sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Mökillä


Puolilta päivin lähdin mökille. Oli harmaata, tihkuista ja viileää. Puhalsimme vesiputket tyhjiksi ja kantelin viimeisiä tavaroita pihalta sisälle. Lorautin myös viemäriin jäänestoainetta.


Tuuli puhalsi pohjoisen suunnalta, mikä ei meidän rantaan sovi - hyvä. Muuten olisikin ollut vielä kylmempää. Onneksi oli paljon vaatetta päällä. Koko kesän oli vesi korkealla, mutta nyt se on hurjasti laskenut syyskuuhun verrattuna.


Kesäkukat vielä kukkivat kompostissa, niin lobeliat, orvokit kuin miljoonakellotkin.


Kävelin lopuksi metsätiellä pienen lenkin ja näin ihmeekseni pellolla töyhtöhyypän lentelevän. Piti oikein netistä tarkistaa, kun muistelin osan hyypistä lähtevän jo aikaisin kesäkuussa paluumuutolle, ja niin se olikin. Osa kuitenkin jää vielä lokakuulle asti. Nyt kyllä kannattaisi näkemäni yksilönkin ottaa siivet alleen, kun ensi viikolle on jo lunta luvassa etelää myöten.

Eipä tuntunut yhtään hullummalta työrupeaman jälkeen suunnata auto kaupunkikotia kohti. Hyvä, että mökki jo uinuu talviuntaan.

Ei kommentteja: