Ystävänpäivänä

Tässä harjoittelen kieli keskellä suuta kirjoittamaan kynällä ja käyttämään konetta vasemmalla kädellä. Jos taitoa vaikka tarvittaisiin seuraavien viikkojen aikana!

Selvittelyä

Ei tullut vielä lähtöä leikkaukseen. Koko päivä on mennyt asioita järjestellessä ja iltapäivällä tuli helpottava tieto: leikkausaika on järjestynyt ensi maanantaille Dextraan. Ei tarvitse olla joka päivä lähtövalmiudessa eikä mennä Taysin päivystykseen norkoilemaan ja odottelemaan.

Onneksi on loppuviikko aikaa järjestellä työasioitakin. Hyvä homma!

Jänne poikki

Tays tai urheiluklinikka Dextra kutsuu! (Ei onneksi kuitenkaan tuo Radiuksen puoli, joka on kuvassa.)

Olin tänään käsikirurgin vastaanotolla.  Menin kuin soitellen sotaan, sillä luulin, että käsi oli hyvin parantunut. Vielä mitä! Tuomio oli tyly: Peukalon jänne on irti tai poikki ja käsi on leikattava. Hassua, kun en ole yhtään särkylääkettä syönyt koko aikana!

Kun tapaturmasta on kulunut jo kolme viikkoa, leikkauksella on kiire. Luultavasti jännettä ei voida enää kiinnittää, vaan uusi on otettava ranteesta käsivarren puolelta. Minulta sellainen löytyy. Kolmasosalla ihmisistä sitä ei ole, ei ollut käsikirurgillakaan.

Leikkaus tehdään päivystysleikkauksena Tayssissa tai Dextrassa, riippuu siitä, kumpaan pääsee nopeammin. Asia selkenee huomenna, kun soittelen lääkärille. Jatkossa kuljen sitten puhelin taskussa, sillä leikkaus tehdään aikavälillä huominen - ensi maanantai. Puudutuksessa leikataan ja operaation jälkeen 4 viikkoa käsi on kipsissä sekä vielä 2 lastassa, joten kokonaistoipumisaika on 6-8 viikkoa! (Huokaus!)

No, leikkaus on pieni verrattuna moniin muihin. Käsi kulkee mukana kipsissä paremmin kuin jalka, joten en ole kovin murheissani. Sairaalareppu on pakattu valmiiksi, joten kun kutsu käy, ryntään töistä kotiin ja taksilla Tampereelle.

Kaikki vastaanotetaan, mitä elämä tuo. Päivä kerrallaan... Jos blogi hiljenee, makaan leikkauspöydällä. Mukavaa ystävänpäivää!

Onnea, Enni!

Enni Rukajärvi toi Suomelle ensimmäisen olympiamitalin. Jee, Suomelle hopeaa lumilautailussa! Slopestyle ei näytä arkajalkojen lajilta, joten kovapäinen tyttö tämä Enni. 

Kiitos, kumarrus ja onnea!

Lauantaita

Näin kauniit kuurankukat ovat muisto vain! Koko päivän on ollut harmaata ja satanut ajoittain vettä. Ilmasta huolimatta olen kävellyt pitkän lenkin ulkona ja samalla vein äidille hänen pyykkinsä puhtaina takaisin.

Meidän vähät lumet sulavat varmaan kohta kokonaan pois. Nyt on plussan puolella ja samaa on luvattu viikoksi eteenpäin. Nurmikko paistaa paikka paikoin jo lumen alta.

Samuel ja sisareni olivat iltapäivällä monta tuntia minua ilahduttamassa. Samuel rakensi ihan itse ilman apua korkean tornin palikoista ja söi hyvällä ruokahalulla kakkua ja mandariinejä. Sain monta halia ja pusua poskelle. Ihana Samuel, tädin kultapoika!

Sotshin avajaiset

Katselin äsken Sotshin talviolympialaisten avajaiset. Hienot olivat, ihan yllätyin. Odotin jotain venäläistä mahtipontisuutta, mutta ne olivatkin hyvällä maulla tehdyt ja tyylikkäät. Pidin!

Kohokohta minulle oli olympialipun tuonti stadionille. Lipun yhtenä kantajana oli kapellimestari ja Mariinski-teatterin johtaja Valeri Gergiev, jonka olen itse henkilökohtaisesti monet kerrat tavannut Mikkelin musiikkijuhlien konserttien tahtipuikoissa menneinä vuosina. Mahtava musiikkimies! Hienoa, että hän oli saanut näin suuren kunnian näissä avajaisissa.

Gergievistä on jäänyt mieleen hänen tapansa harjoituttaa orkesteria viime tippaan ja ylikin: Kaikki konsertit aina myöhästyivät aloitukseltaan. Ei ollut yhtään kummallista seistä konserttisalin oven takana yli puoli tuntia alotusajan jälkeen odottamassa, että pääsisi edes sisään - puhumattakaan konsertin alkamisesta. Mutta suurelle mestarille antaa paljon anteeksi!

Olympiatulen syttyminen oli myös hienosti toteutettu. Huomenna voi sitten alkaa jännittää (Huom. Ei jännittämään, vaikka se onkin jo luvallista!) suomalaisten suorituksia. Peukut pystyyn!

Ruokakaupassa

Töiden jälkeen suuntasin ruokakauppaan ja tein äidilleni ostokset. Raahasin muovikassillisen tavaraa hänelle ja pois tullessani kävin tekemässä omat ruokaostokset. Kassista tuli tällä kertaa vielä painavampi ja olin iloinen, ettei kantomatka ollut kovin pitkä. Kädet olisivat venyneet työlaukun ja ruokakassin kantamisesta kohta maahan saakka. Myös vieläkin kipeä käsi hieman häiritsi.

En tiedä, mistä johtuu, mutta ruokakaupassa käymistä inhoan. Yritän sitä aina lykätä mahdollisimman pitkälle ja menen sitten, kun joku tärkeä asia on ihan loppu. Tänään piti hakea levite leivän päälle.

Olen aina joskus miettinyt, mistä ruokaostosharmitus on tullut tai mistä se johtuu, mutta en vain tiedä. En ole mikään shoppailijaluonne muutenkaan. Kuitenkin ihan liukkaasti lähden ostamaan erikoisliikkeestä puuttuvaa asiaa enkä sen kanssa vitkuttele. Ehkäpä ruokaostokset vain ovat niin arkisia, ettei väsyneenä työpäivän jälkeen jaksaisi.

Toisaalta pitää olla kiitollinen, että asumme korkean elintason maassa, jossa kaupat notkuvat ostettavaa ja rahaakin ostamiseen löytyy. Toinen hyvä asia on, että ruokakaupat ovat lähellä. Maalla matkaa saattaa olla kymmeniä kilometrejä lähimpään.

Joten eipä tässä oikeasti ole mitään maristavaa!

Vakuutuksista

Postiluukusta kolahti uusi vakuutuskirja. Lueskelin sen läpi ja katselin päätäni pudistaen vuoden vakuutusmaksuja. Kohtalaisen korkea summa, joka kuitenkin käsittää hengen, tapaturmat, asunnon, auton ja mökin.

Joku on sanonut, että vakuutusmaksuja makselee mielellään turhaan. Näinhän se on. Mitään ikävää ei kohdalleen haluaisi osuvan. Kuitenkin maksut ovat aika hintavia ja kun on monet kohteet vakuutettu, bonuksien ja alennustenkin jälkeen maksettavaa jää ihan kunnolla.

Yhtäkkiä hoksasin, että minullahan on tapaturmavakuutus lyhytaikaisen työkyvyttömyyden varalta, jota voisi soveltaa tähän käteni loukkaantumiseen. Soitinkin vakuutusyhtiöön tänään ja ilokseni huomasin, että korvauksen hakeminen sujui puhelimitse tosi kätevästi. Ainoastaan muutamia papereita pitää lähetellä.

Monet ovat tapelleet vakuutuskorvauksien kanssa, mutta itse sain hyvää palvelua ja näyttäisi siltä, että nopeasti ja suhteellisen vaivattomasti korvaussumma tilille kilahtaa. Mukavaa!

Tulipalo

Olen pari päivää sulatellut yhtä elämäni suurimmista säikäytyksistä!

Lauantaina illansuussa ystäväni soitti minulle ja kertoi, että hän on parvekkeella 9. kerroksessa, asunto täynnä savua talossa syttyneen tulipalon vuoksi ja odottaa palomiehiä pelastamaan. Onneksi istuin, muuten olisi jalat notkahtaneet alta! Rauhoittelin ystävääni, vaikka oma sydämeni takoi tuhatta ja sataa. Ystäväni oli kuitenkin hyvin tyyni ja onneksi oli ajoissa siirtynyt parvekkeelle. Juttelimme hetken, mutta päätimme säästää hänen kännykkänsä akkua, jos vaikka joutuisi vielä puhumaan hätäkeskuksen kanssa.

Odottelin tunnin verran täällä 90 kilometrin päässä sydän levottomana. Enpä muuta voinut kuin rukoilla. Vihdoin tuli helpottava tieto: Palomiehet olivat pelastaneet asukkaat eikä kukaan ollut loukkaantunut pahasti. Muutama asukas oli hengittänyt savua.

Koko kerrostalon yksi rappu evakuoitiin rappukäytävässä palaneen sohvan vuoksi, joka ilmeisesti muutossa oli lykätty portaikon alle odottamaan myöhempää kuljetusta. Joku oli sen tuikannut tuleen sillä seurauksella, että koko rappukäytävä oli hetkessä täyttynyt savusta, alempien kerrosten käytävälamput olivat sulaneet, ikkunat rikkoutuneet ja portaikko noen peitossa. Sähkötkin olivat poikki.

Ystäväni majoittui poikansa luokse. Oli niitäkin, jotka joutuivat turvautumaan hätämajoitukseen. Kotiinpääsystä ei ole tietoa, näillä näkymin ehkä viikonlopuksi voisi päästä takaisin. Tavaroita on saanut noutaa tiettynä kellonaikana.

Tämä oli tahallaan sytytetty tulipalo, joka poiki vielä pari pienempää ympäristössä seuraavana päivänä. Joku häiriintynyt on ollut ahkerana ja kylvänyt pelkoa asukkaisiin. Niin kauan, kun tekijä on vapaalla jalalla, asukkaat pelkäävät, mikä on ihan luonnollista.

Miten tällaista voi sattua? Tulipaloista lukee lehdestä, mutta nehän sattuvat aina tuntemattomille! Vielä ei edes jaksa miettiä mahdollisia savun aiheuttamia tuhoja asunnossa. Onneksi on vakuutukset kunnossa. Minulla on ihan epätodellinen olo! Juurihan ystäväni kanssa iloisina ja onnellisina istuimme meillä ja juttelimme niitä, näitä mm. tulipaloista, kun kumpikin asumme korkean kerrostalon ylimmässä kerroksessa.

Tässä on sulattelemista pitkäksi aikaa.

Töissä

Aamupalan jälkeen päätin lähteä koululle katsomaan, mitä poissaollessani on tapahtunut. Vastassa olikin postikasa, sijaisen terveiset ja monenlaista lippua ja lappua luettavaksi.

Ihan huomaamatta kului pari tuntia. Sain kaikki asiat tehdyksi, joten maanantaina on kiva aloittaa työt. Viikon ensimmäinen päivä on aina kiireinen ja lomalla kasaantuneet hoidettavat asiat olisivat tehneet siitä entistä vilkkaamman. Nyt voi senkin ajan keskittyä oppilaisiin ja heidän kuulumisiinsa.

Samalla matkalla kävin äitiä katsomassa ja ulkoilimme vähän yhdessä. Kotiin tarvoin lumipöperössä. Päätteitä on aurattu, mutta sivukujat ovat oman onnensa nojassa. Vaikka ei lunta tullut yöllä kuin kymmenen senttiä, viima on kinostanut sitä paikka paikoin. Ilma on harmaa ja pientä lumenripettä satelee. Kiva olla loppuilta sisällä ja vaikka poltella kynttilöitä, kuunnella musiikkia ja lueskella jotain kivaa.