Vastavaloon

Lauantai-iltana otin järven rannassa kuvia auringonlaskun aikaan. Jotenkin minua viehättää tähän aikaan vastavaloon otetut kuvat! Tummat puiden siluetit ja veden heijastus... Niitä en väsy katselemaan.

Ainoa tähdenlento

Illalla kello puoli yhdentoista tienoissa kiskoin säleverhot ylös, sammutin valot ja aloimme tiirailla tähdenlentoja. Niihin aikoihin maapallo ajautui 110 vuotta vanhan pölypilven läpi (draconidien parvi) ja tiedossa olisi ollut hienoja näkymiä.

Meillä kuu killisteli taivaalta kirkkaana valaisten maiseman niin hohdokkaaksi, ettei me mitään nähty! Tietysti kaupungin valotkin vaikuttivat asiaan. Täältä korkealta yleensä pystyy katselemaan kaikennäköisiä taivaan ilmiöitä, mutta nyt epäonnistuttiin surkeasti. Edes kaukoputki ei auttanut asiaa. Katselinkin sitten kuuta, joka näkyi todella komeasti putken läpi.

Kari rötkötti makuuhuoneen sängyssä ja katseli sieltä. Sulatuslasienkeli ikkunassa piti ottaa pois ja silloin se tapahtui: Näimme illan ainoan tähdenlennon, kun enkelin kanssa roikkunut sulatuslasitähti putosi helähtäen lattialle ja meni sirpaleiksi! Tämä tähdenlento olisi saanut jäädä näkemättä!

Kulinaristisia nautintoja

Söimme päivälliseksi eilen mökiltä pyydettyä siikaa, jonka Kari valmisti uunissa sitruunapippurilla, purjolla ja tillillä höystettynä. Lisäksi oli höyrytettyjä kasviksia ja rucolasalaattia fetajuustolla. Hyvää, nam-nam!

Illalla teimme suppilovahverokeittoa, johon laitoin Koskenlaskijajuustoa ja mustapippuria. Keittoa tuli niin runsaasti, että sitä riittäisiä pienelle armeijalle. Kari sitä syö alkuviikosta ja pakkaseen menee varmasti myös. Jälkiruokana oli marjabanaanirahkaa, jossa oli sekaisin puolukkaa, karpaloa, mustikkaa ja mansikkaa. Palan painikkeena oli Argentiinasta Mendozan punaista. Kaikki niin hyvää, nam-nam!

Miten helppoa lähiruokaa tänään ollaankaan syöty (juomaa lukuunottamatta)! Ei lisäaineita, ei eineksiä. Vaikka minä en ole mikään kokkikolmonen ja  mottoni on "nopeasti ja helposti", vapaapäivänä on mukava syödä itse tehtyä ruokaa. Kari on se meidän courmet-ihmeemme, jota ilman tämänkään päivän hyvät maut eivät olisi syntyneet. Minä kuitenkin tein rahkan ja maustoin keiton, joten jotain ripausta oli minultakin.

Nyt seuraamaan tähdenlentoja. Kohta kuljemme 110 vuotta vanhan pölypilven läpi!

Siikaraukka

Töiden jälkeen lähdimme katsomaan, onko verkoissa kalaa. Säätiedotus oli luvannut myrskytuulta, mutta kun eilen verkkoja ei ollut kukaan ehtinyt käydä kokemassa, oli tänään mentävä. Onneksi verkot olivat tällä kertaa pienessä lammessa Karin suvun mökillä. Sinne uskalsi mennä kamalasta tuulentuiverruksesta huolimatta. Meidän mökkijärvelle ei olisikaan ollut menemistä tällaisella tuulella.

Rukoilin koko venematkan mielessäni: "Alä, Ahti, anna kalaa. Nythän on menossa eläinten viikko!" Ääneen en tohtinut sitä lausua, sattuneesta syystä (=Kari). Soudin myötätuuleen, eikä tarvinnut juuri muuta tehdä kuin pitää vene suorassa. Puhuri piti huolen lopusta.

Perä käännettiin tuuleen ja sitten aloin huovata oikein voimallisesti. Kari nosti kolme verkkoaan pois ja kuinkas kävikään: Rukoukseni oli mennyt harakoille, sillä verkosta löytyi puolentoista kilon siika. Voi sitä raukkaa! Eläinten viikolla piti henkensä heittää ihmisten kulinaaristen oikkujen vuoksi!

