Tuikkulampetti

Aamupäivästä lähdin käymään myyjäisissä. Entinen vanhainkotirakennus on yksityisellä yrittäjällä ja hän oli järjestänyt Jouluhuiskaus-nimisen tapahtuman. Myyjiä oli paikalla parisen kymmentä, oma puoti avattiin, tarjolla oli kahviossa puuroa sekä kahvia ja alpakoiden ruokkimistakin olisi saanut seurata.

Rakennuksen yläkerran juhlahuoneistoa ryhdytään ilmeisesti vuokraamaan ja majoitustiloja samaten. Perhe asuu alakerrassa. Tilaa on!

Minä kiersin vain myyjäispöydät. Mukaan tarttui valkoisista höyhenistä ja hopeapalloista tehty kranssi, leivonnaisia ja tuo kuvassa oleva vanhasta lusikasta tehty tuikkulampetti. Työtoverini tytär väsää ruokailuvälineistä koruja sekä muuta hauskasti keksittyä. Ostin näitä lampetteja kaksi, toisen valkoisen, toisen mustan. Jälkimmäisen laitan joulupakettiin.

Tästä se myyjäiskausi alkaa. Eihän adventtiinkaan ole kuin kaksi viikkoa.

Huojuu...

...heinät ulkona tuulessa. Vesisateista tihrua välillä tai jos hyvin sattuu muutama kuiva tunti iltapäivällä. Luksusta on auringonsäde pilven lomasta. Vesi vain nousee järvessä ja kaikki litsuu märkyyttään. Kummallinen syksy!

...myös päässä. Vaikein työviikko ikinä takana! Päässä surisee ja kiertää. Mitähän sitä vielä kokee ennen kuin eläkkeelle pääsee? Kun työvuosia alkaa olla rutkasti takana, kuvittelee nähneensä jo kaiken, mutta ei. Aina uudet asiat yllättävät.

Ihanaa, että saa hengähtää edes muutaman päivän!

Kunnallispolitiikan käsittämättömät käänteet

Pikkukaupunkimme valtuusto on puhunut. Käsittämätön päätös korventaa sisuksissani. En yleensä polta päreitäni valtuutettujen päätöksistä, mutta nyt on kärsineet jo melkein yöunetkin!

Kaupunkimme on suunnitellut sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamista naapurikunnan kanssa ensi vuoden alusta, sillä sairaanhoitopiiri, joka on perusterveydenhuollostakin vastannut, on ilmoittanut luopuvansa asian järjestämisestä. Sote-yhteistyötä on valmisteltu yli vuosi yhteistyössä naapurin kanssa ja keväällä tehtiin aiesopimus.  Siis vakaa tahto oli lyödä hynttyyt yhteen. Rahaa on palanut rutkasti suunnitteluun ja toteutus oli jo viittä vaille valmis.

Jostain kumman syystä lopullinen päätös asiaan tehtiin vasta viime maanantaina. Sopimus oli lähes sama kuin keväällä. Ja mitä tekivät samat valtuutetut: Osa käänsi takkinsa ja äänestikin nyt sopimusta vastaan. Tulos: Kuntamme järjestää ensi vuoden alusta sote-palvelut yksin ja järjestämiseen on aikaa tasan puolitoista kuukautta. Paniikki iskee!

Päätös muutti puolentoista miljoonan säästöt yli kolmen miljoonan menoiksi, veroprosentti taisi nousta Suomen suurimmaksi ja rahaa on palanut turhaan. Aluesairaalamme käyttö jää nyt lähes yksin kaupunkimme maksettavaksi, joten senkin tulevaisuus näyttää huonolta. Kaiken lisäksi ratkaisu on vastoin kuntia ohjaavaa Paras-lakia, sillä väestöpohjamme on liian pieni.  Sosiaali- ja terveysministeriökin älähti meille heti päätöksen tultua julkisuuteen.

Auta armias, miten korpeaa!

Vau, mitkä numerot!

Tämän maanantain päivämäärä on niin kaunis, että sitä voisi katsella vaikka kuinka kauan!

Hyvää isänpäivää!

Muotokuva susta,
olet kiva musta!

Toivon hyvää päivää
vailla huolen häivää.
                (JP 7.11.12)

Onnea kaikille isille! Lapsena aina ihmettelin, miksi äitejä juhlitaan muttei isiä. Jo vuonna 1970 päivä merkittiin joihinkin kalentereihin ilman Helsingin yliopiston päätöstä ja vuonna 1987 isänpäivästä tuli liputuspäivä.

Teimme koulussa ekaluokkalaisten kanssa kortin, johon sai kanteen piirtää muotokuvan jostain henkilöstä, mm. isästä. Jotkut piirsivät papasta, jotkut äidistä. Niistä tuli varsin veikeitä ja hauskoja. Kehyksenä oli tapetin pala ja varsinainen korttipohja oli värillistä kartonkia.

Kotona kaivelin askartelutarpeet esille ja Kari sai luvan tehdä samanlaisen kortin isälleen. Eipä viisikymppinen mies paljon hätkähtänyt, kun löin puuvärit eteen työtä varten. On vuosien varrella tottunut monenlaiseen ;=)  Kiltisti piirsi muotokuvan omasta, 87-vuotiaasta isästään. Hieno tuli, ihan näköinenkin!

Oma rakas isäni kuoli leukemiaan v. 1984 51-vuotiaana. Olin silloin 23. Hän oli turvallinen, huolehtiva, iloinen ja huumorintajuinen isä. Paras isä minulle. Vieläkin on ikävä, vaikka hänen poismenostaan on jo 28 vuotta.

Minä vien oman isäni haudalle kynttilän ja sitten jatkamme juhlimaan Karin isää. Annamme tuon yllä olevan muotokuvan. Saa nähdä, riittääkö päivänsankarin huumorintaju. Toivottavasti!

Pupunen

Tämä pieni pupu oli päivähoidossa tädillä tänään. Kaikki sujui hienosti ja lopuksi vetäisi vielä lähes kahden ja puolen tunnin päiväunet. Äitinsä tuli sillä aikaa hakemaan ja saimmekin jutella pitkästä aikaa rauhassa, kun pieni herra vain nukkui ja nukkui.

Nyt on minun vuoroni! Siis mennä päiväunille  :=)

Valion mainos

Tänään perjantai-iltana A-studion Stream keskusteli Valion maitomainoksesta nousseesta kohusta. Ohjelmassa oli mukana Valion edustaja, maitotilallinen ja kirjailija, joka kritisoi voimakkaasti mainoksen väitettä lehmistä perheenjäseninä ja yleensäkin lehmien pitoa parsinavetoissa.

Voi hyvät ihmiset! Kaikesta kohu nousee. Olen katsonut mainoksen monta kertaa, eikä se mielestäni anna väärää tietoa, ruusuista unelmaa tai mitään muutakaan ärsyttävää. Lehmät näytetään kauniina kesäpäivänä laitumella ja tuodaan esille, että niistä pidetään hyvää huolta ja niillä on nimi. (Lehmän nimi minua huvittaakin mainoksessa, kun äidilläni on sama!)

Mainos on aina mainos, ei dokumentti. Samaa idyllistä lehmän kesäarkea seuraan joka suvi mökkitien varrella, josta tuo kuvakin on. Lehmät nauttivat ulkona olostaan lehmämäisellä tavalla, mutta eivät varmasti nauttisi esim. enää tänään. Hyvä, että pääsevät talveksi navettaan.

Kumpi sitten on parempi: parsi vai pihatto? Kummassakin on hyvät ja huonot puolensa, mutta siitä olen varma, että suurin osa maitotilallisista ihan oikeasti huolehtii hyvin lehmistään. Aina on poikkeuksia kuten jokaisessa ammattiryhmässä.

