Viimeiset orvokit

Töiden jälkeen ulkona oli kiva ilma: lähes tyyntä ja aurinko paistoi pilvien lomasta. Kauempana taivaanrannassa oli ukkospilviä ja niistä kantautui kumea jyrinä. Ukkonen meni kuitenkin menojaan eikä häirinnyt näitä kolkkia.



Innostuin pihahommiin ja tyhjentelin orvokkiruukkuja. Ne ovat kukkineet terassilla ja pihassa kiitettävästi koko kesän, mutta nyt oli niiden aika lähteä. Leikkasin viimeisiä kukkia maljakkoon ja kumosin ruukuista mullat pois. Nyt orvokit kukkivat vielä sisällä pöydällä joitakin päiviä.



Yrttiruukkuni iskin multaan maahan. Minulla ei ole aavistustakaan, ovatko nämä kasvit yksi- vai monivuotisia. Katsotaan keväällä, silloin selviää!



Viikonlopun väki on kadonnut rannoilta. Eilen illalla laskeutui hiljaisuus, joka on jatkunut tänään. Vain minä taidan olla näillä mailla, muista mökeistä elämä on kaikonnut kaupunkiin. Illalla katselin pimeässä laiturilta järvelle. Mistään ei näkynyt valon pilkahdustakaan ja kuului vain kuikan huuto hiljaisuudessa. Minä vain sinnittelen täällä...

Urkuviikko

Seurakuntamme urkuviikko alkoi viime sunnuntaina ja päätöskonsertista tulin juuri. Viikko sisälsi seitsemän konserttia, joista kaksi oli lapsille.



Kuutena vuotena olen ollut ideoimassa ja juontamassa lastenkonserttia sekä jakanut urkuviikon mainokset ympäri kuntaamme ja naapuriinkin. Viime keväänä ilmoitin, että töiden vuoksi jätän tämän vuoden hommat väliin, vaikka itse konsertteihin toki osallistunkin kuulijana.



Viikko oli onnistunut. Oli urkukonsertteja, kitaraa, lied-duoa, yksinlaulua ja lapsille viehättävä urkusatu, jossa Pikku karhu ja Tiikeri seikkailivat. Olin sitä kuuntelemassa ekaluokkalaisteni kanssa ja he pitivät siitä kovasti. Itse pidin eniten puhtaista urkukonserteista. Koska meillä on ranskalaisromanttiset urut, kuulimme Dubois´n, Guilmantin, Franckin, Viernen ja Widorin teoksia, joista itse paljon pidän. Mukana oli tietenkin myös  J.S. Bachin sävellyksiä.



Ainut asia, joka kirvoitti keskustelua ja josta itse sain harmaita hiuksia, oli mainostaminen. Kukaan ei jakanut mainoksia! Ainoat maininnat olivat srk:n sivuilla ja kirkon ilmoitustaululla. Jostain mykkyrästä johtuen lehdenkin puffit puuttuivat. Voi, voi! Ei ihme, että kuulijakunta oli harvahkoa. Olen puhumasta päästyäni paasannut vastuuryhmässä konserteista tiedottamisen tärkeydestä, mutta ilmeisesti kuuroille korville. Miksiköhän mainostaminen on niin vaikea taiteenlaji?



No, ehkä tästä taas opitaan jotain! Ensi syksynä taidan ottaa taas harteilleni mainosten jakelun. Oma apu paras apu!

Mökkikauden päättäjäiset

Tänä viikonloppuna olemme pitäneet mökkikauden päättäjäisiä: Kynttilöitä ja soihtuja on poltettu niin sisällä kuin ulkona, on syöty hyvää, ulkona tehtyä ruokaa ja nautittu kauniista ilmasta. Syömme täällä mökillä aina verannalla, jos vain mahdollista ja tänään hiipi ajatus mieleen, että nautitaankohan nyt ulkona viimeisiä kertoja tänä kesänä.



Mökkipaikkakuntamme vesijohtovesi sisältää tällä hetkellä kolibakteereita. Tänään annettiin kehoitus keittää vettä. Meillä on mökillä vanha kaivo, mutta emme pitkään aikaan ole ottaneet siitä vettä, sillä se on kovin rautapitoista. Tuomme veden kanistereissa ja perjantaina unohdin ottaa vettä rivitaloltamme, jossa siis on keittokehoitus voimassa myös, samassa kunnassa kun ovat. Onneksi unohdin, sillä muuten olisimme juoneet vettä autuaan tietämättöminä iltapäivään asti.



Tänään piti sitten lähteä hakemaan vettä pidemmältä asti eli 20 km päässä olevalta lähteeltä. Halusin ehdottomasti kunnollista enkä mitään keittorumbaa! Toivottavasti vesi puhdistuu pian. Kaupunkikodissa on onneksi vesi ok.



Joutsenet ovat viihtyneet läheisellä lahdella iltahämärissä. Ne lepäilevät karilla, joka on juuri ja juuri pinnan alapuolella.







Naapurin Eero tuli puolenpäivän maissa varottelemaan, että aikoo ampua muutaman uudesta vuodesta jääneen raketin illalla. No, tuskin me olisimme säikähtäneet, sillä lehdissä on ollut juttua raketeista venetsialaisia juhlistamassa. Tosin tältä rannalta ei aiemmin ole paukuteltu! Otimme muutaman kuvan, mutta jalustaa ei ollut täällä mukana, joten kuvat jäivät aika hassuiksi.



 



Pihalla kukkivat vielä samettiruusut komeasti. Ne kestävät melkein pakkasille asti. Jäävät tänne kukoistamaan, kun minä viikon päästä muutan takaisin kaupunkiin. Haikeaa...

Vakaa maa

Yhdysvaltalainen riippumaton säätiö Fund for Peace julisti omassa tutkimuksessaan jo toisen kerran Suomen maailman vakaimmaksi valtioksi. Tulos saatiin vertailemalla maita mm. ihmisoikeuksien, varallisuuden jakautumisen, julkisten palveluiden ja pakolaisten määrän perusteella. Suomen jälkeen seuraaville sijoille ylsivät Ruotsi, Tanska, Sveitsi ja Norja. Viimeistä sijaa piti Somalia.



Olen samaa mieltä, vaikka olenkin suomalaisena jäävi tekemään johtopäätöksiä tässä asiassa. Jonkin verran minua kuitenkin ärsyttää ihmisten valitus terveydenhoidosta, joukkoliikenteestä, hinnoista ja vaikka mistä. Loppujen lopuksi esim. Somalian hätää, Kreikan ahdinkoa tai joidenkin valtioiden ahdasmielisyyttä seuratessa tulee syyllisen onnellinen olo siitä, että saa Suomessa asua.



Olen pitkälti sitä mieltä, että kaikkia yhteiskunnan epäkohtia emme voi poistaa, vaikka miten ahkeroisimme. Vaikka yhteiskunta holhoaisi kuinka, aina jonkun sairaus todetaan liian myöhään, joku kuolee liikenteessä, dementikko karkaa hoitolaitoksesta tai nuori ei pääse haluamaansa opiskelupaikkaan. Me emme voi hallita kaikkea maailmassa, mutta parhaansa voisi itse yrittää, jotta oma elämä olisi mahdollisimman hyvää eikä ainakaan omilla väärillä valinnoillaan tuhoaisi tulevaisuuttaan.



Koulutuksen vertailuissa Suomi on keikkunut kärkisijoilla vuodesta toiseen. Silti me kaivelemalla kaivelemme koulujemme epäkohtia ja vähättelemme saavutuksiamme. Samoin tämän uutisen lukiessaan monet  ryhtyvät mitätöimään asiaa. Miksi meidän on niin vaikeaa iloita siitä, että asumme vakaassa maassa,  jossa ihan oikeasti yritetään parhaansa mukaan pitää huolta kansalaisista?

