Uuden vuoden aluksi lähdin käymään päivällä mökillä. Aurinko kurkisti matalalta pilven lomasta. Koska huomiseksi oli luvattu vesisadetta, tämä päivä kannatti käyttää ulkoiluun.
Arvasin, että mökkitie olisi aivan jäinen ja niinhän se olikin. Kieli keskellä suuta köröttelin peilikirkkaalla tiellä niin pitkälle kuin uskalsin. Ennen isoja mäkiä parkkeerasin auton, kun en vielä ollut ojanpohjia kolunnut.
Vaihdoin nastakengät jalkaan ja kävelin loppumatkan. Kun huolellisesti askelsi, ei kaatumisen vaaraa ollut. Joissain kohdissa loppumatkasta näkyi sora ja sitä pitkin uskalsi kävellä reippaasti. Yhdessä kohdassa oli pieni koivu kaatunut tien poikki. Raivasin oksat pois, sillä rungon oli tien auraaja jo heittänyt ojan toiselle puolelle.
Mökillä oli kaikki ok. Aurinko pilkisteli matalalta ja jää kiilteli. Kylän kohdalla oli luistelijoita järvellä, mutta minä en olisi uskaltanut, sillä niin ohkaiselta jää näytti mökkirannasta katsottuna.
Vesi oli korkealla ja yksi rannan tervalepistä seisoi jo vedessä. Meillä on onneksi korkea rantatöyräs, joten vesi ei voi niin ylös nousta, että siitä olisi jotain haittaa. Ison tien varressa huomasin tullessa jo yhden mökin, jonka pihapiiri oli kovasti kutistunut järven vallatessa piha-alueita. Saa nähdä keväällä, millä korkeudella vesi on jäiden lähdön jälkeen. Pohjavedet taitavat vieläkin olla alhaalla syksyn sateista huolimatta.
Paluumatka jäistä mökkitietä aiheutti vielä sydämentykytyksiä, mutta pysyin kuin pysyinkin kaidalla tiellä.
Oli mukava ulkoiluretki vuoden aluksi, ja onneksi en kupsahtanut nurin. Nastat ovat aivan loistava keksintö ja ovat oiva apu nykyisissä talvisäissä täällä maalla - niin auton renkaissa kuin kenkien pohjissakin.