Niin eläinystävä kuin olenkin sydänjuuriani myöten, haluan tiedostaa, että eläin on eläin, ei ihminen. Suuri ongelma tänä päivänä onkin eläinten inhimillistäminen liikaa. Siitä vasta ongelmia tuleekin!

Valion mainoksessa ei ole minun mielestäni mitään vikaa!

Ps. Kannattaa lukea esim. Navetan ovelta -blogia, jonka kautta huomaa, kuinka tärkeää eläinten hyvinvointi on tilalliselle.

Pakkaspäivän piikki

Aamulla herätessä oli taivaanrannassa selkeää. Työmatkalla taivas jo kirkastui ja päivällä paistoi aurinkokin hetken aikaa. Tämän syksyn valtavien vesisade- ja sumupäivien jälkeen kirkas pakkaspäivä tuntui virkistävältä. Toisaalta kotiin tullessa aurinkoa ei enää missään näkynyt. Savut nousivat lähes pystysuoraan ja pakkasella pysytään vielä yökin.

Sain tänään influenssarokotteen. Olen taudin ehkä kaksi kertaa saanut aikuisiällä ja oli aika kamalaa viikon kestävine korkeine kuumeineen ja särkyineen. Olen Hodgkinin lymfooman sairastamisen jälkeen ottanut joka vuosi rokotteen ja ollut siihen tosi tyytyväinen. En pelkää narkolepsiaa enkä mitään muutakaan sivuvaikutusta, mitä rokote voisi tuoda tullessaan. Haluan säilyä talven terveenä ja siihen työnantajan tarjoama rokote on oiva apu.

Eikä piikitys sattunut yhtään...

Klassikko

Tänään erityiskoulun musiikkitunnilla soitimme oppilaiden kanssa improvisoiden pianolla "kiinalaista" musiikkia. Sai käyttää vain mustia koskettimia, joilla siis syntyy pentatonista musiikkia, jota voisi kuvitella aasialaissävyitteiseksi. Minä säestin ja jokainen oppilas sai tulla painelemaan mustia koskettimia vuorollaan. Kuulosti ihan kiinalaiselta!

Pieni poika tuli kasvot loistaen omalla vuorollaan soittamaan. Kun hänen osuutensa loppui, hän kääntyi yleisöön päin ja kajautti kovalla äänellä: "Se oli klassikko!"

Kyllä kutkutti meidän aikuisten nauruhermoa!

Malakiaksen päivä

Vuodesta 1708 vuoteen 1928 tämä päivä oli Malakiaksen päivä. Nykyisin kalenterissa lukee Reima tämän päivän kohdalla.

Vanhat nimet ovat palanneet muotiin. Malakiasta ei kylläkään koulun ekaluokalla istu, mutta Leevit, Hildat, Aatut, Severit ja Elsat ovat tämän päivän ekaluokkalaisten nimiä. Jotenkin ihania minun korvaani!

Vuosituhannen lopussa oli buumina napata ulkolaisia nimiä. Suomalaisissa nimissäkin koot korvattiin c-kirjaimin, joten Lucas oli ihan tavallinen kirjoitusasu ja Pricillaa huudettiin välitunnilla.

Tänään vanhojen nimien rinnalla annetaan paljon keksittyjä tai luontoon liittyviä nimiä. Vauva halutaan pitää täysin ainutkertaisena antamalla sille nimi, jota ei ole kellään muulla. Viikonloppuna bongasin lehdestä kastettujen joukosta mm. Jooan ja Caspian sulassa sovussa Einon, Viljan sekä Kaarlon kanssa.

Meidän suvun nuorimmainen sai viime syksynä näihin aikoihin nimekseen Samuel. Olin ihastuksissani nimestä. Sisarillaan on myös vanhat sukumme nimet. Samuel opettelee juuri puhumista. Saapa nähdä, mihin muotoon hän omansa vääntää.

Toisaalta pitää muistaa nimistä puhuttaessa vanha totuus: "Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä." Omaani, joka on peräisin Aleksis Kiven Nummisuutareista, olen ollut ihan tyytyväinen!