22.2.22

 

Mielenkiintoinen päivämäärä: 22.2.22

Mieleni juuttuu välillä kiinni numeroihin. Varsinkin tällaiset erikoiset päivämäärät huomaan oitis. Uutisissa juuri kerrottiin, miten maistraattien vihkimisajat ovat menneet kuin kuumille kiville joka puolella Suomea. Myös kirkoissa avioidutaan tänään, vaikka yleensä tiistai ei varmaankaan ole kovin yleinen vihkipäivä. Sulhasten helppo muistaa... ;>)

Tämä päivä on minulle henkilökohtaisesti tärkeä päivä: edesmenneen isäni syntymäpäivä. Hän oli syntynyt 22.2.33, joten hän olisi täyttänyt tänään 89 vuotta. Leukemia päätti elämän, kun hän oli 51-vuotias.

Numerot ovat mukavia! Koulussa pidin matematiikasta, kun se oli niin vaivatonta. En kuitenkaan halunnut lukiossa pitkälle matematiikalle, sillä se olisi vaatinut luultavasti ponnisteluja. Paljon helpompi oli ahertaa helppojen laskujen kanssa. Nykyisin pysäytän auton ja ihailen matkamittarin erikoisia lukemia, esim. 67676, tai herään huvittuneena keskellä yötä, kun kello näyttää 3.33. Hauskoja lukemia!

Onnea ja iloa tähän päivään meille kaikille!

Valoa

Kyllä on hieno huomata, miten aamut valkenevat vauhdilla kevättä kohti mentäessä. Viime viikolla kahdeksaan töihin mennessä yhtäkkiä katuvalot sammuivat vaalenevassa aamussa. Tällä viikolla oli pimeys jo kadonnut, joten sai riisua vaatteista irralliset heijastimet. Mikä ilo! Viikonloppuna sunnuntaina oli päivä jo valjennut klo 8. Ihmeellisen ihanaa! Ei tarvitse enää pimeässä töihin kulkea.

Kiva elää tätä aikaa talvesta, kun valo valtaa alaa ja viikon päästä ollaan jo maaliskuussa. Niin, ja talvilomakin tulossa...

Aamuvarhaisella

Aamu ei ollut edes valjennut, kun piti vääntäytyä television ääreen klo 5.55. Olikohan tässä mitään järkeä?

Kuu näkyi taivaalla ja Venuskin pilkahti pieneksi hetkeksi - tosin hävisi tehtaan savujen taakse nopeasti.

Ensin tuntui naisten 30 km:n hiihto aika selvältä lähes alkumetreiltä, mutta yhtäkkiä jännitys tiivistyi viimeiselle kilometrille. Pronssia tuli. Hyvä Kerttu Niskanen! On tuo Niskasten sisarussarja aika veikeä, enkä nyt tarkoita pelkästään olympiahiihtäjiä.

Perään katseltiin vielä Suomen miesten jääkiekkoa, vaikken mikään lätkäfani olekaan. Olin varma, että finaalissa Venäjä voittaa, mutta niin vain huikea ottelu kääntyi Suomen voitoksi. Oli hienoa katsella kapteenin jakavan mitalit pelaajien kaulaan. Ensimmäinen jääkiekon olympiakulta ja Porilaisten marssi vielä päälle! Kyllä nyt on juhlittu. Hienoa Suomi!

Ps. Saisivat naapurit tehdä jotain tuolle likaiselle lipputangolle, vink, vink.

Aamutaivaan planeetta

Aamupalan syön työpäivinä keittiön ikkunan ääressä ja katselen kaukaisuuteen. Selkeinä aamuina matalalla koillisen taivaalla on loistanut "aamutähti" eli planeetta Venus. Se on valtavan kirkas tähän aikaan ja peittoaa kaikki muut taivaankappaleet.

Kuvassahan Venus kirkon tornin vasemmalla puolella näyttää pikkuruiselta pisteeltä, mutta luonnossa todella huomiota herättävältä.

Viime päivät ovat olleet tuhruisen harmaita, joten Venuskin on pysytellyt piilossa pilviverhon takana. Jospa viimeistään talvilomalle osuisi aurinkoisia talvipäiviä. Nyt tallustellaan loskassa.

Viikonlopun herkkuja

 

Viikonlopun ruokalistaan kuului uunissa paistetut hasselbackan perunat ja paistettu lohi. Perunat viilleltiin ja sitten niihin laitettiin suolaa, meiramia ja päälle juustoraastetta.

Samalla uunissa paistui lohi sitruunalla ja tillillä maustettuna, vaikka en lohen ystävä olekaan. Hyvältä maistui kuitenkin! (Täytyy kyllä rehellisyyden nimissä mainita, että minun suussani järvikala maistuu suunnattomasti paremmalta kuin tämä kasvatettu lohi.)

Sunnuntain aamupalaksi sain lämpimät voileivät. Ruisleivällä oli Pielisen luonnonkalasäilykettä ja hieman juustoraastetta. Olipa hyvää kahvin kera! Lopuksi nautiskelimme vielä palasen taatelikakkua, ennen kuin ryhdyimme katselemaan miesten viestiä. Oli maukas aamupala.

Mökillä pitkästä aikaa

Lauantaina kisojen jälkeen lähdettiin käymään mökillä. Edellisestä käynnistä olikin aikaa. Taisi olla joululomalla. Tien oli aurattu, mutta viimeisen sateen jälkeen ei, joten auto jätettiin pitkän mäen päälle.

Ihan pihassa aura ei ollut käynyt, joten kunnioitettavasti on hankea lapioitavaksi. Emme tehneet tällä kertaa yhtään mitään, sillä minun polveani ja miehen selkää pitää varoa. Talviselta näytti. Lumia emme ole kolmeenkymmeneen vuoteen pudotelleet katoilta, emmekä aio nytkään. Aina ovat katot aiemminkin kestäneet...

Grillipaikan viereen ulottui auraus, joten makkaraa päästään seuraavalla kerralla paistamaan. Tosin lapioida pitää! Kolme kuusta olivat lumimöykkyinä grillipaikan vieressä.

Kettu oli kävellyt tietä pitkin mökille. Pihassa se oli jatkanut umpihankea metsän siimekseen.

Ilmeisesti olemme sen alueella, sillä useita reviirimerkintöjä näkyi jälkien vieressä. Liekö ollut uros. Muutama jäniskin oli hyppinyt ja oravan jälkiä näkyi myös. Joskus on talvia, jolloin hanki on aivan koskematon. Joulukuussa jänikset olivat temmeltäneet pihassa oikein kunnolla ja syöneet ruukusta piikkisen ruusun. Talvi on siitä kiva, että jäljet kertovat terveisensä.

Mitähän ensi kerralla näkyy?

 

Vaihteeksi oranssia

 

Aloitin sukat vaihteeksi tällä tavalla. Kisoja katsellessa valmistuvat kuin itsestään. 😊

Taas niiden aika

 

Suvun uusi nelijalkainen

 

Kummityttöni on ottanut koiran. Perheen vanha sekarotuinen kuoli vuosi sitten ja kyllä Nellaa surtiin. Kummityttöni asuu jo omillaan, tekee graduaan ja valmistuu luokanopettajaksi keväällä. Hän oli sitä mieltä, että nyt tai ei koskaan! Kun opiskeluja ei ole oikeastaan muuta jäljellä kuin gradun teko, on aikaa olla pennun kanssa ja opettaa sitä tavoille.

Tricolor collien pentu oli tietenkin pienenä aivan syötävän hurmaava veijari. Nyt se on jo puolivuotias nuori herra. Siitä on paljon iloa, mutta tietenkin myös vaivaa. Nyt kuulemma taistellaan rappusten pelon kanssa, mutta muuten sujuu hyvin. Luca on hiljainen, ystävällinen, ei hauku ja ohittaa lenkillä toiset koirat uteliaan kauniisti rähjäämättä. Sitä on myös helppo pitää vapaana. Omapäinen uros se on, mutta eiköhän ikä tee tehtävänsä. Siitä tulee varmaan oikein kiva koira, kunhan kasvaa ja saa koulutusta joka päivä lisää. Nyt jo pentuaika kertoo paljon tulevasta.

Torttuja ja pyryä

Runebergin päivän kunniaksi hain kaupasta kaksi valmista torttua, sillä korvasin perjantai-iltana torttujen teon sämpylöillä. Sekoittelin nopeasti löysän taikinan, nostatin ja otin isoja lusikallisia leivinpaperin päälle nousemaan. "Uuni pullan kaunistaa", sanoi äitini aina ja niin näistäkin tuli ihan sämpylöiden näköisiä ja makuisia. Runebergit jäävät sunnuntain kahvihetkeen.

Koko päivä on ollut harmaa ja pyryinen. Kun kävin kaupassa, huomasin, että piha oli hyvin aurattu, mutta muut tiet ja jalkakäytävät pöpperöisiä. Olin ajatellut kävellä pidemmän lenkin kaupan kautta, joten muutin suunnitelmia. Polveni ei kestä muljahteluja, jonka vuoksi menin lähes suorinta tietä lähikauppaan. Liput liehuivat villisti kovassa tuulessa, joka kyllä laantui iltaan mennessä.

Lounaaksi meillä oli riistakäristystä, josta tulikin oikein hyvää perunamuusin ja valkosipuli-timjamiporkkanoiden kanssa. Tehtiin ruokaa, katsottiin olympialaisia ja iloittiin suomalaisnaisten hiihtomenestyksestä. Talviurheilun kera sujuukin seuraavat viikot - mitä nyt töiltä ehtii. Onneksi uusintoja tulee pitkin iltaa, kun suorat lähetykset ovat iltapäivällä jo ohitse. 

Viime viikot ovat sujuneet oppimiskeskustelujen parissa. Ennen tavattiin oppilas ja huoltajat kasvokkain, nyt virtuaalisesti jo toista vuotta koronan vuoksi. Suurin osa perheistä haluaa tavata töiden jälkeen alkuillasta, joten päivät ovat venyneet pitkiksi. Onneksi suurimman osan keskusteluista on voinut pitää kotoa käsin. Nyt alkaa normaali arki, kun keskustelut ovat ohitse. Luulen, että harrastuksetkin pääsevät vähitellen käyntiin, kun rajoitukset lievenevät. Meillä ollaan kuitenkin pääkaupunkiseutua jäljessä tartunnoissa, joten vielä pitkän aikaa pitää olla tarkkana FFP-2 -maskien kanssa. Onneksi siedän niitä hyvin. 

Kevättä kohti - valoa ja toivottavasti myös vapautta!