidempään. Nyt palataankin normijärjestykseen, sillä ennen seuraavaa keikkaa ehtii olla vain kaksi treeniä.

Heräsin aamulla jostain syystä jo neljältä, joten otin ruhtinaalliset päiväunet iltapäivällä. Kävin kävelyttämässä äitiä, kun vesisade päättyi. Olikin mukava ulkoilla, kun ei satanut. Varsin harmaa päivä on kyllä ollut.

Illalla katselin olympialaisten päättäjäiset. Siellä oli ihan kivaa ohjelmaa taas tarjolla. Ihastelin erityisesti Gergievin johtamaa tuhatpäistä nuorten kuoroa, joka lauloi Venäjän kansallislaulun. Siinä on kyllä yksi hienoimpia kansallislauluja maailmassa! Sydämessä sykähtää aina, kun sen kuulen. Se on vain niin mestariteos sävellyksellisesti!

Ilotulituksen taustalla soi Tsaikovskin pianokonsertto, joka oli myös aivan mahtava valinta. Täytyy kehua venäläisiä, sillä kisat, puitteet ja juhlat olivat hienosti toteutettu. Rahaa on palanut liikaakin!

Hyvä ystäväni vaimoineen lähti tänään Thaimaahan kolmen viikon lomalle. Toivottavasti ovat onnellisesti koneessa ja aamulla perillä! Minulla ei ole talvilomafiilistä ollenkaan, vaikka meillä on nyt loma aluillaan. Käsi mokoma sotki tunnelmat kokonaan. Onhan näitä lomaviikkoja pakosti edessä vielä monta!

Mielenkiintoisia ohjelmia 2

Inhimillinen tekijä kertoi perjantai-iltana kuulomatkan kuurosta melkein kuulevaksi. Ohjelmassa tavattiin 3 eri-ikäistä henkilöä, jotka olivat saaneet sisäkorvaistutteen avulla kuulonsa takaisin. Lisäksi yhden mukanaolleen äiti avasi tuntemuksiaan ratkaisuista, joita kuuron lapsen vanhemmat joutuvat tekemään.

Implantti ei tarkoita, että kuulisi samalla tavalla kuin kuulevat. Se kuitenkin tuo ympäristön äänet esille paljon paremmin kuin kuulolaite. Monille kuuroille tai lähes kuuroille se on avannut tien takaisin kuulevien maailmaan ja sosiaaliseen elämään. Kommunikoinnin helpottuminen onkin varmaan se suurin apu. Esille nousi myös suunnaton ilo nauttia musiikista ja luonnonäänistä.

Ohjelmasta nousi esiin riemu ja helpotus elämänlaadun ja kommunikoinnin parantumisesta. Implantin avulla on saatu jotain sellaista, mitä paraskaan kuulolaite ei voi tuoda. Lääketiede ja tekniikan kehitys on tehnyt suuria läpimurtoja, joihin tämäkin keksintö kuuluu.

Itse olen monesti miettinyt, kumpi olisi surullisempaa menettää: näkö vai kuulo. Äitini ystävä sokeutui elämänsä loppuvaiheissa ja se oli musertavan suuri taakka kantaa. Musiikki-ihmisenä kuulon menettäminen olisi järkyttävä tilanne. Kumpikin aisti on niin tärkeä ihmiselle, ettei valintaa varmaan voi tehdä. Ainoa, mitä voi toivoa ja rukoilla, on molempien aistien säilyminen toimintakykyisinä.

Mielenkiintoisia ohjelmia

Kun elämä on hidastunut kipsikädestä ja sairauslomasta johtuen, ehtii tehdä sellaisia asioita, mitä välttämättä tavallisella työviikolla ei aina ehdi. Olenkin tällä viikolla katsellut televisiota paljon enemmän kuin muulloin.

A-studio käsitteli illalla tasa-arvoista avioliittolakia, joka on tulossa eduskunnan lakiasiainvaliokunnan käsiteltäväksi. Tahdon 2013 -kansalaisaloitekampanja on ajanut sukupuolineutraalia avioliittolakia Suomeen, sillä olemme ainoa Pohjoismaa, missä tämä kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu ei vielä toteudu. Ohjelmassa keskustelivat aiheesta kansanedustajat Jaana Pelkonen ja Timo Soini, kampanjakoordinaattori Milla Halme ja politiikan tutkija Erkka Railo.

Ohjelmassa korostui ihmisten epämääräinen käsitys laista. Monet vieläkin luulevat sen liittyvän "kirkkohäihin", vaikka tästä ei todellakaan ole kysymys. Lakialoite liitty pelkästään siviilivihkimiseen ja uskonnolliset yhteisöt ja kirkkokunnat päättävät omista käytännöistään.

Jaana Pelkoselle sukupuolineutraali avioliittolaki oli tasa-arvokysymys, Timo Soinille omantunnon asia, josta hän ei anna piiruakaan periksi. Vaikka usein nautinnolla kuuntelen Soinin sanavalmista ja värikästä puhetta, nyt lievästi ärsyynnyin. Johtui varmasti siitä, että itse olen samaa mieltä Pelkosen kanssa: Ihmisten tulee olla yhdenvertaisia lain edessä. Kirkko voi olla vihkimättä homopareja, jos ei halua sitä tehdä. Uskon kuitenkin, että Jumala ei halua erotella meitä sukupuolisen suuntauksen mukaan, eikä tasa-arvoinen avioliittolaki mielestäni ole ongelma, jos ei siitä varta vasten kirkossa haluta ongelmaa tehdä. Nyt on suuri poru ja uskon sekä seurakunnan kannalta tärkeämmät kysymykset jäävät tämän asian varjoon.

Ohjelmassa keskusteltiin myös tutkimuksesta, jonka mukaan 108 kansanedustajaa suhtautuisi myönteisesti sukupuolineutraaliin avioliittolakiin, mutta miten he lopulta äänestävät, on tietenkin eri juttu. Perussuomalaisten edustajien kantaa ei tutkimuksessa ollut laisinkaan, sillä heitä kai sitoo ryhmäkuri

Henkilökohtaisesti toivon, että laki menisi läpi. Tämän jälkeen voisimme siirtyä käsittelemään tärkeämpiä asioita, esimerkiksi miten saisimme rahan riittämään laadukkaisiin peruspalveluihin niin kunnissa kuin seurakunnissakin.

Kivun hallintaa

Kipu on ihmiselle hankala seuralainen. Kun joudumme toimenpiteisiin, monet jännittävät tilannetta juuri kivun vuoksi. Jos tiedetään, että kipua ei tunnu tai se pystytään hyvin hoitamaan, operaatioon meno on paljon helpompaa.

Tähän ikään meneessä olen kokenut monenlaista. Kipukin on tullut varsin tutuksi. Olen yleensä hyvin luottavainen, että nykylääketiede saa kivun hoidettua ja jos kaikkea ei voi poistaa, tiedän kokemusteni perusteella pystyväni kipua myös aika hyvin sietämään.

Käsikipuun sain lääkkeeksi Tramal retardia ja Panadol fortea. Kuuliaisesti lääkitsin itseni ensimmäisenä iltana ohjeiden mukaan kamalin seurauksin! Tramadoli on keskushermostoon vaikuttava opioidi eikä totisesti sopinut minulle: Jo yksi tabletti huimasi, sydän muljahteli rinnassa, kädet tuntuivat aivan voimattomilta ja pahoinvointi nosti päätään asentoa vaihtaessa. En voinut nukkua, kun nukahtamishetkellä aina säpsähdin pahan olon tunteesta hereille. Käsikipu oli pientä verrattuna inhottavaan kokonaisolotilaan.

Yhden tabletin vaikutusaika oli 24 tuntia, joten tiistai meni suurimmalta osin sängyn pohjilla. Päätin, että en koko Tramaliin enää koske. En soittanut osastolle lääkkeen vaihtoa varten, sillä Panadol on riittänyt hyvin eikä käsi juurikaan kipuile.

Opioideista olen sairaalassa aiemminkin saanut pahan olon, sillä muutamassa leikkauksessa olen kokenut samanlaista tunnetta ennen kotiuttamista. Ilmeisesti olen saanut jotain opioidiryhmän lääkettä suoraan suoneen. Pitääkin muistaa jatkossa sanoa, etten todellakaan halua tämän ryhmän lääkkeitä, jos olotila muuttuu tuollaiseksi!

Me kestämme lääkkeitä eri tavoin, toiselle auttaa, toiselle ei. Oli merkillistä kuulla, kuinka monta selkäleikkausta läpikäynyt ystäväni ei reagoi Tramaliin mitenkään. Ja minulla sekosi heti koko kroppa!

Keskustelupalstalta kävin lukemassa, että Tramalia hankitaan huumaustarkoitukseen hanakasti. Ostotarjouksia yhteystietojen kera löytyi, voi, voi! Minä en tästä lääkkeestä saanut minkäänlaisia kiksejä, ainoastaan kamalaa oloa!

Kultaa!

Leikkaus

Ihanaa, että leikkaus on ohitse ja nyt jokainen päivä on toipumista.

Leikkaus oli todella positiivinen kokemus. Aikataulu piti heti alussa ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo operoitavana. Puudutus tehtiin kainalosta ja oma tehtäväni oli sanoa, koska johdettava sähkö tuntui oikeissa sormissa. Näin puudute saatiin kohteeseensa. 

Oli merkillinen tunne huomata, että käsi katoaa hallinnasta. Toisella sitä kannoin leikkaussaliin kävellessä ja ihmettelin, oliko tuo veltto pötkö todella jotain minulle kuuluvaa. Haamuasento jäi päälle ja tuntui, että käsi oli - opettajalle hyvin sopivasti - viittausasennossa, vaikka näin sen lepäävän vaakatasossa. Tämä tunne oli koko sairaalassaoloajan.

Leikkauksessa peukun nivelsiteen (myös jänteeksi sitä sanotaan) todettiin olevan irti, mutta luuta se ei ollut lohkaissut mukanaan. Se oli myös niin hyväkuntoinen, että saatiin hyvin paikoilleen. Leikkauksen aikana lääkäri selitti eri vaiheita minulle, joka tuntui tosi mukavalta. Olisipa vielä nähnyt, mitä kädelle tehtiin! Olen tosi kiinnostunut kaikesta tällaisesta.

Hyvin nopeasti leikkauksen jälkeen sain syödä ja konjakkiakin olisi ollut tarjolla, josta kuitenkin kieltäydyin. Syönnin jälkeen puin vaatteet päälle ja sitten jo kotiutettiinkin vauhdilla käsi edelleen puuduksissa. 

Hauska yksityiskohta oli, että kaikki minua hoitaneet olivat miehiä anestesiahoitajaa lukuunottamatta. Samoin muut huoneemme potilaat olivat miespuolisia, mutta heistä en nähnyt kuin jalat! Olihan se mukavaa, kun läksiäisiksi komea mieshoitaja napitti puseroani kiinni.  ;=)  Kaiken kaikkiaan tuli erittäin positiivinen kuva yksityissairaalan, tässä tapauksessa Dextran, toiminnasta.

Väsynyt olen ollut, joten sohvan pohjilla on tullut aikaa vietettyä. Käsi on tänään jo kivuton. Alan tottua yksikätisen mielenkiintoiseen elämään!

Siinä se on!

Elämäni ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen kipsi on paketoitu käteeni. Leikkaus sujui hyvin ja kivuttomasti. Lyhyemmän kaavan mukaan mentiin, sillä käsi puutui hyvin ja alkuperäinen katkennut side oli käyttökelpoinen eikä ranteeseen tarvinnut kajota. Sain jopa valita, otanko punaisen vai sinisen värin kipsiini.

Nyt ollaan lääketokkurassa...

Jäällä

Tänään tapasin luokkaani tulevan sijaisen. Oikein miellyttävä nuori, pätevä opettaja ja saimme kouluasiat kuntoon. Helpottunein mielin siirsin vastuun sijaiselle.

Tapaamisen jälkeen lähdin mökille. Siellä oli kerran aurattu tie, mutta siinä ei montaa senttiä ole lunta ollut. Oli kuitenkin kiva kävellä pihaan, kun oli auratun näköistä.

Etelä-Suomesta oli tultu talvilomalle. Vastarannalta kuului vaimeaa ääntä, mutta muuten oli aika hiljaista.

Kaikki oli ok. Harmaa päivä, vaikka pikkiriikkisen lämpötila oli miinuksen puolella. Jäällä oli ollut vettä, mutta se oli jäätynyt uudelleen. Suksen jälkiä näkyi ja olisi ollut mukava kävellä pidempäänkin.

Viime kerralla rantaan tekemäni sydämet näkyivät vielä ystävänpäivän kunniaksi. Mökki - rakas, niin rakas paikka!