Eilen lähdin mökille. Tiesin, että jäällä on lumen alla vettä, mutta päätin silti hiihtää rantoja pitkin. Osaksi se olikin ihan oikeaa hiihtämistä, osaksi umpihankirämpimistä. Takaisin tullessa ladulle oli jo joissain paikoissa noussut vettä ja se jäätyi suksen pohjaan. Siihen se hiihtäminen sitten loppuikin!
Silti oli olevinaan niin ihanaa. Viima puhalsi häijysti joissain kohdissa, mutta meidän rantaan se ei osunut. Taivastelin ja tallustelin lauantaina tekemiäni polkuja pitkin mökkimaisemassa ja haaveilin keväästä!
Pois tullessani tiellä tapasin mökkinaapurin perheen. He olivat ottaneet syksyllä koiran, bernin, joka oli tietenkin aivan ihana. Olivat menossa mökkirantaan hekin. Kun meille on tie aurattu, kehoitin heitä menemään meidän kautta, niin ei tarvitse umpihangessa rämpiä.
Tänään hiihdin melkein kohtipihasta alkaneen vitosen lenkin ja siihen päälle vielä "Pappaladun". Vitonen on muuten oikein kiva metsäinen lenkki, mutta loppumatkasta on kaksi isoa alamäkeä. Kuikuilin mäkien yläpäässä, että mitenkähän täältä alas pääsisi, mutta kun ei ollut muuta vaihtoehtoa, oli pakko laskea. Kauhistus iski keskellä mäkeä vauhdin kasvaessa niin, että pylläytin itseni nurin. Ladun varteen jäi komeat rypemisjäljet toisille ihailtavaksi! Onneksi ei ollut muita silmäpareja todistamassa :)
Päätin, että vitosen kiekura saa mäkien vuoksi jäädä minulta jatkossa väliin. Niin kauan kuin ei jäälle pääse, hiihdän "Pappalatua"( = pikkulenkki), pellon piennarta sekä vanhan urheilukentän kiekuraa. Siellä on enemmän minulle sopivaa maastoa ilman isoja alamäkiä.
Onhan täällä maalla mukavaa, kun voi omasta pihasta lähteä kuntoilemaan niin suksilla kuin potkukelkallakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti