Susijuttuja

Osallistuin eilen paikalliseen kolmen aluelehden järjestämään susikeskusteluun "Paljon puhetta pedoista, mutta mitä pitäisi tehdä?" Aihe kosketteli kuitenkin kokonaan susia ja niiden aiheuttamaa pelkoa.

Ajattelin olla paikalla hyvissä ajoin, sillä tiesin salin täyttyvän ääriään myöten. Koulussa tein kuitenkin 4 tuntia töitä vielä lasten lähdettyä, joten tuli ihan oikeasti kiire. Paikalla olin 10 minuuttia ennen alkua, vaikka ajattelin tulla puoli tuntia aiemmin.

Sali oli tupaten täynnä enimmäkseen miehiä. Jouduin rappuselle istumaan. Näytti siltä, että vanhat miehet olivat tulleet ajoissa ja miehittivät kaikki paikat, joista oli äänestysmahdollisuus yleisökysymyksiin. Metsästäjiä ilmeisesti suurin osa jopa pitkienkin matkojen päästä.

Paneelissa istuivat Anne Bland Maaseutu-ja erävihreistä, Jaana Julin Luonto-Liiton susiryhmästä. Tiitu Nurminen Taajamasudesta, RKTL:n tutkija Jani Pellikka, kansanedustaja Arto Pirttilahti sekä paikallinen komisario, riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja sekä metsästäjien edustaja. Panelistit ja yleisö olivat yhtä mieltä vain yhdestä asiasta: Susi kuuluu suomalaiseen luontoon.

Missä se luonto sitten on, aiheutti jo kovan väännön. Parhaat riistamaat ovat Yläneellä Varsinais-Suomessa, jossa on tietenkin myös paljon asutusta. Lapin erämaihin sudelta on pääsy luonnollisesti kielletty. Kukaan ei taida haluta susia omalle alueelleen, joten voi susi parkaa!

Ratkaisuna esitettiin yleisön taholta (52,5 %) suden metsästystä ja kaatoluvista pitäisi saada päättää paikallisesti (52,6%). Yleisöisöstä myös lähes puolet (47,4) hyväksyi salakaadot ja 80% oli sitä mieltä, että susi ei saa jolkutella taajamien lähistöllä.

Keskustelu oli melko asiallista. Hyviä puheenvuoroja käytti Anne Bland, metsästäjä itsekin, joka toi esille kokemustaan susien kanssa asumisesta maalla. "Ei kannata ottaa turhia riskejä, mutta ei meillä sutta pelätä." Samoin Jaana Julin: "Susivahinkojen ehkäisyyn pitäisi keskittää enemmän resursseja." Hän myös korosti, että tappaminen pitää lopettaa, jotta laumat eivät hajoa ja leviä asutusten nurkkiin helpon ruoan toivossa.

Tiitu Nurminen on antanut kasvot susien lähellä eläville ihmisille Taajamasusi ry:n muodossa. Hän piti sutta suurena uhkana ihmiselle, erityisesti lapsille, vaikka ei ole sutta koskaan tavannutkaan. Hänen mielestään susi kuuluu vain erämaahan ja hän ymmärtää salakaadot. Hän ei nähnyt susissa mitään hyvää. Tiitu Nurmisen puheenvuoroista ei sovittelevaa sävyä löytynyt.

Rtkl:n tutkija toi esiin mielenkiintoisia asioita siitä, kuinka media on tuonut sudet ja susihavainnot isolla haloolla esiin. Pannoitus tuo oikeaa tietoa suden liikkeistä.

Mitä sitten itse ajattelen?

Ensinnäkin susi kuuluu ehdottomasti Suomeen ja mielestäni sen kanssa pitää vain oppia elämään. Susikanta Suomessa on pieni ja meteliä paljon! Paljon susia realistisempi vaara esimerkiksi lapsille ovat rattijuopot. Heidän uhreinaan kuolee joka vuosi kymmeniä ihmisiä, myös lapsia. Jopa maistissa olevat taksinkuljettajat ovat kärränneet pieniä kouluun. (Onneksi nyt on alkolukko!) Tästä käytin myös itse puheenvuoron illassa.

Yleensä liikenne on paljon suurempi uhka kuin sudet, samoin koirat, jotka ovat tappaneet 15 ihmistä viimeisen 10 vuoden kuluessa. Tämän mielenkiintoisen tilaston kuulin paikan päällä.

Ongelma on myös itse metsästäjät: Koirat juoksulangassa ovat kuin makkara kepinnokassa houkuttamassa pihapiirissä öistä saalistajaa helpon ruuan toivossa. Kun susilauma kaataa hirven, paikalla juoksee metsästäjää tasaisena virtana, jolloin sudet eivät voi hyödyntää saalistaan. Riistanruokintapaikat ovat hyvin lähellä taajamia, jolloin sudet tulevat paikalle riistan toivossa. Lisäksi alfa-yksilöiden ampuminen sekoittaa lauman toiminnan, jolloin yksinäisen suden ruuan saanti vaikeutuu huomattavasti. Salakaadot ovat itsestään selvästi tuomittavaa touhua!

Selvät sairaat yksilöt pitää poistaa ihmisten nurkilta. Jos susi on kulkumatkalla reviirinsä rajalta toiselle ja jolkottelee asutuksen ohitse, en käsitä, mitä vaaraa siitä on. Kauhea häly jäljistä ja itse eläintä ei näe kukaan! Myös median levittämä tieto susikohtaamisista pitää olla todellista, tutkittua tietoa eikä kuulopuheiden julkaisemista.

Kuuluin keskustelussa siihen vähemmistöön, joka haluaa suojella sutta. Haluan, että susiviha päättyy ja osataan elää yhdessä, monimuotoinen luonto ja me ihmiset. Onko ihminen luomakunnan kruunu? Ei! Luonnolle ihminen on se suurin uhka ja ilman luontoa ei ole ihmistäkään!

(Jos tämän vuodatuksen ;=) jälkeen vielä jaksat lukea ajatuksiani tästä aiheesta, kurkkaa Sivuistani kohta Luonto.)

Aurinkoisia latuja

Meillä paistoi vihdoin ja viimein tänään aurinko kirkkalta taivaalta viikkojen harmauden jälkeen. Mikä ihanuus! Hieno talvipäivä oli mukava senkin vuoksi, että vietimme töissä koulun hiihtopäivää.

Olimme koko koulun väki ladulla aamupäivän. Makkarakepit eväsrepusta keikkuen kannoimme sukset kolmen sadan metrin päähän, josta pääsi jo ladulle. Pienten kanssa on monta ja jotain, ennen kuin pääsee matkaan: Onko vessassa käyty, eväät mukana, monot jalassa, kaikki annetut vaatteet päällä ja sukset sauvoineen kainalossa? Silti voi vaikka mitä tapahtua matkan varrella ja tapahtuikin!   ;=)

Hiihdon lomassa paistoimme nuotiolla makkaraa sekä nautimme muista, ruhtinaallisista eväistä. Ainakin lapsilla tuntui olevan reppu täynnä syötävää, kun oli eväät koulun puolesta ja lisäksi vielä varmuuden vuoksi kodinkin laittamia. Aurinko helli meitä koko ajan ja nautin siitä itse suunnattomasti. Tosin nämä virkavelvollisuudet (suksien jalkaan laitot, syöttämiset, juottamiset, makkaroiden paistamiset ja vessaan viennit) jonkin verran haittasivat luonnon ihastelemista, mutta kivaa silti oli.

Jokainen oppilas sai itse päättää, kuinka monta kierrosta ladulla hiihti. Sukset suihkivat ja eväät upposivat nälkäisiin vatsoihin. Iloisina palattiin koulun pihaan, jossa vasta väsymys iski ja moni heittäytyi lumihankeen kuin "piitsille" nauttimaan auringon lämmöstä.

Mahtavan hieno, aurinkoinen päivä antoi paljon ekstraa laturetkellemme. Lisäksi lyhyt työpäivä toi mahdollisuuden jatkaa rauhassa huomisen valmistelua ja kotiinkin pääsin ihan ihmisten ajoissa. Innostuin vielä illan suussa ennen kuoron harjoituksia siivoamaan varastoakin. Tänään ei varmaan tarvitse sängyssä Nukkumattia odotella!

Ihana avokado

Ostin eilen kaupasta avokadoja pitkästä aikaa. Niiden valinta on aina vähän arpapeliä, sillä raaka on kamala, samoin sisältä mustunut.  Tällä kertaa sattui hyviä yksilöitä mukaan. Kapeaa päätä varovasti tunnustelemalla voi saada hyvän, jos pää tuntuu antavan periksi hieman koetellessa.

Avokado on metka pakkaus: samannimisen puun hedelmä, joka kypsyy vasta puusta irrotettuna. Se on kotoisin Keski-Amerikasta, mutta sitä viljellään nykyisin kaikkialla trooppisella ja subtrooppisella vyöhykkeellä. Etelä-Meksikossa sitä syötiin jo 8000 vuotta sitten.

Avocado sisältää enemmän rasvaa kuin muut hedelmät ja kaliumia siinä on 60 % enemmän kuin banaanissa, lisäksi runsaasti B-, E- ja K-vitamiineja. Siinä on myös persiiniä, joka on jopa tappavan myrkyllistä monille eläimille mutta ei ihmiselle. (Muistan kuulleeni, että kai joku herkkä yksilö siitä on joskus vatsavaivoja saanut!) Hapettumisesta johtuvan mustumisen ehkäisemiseksi avattu hedelmä tarvitsee aina pinnalleen sitruunaa tai sitä pitää liottaa lämpimässä vedessä pari tuntia ennen käsittelyä.

Pidän kovasti avokadosta. Hedelmälihahan on aika mitättömän makuista naturellina, joten siihen pitää aina lisätä jotain, jos syö hedelmän sellaisenaan. Itse halkaisen hedelmän ja valutan siemenen kuoppaan runsaasti sitruunaa. Sitten laitan mehun sekaan yrttisuolaa, Välimeren mausteseosta (basilikaa, kirveliä, oreganoa, rakuunaa, timjamia ym.) ja muutaman tipan tabascoa. Tämän jälkeen syön hedelmälihan lusikalla suurella nautinnolla. Tänäänkin iltapäivällä oli niin taivaallisen hyvää!

Viemärin aukaisua

Eilen suihkusta tullessani huomasin, että vesi oli noussut viemärikaivosta pesuhuoneen lattialle suihukaapin alle. Siis viemäri osittain tukossa! Jipii!

En kyllä rehellisesti sanoen muista, koska olen pesuhuoneen lattiakaivoa viimeeksi ronkkinut. Ilmeisesti liian kauan sitten. Olen vain autuaasti unohtanut koko homman. Tänään ryhdyin työhön ja yäk, mitä sieltä löytyi: lähes nyrkin kokoinen läjä jotain hiuksien sekaista mönjää. Laitoin vielä perään aukaisurakeita ja huuhtelin huolellisesti. Eipä ollut hauska homma, mutta tulipa tehdyksi.

Nyt viemäri vetää taas ja toivottavasti otin opikseni. Täytyy huomenna jatkaa ja käydä varmuuden vuoksi ronkkimassa myös vessan ja saunan kaivot ennen kuin laiskuudesta sakotetaan lisätukoksien muodossa!

Helmikuun helmiä

Aikani kuluksi olen askarrellut helmiä. Olen melko tarkka väreistä omassa sisustuksessa ja vaatteissa eli en juurikaan siedä muuta kuin valkoista ja mustaa, mutta pienillä värikkäillä yksityiskohdilla on kiva pukeutumista piristää. Siksi esim. helmiä pitääkin olla monenlaisia ja -värisiä.

Nuo värit ovat muuten merkillinen asia. Nautin kovasti väreistä toisten pukeutumisessa, samoin on kiva katsella ystävien erilaisia koteja. Itse vain ahdistun ja tunnun kutistuvani rusinaksi, jos omassa kodissa on värikästä. En siis todellakaan voi kuvitella ympärilleni runsasta värimaailmaa.

Innostuin tekemään koruja itse, kun niin kauniita irtohelmiä saa askarteluliikkeistä ja valmiit helminauhat ovat poikkeuksetta aika hinnakkaita. Lisäksi tekeminen on helppoa ja nopeaa. Tuo viimeeksi mainittu on tällaiselle nopeatempoiselle ihmiselle hyvä pointti! Tiedän, että monet ovat käyneet kursseja asiasta, mutta minä olen tällainen itseoppinut. En ole tullut neuvoja kyselleeksi ja ihan kohtalaisia olen saanut aikaiseksi pienellä vaivalla.

Nuo lasiset ovat suosikkejani, mutta värikkäät puuhelmet ovat hauskoja esim. ihan vain arkivaatteiden kanssa.

Pitkästä aikaa mökillä

Olen käynyt mökillä viimeeksi aivan marraskuun lopussa. Silloin keräsin mustikan- ja puolukanvarpuja maljakkoon. Tänään lähdimme katsomaan, onko tie jo aurattu. Olihan se. Viimeiset mäet kyllä kävelimme, sillä meiltä ei ylös pääse talvella tavallisella autolla.

Lunta ei ollut kauheasti, kuten tuosta alamökin katolla olevasta lumikuormasta huomaa. Emme ole kymmeniin vuosiin pudotelleet lunta pois ja hyvin ovat katot kestäneet. Jossain vaiheessa lumi itsestäänkin tulee alas, peltisellaiset kun kattona ovat.

Ensimmäiseksi piti luoda polku vessalle. ;=) Pakkaslunta oli kiva lapioida, kun on niin kevyttä. Muistan jonkun talven, jolloin suojasäällä piti polut luoda. Johan oli rankka homma!

Rinteen raput sain näkyviin, mutta en jaksanut kovin hyväksi tehdä. Seuraavalla kerralla sitten enemmän.

Ylämökin yläverrannalla katselin kaihoten järvelle. Ladut olivat ummessa, mutta viikon päästä talvilomien täällä alkaessa varmasti pääsee jo sinnekin hiihtämään. Hiljaiset olivat maisemat!

Tammi, mokoma, oli taas säästänyt kaikki lehtensä! Jos se ei olisi isän kasvattama syntymäkotinsa puun siemenestä, antaisin sille lähtöpassit. On keväällä kertakaikkisen ruma, kun vasta juhannukseksi on viimeiset ruskeat lehdet karisseet. Onneksi ei ole ihan keskellä pihaa töröttämässä.

Oli ihana käydä mökillä! Viikon päästä tulen uudestaan, silloin varmasti monena päivänä hiihtelemään.

 Kotona ryhdyimme heti tekemään ruokaa: kuhaa kolmen sipulin kermalla, perunamuusia ja salaattia. Jälkiruuaksi vadelmakiisseliä vaniljakastikkeella. Taidan kömpiä päiväunille vatsaa ja mukavaa mökkiretkeä sulattelemaan.

Taidetta viikonlopun alkaessa

Viikonloppua aloitellaan...
Ei mitään ihmeellistä tälle viikonlopulle ennen sunnuntaita. Toivottavasti ehdin kutoa aloitetut sukat valmiiksi. (Tuon ylimmäisen kuvan nappasin, kun olin kerimässä lankoja kahdeksi keräksi. Näytti niin hauskalta valkoisella matolla!) Aikomus olisi myös nukkua ihania päiväunia ja käydä katsomassa, joko mökkitie on aurattu.

Aion myös nauttia tulppaaneista ja tästä gerberakimpusta, jonka sain ystävänpäivänä.

Sunnuntaina onkin kuoron keikka ja sisarentyttäriäkin olen luvannut kyytiä ensiapukurssille. Toinen tytöistä on kurssilainen, toinen äitinsä apuna opetuksessa. Minuakin kysyttiin potilaaksi. Olen useasti ollut, joten vanhasta muististahan se menee vai olisiko ihan luonnerooli näytellä esim. astmakohtauksen saanutta. (Tämä jo puolitoista kuukautta kestänyt köhiminen ei vain ota laantuakseen!)

Joka tapauksessa ihana viettää perjantai-iltaa!

Hyvää ystävänpäivää!

Kukkia omalle pöydälle

House!

Olen aika kriittinen television katselija. Uutiset haluan katsoa pari kertaa illassa, jos mahdollista, luonto-ohjelmat olisivat mukavia ilman tappamista ja mielelläni seuraisin joitain sarjoja, mutta kun... Kai olen niin kranttu, että lemppariohjelmat ovat vähissä. Pirunpelto on  oikeastaan ainut sarja, jota olen viime aikoina katsellut. Putouksia tai Diilejä en jaksa katsoa ollenkaan.

Eilen huomasin ilokseni, että lempiohjelmani House palaa maanantai-iltaisin ruutuun uusilla jaksoilla. Ihana, raivostuttavan epäkohtelias, tyly ja suorapuheinen tohtori kuuluu ehdottomiin suosikkeihini. Todella kiva, että maanantai-iltana saan töllötellä jotain oikeasti mukavaa!

Nyt blogi vaikenee, sillä juoksen TV:n ääreen...