lauantai 23. syyskuuta 2023

Suomussalmen kauneus

 


Suomussalmen ohitse, aivan rannassa, kulkee valtatie 5. Kunta on viime aikoina kunnostanut pitkän rantaosuuden aivan mahtavaksi. Eipä parempaa kutsukorttia kunnalle voisi kuvitella.


Rannassa on 3 km pitkä kävelytie, jonka varressa on friebeegolfrata, venesatama, tulistelupaikka, ruusupuisto, uimaranta rantalentiskenttineen, ulkoilmakonsertteja ja -tapahtumia varten hirsinen esiintymislava, koirapuisto ja varmasti muutakin, johon emme ehtineet tutustua.


Kaikki oli viimeisen päälle hyvin hoidettua aluetta. Lenkkeilijöitä näkyikin jo varhain aamulla.


Ilmari Kiannon patsas löytyi ruusutarhan kupeesta.


Joka puolella oli kauniita kukkaistutuksia, pensaita ja puita. Järvimaisema kruunasi pitkän rantapolun. Aivan ihana paikka!

2 kommenttia:

Tita kirjoitti...

En ole koskaan käynyt Suomussalmella, mutta tosi hienolta näyttää.

Jaana kirjoitti...

Olemme monta kertaa Itä-Lappiin mennessä ajaneet tästä ohi, käyneet ruokailemassakin Kultaisessa Kukossa ja jopa yöpyneetkin monia kertoja. Nyt oli kerrankin aikaa tutustua kunnostettuun rantaraittiin.