maanantai 28. elokuuta 2023

Keltaista herkkua

 


Lauantaina saimme vieraan, jonka erityistoivomus oli päästä tunnistamaan suomalaisia ruokasieniä. Saaliiksi tulikin tatteja, lampaankääpää, kehnäsieniä ja kantarelleja. Kaupunkilaistunut, Sri Lankasta kotoisin oleva nuori neitonen ei asutuskeskusten keskellä itsekseen sieniä löydä, puhumattakaan että niitä tunnistaisi. Nyt oli kotiin tuomisina iso pussi herkullisia tuliaisia!

Tänään aamupalan jälkeen, ennen saderintaman vyöryä, käväisin lähimetsässä katsomassa, miten kantarellit voivat. Edellisellä kerralla olivat niin pieniä, etten vielä poiminut. Nyt olivat kasvaneet ja hyvää kantarellikastiketta on tiedossa myöhemmin tällä viikolla.

Päivän aikana onkin sitten satanut oikein urakalla. Sademittari on puolillaan ja varmaan piripintaan aamulla, kun sade päättyy. Hyvä, kun sataa, kun niin kuivaa on ollut koko kesän. Luultavasti sieniä nousee, kun maasto kastuu nyt kunnolla. Mökin pihalta löytyi tänään kaksi isoa ja niin kaunista punakärpässientä sekä eri tatteja ja haperoita, lisäksi kaiken maailman roskasieniä. Eriskummallisen paljon olen nähnyt myös mökkitien varrella leppärouskuja. 

Oman kantarelliretken jälkeen kävin ennen sadetta vielä kävelemässä ja pulahdin uimassakin. Nyt on ollut kiva nauttia sadepäivästä sisällä takkatulen ääressä. 

perjantai 25. elokuuta 2023

Pakastimen löytöjä

 


Kaupunkiasunnon pakastimesta löytyi vielä viimejouluista bataattilaatikkoa, mökkipakastimesta haukifileitä. Niistäpä sai pariksi päiväksi oikein maittavan lounaan.

Onneksi osuivat silmään! Olisihan se ollut nolo joulun alla löytää vielä vuoden vanhaa laatikkoa jo uutta pakastaessa... 😀

torstai 24. elokuuta 2023

Juhlat

 


Sunnuntaiksi olimme saaneet kutsun Kankaanpäähän juhlimaan ystävämme viisikymppisiä. Oli mukava tavata pitkästä aikaa, juhlia sankaria, syödä herkkuja ja kuunnella nuorten musiikkiesityksiä leikkimökin kuistilta.

Koska päivänsankari oli myös urkuri, saimme päättää juhlapäivän kirkkokonsertilla, jossa esitettiin hänen omia sävellyksiään otsikolla "Löytöjä kanttorin pöytälaatikosta". Säveltäjä itse soitti urkuja ja pianoa, mutta mukana oli myös mezzosopraano, sellisti ja toinen pianisti sekä kuoro. Olipa usean laulun sanoittajakin mukana.

Konsertti oli mukava sisältäen paljon muistoja vuosien varrelta. Lopuksi saimme vielä iltakahvit kirkon takaosassa. 

Kotiin palasimme vasta iltamyöhällä, jolloin pimeys oli jo vallannut mökkirannan. Onneksi ei matkalla eläimiä hyppinyt tielle. Vain yksi jänis nähtiin...

tiistai 22. elokuuta 2023

Regerin juhlavuosi

 


Mäntän Urkuviikolla juhlan aiheena torstai-iltana oli Max Reger. Tänä vuonna tuli 150 vuotta Regerin syntymästä, joten urkuri Marko Koskinen oli valinnut kaikki illan sävellykset tästä aihepiiristä.

Urkuri oli hauskasti ottanut illan teemaksi Maximaalista urkumusiikkia. 😊 Ohjelmistossa oli urkukoraaleja, Intermezzo, Preludi, Toccata ja Fuuga E, Melodia sekä Introduktion ja Passacaglia d, kaikki Regerin teoksia. 

Urkuri Marko Koskinen ei ole vain urkutaiteilija, kanttori ja kuoronjohtaja. Hän hallitsee urut aivan läpikotaisin, sillä hän on myös urkuasiantuntija ja vastaa useiden kirkkojen urkujen kunnossapidosta. Meilläkin kinkkisen pulman sattuessa otetaan Markoon yhteyttä, joten urut, joilla hän soitti, olivat todella "käteen sopivat". Lisäksi Marko toimii myös urkujen suunnittelijana ja korjaus- sekä rakennusprojektien valvojana, ja toteuttaa itsekin urkujen peruskorjauksia. Varsin monipuolinen mies siis! Konsertti oli hieno jatkumo alkuviikon konserteille. 

Urkuviikon viuluvarttiin vielä perjantaina pääsin, mutta sunnuntain päätöskonsertti piti jättää väliin toisen tapahtuman vuoksi. Nyt on mieli kyllästetty pitkäksi aikaa urkumusiikilla!

torstai 17. elokuuta 2023

Ranskalaista urkumusiikkia

 


Mäntän Urkuviikon toinen konsertti tiistai-iltana piti sisällään ranskalaisia värejä. Marko Kupari oli valinnut ohjelmistoonsa Franckin, Viernen ja Duprén sävellyksiä. Kuulimme koraalin, fantasioita ja preludeja fuugineen. 

Markon taidot urkurina ovat huikeat, ja konsertti oli taitavasti ja tyylikkäästi suunniteltu ja toteutettu. Sain itse toimia "emäntänä" konsertissa, joten vietin iltapäivällä ruokailuhetken Markon kanssa. Oli mukava keskustella ja saada vähän laajempaa kuvaa konserttipäivän työstä soittajan näkökulmasta. Itse konsertti oli hieno erilaisine sointiväreineen,  ja kuljin pää pilvissä vielä aamullakin.😊

Itse ihastuin ranskalaiseen urkumusiikkiin, kun sain olla vuonna 2002-2003 mukana urkujen uusimisprosessissa. Se oli todella mielenkiintoinen projekti. Asiantuntijajäsenenä työryhmässä oli urkutaiteilija Matti Pesonen. Ensi töikseen hän antoi meille levyttämänsä Widorin musiikkia sisältäneen CD:n. Ranskalaista urkumusiikkia ja olimme juuri tilaamassa uusia ranskalais-romanttisia urkuja! Urkujen vihkiäiskonsertissa Matti soitti Widorin vitosesta Toccatan ja minä olin myyty! Siitä alkoi oma kiinnostukseni tähän musiikin lajiin.


Marko Kupari on levyttänyt tänä vuonna Jämsän kirkon uruilla CD:n, joka sisältää pohjoismaista urkumusiikkia. Mielenkiintoista oli lukea, että levyn alkusysäys oli Markon vuonna 2017 Mäntän Urkuviikolla soittama päätöskonsertti. Levy soi nyt taustalla. Mielenkiintoista musiikkia!

keskiviikko 16. elokuuta 2023

Kuvataiteen valtakunnassa

 


Kolmas Kuvataiteen valtakunta -näyttely löytyy Mäntästä, joten vielä ehtii katsomaan ammattikorkeakouluista valmistuneiden 14 taiteilijan töitä. Kuraattorina on toiminut Ilari Laamanen, jolle heti annan kiitosta hyvin väljästä ripustuksesta. Se oli oikein onnistunut. Jos työt ovat kovin lähekkäin, ne syövät toisiaan, jolloin ainakin minulle yksittäisen työn anti jää laihemmaksi. Tässä näyttelyssä sitä vaaraa ei ollut laisinkaan.


Ehkä puhuttelevin työ näyttelyssä oli tämä "ramboveitset". Ensisilmäyksellä näyttivät oikeilta teräaseilta, mutta lähempää katsottuna teränä olikin sulka. Jotenkin hieno ja rauhaa henkivä työ, kun idean hoksasi.


Taiteessa kaikesta ei tarvitse pitää, mutta kaikkea voi ihmetellä!


Muistaakseni Kankaanpään erityisluokan oppilaiden työt ovat osana tätä teosta. Se kuvaa luokkahuonetta, josta löytyy seitsemän oppilaan erilliset työt taiteilijan suuremmassa kokonaisuudessa. Hieno, yhteisöllinen idea!


Tämä maisema tuntui sadunhohtoiselta ja jännittävältä, hiukan pelottavaltakin...


Mukana oli myös yksi videoteos, jota en kuitenkaan käynyt kuin nopeasti vilkaisemassa. Tällä kertaa videot eivät kolahtaneet yhtään.


Näyttelyn Drone-nimellä taiteilijat käsittelevät identiteettiin ja sukupuoleen liittyviä kysymyksiä sekä pohtivat suhdettaan ympäristöön. Meitä kutsutaan hidastamiseen, pohdiskeluun ja syventymiseen. 


Isäksi tulemista mietittiin tässä muotokuvasarjassa. Tarkasti piirretty!


Näyttely on auki 20.8. saakka.

tiistai 15. elokuuta 2023

Herukkaperhonen

 


Viikonloppuna tapasin herukkaperhosen, joka viihtyi terassin kaiteella. Se ei ollut moksiskaan, vaikka kuvasin sitä useampaankin otteeseen. Jotkut perhoset ovat hyvin arkoja, mutta toiset istuvat vaikka kädelle. 

Monenlaisia perhosia on liikkeellä näin elokuussa, joten ihasteltavaa riittää.