Vuoreksen messut

Pari viikkoa sitten kävin asuntomessuilla Tampereen Vuoreksessa. Lähdin aamulla aikaisin, jotta olen kymmeneltä portilla, kun ovet avataan. Viisas temppu! Aluksi oli väljän mukavaa kierrellä, mutta iltapäivällä alkoi ihmisiä virrata sellaisella vauhdilla alueelle, että lähes joka paikkaan piti jonottaa. Onneksi ei siinä tungoksessa tarvinnut kauaa olla, sillä olin jo haluamani nähnyt.



Liikennejärjestelyt toimivat loistavasti. Ajoin parkkiin entiseen Pirkkahalliin (Mikähän messukeskus se nykyisin on?)  ja nonstoppina bussit veivät väkeä Vuorekseen ja takaisin.



Alue on tehty keskelle metsää. Joltain kulmalta pilkisti vähän järvi. Talot olivat vieri vieressä pienillä tonteilla, joka minusta on aika kummallista. Luulisi Suomessa maata riittävän! Hassua oli huomata, että hienoilta terasseilta tai ikkunoista katseltiin suoraan naapurin terassille, uima-altaalle, paljuun tai makuuhuoneen ikkunasta sisälle. Mielenkiintoista!



Helppohoitoisia pihoja oli lähes joka kohteessa:



  



Kivikot ovat in:



    



Luksussisustusta ja tavallisempaa:



  



Hienoja terasseja:



  



Jotkut ratkaisut ihastuttivat, jotkut olivat aivan älyttömiä ja epäkäytännöllisiä. Muutamat olivat huolellisesti tehtyjä, joissain näkyi selvää hutaisua tai oikomista, kuten Aamulehtikin taannoin kertoi. Verrattuna viime kesän Kokkolan merenrantamaisemiin Vuores jäi kyllä selvästi kakkoseksi!



Hauska oli katsella! Ainut asia, jonka aion toteuttaa omassa kodissani, WC:ssä, on tämä:

Kuvahaaste

Pappilan mummo haastoi minut keittiölähikuvilla:



“Haastan keittiössä viihtyvät tai sitä karsastavat henkilöt menemään kamera kädessä avoimin mielin omaan keittiöönsä ja kuvaamaan makrona mitä mieleen juolahtaa. Kuvaa voi muokata halutessaan mielinmäärin.”



En ole keittiössä viihtyvää sorttia, mutta sielläkin on aina välillä pakko puuhastella. Tässä kuva appelsiinikiisselistä banaanien kera, jota tein eilen ja hyvää oli.







Haastan edelleen Titan Espanjasta, Karjakon sekä Maisakaisan. Mukavaa olisi, jos linkitätte haastajan ja lähetätte haastetta kolmelle eteenpäin, jos haluatte!

Ukkosta

 

Ennen ukkosta





Ukkosen jälkeen







Ja sitten herkuttelemaan!

Työmatkan varrelta

Täältä mökiltä tulee työpaikalle 30 km matka. Varsinkin aamuisin olen tehnyt mielenkiintoisia havaintoja:



- Joillakin on mieletön kiire autolla töihin. Matkalla on kaksi 60 km/h rajoituspätkää. Itselläni on yksi sakko alla ja olen ryhtynyt ajelemaan vakionopeuden säätimellä, jotta pysyn varmasti oikeassa nopeudessa. Tiedän myös tarkasti oman autoni nopeusmittarin "valehtelun" ja säädän vauhdin oikeaan nopeuteen. Olen siis varsin lainkuuliainen autoilija tällä hetkellä ja sekös toisia ärsyttää! Jopa ammattiautoilijat ajavat 20 km/h ylinopeutta näillä hitailla pätkillä. Eilenkin bussi ohitti minut ja 10 kilometrin päässä olimme peräkkäin risteyksessä odottamassa!



