Veden äärellä

 

Sää lämpeni täksi viikoksi. Auringonpaistetta, linnunlaulua, kauniita iltoja ja aamuja... Veden äärelle oli päästävä!

Minne me muutamme kesäksi majan?

Missä me vietämme suvisen ajan?

Rannalla kauniilla havisevalla  

ja kaislat taipuvat tuulen alla.

Peippo ja rastas jo tekevät pesän.

Siellä me vietämme koko kesän!

Ihan tarkkaan en muistanut koulun lukukirjassa ollutta vanhaa runoa, en edes tekijää. Laitoin omasta päästä unohtuneet kohdat. 😊

Mikä ilo saapua kesän viettoon viikolla, jolloin saa kolme kertaa vetäistä lipun salkoon ihan virallisesti -  eikä vain silkasta kevään riemusta!

Kruunajaisissa

 

Britannian suuri päivä Suomessa valkeni ihanan aurinkoisena. Lähdin aamulla vauhdilla ostamaan orvokkeja ja kävin laittamassa haudat kevätkuntoon. Varsinkin isovanhempieni haudalla kauniissa kirkkoniemessä ihastelin Suomen suloista kevättä kylmän sääjakson jälkeen. Kotiin oli kuitenkin kiire juhlistamaan Charles III kruunajaisia.

(kuva Yle TV 1)

Olihan kruunajaistilaisuus hienoa seurattavaa. Päätin katsoa sen televisiosta ihan yleissivistyksenkin vuoksi. Eipä sitä usein tällaisesta spektaakkelista pääse nauttimaan.

Oli hienoa nähdä, miten kovaa vauhtia muuttuvassa maailmassa vielä pidetään kiinni perinteistä. Puitteet olivat historiallisen upeat, samoin seremonia. Musiikki - sekä vanha että uusi - oli juhlallisen kaunista, jota välillä kuuntelin ihan liikuttuneena. Britannia pisti parastaan kehiin.

Charles oli rauhallisen oloinen, mutta Camillaa selvästi jännitti. No, ei ihme: Kerrankos sitä kuningattareksi kruunataan!  Vähän huvitti, kun selostaja kertoi Charlesin matkalla tottuneesti vilkuttavan reitin varrella hurraavalle kansalle. Mikäs on vilkuttaessa, kun on sitä taitoa jo 70 vuotta harjoitellut.

Kruunajaislounaalla nautin nuudelia ja kanaa sekä jälkiruokana jäätelöä, sillä jääkaapin tarjonta alkaa olla varsin niukka mökille siirtymisen lähestyessä. Väritön, keittiön hanasta laskettu juhlajuoma nautittiin kuitenkin jalallisesta lasista suuren päivän kunniaksi.

Kun kuningas ja kuningatarpuoliso astuivat kullattuihin vaunuihinsa kotimatkaa varten, minä istahdin omaan pirssiini ja käänsi auton nokan mökkiä kohti. Siellä tyyni järvenpinta odotti mökkisiivouksen jatkajaa. 

Niin muuttui juhla karuksi arjeksi, tosin ihanassa säässä. Pääasia tässä päivässä oli kuitenkin, että Charlesilla on vihdoin kruunu päässään pitkän odotuksen jälkeen. God Save the King! 

Nuorta uskallusta

 

Merikanto-opiston nuoret viulistit Emmi ja Vappu pitivät päättökonserttinsa kirkossa viime viikolla. Oli hienoa olla mukana juhlistamassa heidän opintojaan ja kuunnella  taidokasta soittoa.

Tytöt olivat itse toivottamassa yleisön tervetulleeksi ovella ja jakamassa ohjelmia. Lisäksi he juonsivat myös oman konserttinsa. Ihailtavaa hermojen hallintaa!

Tytöt soittivat vuorotellen ja kertoivat lyhyesti sävellyksistä ja säveltäjistä, myös omia mielipiteitään. Ensimmäisissä kappaleissa oli havaittavissa pientä jännitystä, mutta sen jälkeen soitto oli vapautunutta. Hienosti hallitsivat molemmat jännityksensä, sillä ulkopuolisille he esiintyivät ja kertoivat ajatuksiaan vapautuneesti sekä luontevasti.

Ohjelmisto oli opettajan kanssa hyvin valittu, ja opiston pianonsoiton opettaja säesti tyttöjä taitavasti. Erityisesti Sibeliuksen Novellette ja Dvorakin Sonatiini G-duuri jäivät mieleeni sekä tyttöjen yhdessä soittama tuttu ja upea Bachin Konsertto kahdelle viululle olivat nautittavaa kuunneltavaa.

Kiitos mukavasta konsertista ja onnea jatkoon - ties vaikka opinnot vielä jatkuisivat jopa ammattitasolle saakka.

