Kirkkaana loistaa meille uusi aamu

Aamun hämärää, kun tulin joulukirkosta. Pakkasta, kaunista, niin tunnelmallista...

Tule joulu!

Enkeli taivaan...

Se kaikuu taas, tuo vanha virsi

ja joulun sanoma täyttää tuvan ja mielen:

Jeesus-lapsi ja hyvä tahto ihmisillä.

Joulu.

Siihen jään ja vain olen...

                    (JP 23.12.11)

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki...

Aamulla nukuin pitkään ja hartaasti. Olin päättänyt, että jos herään aikaisin, niin ok, mutta jos nukuttaa, niin nukun. Ja nukuttihan sitä!

Tämä päivä on kulunut viimeisiä ostoksia tehden. Paljon oli väkeä liikkeellä ja varsinkin ruokakaupassa täysiä kärryjä työnneltiin hyllyjen välissä. Vähän huvittaa, kun joulun aikaan ruokakaupat eivät ole kuin muutaman päivän kiinni, mutta ihmiset varaavat aivan taatusti liikaa syömistä näille päiville. Sitten joulun pyhien jälkeen ihmetellään, kun korvista pursuaa jouluruoat ja kaapit ovat vielä pullollaan. Niin inhimillistä, johon minäkin lankean, jos en pidä varaani!

Tänään mietiskelin tarkkaan rosollitarpeiden määrää, jotta en vain tee liikaa. Olenkin vuosien varrella kirjoittanut ylös, minkä kulhollisen verran mitäkin perinnejuttua teen, jotta kaikki varmasti tulee syödyksi.

Kari on väsännyt maalla laatikoita sekä joulukaljaa ja tulee niiden kanssa kohta tänne kaupunkiin. Huomenna tehdään yhdessä rosolli ja kalasalaatti. Ostin kevytsuolattua silliä, jonka piti olla file, mutta huomasin kotona, että se olikin kokonainen! Voih! Onneksi Kari lupasi minut pelastaa ja hoidella otuksen tarjoilukuntoon. En ole mikään ekspertti tuon fileroinnin kanssa. Mutta sitähän varten miehet ovat olemassa! 

Joululaulut soivat, kynttilät palavat, kuusi tuoksuu, kiireet ovat tältä päivältä ohi, joulua on ilmassa...

... eikä rasita koulu...

Joulukirkossa olimme aamulla oppilaiden kanssa. Kuulimme saarnan näytelmänä, jossa pääosassa oli Betlehemin paimenten pieni lammas. Oppilaat kuuntelivat ja katselivat hiiren hiljaa. Muutenkin oli mukavaa, kun kaikki jaksoivat hyvin keskittyä koko pienen hetken eikä aikuistenkaan aika mennyt paimentamiseen. (Mikä nyt tietysti joulukertomuksen yhteydessä olisi hyvin aiheeseen sopinut!)

Kirkon kellot ovat kaikuneet eilisestä illasta tähän päivään epätavallisen paljon, onhan nyt sesonkiaika. Koululaisten joulujumalanpalveluksia on ollut yömyöhäisestä puolille päiville. Olen kuunnellut kellojen ääntä nautiskellen ja aina on pitänyt käydä kurkistamassa ikkunasta ulos samalla, kun kellot ovat lyöneet. Jotkut häiriintyvät kellojen äänestä, näin olen kuullut, mutta minut se saavat aina hyvälle mielelle.

Päivä on kulunut töiden jälkeen jouluvalmisteluja tehdessä. "Taatto, taatto läksi innoissaan.." ja minä lähdin mukaan. Löysimme kuusen, joka on jo sisällä ja äsken sen koristelin. Kuusi ei todellakaan ole mikään valioyksilö, mutta siihen pätee sama sääntö kuin kuusiin joulun alla yleensäkin: Vaatimattomammastakin koristeltuna kuoriutuu ihana joulupuu, jonka katveessa tunnelma tiivistyy. Niinpä nytkin raakku jalostui meidän omaksi joulupuuksemme.

Eilen kävi vanhin kummilapsi kylässä tuoden joulukukan. Häntä odottaa joulun jälkeen armeijan harmaat. Kiitos, Santtu, vierailusta. Lämmitti kummitädin sydäntä!

Joululoma... Niin suloinen ja odotettu!

Loskasää

Aamulehti uutisoi tänään näin:

Loskasää on kivaa jouluna

...lämmityskuluissa säästyy.

...lumitöissä ei tarvitse hikoilla.

...työmatkapyöräily jatkuu.

...kalaan pääsee veneellä.

...talviuimari ei tarvitse avantoa.

...kaduilla ei ole liukasta.

Näinhän se on! Kuitenkin ripaus valkoista maassa olisi mukava näin joulun aikaan.

Kuoron joulujuhla

Vatsassa painaa illalla syöty jouluateria. Kun näin myöhään ei ole moista tottunut nauttimaan, saattaa yöunet viivästyä.

Kuorollamme oli mukava joulujuhla. Emme vietä pikkujoulua, vaan ihan oikeaa joulujuhlaa: Söimme pitkän kaavan mukaan jouluaterian, kuulimme kaksi hauskaa murteella kirjoitettua jouluevankeliumia (stadi + turkulainen), kilpailimme lapsiaiheisilla joululauluilla, kuuntelimme juttuja lasten suusta sekä savolaisen pakinan. Nauroimme ja nauroimme! Lisäksi tietenkin laulettiin, paitsi minä, joka olen hetkellisesti siirtynyt bassojen rivistöön ääneni kanssa. (Jospa kurkku kuitenkin kestäisi huomisen koulupäivän, kun taas yön on puhumatta.)

Kotona laittelin nopsasti mattoja paikoilleen siivoamisen jäljiltä. Ihanaa, kuinka puhdasta! Huomenna laitan joululiinat ja koristeet. Alkaa jotenkin tuntua siltä, että joulu on jo ovella!

Piparin tuoksua, tonttujen juoksua...

Kun nuha on jo parempi, olen tänään saanut paljon aikaiseksi. Tämä viikonloppu olikin varattu omille jouluvalmisteluille, joita en juurikaan ole vielä ehtinyt tehdä lahjoja lukuunottamatta.

Kari leipoi pipareita ja ne maistuivat tosi hyviltä, vaikka valmistaikinaa olivatkin. Olen sitä mieltä, että kiireisinä joulunaluspäivinä kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Se, jolla on aikaa alusta pitäen valmistella joulua, sen tehköön, mutta minä en siihen joukkoon kyllä kuulu.

Itse leivoin kuivan kakun, kävin kaupasta hakemassa kinkun ja loppupäivä onkin mennyt siivouksen valmisteluissa. Olen järjestellyt kaikenmoisia ajelehtivia tavaroita paikoilleen, leikannut kukista pois kuivia oksia ja kantanut lehtiä keräykseen. Miten niitäkin on siunaantunut niin mahdottomasti, vaikka päivän lehdet säännöllisesti viedään pois? Viimeisiä lahjoja paketoin ja ehdinpä nukkua virkistävät päiväunetkin.

Ihanaa, kun huomenna tulen kotiin töistä, on koti siivottu joulua varten. Saa levitellä joululiinat ja koristeet ja pikku hiljaa siirtyä rauhalliseen joulunviettoon. Koulu päättyy vasta keskiviikkona, mutta oma joulunviettoni alkaa kyllä aina siivouksen jälkeen puhdasta kotia katsellessa.

...tule, rakas joulu!

Nenäliinojen juhla-aikaa

Tänään on korjattu oppilaiden matematiikan kokeet ja niistetty nenää, tuuletettu isot matot ja niistetty, nukuttu päiväunet ja niistetty, saunottu ja niistetty... Eipä ole paljon kertomista, mutta ehkä tämä nuha vielä selätetään!

Nuha

Kunnon opettaja sinnittelee joulujuhlan yli ja alkaa sairastaa viikonloppuna. Niin minäkin! Nenäliinoja kuluu... Onneksi ovat oikean merkkisiä!

Juhla se on nyt verraton...

Tulin juuri koulumme joulujuhlasta. Sali pullisteli vanhempia, lapset kihisivät jännityksestä ja kuusi säteili kilpaa näyttämön takaosassa olevien kynttilälyhtyjen kera.

Menin jo tuntia aiemmin, jotta sain rauhassa sytyttää ulkotulet ja laittaa saliin viimeisen silauksen. Kun kaikki oli kunnossa, tulikin jo ensimmäiset vieraat, 45 min.  ennen juhlan alkua! Ehkä se on merkki siitä, että koulun juhlia edelleen arvostetaan.

Itse juhla sujui hienosti. Pienimpien esitykset olivat liikuttavan aitoja: Paimenet istuivat nuotiolla pitkät sauvat huojuen. Onneksi eivät kolahtaneet toistensa päihin! Lukijat ärrää sortaen kertoivat Joosefin ja Marian matkasta ja lumihiutaleet leijailivat leveä hymy kasvoillaan tähyillen olkansa yli äitiä ja isiä. Kakkosluokan runokuoro lausui pontevasti tarinaa suurista saappaista ja ohjelman jälkeiset herrasmieskumarrukset olivat vertaansa vailla.

Meidän ohjelmanumeromme oli näytelmä "Kadonnut joulumieli", jonka varta vasten käsikirjoitin omalle luokalleni. Juoni kertoi tonttujen huolesta kiireisiä ihmisiä seuratessa. Metsän eläimilläkin tuntui olevan kova hoppu, kunnes huomattiin, että metsän kiire johtui halusta auttaa lumiselta rinteeltä pudonnutta ja loukkaantunutta vuohta. Vuohelle tuli hyvä mieli avun saannista, joten kadonnut joulumieli löydettiin. Näytelmä päättyi yhteiseen joulunviettoon tonttujen ja metsän eläinten kanssa.

Oppilaat esittivät osansa eläytyen ja näytelmä sujui loistavasti. Yhtään kömmähdystä ei tullut, joka oli tietysti oppilaille kannustava juttu. Vanhemmat olivat auttaneet maskeerauksessa ja meillä oli erityisen hieno noita ja peikko lavalla.

Itselläni oli rauhallinen ja jouluinen olo koko juhlan ajan. Pienten joulujuhla on se paras joulutunnelman luoja. Jos ei vielä viime päivien vesisateessa ole joululta tuntunut, niin tänä iltana kadonnut joulumieli todella löytyi!