Tuntuu ihanalta olla tiiviisti suvun nuorten elämässä mukana.
Tänäänkin on puhelin soinut sekä Tampereen että Joensuun suunnalta, kun nuoret naiset ovat kertoneet työ- ja opiskelukuulumisia. Toinen jatkaa luokanopettajana samassa koulussa syksyllä toista vuotta ja sisarensa valmistuu kesän alussa sosionomiksi. Nyt vain odotellaan tutkintotodistusta. Jännäsin hänen opinnäytetyönsä tulosta, mutta turhaan. Vitonen tuli ja kehujen kanssa! Nyt on työpaikkakin jo metsästetty omalta alalta.
Suvun nuorimmaista sain kuskata talvella liikuntatunneille, milloin sukset kainalossa, milloin luistinkassia raahaten. Sovin, että autan silloin, kun mukana on paljon urheiluvarusteita, joita polkupyörällä pakkasessa on hankalampi kuljettaa. Samalla vaihdettiin kuulumisia. Koulun pihassa odotellessa mietiskelin, kuinka onnellinen olenkaan, kun ei tarvitse aamukahdeksaksi raahautua sinne enää töihin. Saa ihan itse valita, milloin koulun tuntumaan autonsa parkkeeraa.
Nuoret soittelevat minulle monta kertaa viikossa ja aina on aikaa kuunnella. Tuntuu hienolta jakaa heidän kokemuksiaan ja iloita uusista elämänvaiheista. Eläköön nuoruus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti