lauantai 30. joulukuuta 2017

Mökkijoulu


Aivan ihana mökkijoulu takana! Kuinka nopeasti viikko vierähtikään... Toinen joulu poissa kotoa, ja oikein hyvä ratkaisu on ollut molempina vuosina. 

Viime vuonna äidin syksyllä tapahtuneesta kuolemasta ja siihen liittyneistä järjestelyistä johtuen oli hyvä viettää joulu muualla. Tänä vuonna joulu poissa kotoa tuntui myös oikealta ratkaisulta. Meillä sukitettiin juuri joulun alla 7 viikkoa viemäreitä, ja olin koko remontin evakossa. 

Oma mökki on aikoinaan rakennettu vain kesäkäyttöön. Tiekin on niin mäkinen, että talvioleilu ei onnistu senkään vuoksi. Onneksi näitä muita mökkejä on tarjolla vaikka kuinka paljon ympäri Suomen.

Jouluna joka päivä oli mökillä tuli takassa ja jos mahdollista, tehtiin kävelyretki kauniissa, lumisessa maisemassa. Pari vierailua ja mukavien kirjojen lukeminen, jouluherkut ja -musiikki tekivät olosta lepääntyneen. Lumitöitäkin oli mukava tehdä useampana päivänä ihan vain huvikseen.

Nyt on hyvä olla taas kotona. Viimeisen puolen vuoden aikana olen täällä ollut vain 6 viikkoa, joten kiva rauhoittua omassa kodissa oleiluun. Joulun aika ja loma onneksi vielä jatkuvat.


Ei kommentteja: