perjantai 22. tammikuuta 2016

Mitä ahdistelua?


Pakkanen on laskenut iltapäivän aikana -13 asteeseen. Olin illalla kävelyllä ja sää tuntui niin leppoisalta kireiden lukemien jälkeen.

Kävellessä mietin naisten seksuaalista ahdistelua. Meidän pikkukaupungissa on alle 10 000 asukasta ja maahanmuuttajia noin 400. Suurin osa asuu SPR:n vastaanottokeskuksessa, osa nuorille yksinäisille maahanmuuttajalapsille tarkoitetussa lastensuojeluyksikössä. Lisäksi meillä on työn perässä muuttaneita kiinalaistaustaisia ammattimiehiä perheineen.

Asukaslukuun suhteutettuna kaupungissamme on katukuvassakin selkeästi näkyvillä runsas maahanmuuttajien ryhmä. Kaupassa käydessä aina kuulee ympärillä puhuttavan ties mitä vieraita kieliä. Myös iltakävelyllä on lähes varmaa, että törmää maahanmuuttajiin.

Tänään illalla kävelytiellä olin pitkään ainut naiskulkija ja vastaan tuli kaksi ryhmää maahanmuuttajia: toisessa neljä miestä ja toisessa ryhmässä viisi. Kyllähän he olivat äänekkäitä ja poikkesivat siten valtaväestöstä, mutta ei minulle tullut kohdatessa yhtään pelokas olo. En myöskään kaivannut turvakseni mitään katupartioita! 

Näissä kohtaamisissa en ikinä ole pelännyt, koskaan en ole tuntenut oloani turvattomaksi, en milloinkaan ole kokenut seksuaalista ahdistelua. En ole kertaakaan tavannut humaltuneita maahanmuuttajia. Sen sijaan olen nähnyt rauhanomaista rinnakkaiseloa, kohteliaita maahanmuuttajamiehiä kassajonossa, jotka ovat päästäneet minut hymyillen eteensä. Olen katsonut silmiin ja kiittänyt, välillä suomeksi, välillä englanniksi. Joskus olemme yhdessä etsineet joitain tiettyjä ruokatarvikkeita.

Internet, uutiset, sekunnissa leviävät tiedot erilaisista tapahtuneista asioista ympäri maata ja maailmaa ovat todella kaksipiippuinen juttu. Maahanmuuttajien joukossa on tietenkin niitä, jotka tulevat väärin perustein, ovat rikollisia ja ties mitä. Suurin osa on kuitenkin ihmisiä, jotka todella tarvitsevat apua ja kaipaavat vain uutta mahdollisuutta jatkaa elämää rauhassa ja turvassa.

Mitä pelkään talvipimeällä kävelytiellä? Juopuneita, kantaväestöön kuuluvia oman kaupunkimme öykkärimiehiä!

3 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Totta: juopuneita minäkin pelkään.
Olenpa menossa SPR:n koulutukseen ja sitä kautta vapaaehtoistyöhön, oletan. Ajatukseni on päästä opettamaan sukan- ja lapasenneulontaa tai ainakin viemään lankoja ja puikkoja turvapaikanhakijoille. katsotaan, mitä tästä kehkeytyy vähitellen tai ei mitään.

Maisakaisa kirjoitti...

Oen samaa mieltä: arvaamattomat suomalaiset, huumehörhöt vielä enemmän kuin juopuneet, pelottavat joskus aika lailla. Sen sijaan minunkaan tielleni ei ole osunut yhtään pelottavasti käyttäytynyttä maahanmuuttajataustaista henkilöä. Täällähän meillähän on muualta tulleen näköisiä paljon enemmän kuin muualla Suomessa. Turvapaikanhakijoitakin asuu jokunen sata muutaman kilometrin päässä meiltä, mutta ei heitä kovin paljon katukuvassa näy.

Toisaalta olen kyllä sitä mieltä, että jos joku syyllistyy täällä seksuaaliseen väkivaltaan, hänet voisi ohjata saman tien maasta pois. Kun eivät säännöt sopineet, voi mennä muualle - ei välttämättä edes suomalaiseen vankilaan kovin pitkäksi aikaa vaan synnyinmaahan takaisin.

Olen odottanut, että jossakin kyseltäisiin vapaaehtoishommiin turvapaikanhakijoiden pariin, mutta ei ole näkynyt mitään sen suuntaista. Ehkä rupean itse aktiivisesti etsimään sitten, kun eläkepäivät koittavat - jos maailma sitten on vielä pystyssä ja entisenlainen.

Jaana kirjoitti...

Rikokset ovat aina rikoksia ja tuomittavia, oli tekijänä sitten kantaväestöön kuuluva tai maahanmuuttaja!

Kiva, että olette molemmat kiinnostuneita vapaaehtoistoiminnasta turvapaikanhakijoiden parissa. Toivottavasti jotain mielekästä ja sopivaa puuhaa löytyy.

Minä keskityn iäkkään äitini hoitelemiseen enkä ota mitään uusia juttuja päiviini. Päin vastoin: Olen karsinut kaikkea mahdollista pois. Olemme siinä tilanteessa, että yhtään ei tiedä, onko yhteistä aikaa hänen kanssaan jäljellä paljon vai vähän.