Aamulla, kun herättiin, Kari huomasi kyyn taas samalla kannolla kuin aiemminkin. Hän päätti ryhtyä käärmeenkesyttäjäksi ja pyydystää otuksen saaviin, jotta saamme sen kuskattua autolla kauemmaksi.
Minä olin pelosta jäykkänä, kun Kari haravan ja pihaharjan varren kanssa ryhtyi toimeen. Kyy oli ilmeisesti yöstä vielä niin kohmeessa, että antoi ottaa itsensä hyvin helposti kiinni: Kari vain otti kuin pihdeillä varsien avulla käärmeestä kiinni ja nosti sen saaviin. Saavissa kyy kähisi ja yritti päästä reunaa pitkin ylös, mutta pääsi vain puoleen väliin. Laitoimme kannen, joka ei kyllä ollut tiivis, päälle ja vielä ison roskapussin kannen päälle. Sen sidoimme narulla kiinni.
Kaikki tapahtui niin nopeasti, että huomasin olevani vielä yöpuvussa. Tempaisin takin päälleni ja sitten laitoimme saavin autoon. (Huom! Karin, ei missään tapauksenssa minun!!!!) Tuntui vähän haljulta istua autossa käärmeen kanssa! Pelkäsin, että jos se kuitenkin karkaa saavista.
Veimme kyyn kuuden kilometrin päähän. Linnun tietä sieltä tulee meille 2,5 km ja yksi järvikin on välissä. Päästimme sen hakkuuaukean reunassa vapaaksi. Se raukka oli niin järkyttynyt automatkasta, ettei osannut tulla kyljellään olevasta saavista pois. Se piti kaataa kokonaan ylösalaisin. Sitten se lähti hitaasti lipumaan maastoon. Suunta oli muuten suoraan mökkiämme kohti!
Huh, huh! Olen vieläkin ihan pökerryksissä operaatiosta. Karia ei tietenkään pelottanut, mutta minä olin ihan kauhusta kankea. Pelkäsin eniten sitä, että se karkaa auton sisälle.
Loppujen lopuksi vanngitseminen oli ihan helppoa. Toivottavasti sillä on mukava, uusi elämä uudessa paikassa ja voi kehuskella muille seudun käärmeille automatkastaan. JA TOIVOTTAVASTI EI OSAA ENÄÄ TAKAISIN MEILLE!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti