...eikä rasita koulu...

Tuntuu, kuin olisi joululoma alkanut!

Joulujuhla on ohi. Myrskytuulen tuivertaessa vietimme lämminhenkisen, vanhanajan kuusijuhlan: jouluevankeliumi, tonttuleikkejä, näytelmiä, runoa ja laulua, tosin välillä hyvin nykyaikaisinakin versioina. Ohjelmat onnistuivat hienosti, kun pikkuoppilaat antoivat parastaan ja sali pullisteli yleisöä. Kokonaisuus oli erittäin hyvä, yksi parhaita joulujuhlia opettajavuosieni varrella. Yleisöäkin oli runsaasti, osa seisomapaikoilla.

Tästä eteenpäin saamme nauttia koulussa kiireettömästä ja leppoisasta adventtiajasta, joka päättyy ensi viikon lauantaina joululaulajaisiin sekä pieneen herkutteluhetkeen. Varsin ihanat työpäivät siis edessä!

Lakanoita

                       

Huomenna illalla on koulumme joulujuhla. Tänään olivat viimeiset harjoitukset ja huomenna vain juhlitaan, aamulla kenraaleilla ja illalla vanhempien kanssa. Yleisö on taattu ja sali tulee pullistelemaan väkeä. 

Tänään iltapäivällä oli minulla perinteinen "lakanoiden" väsäys. Tein siis säestettävistä lauluista leikkaa-liimaa - taktiikalla pitkän rimpsun, jonka laitan sinitarralla pianoon kiinni. Mitään kirjoja ei ehdi vaihdella nuottitelineelle ja tämä on alusta saakka ollut se paras tapa toimia säestettävien laulujen kanssa. Tällä kertaa lakanoita on 3 ja säestettäviä kappaleita 12, osa yhteislauluja, osa ohjelmiin sisältyviä.

Koulussa tunnelma tiivistyy huomisiltaan - perinteiseen kuusijuhlaan!

Kuraa ja tikkuja

                                

                                 

  

Olisipa lunta edes tämän verran kuten oli aiemmin syksyllä! Mutta ei. Kura vain roiskuu...

Tänään oli luokan kanssa ohjelmaharjoitukset salissa oikein roolivaatteiden kera. Koska jouduimme loikkimaan pihan poikki saliin, käskin enkeleiden nostaa helmat korkealle. Siitä huolimatta muutamaan pukuun oli kuraa roiskunut, joten välitunnilla vähän pesin pyykkiä ;=)

Harjoituksissa enkelit olivat juuri lausumassa: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa...", kun yksi paimenista ryntäsi näyttämön nuotiotulilta sauvansa kanssa kolisten rappusia alas ja kiljui: "Minulla meni tikku sormeen!" Sovimme, että vaikka "pää menisi poikki", niin näyttämöllä vain keskitytään esittämiseen eikä kukaan saa rynniä pois paikaltaan. Ehkä juuri näiden hetkien vuoksi ekaluokan opetus on niin hauskaa!

Illan suussa olin kokouksessa, sitten joulukonsertissa ja lopuksi vielä kävelemässä. Nyt varmaan pitäisi olla nukkumassa eikä naputella tätä...

Juhlaa

Eilen juhlittiin itsenäisyyttä sekä jumalanpalveluksella että kaupungin juhlalla. Molemmat toivat hyvän mielen. Erityisesti iloitsin juhlapuheesta, jonka piti sairaalateologi Teemu Paarlahti, armoitettu puhuja ja runoilija. Eipä tarvinnut hauskan mutta arvokkaan puheen aikana kertaakaan ajatella, että loppuisi jo! Olisin kuunnellut pidempäänkin. Mukava oli myös seurata pienten oppilaiden ohjelmaa, kun itse sai vain katsella toisten vaivannäön hienoa tulosta.

Tänään olimme yhdistetyn kuoron kanssa esittämässä Kauneimmat joululaulut -messua. Kirkkokansa tykkäsi, vaikka pari lähtöä kuorolta oli epävarmoja. No, harjoitteluaika oli liian lyhyt ja soitinryhmän kanssa ehdittiin viime treeneissä vain raapaista alkuja. Siihen nähden ihan ok-suoritus.

