perjantai 16. kesäkuuta 2023

Ritariperhonen ja muuta ihasteltavaa

 


Lämpöisiä kesäpäiviä on ilo viettää mökillä. Varsinkin luonnon tapahtumia on mielenkiintoista seurata.

Eilen lenteli kesän ensimmäinen ritariperhonen. Se oli kiinnostunut puna-ailakeista ja mennä viuhtoi reippaalla vauhdilla pihan eri kukkasissa. On se hieno perhonen ja iso kuin mikä!

Tänään verannalla lounasta syödessä huomasimme ison lepakon lentelemässä rannassa. Vähäksi aikaa se pysähtyi lepäämään ja riippumaan saunan päätyyn. Näytti niin isolta, että lieneekö ollut pohjanlepakko. Pian jatkoi matkaansa ja lensi naapuriin. Mitenkähän se oli hairahtunut päivällä kirkkaassa auringonpaisteessa lentelemään?

Pari päivää sitten Helsingistä palatessa hirvi löntysteli tien poikki hitain askelin. Sillä ei ollut mitään kiirettä. Tänään kauris loikki vauhdikkaasti metsään auton editse. Onneksi kummassakin kohtaamisessa oli reilusti tilaa meille molemmille.

Uimavedet lämpenevät helteillä. Tänään oli ensi kerran oikein mukavaa uida kunnolla eikä vain pulahtaa nopsasti. Kohta pääsen jo vesijuoksullekin, mukavaa!

Ei kommentteja: