Vanhenemisesta

Viime aikoina olen miettinyt vanhenemista. Ehkä tämä "viidenkympin villityksen" alkaminen on osasyy. Uusi vuosikymmen vaatii hieman sulattelua...

Ennen on aina ajatellut, että vanhempi sukupolvi on niitä vanhoja, tosin vielä vetreitä. Nyt on pakko myöntää, että ikää tulee hurjaa vauhtia itse kullekin. Surullisinta on ollut huomata, että sukumme vanhimmat alkavat olla siinä iässä, ettei koskaan tiedä, mitä huominen tuo tullessaan.

Kevättalvella kippuroitiin äidin rintasyövän kanssa. Hoidot ovat olleet jo parisen kuukautta ohi ja äiti voi sen osalta hyvin. Parisen viikkoa sitten tuli lähipiirini vanhukselle syöpädiagnoosi ja tänään sain tietää kummitätini murtaneen lonkkansa. Iäkkäille nämä ovat kovia kolhuja ja koskettavat niin lapsia kuin lapsenlapsiakin.

Mielellään sitä pysäyttäisi ajan siihen hetkeen, kun lähipiirissä kaikki on hyvin. Ja silloin, kun näin on, sitä ei huomaa, vaan pitää olotilaa itsestään selvänä.

Vanheneminen tuo mukanaan niin fyysiset kuin psyykkiset harminsa. Onneksi näistä ei etukäteen tiedä mitään. Olisi se kamalaa, jos joutuisi kurkistamaan tulevaisuuteen ja näkisi itsensä vilaukselta dementoituneena, kiukkuisena ja karkailevana vikkeläkinttuisena mummona! Ei kiitos! Mielummin elän autuaassa tietämättömyydessä.

Mitä tulevaisuus tuo, se otetaan vastaan! Elän sitä elämänvaihetta, ettei koskaan tiedä, millaista suru-uutista huomenna kuunnellaan. Vanhan ihmisen kohdalla lohtua tuo mennyt, pitkä ja usein onnellinen elämä. Silti mietityttää: Kun he selkäni takaa lähtevät, minun ikäpolveni on se seuraava lähtijöiden rintama.

Kesän rajuin ukkonen

Lähdin puolen päivän aikaan pienen kylän kioskille, jonka pihamaalla oli tori. Torikauppiaat myivät mansikoita, herneitä, leivonnaisia, liha- ja kalatuotteita, kukkia ja käsitöitä. Olipa kirpparivaatteitakin tarjolla sekä itsetehtyjä kortteja. Ihmisiäkin oli lähtenyt kauniina kesäpäivänä paljon liikkeelle.

Kioskilla oli tarjolla kahvia ja leivonnaisia, irtojätskiä, muita elintarvikkeita ja pizzaa. Kioskiyrittäjä on pannut parastaan koko kesän ja siellä on todella mukava käydä ostoksilla tai herkuttelemassa.

Pienellä kylällä oli siis oikein herkkujen päivä! Pahaksi onneksi vain alkoi taivas tummua ja ukkonen nousi nopeasti. Ei auttanut muuta, kuin nostaa herkemmät tavarat kuistille suojaan. Pian alkoi sataa ja jyristä. Hyvin nopeasti tajuttiin, että ukkonen taitaa tulla ihan päälle. Vettä satoi kaatamalla ja jylinä ja salamointi oli komeaa. Kioskilla oli tiivis tunnelma sekä sisällä että verannalla, kun kaikki olivat ahtautuneet pieniin tiloihin sadetta pakoon.

Olin itse sisätiloissa tilaamassa pizzaa, kun jysähti oikein kunnolla: Salama iski tien toiselle puolelle ja vähän päästä hieman kauemmaksi metsään. Huh! Enpä ole aikoihin ollut sellaisessa säässä. Mitään tuhoa ei onneksi tullut eikä edes sähköt katkenneet. Luonnolla on mahtavat voimat ja ihminen tuntee itsensä todella pieneksi siinä rinnalla.

Ukkonen oli nopeasti ohi ja aurinko alkoi taas paistaa. Kun tulin takaisin mökille, oli täälläkin vettä tullut reippaasti, sillä tien mäissä oli isot syöpymäjäljet. Mummi ja Nella-koira olivat vähän pelänneet kahdestaan mökissä. Täällä ukkonen ei ollut kuitenkaan yhtä äkäinen kuin 15 kilometrin päässä.

Kuumaa on ollut ukkosen jälkeenkin. Poimin mustikoita mökin rinteestä ja Nella-koiran piti olla mukana myös. Hänkin työnsi kuonoaan puskiin... mutta söi heinää eikä mustikoita!

Ilta on kaunis. Järvi on tyyni ja aurinko on laskemassa...

 

Koiruuksia

Illan ja aamun viileydessä ollaan vihdoin päästy kunnon lenkeille Nella-koiran kanssa. Hyttyset ovat iltaisin innokkaasti aterialla. Pitääkin huomenna suihkauttaa vähän karkoitetta tähän kaksijalkaiseen. Nelijalkainen ei niistä ötököistä ole juuri moksiskaan.

Päivä oli taas kuuma. Uitiin moneen otteeseen ja koira vahti. Yllätys, yllätys: Kun olimme kaikki yhtaikaa uimassa, Nella oli tyytyväinen ja tarkkaili meitä urputtamatta silmä kovana. Jos olen yksin uimassa ja menen liian kauas hänen mielestään, pitää vähän uikuttaa perään, niin johan ihminen tottelee ja kääntyy takaisin!

Illalla alkoi ukkostaa. Nellalla meni ensimmäisenä pupu pöksyyn ja halusi sisälle. Koko illan ukkonen jytisteli ja satoikin pari tuntia. Kovimpien jyrähdysten ajan koiran piti olla jalkojen juuressa. Se selvästi pelkää vähän ukkosta.

Myöhemmin katsottiin televisiota. Nella on niitä koiria, joka katselee sitä aparaattia myös ja antaumuksella eläinohjelmia. Jokaiselle uudelle eläimelle pitää myös haukahtaa ja kertoa, että minä olen täällä ruudun toisella puolella! Nauroimme katketaksemme, kun yhden mainoksen alkusävelestä Nella jo tietää, että mainoksen lopussa näkyy susia. Niille pitää tietenkin alkaa haukkua jo mainoksen alkusekunneilta asti! Kyllä eläimet ovat fiksuja. Tosin meillä ei eläinohjelmia yhdessä Nellan kanssa katsota, sillä sitä mekastusta ei kyllä jaksa kukaan!

Nyt koiruus on iltalenkin jälkeen jo unten mailla. Hän nukkui viime yön omalla pedillään kuin tukki ja varmasti tämä yö on samanlainen. Hänen nukkumistapansa on onneksi samanlainen kuin hoitotädinkin!

Koirapaimenessa

Hain tänään sisareni koiran Nellan meille mökille hoitoon viikonlopuksi. Perhe on viettämässä tuttavan nelikymppisiä ja palautan koiruuden maanantaina.

Nella on vähän niinkuin kesälomalla. Jo viikolla ostin sille herkkuruokaa, jota kotona sille ei anneta, mutta josta se kovasti pitää. Olen myöskin valmentanut itseäni pitkiin kävelylenkkeihin. Ainakin 4 kertaa päivässä lenkkeillään. Vaan mitä Nella on mieltä asiasta?

Tänään on ollut todella kuuma päivä. Lenkkimme ovat olleet pituudeltaan 100 ja 400 m. Kun pisut ja muut on hoidettu, Nella on kääntynyt päättäväisesti takaisin. Eihän sitä toki voi helteillä lenkittääkään päiväsaikaan, ettei saa lämpöhalvausta.

Jokaisen pissityksen jälkeen hän on uinut antaumuksella. Sen jälkeen hän on silmä tarkkana vahtinut muiden uinteja.

Illalla istuttiin verannalla konsertissa. Pikku radiosta kuuntelin lähetystä Mäntän Musiikkijuhlilta ja Nella makasi vieressä ja ainakin välillä näytti kuuntelevan.

Nyt on iltalenkki edessä. Saa nähdä, kuinka pitkä se tällä kertaa on! Aamulenkille pitää yrittää jo aikaisin, jotta ei olisi vielä kuuma. Haetaan samalla posti laatikosta puolentoista kilometrin päästä.

Viime kesänä hoitoviikon jälkeen valittelin sisarelleni, kuinka jalat olivat lattanana lenkityksestä. Sisareni naureskeli, että kotona Nellaa ei tuolla lailla palvota. Mutta minä otan eläimet vakavasti !

Kesäilta hämärtyy. Hoitajaa jo ramasee, mutta velvollisuus kutsuu: "Nella, nyt lähdetään iltapissille!"

Veneretki saaristossa

Mökkijärvemme on pieni, vain 7 km päästä päähän ja levein kohta taitaa olla parisen kilometriä. Syvin kohta on noin 25 m tässä mökkimme lähistöllä.

Meidän mökin kohdalla ei ole saaria. Niinpä on aina mukava lähteä soutelemaan pohjoiseen päin "saaristoon". Aamupalan ja -uinnin  jälkeen lähdin veneellä kameralla varustettuna katselemaan tyyntä järvenselkää. Soudin ehkä nelisen kilometriä yhteensä ja katselin pieniä kauniita saaria. Lokeilla oli jo isot poikaset, lensivätkin jo ja kuikankin näin kahden pikkuisensa kanssa. Kuvia otin paljon.

Oli niin kaunista! Aurinko paistoi täydeltä terältä, laineet liplattelivat hyvin pienesti ja suurimman ajan oli ihan tyyntä. Vain muutamalla mökillä oli ihmisiä, joten luonnon rauha levittäytyi niin rannalle kuin saariinkin. Vaikka kiertelin saaret kauempaa, jotkut lokit silti päästelivät varoitushuutojaan. Osa köllötteli laiskoina kallioilla ja kivillä, eivätkä juurikaan minusta välittäneet.

Palatessani omaan rantaan oli pakko käydä heti uimassa. Pihakeinussa sai hyvät päivänokoset ja verannalla syötiin eilinen mansikkakakku loppuun.Taas olemme saaneet viettää niin kauniin kesäpäivän.

 

Runon ja suven päivänä

Oi, katsokaa, miten lainehet

niin kauniisti rantoja kaulaa!

Oi, kuunnelkaa, miten lintuset

niin kauniisti lehdossa laulaa!

Oi, ootteko nähnehet illan kuun

ja kuullehet kuisketta metsän puun,

min ylitse valkeat hattarat

suvitaivaalla vaeltavat?

                                       (Eino Leino)

Tänä runon ja suven sekä Eino Leinon päivän aamuna etsittiin kiivaasti runokirjaa, joka on täällä mökillä ollut kesät talvet. Vaan nytpä on hukassa! Ei löytynyt mistään. Mummi on varmaan viime syksynä napannut mukaansa kaupunkiin. Onneksi löytyi kirjahyllystä kaksi vanhaa Oppikoulun lukukirjaa vuodelta 1952 (E.A. Saarimaa). Niissä takuuvarmasti on runoja tälle päivälle.

Tällä Eino Leinon runolla aloitimme ja jatkamme klo 10 kuuntelemalla Radio Ylen ykköseltä Leinon lauluja. Lippu on vedetty salkoon ja mansikkakakun aion laittaa kasaan päiväkahvia varten. Täytyyhän nyt juhlapäivän arjesta erottua! (Täällä mökilllä pykätään juhlia pystyyn pienemmästäkin syystä!)

Hyvää keskikesän juhlapäivää!

Minä innostuin suoraviljelystä!

Viljapellot ovat yksi maaseudun kauneimpia näkyjä (kuvassa ruispelto). Sydämeni sykähtää aina, kun näen vehnä- tai ruispellon, ne kun ovat harvinaisempia nykyaikana. Eilen keräsin päivänkakkaroiden joukkoon tien varresta kauranröyhyjä ja kimppu on sykähdyttävän kaunis. Valitettavasti monet ihmiset eivät enää erota viljakasveja toisistaan. Hyvä kun erottavat viljan heinästä!

Aamulla kuuntelin Radio Ylen ykköseltä Markku Heikkisen ohjelmaa Kuinka maailma pelastetaan. Se käsitteli kehitysmaiden auttamista. Vieraana oli tämän alan asiantuntija Aarre Anttila, joka on opettanut nykyaikaisia maanviljelyksen taitoja monissa kehitysmaissa, kuten Tansaniassa, Sambiassa ja Etiopiassa.

Itse aihe oli tärkeä ja mielenkiintoinen, mutta eniten minua kiinnosti suorakylvön osuus. Aarre Anttila on siihen hyvin perehtynyt ja opettaa sekä kehittää suorakylvömenetelmiä myös suomalaisille viljelijöille. Ohjelmassa haastateltiin myös suorakylvön uranuurtajaa Esa Eelaa Säkylästä.

Suorakylvö tarkoittaa siementen kylvämistä kyntämättömään maahan ja se on osa ns. CA-viljelyä. Mekaaninen maanmuokkaus korvautuu menetelmässä biologisella. Etuna on ajan, polttoaineen ja lannoitteiden säästö sekä maaperän ja ympäristön suojelu. Erityisesti mieleeni jäi, kuinka typpilannotteita tarvitaan tässä viljelymenetelmässä yli 10 % vähemmän kuin perinteisessä. Lisäksi vesistö- ja kasvihuonekaasukuormitus vähenee sekä eroosio pienenee. Suomessa suorakylvö on yleistynyt 2000-luvulla ja siihen siirtyneet viljelijät ovat tyytyväisiä: Paluuta vanhaan ei ole.

Kun kuuntelin asiantuntijoiden puhetta suorakylvöstä, minä kaupunkilaistyttö ihmettelin, miksi kaikki eivät vähitellen koneiden vanhentuessa siirry tähän viljelymuotoon. Niin ylivertaiselta se tuntui. Lisäksi ympäristönsuojelulliset näkökohdat ovat tärkeitä. Onhan maanviljelys teollisuuden ohella yksi suurimpia saastuttajia vesistöille.

Mökkikunnassa näkee suorakylvöpeltoja, mutta niitä on paljon vähemmän kuin vanhan tavan viljelyksiä. Toivottavasti mökkimme lähinaapureina olevat nuoret viljelijät myös siirtyisivät suoraviljelyyn, sillä se on tulevaisuutta.

Mukavasti yksin

Kari lähti iltapäivällä tuuraamaan kyläkioskille ja minä jäin yksin mökille. Naapureissakaan ei taida olla ketään ja vastarannallakin on hiljaista vilkkaan juhannuksen jälkeisen helleviikon jäljiltä. Hain postin kävellen tihkusateessa ja keräsin maljakkoon päivänkakkaroita ja kauroja. Nukuin pienet päiväunet, luin lehtiä, tiskasin ja illalla saunoin.

Ihan tavallisia touhuja koko päivä. Ilma on ollut surkea: tihkusadetta suurin osa päivästä ja lämmintä 14 astetta. Silti tuntui mukavalta olla yksin.

Olen niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat omaa aikaa yksikseen. Ehkä osasyy on työ, jossa olen aina parinkymmenen oppilaan kanssa, välillä satojen ihmisten ympäröimänä. Harvoin tulee yksin ollessa sellainen tunne, että ompa tylsää. Tänäänkin nautin saunan jälkeen hiljaisuudesta alamökin verannalla ja ajattelin, että tätä ihanuutta sitten talvella muistellaan.

Työaikana olen iltapäivisin ja yleensä iltaisinkin harrastusten jälkeen kotona yksin. Nautin siitä. Viikonlopussa Karin kanssa on sitten äksöniä riittämiin! Olen monesti miettinyt, millaista olisi olla viisihenkisen perheen äitinä työpäivän jälkeen. Kieltämättä pääsen helpolla! Toisaalta perheenäitinä en juoksisi kuoronharjoituksissa ja esiintymisissä, puhumattakaan loputtomista kokouksista. Olen tyytyväinen omaan tilanteeseeni, enkä osaa kaivata vilkkaampaa perhe-elämää, kun en siitä mitään tiedä. Toisaalta sisarentyttärien kanssa on oikein hauskaa viettää aikaa, mutta kiva on heidät palauttaa kotiinsakin yökyläilyjen jälkeen.

Seuraan blogia, jossa 13 lapsen äiti kertoo elämästään suurperheen äitinä. Olen usein lukiessani ihaillut häntä. Minusta ei olisi siihen rumbaan, ei sitten ollenkaan!

Jos summaan ajatukseni, lopputulos taitaa olla, että olen jokseenkin tyytyväinen elämääni, kun yksinolokin tuntuu niin mukavalta.

Taidankin kömpiä tyytyväisenä nukkumaan!

 

Livenä Intiassa

Luin Hesarin kuukausiliitteestä (7/2011) tänään mielettömän mielenkiintoisen jutun aivokirurgi Juha Hernesniemestä. Hän on Töölön neurokirurgian klinikan ylilääkäri ja Helsingin yliopiston neurokirurgian professori, Suomen ja samalla maailman huippu alallaan. Samasta miehestä olen muistaakseni katsonut ohjelman aiemmin TV:stä. Kunnioitukseni häntä kohtaan vain kasvoi tämän jutun luettuani.

Juha Hernesniemi on tehnyt 35 vuoden aikana yli 12 000 aivoleikkausta, osa erittäin vaativia sellaisia. Lisäksi hän pystyy tekemään leikkauksia nopeasti, joka on aivoalueella erittäin tärkeää hapensaannin turvaamiseksi.

Huippukirurgimme oli kutsuttu Intiaan Mumbaihin tekemään kolme aivoleikkausta livenä, joita seurasi 170 intialaista aivokirurgia. Samalla hän vastaanotti Intian neurokirurgien yhdistyksen myöntämän Ginde-palkinnon, joka myönnetään vain suurimmille kirurgeille maailmassa, nyt suomalaiselle.

Jotkut meistä pelastavat työkseen ihmishenkiä. Sen rinnalla nenäliinojen pakkaus tai lasten opettaminen tuntuu todella vähäpätöiseltä työltä. Silti meitä kaikkia tarvitaan ja tarkemmin ajateltuna jokainen työ on hyvin tärkeää. Kaikista meistä ei vain ole tällaisiin "sankaritekoihin".

Itse olen äärimmäisen kiitollinen lääkäreille. Ilman heidän työpanostaan minunkin elämäni olisi katkennut lähes päivälleen 10 vuotta sitten. Lääkärien työ on vastuullista ja vaativaa, joten mielelläni suon heille työstä myös kunnollisen korvauksen rahallisesti. Virheitä ei saisi tehdä. Juha Hernesniemi kuvaakin artikkelissa epäonnistumista "polttoraudalla merkitsemiseksi", kuin olisi täydellisesti epäonnistunut lääkärinä.

Itse kauhistelin aivokirurgin omistautumista työlleen: Jo viideltä aamulla hän on työpaikalla ja kotiin palaa vasta yhdeksän - kymmenen aikaan illalla! Viikonloppuisin hän luennoi ulkomailla. Kuinka tällaista tahtia kestää? Ilmeisesti täytyy olla todella, todella motivoitunut työhönsä - ja aikuiset lapset sekä ymmärtävä vaimo!

Olen ylpeä, että meillä on Suomessa tällaisia suuria henkilöitä. Toivottavasti heistä kuulisi tulevaisuudessa enemmänkin lehdistä ja tiedotusvälineistä. Niin tyhjänpäiväisistä asioista juttuja tehdään, että välillä ihan hävettää journalismin taso.

Tässä artikkelissa meille kerrottiin todellisesta sankarista. Kaikkea hyvää hänelle vaativassa työssään!

Yökyöpelin puuhia

Eilen olin taas kahdessa Mäntän musiikkijuhlien konsertissa. Molemmat olivat oikein hyviä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kahta konserttia ei oikein jaksa täysipainoisesti kuunnella, elleivät ne ole ihan erilaisia. Nämä onneksi olivat.

Kari oli mukana viimeisessä, joka alkoi klo 22. Musisoimassa olivat Jarkko Riihimäki ja Veli Kujala argentiinalaisen tangon tunnelmissa. Konsertti oli rento ja päällimmäiseksi jäi iloinen ja rentoutunut olo.

Kävimme grillillä syömässä iltapalaa konsertin jälkeen, vaikka muuten siellä vierailemme todella harvoin. On vain tullut vuosien varrella tavaksi tämän myöhäiskonsertin jälkeen harrastaa yösyömistä. Olikin ihan terveellistä seisoa nuorison kanssa grillijonossa! (Pysyy tällainen kalkkiskin vähän kärryillä yöelämästä.)

Lähdimme kahdella autolla kotia kohti. Minä päätin ajella kauniina kesäyönä pidemmän mutkan kautta mökille ja poiketa kastelemassa isovanhempieni haudat hautausmaalla. Se sijaitsee niemessä ja siellä oli keskiyölläkin niin kaunista. Nopsasti piti toimia, sillä hyttysarmeija oli pilaamassa kesäyön idylliä.

Mökille ajellesani näin kolme lehtokurppaa (ainakin kuvittelin niiden olevan tätä lajia), ketun ja yhden otuksen, josta kiiluivat vain silmät. Se oli todennäköisesti myös kettu tai sitten kissa. Olisi kiva liikkua yöllä enemmänkin kesäaikaan. Näkee ja kokee ihan erilaisia juttuja kuin päivällä. Muistan kerran keskiyöllä ajaneeni polkupyörällä kilpaa mäyrän kanssa. Tai se siis juoksi rinnallani ojassa!

Äsken tulin taas konsertista, joka oli tällä kertaa Helena Juntusen ja kumppaneiden. Kuinka joku voi saada kurkustaan aikaiseksi sellaista laulantaa: välillä niin herkkää ja välillä melkein raakaa! Todella valtava ilmaisutaito oli solistilla ja samoin myös säestäjillä, joista jokainen soitti, kuin oma osuus olisi ollut se tärkein. Silloinhan tulos onkin mitä mahtavin!

Kotiin tullessa olo oli ihan nahkea. Vieläkin on lämpötila ulkona hellerajan tuntumassa. Kävin yöuinnilla ja se tuntui niin virkistävältä. Aurinko laski kauniisti pilvien lomasta ja punerrutti taivaanrantaa. Helteet taitavat hellittää. Ei haittaa! Olenhan niistä oikein urakalla jo nauttinutkin.

Taas tekisi mieli valvoa ja vain katsella kesäyötä...