Adventtikalenteri

Minulla on adventtikalenteri joka joulunalus - ollut aina. Aihe vaihtelee. Kalenterin pitää olla vain kuvasellainen, muita en huoli, Mieluiten ottaisin kalenterin, joka alkaa adventista, mutta niitä ei taida enää kovin montaa olla, paitsi partiolaisten kalenteri. Sen vein tänä vuonna kouluun. Joulukalentereihin on tyytyminen, joissa avataan luukku joulukuun ensimmäisestä päivästä lähtien.

Nyt minulla on Raija Nokkalan piirtämä. Kissa-aihe sopii hyvin, sillä olihan minulla 25 vuotta aina jaloissa pyörimässä joku naukuja. Kissaelämä oli hauskaa, mutta enää ei meidän taloudessa karvaturreja pyöri, vaikka kovin paljon eläimistä pidänkin. Viimeisen kissan kuoltua huomasi, kuinka helppoa elämä on ilman eläimiä. Varsinkin, kun aina on asuttu useampaa kotia niin maalla kuin kaupungissakin, mikä eläinten kanssa on hankalaa.

Elämäni ensimmäisen adventtikalenterin luukkuja 60 vuotta sitten en osannut itse avata. Olin alta vuoden ikäinen. Äiti säästi kalenterin, jossa joulupukki ja muori kiikuttavat kehdossa pientä tonttuaan. Jotenkin hellyyttävä kuva, kun ajattelee äitiä ja isääni esikoisvauvansa kanssa viettämässä ensimmäistä joulua. Tämä vanha kalenteri on minulla säästössä jossakin - muistaisinpa vain, missä!

Mukavaa puuhaa

Nettikortti, tekstiviestitervehdys, instat, facet... Ei, ei, ei! Minä haluan lähettää oikean, pahvisen, vanhanajan joulukortin joulutervehdyksenä. Enää en itse jaksa kortteja väsätä, joten sen verran olen luistanut perinteistä, että valmis kelpaa.

Itsenäisyyspäivän tienoilla olen aina kortit kirjoitellut. Nuorena kuului joulutunnelmaan, että halusin mennä postin vilinään postimerkit liimailemaan. Oli jotenkin kutkuttavaa samalla seurata ihmisten joulukiireitä merkkejä "nuoleskellessa". Onneksi nyt saa tarramerkit helposti kotona liimattua korttiin.

Kullakin omat huvinsa ja -perinteensä. Pääasia, että on jouluisen mukavaa!

 

Silmäniloa

Joulukukat ovat niin kauniita. Halusin nuppulla olevan valkoisen amarylliksen jo reilusti ennen joulua. Nyt tuntuu hauskalta, että se on juuri itsenäisyyspäiväksi availemassa nuppujaan. Kun täällä sairauslomalla könkkäilen keppien kanssa ja elän hidastettua elämää, on aikaa ihailla kauniita joulukukkia.

Tuntuu mukavalta elää adventin aikaa. Jouluvalot, kukat, laulut ja lähestyvä loma - hetken irtiotto työasioista - voimaannuttavat syksyn pimeässä puurtajaa. Tunnistan olevani  "jouluihmisiä", joten talven mukavinta aikaa eletään. Ja talvihan nyt on alkanut joulukuun myötä. Ihanaa pakkassäätä ja maa himpun verran valkoisena!

Harmitusta

 

Toinen polvi on kenkkuillut pari viikkoa. Buranalla on käyty työssä ihan kohtalaisen mukavasti, paitsi eilen. Yhtäkkiä polvi lakkasi töissä toimimasta, enkä voinut ottaa sillä askeltakaan. Onneksi terveyskeskuksesta saatiin kyynärsauvat avuksi ja mies haki kotiin.

Pari vuotta sitten todettu nivelrikko otti itseensä, päivystyksessä lääkäri sai polvesta nestettä pois ihan kunnolla ja kortisonia sisään. Nappeja vaihdettiin...

Päivystys toimi aivan loistavasti: Ei tarvinnut odottaa yhtään, suoraan lääkäriltä toimenpidehuoneeseen, taitava lääkäri hoiti kivuttomasti punktion ja tunnissa olin jo kotona. Hienoa palvelua. Kiitos terveyskeskuksemme ja erinomaisen taitava lääkäri Joel Matjus!

