Lempikukkia

 

Ojakärsämöt, kauraa ja vehnää - niin kaunista!

Luonnonkukat vähenevät, mitä pidemmälle kesä kuluu.

Onneksi kuitenkin luonnosta aina löytyy jotain poimittavaa maljakkoon.

Levollista aikaa

 

Aikaisemmin heinäkuun kääntyessä elokuuksi alkoi väistämättä loman lopun häämöttäminen kääntää ajatuksia töiden alkuun. Nyt - ihanaa vapautta ja levollisuutta! Toissailtana mökin laiturilla auringonlaskua katsellessa tuntui jokapäiväinen rauha ja riemu ihan käsittämättömältä: Työt eivät enää alakaan, vaan vapaus tehdä, mitä lystää värittää ilolla jokaista päivää. 

Laitoin takkaan tulen ja aloitin uudet sukat. Koko kesänä en ole neulonut, mutta nyt tuntui kivalta aloittaa taas rakas harrastus. Toiset opettajat miettivät jo täyttä päätä tulevan syksyn kiemuroita. Minä saan vain kutoa sukkaa, jos siltä tuntuu. Tämän asian ymmärtäminen taitaa viedä vähän aikaa. Vieläkin tuntuu, että kohta herään ihanasta unesta todellisuuteen... Mutta ei, totta on, että olen siirtynyt vapaaherrattareksi. Ah, miten hienoa!

Ukrainalaisia leivonnaisia

 

Vaikka suurin tyrmistys ja epäusko Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan on jo muuttunut piinaavaksi todellisuudeksi Euroopassa, vieläkin lähes päivittäin selailen Ukrainan sodan uutiset. Toivon ja rukoilen, että kauheus päättyisi, mutta huonolta näyttää.

Onkin hienoa, kun voi edelleen auttaa jotenkin. Tänään saimme ostaa SPR:n kahviosta ukrainalaisten tekemiä leivonnaisia. Oli suolaista ja makeaa - monenlaisina versioina. Vastaanottokeskuksemme asukkaat ovat laittaneet tuulemaan ja mikä parasta, ostajiakin oli tungokseen saakka.

Kuhmon matkan vuoksi pääsimme tutustumaan herkkuihin vasta nyt ja totesimme ne oikein hyviksi. Suolaisissa piirakoissa oli kaalitäyte ja makeissa omenaa. Varsinkin kakun muotoon tehty makea leivonnainen oli todella herkullinen. Tätä pitää saada lisää... Ainakin tiistaisin ukrainalaisten puoti on avoinna, ja pitääkin siellä ryhtyä säännöllisesti vierailemaan.

Tositarina Neuvosto-Karjalan rakentamisesta

 

Edesmenneen äitini kirjahyllystä löytyy vaikka mitä, kuten tämä tositarina, jonka tallensi Christer Boucht matkallaan Kanadassa ja Alaskassa.

Karjala kutsui kertoo Aino ja Eino Strengin uskomattoman elämän 1930-1940 -luvuilla. Vasta-avioitunut pariskunta lähti Kanadasta  rakentamaan Neuvosto-Karjalaa ja itselleen parempaa tulevaisuutta. Karu totuus paljastui perillä, ja päästäkseen parempaan elämään matka jatkui Amur-joelle, sieltä Kaukasuksen, Saksan ja Ruotsin kautta vuosien aikana takaisin Suomeen.

Valtiollinen poliisi aikoi sodan lopulla passittaa heidät takaisin Neuvostoliittoon, joten heidän piti vielä kerran paeta Torniojoen ylitse Ruotsiin ja sieltä Kanadaan, jonne he jäivät. Täällä kirjailija tapasi heidät vuonna 1968 ja päätti kirjoittaa avioparin tarinan kansien väliin.

Uskomatonta sinisilmäisyyttä, kovaa työtä, luottamusta parempaan ja sitkeyttä, siitä tämä seikkailukirja kertoo. Tarina ohittaa keskitysleirien kauheudet, mutta hirveiltä elämänkohtaloilta siirtolaisten elämässä ei voi välttyä. Silti kirjalla on onnellinen loppu. 

Tällaisen sota-ajasta henkilökohtaisesti kokemattoman, nykyajan kasvatin silmät avautuivat näkemään entisajan ihmisten kovaa elämää. Kaikki ei ole oikeasti ollut sitä, miltä sen värvärit ovat  kuvanneet.

Valitettavasti näin on nytkin. Eipä tarvitse muuta kuin lukea naapurin uutisia. Todellisuutta vääristellään ja pahasti!

Opettajana Alaskassa

Kuhmon kirjastossa on hylly, josta saa viedä tai tuoda siihen oman kirjansa. Otin luettavaksi vanhan roomaanin, joka kertoi Alaskan erämaakylään 1900-luvun alussa saapuvasta nuoresta opettajasta, kyläläisten ennakkoluuloista ja erämaan kovan luonnon asettamista haasteista.

Robert Spectin Tisha - erämaakoulun opettajatar oli helppolukuinen ja vangitseva. Välillä tuntui, ettei kirjaa kerta kaikkiaan voi laskea kädestään. Kahdessa päivässä sen luin.

Kun itse vietän opettajan kesälomaa, tutui oma työ lähinnä lasten leikiltä tämän kirjan opettajattaren hommaan verrattuna, varsinkin kun sitä piti talvella tehdä lähes 50 asteen pakkasessa sen aikaisissa vaatimattomissa oloissa. Huh! Onneksi olin syntynyt Suomeen lähes 50 vuotta myöhemmin! 

Jos kirjan jostain käsiinsä saa, se kannattaa lukea. Jännitystäkin löytyy... 

Kotiinlähdön aika

 

Sää on sateinen. Onkin aika pakata kimpsut ja kampsut sekä ryhtyä suunnittelemaan paluumatkaa kotiin. Kamarimusiikissa eletään viimeistä konserttipäivää. 

Kaksi viikkoa Kuhmossa ovat sisältäneet meidän kohdalla 14 konserttia, 8 mukavaa jutusteluhetkeä Salakamarissa (kuva) kuunnellen eri taiteilijoita sekä yhden elokuvan Metsäsinfonia, joka kertoi Kuhmon Kamarimusiikista. Ihanaa aikaa! Lisäksi uimista, pyöräilyä, kirjojen lukua, lakkasuolla vierailu sekä erilaisia Kainuun herkkuja. Tänään tyhjennettiin jääkaappia ja syötiin keräilyerät lounaana. Ihan hyvää oli salaatti, uudet perunat ja useammanlaista kalaa. 

Pitkällä paluumatkalla voi nauttia horsmien vallattomasta kukinnasta ja ainakin alkumatkasta soiden kauneudesta. Uimapaikkoja löytyy tien varsilta, joten pyyhe ja uikkarit on pakattu helposti napattavaksi, jos sää sallii. Kotona onkin tottumista pimeneviin öihin, kun täällä on vielä ollut niin valoisaa.

Hei, hei Kuhmo ja lämmin kiitos! Toivottavasti ensi kesänä tavataan taas.

Eksoottinen ilta

 

Ruokolahden leijona, Liekki-sonni, nyt Haminan mursu...

Tiistai-ilta sai ylimääräisen ohjelman, kun Yle näytti suorana Haminan mursun pelastusyrityksen. Kaikenlaisista eläimistä sangen kiinnostuneena nauliuduin heti läppärin viereen seuraamaan pelastusoperaatiota. Ylekin hätisteltiin poliisin nauhan toiselle puolelle, joten puskien ja oksien takaa tiirailimme, miten mursuoperaatiossa käy.

Lähetys katkeili välillä ja selostajan harvat repliikit olivat lähinnä hupaisia, sillä hänen tietomääränsä ei ollut juurikaan sen parempi kuin meidän tirkistelijöidenkään.

Seuraavana aamuna katsoin heti netistä, miten mursulle oli käynyt. No, huonosti, mutta sitähän osattiin jo odottaakin. Pahasti nälkiintynyt ja heikossa kunnossa oleva merenelävä ei selvinnyt nukutuksesta. Tätä pelättiinkin. Surullista, mutta ehkä parempi eläimelle suurempien kärsimysten välttämiseksi.

Vähän huvittuneena luin kommentteja tavallisilta ihmisiltä: liian hidas operaatio, miksi ei ruokittu, miksi ryhdyttiin toimeen vasta nyt... Besservissereitä löytyy aina. Ei siinä juurikaan ymmärretä, miten hankala on suorittaa satoja kiloja, jopa tonnin painavan, vaarallisenkin villieläimen nukutusta. Asiantuntijoilta Suomen ulkopuolta haettiin neuvoja ja Suomen tietävimmät eläinbiologit ja -lääkärit olivat asialla. Turha arvoistella!

Kiitos Korkeasaaren väelle ja Ylelle! Oli mielenkiintoista seurattavaa, vaikka surullisesti tarina päättyikin. 

Ps. Kun aikoinaan eräänä kesänä Ruokolahden leijonaa ihmeteltiin, olimme Savonlinnan oopperajuhlilla ja suunnitelmissa oli käydä Ruokolahden kirkonmäellä kyykkimässä kuin muinoiset eukot taideteoksessa konsanaan. No, toteutimme aikeemme ja samalla tähyilimme puskiin, näkyisikö eläinmaailman kuningasta. Ei näkynyt eikä edes karjahdellut! Oli varmaan hävinnyt Venäjän puolelle... ehkä.    ;>)

Kuhmo-sukat

 

Kauniit Kuhmo-sukat matkaavat kotiin ensi talven lämmikkeeksi. Sähkön säännöstelyllä on uhkailtu, joten onneksi ainakin varpaat pysyvät lämpimänä.

Kiitos ystävälle kauniista ja käytännöllisestä lahjasta. Saimme molemmat rakkaudella neulotut, pitkävartiset sukat ja lisäksi iloisen kortin. Lämmin kiitos!

Lastenkonsertissa

Lastenkonsertissa ei onneksi ole yläikärajaa! Kävimme eilen kuuntelemassa puolen tunnin konsertin Tuupalan koulun salissa. Olipa kiva seurata lapsia vanhempineen, kun itse ei tarvinnut koulun tiloissa olla yhdestäkään lapsesta vastuussa! Yleensä niitä on ollut helmoissa parisenkymmentä. ;>)

Poulenc´in Tarina Babarista, pienestä elefantista, oli vetänyt paikalle pikkuyleisöä runsain määrin. Olipa meitä muitakin, joilla ei lapsia näkynyt mukana. Pianistina soitti Andrea Rucli ja kertojana tarinaan eläytyi Jaakko Kortekangas.

Jo pihassa meitä oli vastassa tämä hahmo - olikohan norsun kaveri virtahepo? 

Lapset jaksoivat hyvin kuunnella Kortekankaan värikästä kerrontaa. Musiikkiosuudet olivat sopivan lyhyitä ja tukivat oivallisesti sadun tunnelmaa. Lisäksi minusta oli mukavaa, että konsertissa ei ollut mitään muuta kuin musiikki, kerronta ja samana pysynyt Babarin kuva seinällä. Joskus lastenkonsertteihin isketään jos vaikka millaista sälää, oikein informaatiotulvaa. Tämä konsertti pysyi tyylikkäästi vain konserttina, kuten sen pitikin olla.

Minusta on aina hauskaa, että musiikkifestivaaleilla on otettu huomioon myös lapset, ja sen vuosi lastenkonserteissa mielelläni vierailenkin. Ehkäpä heistä tulee joskus klassisien musiikin ystäviä, kun ovat saaneet sitä jo pienenä kuunnella.

Pois tullessa Kuhmo-talon pihapiiristä bongasin linnunpönttöjä - nekin tähän päivään hyvin sopivia!

Pappilan antimia

 

Konserttien välissä tai jälkeen olemme käyneet uimassa Pajakkakosken suvannossa.

Pappilan rannassa on kiva laituri ja siellä saa yleensä olla ihan rauhassa. Vesi virtaa, joten se on virkistävää hellesäälläkin.

Ikolan pappila on juuri remontoitu. Siellä on kamarimusiikin aikana päivittäin kahvila, jossa on tarjolla Kainuun piirakoita, kukkoja ja makeita herkkuja - erityisesti aivan ihania kakkuja. Olemme maistaneet jo mansikka- sekä mangokakkua. Taivaallista, kuten seurakunnan tiloissa pitääkin!

Sali on viihtyisän kaunis. Eräänä päivä pyöräilimme paikalle ensimmäisten joukossa, joten sain kuvan ilman asiakkaita.

Ehkä huomenna taas uimaan ja herkkuhetkelle...