- Kurkia on paljon! Mökkitien pellolla on usein pariskunta ruokaa etsimässä. Myöhemmin ison tien varressa kahdella eri pellolla näkyy kurkiperheet kahden poikasensa kanssa. Hyvässä lykyssä näen samalla matkalla 10 kurkea. 20 vuotta sitten ei tällaista näkyä olisi voinut kuvitellakaan.



- Useana aamuna on ollut sumuista. Hämähäkin verkot puissa ja pensaissa ovat yhtäkkiä muuttuneet näkyviksi. Hienoja taideteoksia kastepisaroilla kuorrutettuina!



- Työmatka kestää lähes aina 35 minuuttia ja matkan aikana on hyvä kuunnella oppikirjoihin liittyviä CD-levyjä. Oppii esim. uudet laulut ihan huomaamatta!

Lentomurkkuja

Kauniin kesäpäivän kaunis auringonlasku!



Pari iltaa sitten pihaamme ilmestyi lentomurkkuja. Ei aavistustakaan, mitä lajia, mutta paljon niitä oli. Loppukesän lämpimänä ja tyynenä iltana Suomessa parveilee kai parikymmentä lajia ja nyt oli ilmeisesti sopiva ilma.



Eilen ötököitä ei ollut kuin muutamia, mutta tänään: Koko mökin katon järvenpuoleinen lape oli puurona murkkuja. Pelti vain napsui! Muutamia on löytynyt sisältä asti, mutta onneksi vain nämä onnettomat. Olisi epämiellyttävää, jos niitä alkaisi työntyä sisälle enemmänkin.



Toivottavasti parveilu pian päättyy, sillä verannalla ei ole kiva istua muurahaisten lennellessä ja mönkiessä ympärillä. Onneksi ne eivät pure! Jos pitäisi valita puurona hyttysiä tai murkkuja, valitsisin kyllä nämä nykyiset. Hyttysiä ei ole onneksi pahemmin näkynyt enää.

Blogien kuvat

Pari päivää sitten iltauutisissa kerrottiin, kuinka sumeilematta ihmiset liittävät blogeihinsa kuvia. Kuvalähteitä ei merkitä eikä kysytä lupaa kuvan ottajalta eli oikeuksien omistajalta.



Itse olen ollut todella tarkka oman blogini kuvista alusta alkaen. Suurin osa kuvista, 99 prosenttisesti, ovat omiani ja muiden ottamat kysyn ja merkitsen. Vieraita ihmisiä ei kuvissani koskaan ole. Tämän vuoksi kuvat blogissani ovatkin suurelta osalta luontokuvia.



Monilla taitaa olla käsitys, että kaikki netissä julkastava on yhteistä omaisuutta. Toisaalta, koska tämä käsitys on vallalla, pitää olla todella tarkka, mitä julkaisee. En itse halua itsestäni tai perheenjäsenistä kuvia nettiin, en edes Facebookiin, vaikka siellä kaverit ovat tarkkaan rajatut. (Poikkeuksen tekee muutamat vauvakuvat tai takaa päin otetut kuvat!)



Ehkä monet eivät tule ajatelleeksi asiaa. Itse kyllä julmistuisin, jos huomaisin jonkun blogissa esim. jostain tapahtumasta otetun kuvan, josta tunnistaisin itseni tai vaihtoehtoisesti itse ottamani kuvan, jota joku käyttää kuin omaansa. Suurin osa lainailee kuvia tietämättömyyttään. Toisaalta jos blogia pitää, tulisi kyllä ottaa selvää yleisistä säännöistä ja kunnioittaa niitä. Me kaikki olemme vastuussa "blogietiketin" noudattamisesta.



Hyvä, että tiedotusvälineet asiaa pitävät esillä.