Takaisin soudin vastatuuleen ja sain pistää parastani, jotta vene yleensä olisi liikkunut mihinkään. Kari ryhtyi heti kalaa perkaamaan ja minä odottelin mökin rappusilla silmät ja korvat peitettynä, kunnes tappaminen oli suoritettu. Sitten tulin seuraamaan perkausta. Voi minua! Perkaan kalat, jos on pakko, mutta hengen ottaminen suurelta kalalta on kamalaa. Ei olisi minusta kalastajan eukoksi!

Kaksinaamaisesti sitten huomenna pistelen hyvällä ruokahalulla siikaa poskeeni!

Päivän uutisia

Päivän lehden lukemisen jälkeen käy joskus niin, etten jälkeenpäin pysty palauttamaan yhtään uutista mieleeni. Tänään minut kuitenkin pysäytti nämä:

- Kuopiossa hirvi söi poikien kannabisviljelmät! (Aamulehti 6.10.11) Oikein hykertelin pitkään mielessäni tämän uutisen jälkeen. Olisipa näin valveutuneita metsäneläjiä enemmänkin, jotka varjelisivat teoillaan nuoret laittomilta poluilta. Toivottavasti hirven pönttö ei mennyt sekaisin tai tullut vatsanväänteitä!

- Lääkäri Pekka Tuomola antaa opiaattiriippuvaisille Helsingin Diakonissalaitoksella Suboxone-korvaushoitoa. Hän haluaa olla parantamassa huumeiden käyttäjien elämänlaatua. Yhteiskunta säästää vuodessa 45 000 euroa, jos narkomaani pysyy irti rikoksista ja muista huumeista, ei tartuta hiviä tai muita tauteja. Tuomolalle työ on pitkälti myös auttamista ja ihmisoikeuksien kunnioittamista. Hän haluaa auttaa katsomatta ihmisen taustaa tai tekoja. Lisäksi Tuomola toimii kidutettujen kuntoutuskeskuksen ylilääkärinä ja käynnisti viime keväänä muiden vapaaehtoisten kanssa Global Clinic -nimisen paperittomien maahanmuuttajien klinikan. (Kotimaa 6.10.11) Upeaa työtä mieheltä, joka on syntyisin kotikaupungistani!

Huumeisiin liittyviä olivat molemmat uutiset. Valitettavasti aineet ovat todellisuutta Suomen joka kolkalla, myös omassa pikkukaupungissani.

Pikkuisen tumput

Lauantaina kiertelin kauppoja etsimässä pienelle vastasyntyneelle tumppuja. Luulin noin vain löytäväni ohuet ja pehmoiset, joita voi sisällä käyttää, ettei mukula raavi pikku sormillaan kasvojaan. Luulopa ei ole tiedon väärti! Kymmenessä kaupassa, myös lastenvaatteiden erikoisliikkeissä juostuani tajusin, että sellaisia ei todellakaan ole valmiina myytävänä.

Niinpä ostin vauvalankaa ja nyt olen neulonut jo kahdet parit pieniä lapasia ilman peukkua. Toiset ovat jo olleet käytössäkin. Niitä onneksi väkästää nopeasti ja helposti.

Aika omituista, ettei tällaisia kapineita ole kukaan älynnyt tehdä tuotantoon. Luulisi, että monet äidit niitä käyttäisivät. Vauvat ovat epeleitä työtämään sormiaan kasvoihinsa ja helposti tulee naarmuja ja silmätulehduksia. Ainakin meidän pikku Iikka sai jo silmän alle omatekoisen punaisen viirun. Jospa tumput auttaisivat ainakin silloin, kun kukaan ei ole perään katsomassa, mitä pikku kätösillä puuhataan. Ja eihän pikkuista kukaan ehdi herkeämättä vahtimaan, vaikka perheessä neljä hoitajaa onkin.

Syksy ikkunasta

On pääskyt lähteneet.

Ja taivas korkea

ja kellastuneet metsät, viileet veet

jäähyväissoittonsa soitelleet.

               (L. Onerva)

 

Suru-uutisia, taas!

Raskaasti huokaisten aloitin työpäiväni: Meillä oli taas koulukeskuksessa lippu puolitangossa. Jo kolmas kerta tänä syksynä! Aiemmin kaksi oppilasta on kuollut, toinen sairauskohtaukseen, toinen liikenneonnettomuudessa. Tänään levisi tieto nuoren yläasteen opettajan kuolemasta.

On tämä raskasta työyhteisölle. Yläasteella juuri ja juuri ehdittiin toipua kuolemantapauksen tuomasta järkytyksestä, kun jo uusi suru on käsiteltävänä. Meidän alakoulumme on ollut vain sivustaseuraajana, mutta pahalta tuntuu silti. Toivon voimia ja jaksamista yläkoulun puolelle!

Edellisen kuolemantapauksen jälkeen sanoin koulussa, että olen ihan ruvennut pelkäämään maanantaiaamuja. Ja taas... Kaiken lisäksi kotiin tultuani kuulin Karilta hänen tuttunsa kuolleen sunnuntaina.

Olen ollut vajaan kahden kuukauden sisällä neljissä hautajaisissa. Viimeiset olivat eilen. Välillä tuntuu inhimillisestä mittakaavasta katsottuna, että missään ei ole mitään järkeä. Nuoren tai lapsen kuolema, työuransa alussa olevan aikuisen kuolema, eihän näin pitäisi käydä! Selitystä ei löydy, vain pelkkiä kysymyksiä. Itse kuitenkin vakaasti uskon, että kaikki on "korkeemmas käres",  kuten entinen työtoverini sanoisi leveällä Pohjanmaan murteella. Ilman uskoa en itse elämää muuten jaksaisi kaikkine vastoinkäymisineen.

Silti tämän päivän uutisissa on sulattelemista...

Viikon säikähdyksiä ja iloja

 

Viikko vierähti ja kohta on viikonloppukin ohitse. Aika kuluu hurjaa vauhtia, välillä tuntuu ettei perässä pysy.

Viikolla olin työnteon lisäksi sisareni perheessä apuna, kun yrittivät päästä vauvelin kanssa normaaliin päiväjärjestykseen. Toimin yhdistettynä huushollerskana, putkimiehenä, taksina ja roskakuskina.

Viikon säikähdyksistä suurin oli, kun sisareni muutamien kotonaolopäivien jälkeen huomasi, että häneen alkaa nousta kuume. Hän kävi päivystyksessä, sai lääkkeet, mutta kuume vain pysyi sitkeästi korkeana. Synnytyksen jälkeen voi tietenkin niin monta asiaa olla pielessä, että lähdin häntä keskiviikkona viemään päivystykseen uudelleen. Hänen olonsa oli jo niin surkea, että olin itsekin ihan pelosta jäykkänä. Onneksi ottivat hänet suoraan sisälle ja laittoivat antibioottitippaan. Isä jäi hoitamaan puolitoistaviikkoista. Minäkin tarjouduin yöksi, mutta eivät huolineet. Onneksi sisareni toipui nopeasti, kuume laski ja pääsi kotiin pienen luo. Olin niin helpottunut! Arvoitukseksi jäi, mistä kuume johtui, vaikka paljon tutkimuksia tehtiinkin.

Iloista suurin oli, että pikkuisen maksa-arvoja ei tarvitse enää kontrolloida. Valohoito auttoi, väsymys poistui ja vauveli on reipas. Kävin eilen ostamassa läheisestä kaupungista pieniä vauva-asuja, kun hän on niin laiheliini, että kaikki vaatteet tahtovat olla isoja. Löysin pari todella pientä potkupukua, jotka ovat ihan sopivia nyt. Olen myös neulonut pikku tumppuja, kun niitä ei tahdo valmiina saada mistään.

Tänään olin entisen opettajani ja työtoverini hautajaisissa. Niiden jälkeen lähdimme laskemaan verkkoja ja samalla otin kuvia kauniista ruskasta. Se on nyt parhaimmillaan.

Blogi hukassa

Openkolossa on ollut lähes viikon hiljaista, kun koko blogi hukkui! Ostin maanantaina taas vuodeksi eteenpäin mainosten poiston ja siinä samassa osoite lakkasi toimimasta. Hallintasivulle pääsin, mutta en edes sitä kautta normaalinäkymään.

Laitoin tukeen muutaman sähköpostin, joihin kukaan ei vaivautunut vastaamaan. Aiemmin olen joutunut pari kertaa sinne viestiä laittamaan ja tuki on toiminut nopeasti. En tiedä, mikä nyt mätti!

Äsken huomasin, että toisella osoitteella tänne pääsee, vihdoin! Aiemmin sekään ei pelittänyt. Nyt siis loppuosa on net comin sijaan.

Huomasin, että vähän vieroitusoireita alkoi ilmaantua pitkästä erosta  ! No, onneksi nyt on päästy takasin päiväjärjestykseen ja kaikki toimii ok.