Vapaana

 

Perjantaina kävin mökillä katsomassa, joko jäät lähtevät. Lähdössä olivat. Järvenkansi oli aivan musta ja metrin railoilla sieltä täältä. Pohjoispää oli jo avovettä.

Tein eteenpäin taas siivouksia ja joka välissä katselin, mitä järvellä tapahtuu. Yhtäkkiä alkoi hieman tuulla ja heti jäät lähtivät liikkeelle pitäen ihanaa helinää. Rantakiville ajautui kristallisia, pieniä jäänkappaleita. Tuuli oli kuitenkin vain hetkellistä ja mitään suurta ei minuun aikana tapahtunut. Lähdin kotiin yöksi ja arvelin, että aamulla tuulen yltyessä jäät lähtevät.

Niinhän siinä sitten kävikin: Lauantaina puolilta päivin palasin takaisin ja silloin oli vastassa jo vapaa järvi meidän kohdalta. Tuntui hauskalta, kun aurinko kimmelsi aalloilla ja kuikat huutelivat kauempana. Eteläpää järvestä näytti vieläkin olevan jään peitossa.

Auringon paisteessa näytti niin keväiseltä, mutta todellisuudessa oli ulkona vain neljä astetta lämmintä. Valkovuokot urheasti yrittivät hyytävässä säässä availla nuppujaan. Tuuli luihin ja ytimiin kylmästi, joten kauaa en tarjennut pihalla taivastella. Tyypillistä Suomen viileää vappusäätä, ja autolle kävellessäni ripoitteli jo jotain valkoista taivaalta.😒

Isojen ja pienten aherrusta

Autere-opiston kevätnäyttelyssä oli esillä töitä niin pieniltä kuin isommiltakin harrastajilta. 

Taidokkaat puutyöt toivat hienosti esiin materiaalin kauneuden.

Lasten töissä näkyi niin tekijöidensä luovuus kuin myös ohjaajan taitavuus ja ideat.

Nämä mukit herkkine kasviaiheineen ottaisin heti omakseni!

Eläinaiheet innostavat aina lapsia. Hevoset taisivat olla suosituimpia aiheita näissä töissä.

Pehmeissä materiaaleissa oli niin pirtaa, asusteita kuin kudonnaisiakin.

Tutkin pitkään hopeatöitä. Kyllä olivat kauniita ja taidokkaasti tehtyjä. 

Kevään sadepäivä on hyvä kuluttaa taiteen parissa.

Kiitos, ahkerat opistolaiset!

Kaunista

 

Talviturkki heitetty

 

Viime perjantaina mökillä oli rantaan asti jääkansi. Yhdessä kohtaa jää oli sen verran rikki, että haravan avulla siirsin kelluvia jääpalasia pois, jotta sain aikaiseksi pienen reiän, josta pulahtaa ensiuinnille.

Nyt on sitten talviturkki heitetty ja uintikausi avattu - tosin vain nopealla pulahduksella.

Mökkikauden aloitus lähellä

 

Satuin olemaan mökillä siivouksia aloittelemassa päivänä, jolloin kurjet olivat päättäneet joukolla lähteä kohti pohjoista. Mökin ylitse lensi tasaisella syötöllä 12 kurkiauraa, joissa jokaisessa oli 50-70 yksilöä. Korkealla lensivät matkavauhtia. Oli hienoa ja juhlallista seurata ylilentoa!

Krookukset olivat parhaimmillaan, mutta vähän liian aikaisin. Kun pääsen kimpsuineni ja kampsuineni paikalle kesän viettoon, taitavat krookukset olla jo kuihtuneet. Ihan lähipäivinä muutto ei vielä onnistu.

Siivous laitettiin aluilleen. Tuuletin pikkumattoja ja ravistelin shaaleja kurkien kurnutuksessa ja auringon lämmittäessä verannalle todella kuumasti. Toivottavasti aavistusta tulevasta lämpöisestä kesästä!

Turun kevättä katsomassa

 

Retkellä Turussa vuokot kukkivat ja hiirenkorvat olivat koivuissa jo melkein tulollaan. Sateen jälkeen puhkeavat varmaan päivässä.

Ruissalossa ojanreunat olivat sinisenään vuokoista. Väkeä oli paljon liikkeellä kauniina kevätpäivänä. Huovat oli levitetty maastoon ja piknikillä nautittiin herkkuja, toiset lenkkeilivät, jotkut onkivat. Me vain ajelimme katselemassa merenrannan kevättä, emmekä ehtineet tällä kertaa Ruissalon kauniita maastoja vaeltelemaan. Pari vuotta sitten samalla retkellä katselimme uljasta merikotkaa lennossa. On se vain komea lintu!