Hauskana yksityiskohtana on taloyhtiössämme samaan aikaan työn alla räystäskourujen vaihto. Kotimme piha oli suljettu autoliikenteeltä ja jos jonkinlaiset härvelit olivat vallanneet kulkuväylät. Jouduin puikkelehtimaan koneitten välistä sauvoineni lumisessa pihassa, mutta onnistuin kaatumatta. Hieman haasteellista, kun toinen jalka ei varannut laisinkaan.

Kotona yläilmoissa miehet seisovat olohuoneen ikkuinoiden takana nostolavallaan, mutta eivät taida ehtiä töiltään kurkkia sisään minun sauvakävelyharjoituksia. Minä sen sijaan olen seurannut heidän puuhiaan. Kauheaa touhua seitsemännessä kerroksessa huojuvalla nosturilla! Onpa jotain huvia tässä elämän hitaudessa... Hih!

Kaunista valkoista

 

Kun aamulla herättiin, koko luonto ympärillä oli muuttunut valkoiseksi. Viikolla tuli lumi maahan ja eilen oli ensimmäinen kunnon pakkasilta: -10. Aamulla pakkasta oli jo 13 astetta ja kuura oli maalannut puut valkoisiksi. Oli todella kaunista. 

Haloilmiökin näkyi kirkon kupeessa. Se näkyi luonnossa paljon voimakkaammin, mutta kuvaamalla ikkunan läpi sitä en oikein onnistunut vangitsemaan, kun aamupalalle kuului jo kutsu.  ;>) Silloin ei pidä enää kupsehtia kameran säätöjen kanssa!

Kirpakka pakkanen on ollut koko päivän. Voi, kuinka rakastankaan sitä! Lumi saa pysytellä pois, mutta pakkanen on aina tervetullut, jopa kovatkin lukemat. 

Toimittelin asioita puolen päivän aikaan: Kävin neljässä kaupassa ja hoidin kukkatilauksen, ostin joululehden, hain oppilaille joulutarroja sekä täydentelin kaappiin puuttuvia ruoka-aineita. Huh, näin monessa kaupassa en ole käynyt kuukausiin! Maskin vaihtoa ja käsidesin lotrausta, mutta nehän kuuluvat asiaan. Ulkona kävellessä katse hakeutui kuuraisiin puihin ja jalkakäytävän liukkaisiin kohtiin. Ei sitä kesän jälkeen taas muista, kuinka varovainen pitää olla lumisilla teillä. Onneksi en ole vielä kupsahtanut nurin. Miten ihmeessä nykyisin kaatuessa putoaa niin korkealta?

Taideseuran näyttely

 

Moonlight Walker (Sini Virkajärvi)

Koskelanlammen näkymä (Ville-Karel Viirelaid), teosta rajattu

Satakielen syyskisat 2015 (Pasi Soukkala)

Kävimme oppilaiden kanssa taidenäyttelyssä. Paikallinen taideseura oli koronan jälkeen ensimmäistä kertaa uskaltanut laittaa näyttelyn pystyyn ja kiva näyttely olikin. Oppilailla oli paljon kysyttävää, huomioita ja iloa teoksia tarkastellessamme.

Pasi Soukkalan töitä olen nähnyt paljon aiemminkin. Hän oli vuonna 2016 Kehitysvammaisten tuki ry:n Kettukin vuoden taiteilija. Pasi käyttää töissään värikyniä ja töiden omintakeisuus tulee tietyn yksityiskohdan toistamisella. Aivan mahtava taiteilija! Olen iloinen, että asuinkaupunkikin arvostaa häntä ja on ostanut kokoelmiinsa Pasin töitä. Toivottavasti uusia aiheita kuvattavaksi riittää edelleen.

Peurakeitto

 

Viime maanantaina saimme peuranlihaa. Kaksi päivää sitä käsiteltiin, jotta pakkaseen saatiin sopivat palat ruoanlaittoa varten. Sen jälkeen vielä toiset kaksi päivää keitettiin luista lientä. Minä olin työssä, joten en tutustunut prosessiin sen paremmin.

Viikonloppuna söimme valmista peurakeittoa. Siinä oli keitetty liemi, peuranlihaa, lanttua, palsternakkaa, porkkanaa, laakerinlehteä, maustepippuria, katajanmarjaa, soijaa ja perunaa. Sipuli jätettiin pois, sillä minä saan siitä niin helposti vatsavaivoja, vaikka mielelläni sitä söisin.

Kylläpä tuli ihanaa keittoa! Molemmat päivät sitä syötiin. Lisäksi oli ruisleipää salaatilla ja juustolla sekä muutama siivu suolakurkkua.

Pidän hirven, peuran, poron ja yleensäkin riistan lihasta. Kun vielä tietää eläimen syöneen ruokansa suoraan luonnosta, luulisi lihan olevan terveellistäkin. Tein tilauksen myöhemmäksi ajankohdaksi vielä uudesta keitosta, sillä niin hyvää se on.

Meidän naakat

 

Aamulennon jälkeen...

...levätään...

... ja sitten vauhtiin.

Päivän töistä väsyneenä!

Vihreää

Vihreät kuulat ovat saaneet uuden muodon. Minäkin lankesin ostamaan purkin, vaikka en kuulien ylin ystävä olekaan. Yllätyin iloisesti, sillä tämä tuote ei ollutkaan niin makea, kuin varsinainen marmeladi. Suoraan purkista sitä lusikalla maistelin. 😊 Kuulien pinnassa oleva sokerikerros saa minun suussani äklön imelän maun. Tässä sitä ei ollut. 

Tänään kokeilin vihreän purkin sisältöä syksykauden ensimmäisiin torttuihin. Kävi niinkuin aina: Tein vanhalla tavalla laittaen täyteen ensin ja sitten vasta taittelin sakarat. Ai niin, toisinpäin saa kauniimmat. Ensi kerralla muistan kyllä. Joka vuosi pitää maksaa oppirahat!

Toisena täytteenä käytin viikunahilloa. Se on aivan ykkösihanaa. Nyt kokeilin ensimmäistä kertaa tortuissa. Hillo hieman valui, mutta mitäs tuo. Maku oli niin hyvä, kuin kuvittelinkin. Vihreiden kuulien täyte maistui myös oikein kivalta. Käytän välillä omenamarmeladia ja muita uusia makuja, joten tämä vihreä täyte on myös mukavaa vaihtelua luumun maulle. Suosittelen - varsinkin Vihreiden kuulien ystäville!

Ps. Purkissa on uusi, helposti avattava kansi. Se saa minulta aina ”huraahuudot”, kun ei tarvitse poppakonsteja käyttää avaamisessa. 

Pyhäinpäivänä

 

Aamupalan jälkeen lähdimme viemään kynttilöitä lähellä oleville hautausmaille vanhempieni, isovanhempieni ja muutamien muiden minulle tärkeiden ihmisten haudoille. Tämän matkan tahdon aina pyhäinpäivänä tehdä, jos se vain suinkin on mahdollista.

Paljon oli väkeä liikkeellä. Mietiskelin, miten nykypäivän ihminen asennoituu hautausmaahan, kun kuuntelin aikuisten kovaäänistä naurunremakkaa ja katselin lasten juoksentelua hautojen päällä. Itse olen sitä sukupolvea, jolle jo pienestä pitäen opetettiin käyttäytymissäännöt. Toisaalta - hyvä, että ihmiset edes käyvät pyhäinpäivänä haudoilla. 

Sankarihaudat olivat saaneet kanervat ja uudet lyhdyt. jotka paikallinen ammattikoulu oli valmistanutut opettajansa suunnittelutyön mukaisesti. Lyhdyt olivat ruostumatonta terästä, joten varmaan pitkäikäiset. 

Pyhäinpäivän aattona tuli tieto Kirsti Paakkasen kuolemasta 92-vuotiaana. Marimekon pelastajaksi kutsuttu tomera bisnesnainen oli kuitenkin sielultaan omien sanojensa mukaan maalaistyttö Saarijärveltä, joka oli kotoisin vaatimattomista oloista. 

Kuuntelin eilen ja tänään kaksi haastattelua, jotka Kirsti Paakkasesta on tehty eri vuosikymmenillä. Ne löytyvät Ylen Areenasta. Hauskoja ja mielenkiintoisia molemmat. Uskomaton nainen hän on ollut miesjohtajien hallitsemassa yritysmaailmassa.

Kirjailija Ulla-Maija Paavilainen on viime vuonna julkaissut Paakkasen elämänkerran Suurin niistä on rakkaus - Kirsti Paakkasen tarina (Otava). Tulevaisuuteen katsovasta, energisestä, kurinalaisesta ja luovasta ladysta kirjoitettu mukaansatempaava kirja on luettava. Pitääkin etsiä se käsiini, kunhan saan ensin Aki Hintsan viimeisistä vuosista kertovan opuksen loppuun. Molemmat kirjat sopivat tähän marraskuun pimentyvään tunnelmaan.