Messun jälkeen oli kiva poiketa kahville lähetysmyyjäisiin ja juttelemaan tuttujen kanssa. Ostin Lähetyskalentereita, jotka perinteisesti ovat löytäneet tiensä läheisten pukinkonttiin.

Iltapäivä ja ilta on sujunut ystävien kanssa. Sain viettää ihanan hetken rakkaan ihmisen seurassa, toisen kyläilyn merkeissä ja kolmannen puhelimessa harvemmin tapaamani ystävän kera. Ehdinpä jossain välissä kävelylenkillekin, vaikka ilmassa oli tihkusadetta ja samalla piipahdin katsomassa äitiä. 

Mäkäräisen Kaisan loistavan kilpailuviikonlopun huipentumallekin hurrattiin! Nyt pitää hetki vielä uhrata aikaa ensi viikon työasioille ja sitten nukkumaan. Heräsin jostain kumman syystä tänä aamuna jo ennen kuutta!

Sinivalkoinen

Kuin nuori kuusi kohoaa

päin päivää lippusalko,

ja latvassa sen hulmuaa

lippumme sinivalko.

Oi, lippu sinivalkoinen,

sä viittaat taivaan teitä.

Ah, loista, liehu hulmuten

ja aina ohjaa meitä.

                                                        (A. Kohonen)

                                     

Itsenäisyyspäivän aattona

Koulussa vietimme tänään oikein hyvän itsenäisyysjuhlan. Ensin nostimme pihalla lipun salkoon juhlallisin menoin, lauloimme Maamme-laulun ja sisällä kuulimme ajatuksia itsenäisestä Suomesta oppilaiden esittäminä sekä kuuntelimme Finlandian luontokuvilla höystettynä. Tuli itsellekin ihan isänmaallinen olo.

Nyt illalla kävimme katsomassa Ulla Aatisen valoteoksen Valon kylä, joka oli pystytetty puistoon. Aiemmin sen on voinut nähdä pienempänä versiona Jyväskylässä. Teos sisälsi 170 noin metrin korkuista pientä intiaanitelttaa, joihin jokaiseen oli laitettu kynttilä palamaan. Illan pimeydessä se näytti tosi ihanalta ja kauniilta. Tällaista nykytaidetta on helppo katsella ja ymmärtää! Kerrassaan valloittava teos, joka pystytettiin vain yhtä iltaa varten. 

Heinät

Joulujuhlaohjelman seimi on kulkenut autossani koko viikon. Koulussamme ei ole omaa juhlasalia, vaan juhlimme läheisen aikuisopetuksen tiloissa. Siellä alkoivat harjoituksemme vasta tänään. Maanantaisen "seimi autoon" -operaation jälkeen päätin, etten tärkeää ja hankalan kokoista rekvisiittaamme vie luokkaan laisinkaan, sillä sieltä se olisi pitänyt taas harjoituksia varten autoon rahdata juhlasaliin vientiä varten. Niinpä olen tämän viikon körötellyt liikenteessä varsin jouluisesti: seimi takapenkillä!

Kun kuljetuksen tänään vihdoin sain perille, oli auton penkki ihan heinissä. Onneksi oli peitto seimen alla, joten sotkut sai karistettua helposti pellolle. Niin mukavaa kuin onkin joulujuhlaohjelman teko, silti meinaa rekvisiitan kanssa välillä mennä hermot, kun salit ja puvut ym. ovat ympäri kaupunkia. Pienen koulun haittapuolia.

Tänään olen saanut nauttia lyhyestä työpäivästä, joten aikaa jäi runsaasti joulumyyjäisissä kahvitteluun, käsityökaupassa poikkeamiselle ja vain oleiluun ystävän kanssa. Lepääntynyt mieli, vähän kuin viikonloppu olisi jo alkanut!

Kenraalissa

Tänään illalla oli Kauneimmat joululaulut -messun kenraaliharjoitus soitinryhmän kanssa. Kuoro on harrastelijakuoro, mutta onneksi soittajat ovat ammattilaisia. 

Onkohan koskaan sellaista tilannetta, että voisi todeta tässä vaiheessa:"Hyvin menee, mutta menköön!" Aina tuntuu aika loppuvan kesken ja epävarmuutta jäävän ilmaan. Onneksi pieni jännitys saa skarppaamaan, joten uskon ja luotan, että sunnuntai sujuu hyvin.

Joulukuu on jo hyvällä alulla ja kaikkea ihanaa adventtiin liittyvää tapahtuu koko ajan ympärillä. Kumpa ehtisi nauttia ja valmistua jouluun rauhassa! Niin usein jostain tulee kiire ja humps: Joulu on jo ovella! 

Jospa nyt saisi kokea adventtiajan ilman kiirettä. Niin, enköhän tee sen hopun ihan itse, joten on syytä katsella vain omaan napaan päin. Onneksi vierestä muistutellaan tästä asiasta, jos en itse osaa kiirettä suitsia. Rauhaa joulun alle... Sitä aina kaipaan.

Hakutätinä

                                    

Eilen hain pienen pojan päiväkodista leikkimään meille, kunnes äiti pääsi töistä perheensä luo. Katselimme Pikku-Kakkosta, jossa oli juuri alkanut Joulukalenteri. Se ei tuntunut vielä kolmivuotiasta kiinnostavan, vaan hän malttamattomana odotteli "oikean" Pikku-Kakkosen alkamista.

Tänään minulla oli illan suussa kokous ja tuntia ennen sain hätäsoiton, josko voisin taas pelastaa perheen pulasta. Sopihan se. Tällä kertaa vain hain pojan ja vein kotiinsa isojen siskojen hellään hoitoon. Kiireellä ajelin kokoukseen enkä onneksi myöhästynyt. Samppa kyllä auton takapenkillä pirahti itkuun, kun selvisi, ettei hän tällä kertaa pääsekään tätilään leikkimään. Onneksi murhe unohtui pian.

Tätinä oleminen on kivaa! Hienoa, että voi auttaa ja samalla viettää aikaa suvun pienimpien kanssa. Tukiverkoston olemassaolo on todella tärkeää pikkulasten perheille ja ehkäisee vanhempien uupumista, josta on viime aikoina surullisten uutisten yhteydessä keskusteltu paljon. Meidän suvun pienimmillä on onni saada asua samalla paikkakunnalla isovanhempien ja tätien kanssa!

Tätinä olemisessa on hauskaa myös se, että voi palauttaa "paketin", kun alkaa tuntea saaneensa tarpeeksi vauhdista ja vaarallisista tilanteista!

Jeesus kadoksissa

                                

Tänään etsin luokkamme jouluesitykseen seimen. Sieltähän se löytyi näyttämön takaa kaikkien penkkien, värivalotelineiden ja muiden roinien sekaan piilotettuna ja tietenkin äärimmäisestä nurkasta. Raivasin tieni urheasti sen luokse ja seimi sylissäni kuin varas näyttämön halki takaisin ihmisten ilmoille. Olin hiipinyt verhojen takaa, sillä jonkun luokan näytelmäharjoitukset olivat menossa. Uuvuttavan esillekaivamisepisodin jälkeen en enää jaksanut mennä samaa vaivalloista tietä, vaan oikaisin. Oppilaat olivat ihmeissään, kun ilmestyin keskelle heidän muuminäytelmäänsä.

Vasta opehuoneessa hoksasin, että Jeesus oli varastettu! Pelkät kapalot olivat jäljellä, mutta itse Joulun Lapsi puuttui. Laitoin opehuoneen ilmoitustaululle etsintäkuulutuksen.

Näinhän se on oikeassa elämässäkin. Lahjaröykkiöt, syömingit ja juomingit peittävät joulun sanoman ja  juhlasta puuttuu se tärkein: päähenkilö, jonka syntymäjuhlaa vietämme. 

Siis etsintäkuulutus: Jeesus kadoksissa! Meidän luokan joulusta puuttuu ilman Häntä se tärkein...