Turun keskutassa parkkerasimme auton kadun varteen. Kiva yllätys, että parkkimaksua tässä kohtaa ei tarvinnut maksaa laisinkaan, toista on Tampereella.😒 Lisäksi autosta astuessani huomasin rakennuksen seinustalla paikallista taidetta sähkökaapeissa - ei hullumpaa!

Turku-viikonlopun tärkein asia oli vierailla hoivakodissa olevan sukulaisen luona, jolla oli syntymäpäivä. Menimme kakku ja muut herkut kainalossa hänen mukavaan asuntoonsa ja joimme merkkipäiväkahvit yhdessä. Hänen omalla parvekkeellaan oli mukava istuskella ja seurustella auringon lämmössä - olihan perjantai ja lauantai ennätyspäiviä kevään lämpötilan suhteen. Ihan ennenaikaiselta kesältä tuntui! Osa kadun vastaantulijoista liikkui shortseissa ja teepaidoissa, mutta meillä oli  pitkähihaista ja -lahkeista päällä, kun merenrantakaupungissa oltiin.

Muistelin samalla, kuinka 90-luvulla olin aina toukokuun alkupuolella Turussa kissanäyttelyissä. Etelässä oli poikkeuksetta aina kevään kukkaloisto parhaimmillaan ja isot hiirenkorvat, jopa lehdet puissa. Kotona oli vasta kevät alussa. Suomessa liikkuessa huomaa hyvin, kuinka pitkä maa meillä on. Etelässä jo lähes kesä, kun Lapissa vielä täyttä päätä hiihdellään!

Susiasiaa

 

Kuuntelin eilen Suomen riistakeskuksen suoran lähetyksen netin kautta Kuhmoisten ja Jämsän alueen susitilanteesta. Mielenkiintoista asiaa. 

Ensin oli lyhyt katsaus sudesta yleensä. Aika paljon tiedänkin, mutta uutta oli reviirin laajuus, joka riippuu paljon saaliseläinten saatavuudesta, ja on keskimäärin 1200 km2. Reviirillä elää lisääntyvä uros ja naaras sekä niiden jälkeläiset.

Tilaisuudessa tarkasteltiin alueen susikannan tilaa ja samalla kurkistettiin koko Suomen eri susilaumojen sijaintia. Varsinais-Suomi oli hyvin edustettuna, koska sieltä saaliseläimiä löytyy.

Tilaisuuden tärkein asia oli keskustella susikannan hoitosuunnitelman mukaisen reviiriyhteistyöryhmän perustamista ja pohtia sen roolia. Tästä osuudesta en niin kiinnostunut ollut, joten puuhailin samalla muita asioita, kun toisella korvalla kuuntelin. 

Kaksituntinen hurahti nopeasti. Olen aiemmin livenä osallistunut joihinkin paikallisiin tilaisuuksiin, joissa susia on käsitelty. 

En ymmärrä susien ympärillä käytävää vauhkoontunutta keskustelua alueella, jossa susikanta on vähäinen tai laumaa ei ole laisinkaan. Enemmän kannattaisi huolta kantaa paikallisista rattijuopoista. Jos susi matkallaan ohittaa asutusalueen ja häipyy sen siliän tien metsien pimentoihin, ei tällaisesta sudesta paljon tarvitse välittää. Kuitenkin yleensä polemiikki alkaa.

Sen sijaan ihmisten nurkissa pyörivä susi ei sinne kuulu ja jotain pitää tehdä. Samoin susille, jotka helpon ruoan toivossa saalistavat lampaita tai vasikoita laitumilta. Onneksi näihinkin on tarjolla esim. susiaitoja - tosin pystytyksestä tulee maanomistajalle vaivaa, vaikka aidat ilmaiseksi saisikin. Tappaminen on se viimeinen ja onneksi tarkasti luvilla säädelty keino. 

Itse en ole koskaan sutta luonnossa nähnyt, vaikka haluaisinkin. Totuuden nimessä säikähtäisin varmasti mielettömästi ja tiedä häntä, miten reagoisin. Aikoinaan sudet kerran juoksivat järven jäällä mökin  ohitse 😊, kun vuonna 2007 ammuttu pantasusi Ursa vielä oli hengissä. Nyt ei pannoitettuja susia taida olla luonnossa yhtään. Dna-näytteitä otetaan paljon, jotta laumojen susia saataisi yksilöityä. Hyvä, että tutkimusta tehdään ja keskusteluyhteyttä pidetään yllä kaikkien tahojen kanssa, joita sudet kiinnostavat tai joita niiden toiminta koskettaa. Susi kun kuuluu Suomen luontoon.

(Kuvat 2019 Ähtärin eläinpuistosta)