torstai 18. lokakuuta 2018

Syyslomaa susien seurassa


Viiden suden sisaruslauma, jollaista ei luonnossa muodostuisi, söi eläinpuistossa herkkupaloina omenaa. En ole tiennyt, että moiset herkut susille kelpaavat.


Mielenkiintoisia eläimiä, joita olisi voinut tarkkailla vaikka kuinka kauan. 


Välillä niin koiramaisia, mutta kuitenkin villiä, tuimaa katsetta...


Karhut olivat vielä hereillä. Talviunta nukkuessa sydän lyö vain kahdeksan kertaa minuutissa. Aina oppii jotain uutta!

                                      

Joulua odotellessa... Kiireimmät ajat edessä ;>D


Pandat eivät minulle olleet mikään elämys, sillä hitaina eläiminä ne olivat viidessä minuutissa katsottu. Lippu pelkästään Pandataloon on suhteettoman kallis (30€-34€), kun ottaa huomioon, mitä on nähtävillä. Pandat eivät juuri liikahtaneetkaan sinä aikana, jolloin minä olin paikalla. Toinen nukkui, toinen söi bambuaan. 


Minulla on kausikortti, joten voin piipahtaa eläimiä katsomassa, milloin haluan. Oppilaiden ja lasten kanssa yleensäkin eläinpuisto on aina mieluinen paikka. Vien lapsia koulusta retkelle aina "opettavaiseen" paikkaan - mihin milloinkin - ja tämä on ollut periaatteeni aina. Vanhemmat hoitakoot huvituspuolen. 


Säät ovat suosineet tällä viikolla lomalaisia. Vaikka sateita luvattiin viikon keskivaiheille, ne ovat tulleet yöllä ja päivällä on voinut ulkoilla kastumatta joka päivä. Mukavaa!

Ei kommentteja: