tiistai 27. toukokuuta 2025

Kuoron retkellä


Kuoron kevätretki suuntautui tällä kertaa Virroille. Kävimme tutustumassa ekumenian hengessä toimivaan Matias-kappeliin ja tutustuimme videon avulla sen historiaan ja rakentamiseen.


Kappeli on vaikuttavan näköinen niin ulkoa kuin sisältäkin. Siellä on istumapaikat 40 hengelle ja kappelissa voidaan järjestää perhejuhlia, konsertteja, kokouksia, kursseja, rukoushetkiä ja jumalanpalveluksia.


Matias-kappelin syntytarinassa on keskeisellä sijalla Helimäen perhe, jonka Matti-poika ehdotti isälleen kappelin rakentamista 1980-luvun alussa. Myöhemmin unelma alkoi toteutua virtolais-kansainvälisen yhteisön ja eri tukimuotojen avulla. Rakennushankkeeseen osallistui myös lukematon määrä vapaaehtoisia.


Kappeli valmistui vuonna 2009. Arkkitehtisuunnittelusta vastasi Esko Räntilä Suunnittelutalo S. Anttila Oy.stä. Matti Helimäen veli akustikko Heikki Helimäki loihti tilan akustiikan, ainutlaatuisen soivan tilan, jonka sileät puupinnat ja epätasaiset kivipinnat, iso lasi-ikkuna ja erikoisvalmisteiset ovet mahdollistavat. Lauloimme kuoron kanssa yhden laulun äänissä kappelin sisällä ja mahtavan akustiikan huomasi heti ensi tahdeista lähtien.


"Kappeli on kuuntelemisen, katselemisen ja hiljaisuuden paikka, joka on viestimistavaltaan avoimen ekumeeninen ja suvaitsevainen. Se on kohtaamispaikka, rauhan, levon ja uskon tyyssija."


Kappeli on avoinna toukokuun alusta lokakuun loppuun kaikkina viikonpäivinä klo 8-20. 

Ei kommentteja: