Lauantai näytti herätessä harmaalta, mutta ei satanut. Lähdimme heti aamupalan jälkeen ajelemaan kalanviljelylaitokselle hakemaan siianpoikasia istutettavaksi Karin suvun mökkijärveen. Ajelimme pikkuteitä ja luonto näytti kauniilta. Perille päästyämme oli vastassa mukava nuorimies, joka jutusteli niitä näitä kalankasvatuksesta samalla, kun odottelimme omistajaa paikalle. Hän kertoi, että kalat ovat voimakkaita ja hyväkuntoisia ja siltä ne näyttivätkin. Otin luvan kysymisen jälkeen muutamia kuvia altailta. Altaiden välit olivat ahtaat. Ajattelinkin, että työntekijöitä haettaessa kyseiseen paikkaan haastattelussa varmaan mitataan ensimmäisenä vyötärönympärys!
Omistajalla oli mukava saksanseisoja mukana. Se oli kuonoinensa seuraamassa, kun kaloja laitettiin pussiin. Otimme n. 200 kpl eli nelisen kiloa. Pussiin laitettiin happea mukaan ja varmuuden vuoksi pussi oli vielä saavissa. Veimme otukset kahdella saavilla. Vähän samanlaista kuin akvaariokalojen kuljetus.(Sitähän harrastin kymmenisen vuotta, siis akvaariokaloja, en kuskausta!) Loiske vain kuului peräkontista, kun pikkuteitä ajelimme mökkijärvelle. Tiet olivat tosi pieniä ja kartta oli mukana. Yksin olisin kyllä varmaan eksynyt! Maisemat näyttivät syksyisiltä, kun haavat, vaahterat ja pihlajat värjäsivät metsää kirkkailla väreillä koivujen haaleamman keltaisen seassa.
Mökkirannassa päästimme kalat vapauteen. Kaikki näyttivät ihan hyväkuntoisilta, vaikka muutamat yrittivät pontevasti uida maalle päin sammalikon seassa. Kyllä ne siitä kuitenkin järkiintyivät lopulta. Onhan se varmaan kummallista päästä altaan voimakkaasta virtauksesta luonnon veden avaruuteen. Ainakin minä kalana olisin haltioissani! Onneksi ovat isompia kuin yli kymmenen vuotta sitten, jolloin viimeeksi veimme. Näitä ei varmaan ahvenet enää napsi.
Kiertelin rannan tuntumassa ja otin kuvia. Kärpässieniä on kamalasti joka puolella. Suppilovahverot ovat vielä pieniä. Pakasteessa on vielä viimesyksyisiäkin ja kuivattuna purkissa. Pidän sienistä, mutta niitä pitää kypsentää aina ruuaksi kauan, muuten saan vatsani kipeäksi.
Muistelin matkalla, kuinka edellisellä kalankuskauskerralla jäimme viikonlopuksi mökille. Ihmettelin silloin, kuinka iltaisin tuli huono olo. Viimeisenä iltana tajusin, että olin kuumeessa ja jaloissa oli punaisia läikkiä. Olin sairastunut YERSINIAAN! Meillä oli koulussa epidemia ja minun näytteestäni pöpö saatiin oikein kiinnikin. Sain vatsakivun lisäksi jälkitautina kyhmyruusun ja lonkkanivel oli monta kuukautta kipeä.
Kotona syötiin ja tein jälkiruuaksi paistettuja omenanlohkoja pannussa.(Rasvaa, fariinisokeria ja mausteita.) Se on hyvää jätskin tai vaniljakastikkeen kanssa. Katselin ottamani kuvat koneelta. Sitten piti lähteä IHANILLE päiväunille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti