Pienet Cantores Minorekset

Sunnuntaina kiirehdin aamulla Helsingin tuomiokirkkoon messuun. Yhdet portaat korvasin puisella luiskalla ja siellä melkein kävi hullusti. Luiska oli yllättävän jyrkkä ja puolessa välissä huomasin, että se on jäässä! Paikalleni jähmettyneenä mietin, yritänkö ylös vai laskenko kyykyssä alas. Päätin kuitenkin jatkaa ylös, kun japanilaisille turisteille en viitsinyt järjestää ylimääräistä mäkihyppytapahtumaa! Juuri ja juuri selvisin kaatumatta koettelemuksesta!

Messussa oli mukana Cantores Minores koulutusryhmien kuoro. Viitisenkymmentä pientä poikaa, joista pienimmät olivat ehkä vielä alle kouluikäisiä ja vanhimmatkin vain kolmas-neljäsluokkalaisen iässä, lauloivat  viisi laulua. Näistä varmasti haastavin oli C. Franckin Panis angelicus. Siinä viulusoolon soitti hienosti yksi kuorolaisista.

On mukava huomata, että poikakuorolaulu on isossa kaupungissa voimissaan ja jatkuvuus taattu. Vaikka pojat vielä selvästi olivat aloittelijoita, monta hyvää kuoroasiaa oli jo sisäistetty. Lisäksi ilman nuotteja laulaminen, hyvässä järjestyksessä liikkuminen ja muut ulkoiset asiat tekivät esiintymisestä ryhdikästä. Kieltämättä pienimmät pojat olivat lisäksi niin liikuttavia!

Messun liturgian ja saarnan toimitti Mark Saba. Mieleeni jäi hänen saarnastaaan yksi ajatus:"Laki raivaa tietä, evankeliumi antaa elämän." Hän tuntui pappina hyvin luontevalta ja läheiseltä, eikä murtaen puhuttu suomen kieli haitannut minua yhtään. Ehtoollispöydässä hän siunasi pienimpiä ehtoollisvieraita kauniisti ja lämpimästi.

Tuomiokirkko hohti valkoisena yllättävässä aamuauringossa vesisateisen, jopa myrskyisen viikonlopun jälkeen. Torilla oli joulukojuissa jo kova kuhina. Harmi, etten ehtinyt ajanpuutteen vuoksi siellä kuin hätäisesti pistäytymään.

Oli mukava viettää pääkaupungissa kulttuuripainotteinen viikonloppu. Ja hiukan shoppaillakin!

Pähkinänsärkijää

Helsingin matkalla lauantai-illan huumaksi oli suunniteltu Pähkinänsärkijä-baletti, Karin suosikki. Onneksi olimme varanneet liput iltanäytökseen, sillä myöhemmin selvisi, että päivänäytös oli pitänyt keskeyttää lavasteongelmien vuoksi. Korvaava näytös on ensi viikolla.

Olemme nähneet baletin ennenkin ja katsoneet sitä kotisohvalta monenmoisina versioina. Paras livemuistoni on Tampere-talosta, jossa olimme 6-vuotiaan kummityttöni kanssa. Anna istui rivin reunassa ja johti keskittyneesti orkesteria välillä. Onneksi hänen takanaan ei ollut ketään, joten syvä eläytyminen ei ketään häirinnyt. Muuten hän jaksoi olla hiiren hiljaa koko näytöksen ajan.

Tällä kertaa esitys oli taas yhtä hurmaava kuin aiemminkin. Musiikki on niin tuttua ja tietyllä tavalla helppoa kuunnella. Lavasteista osa oli todella kauniita, mutta Kukkaisvalssin kohdalla oli mielestäni liian sekavaa kukkarykelmää toistensa päällä. Mietin jo, onko lavasteet takertuneet meidänkin esityksessämme, mutta ilmeisesti oli tarkoituskin näyttää tältä.

Aina mietin, miten balleriinojen tanssi voi olla niin helpon näköistä, vaikka tiedän sen olevan mitä rankinta fyysistä suoritusta koko ajan. Ammattitaitoa on varmaan sitten se, että helppous välittyy katsojalle esittäjän tunteista huolimatta.

Pieniä katsojia oli näytös pullollaan. Hyvin he jaksoivat seurata loppuun asti. Selvästi hiirien ja rottien näyttämölle saapuminen aina terästi lapsikatsojien tarkkaavaisuuden.

Jouluinen olo tuli esityksestä. Mutta perjantain RSO:n konsertti oli minulle kyllä se suurempi elämys, vaikka tämäkin oli ihan  mukava!

Mahtava Musiikkitalo

Perjantaina illalla olimme Musiikkitalossa RSO:n joulukonsertissa. Itse talo oli jo nähtävyys: lasia joka puolella ja konserttisalin viinitarhamainen muoto 1704 istumapaikan kera oli vaikuttava. Parasta kuitenkin oli salin akustiikka. En ole missään kuunnellut klassista musiikkia niin vivaihteikkaasti kuin täällä! Akustiikka on suunniteltu akustiselle musiikille ja siinä se tuntuu toimivan aivan loistavasti. Suunnittelija Yasuhisa Toyota on ilmiselvästi onnistunut työssään!

Itse konsertti oli myös hieno. Kuulimme nuoren, valovoimaisen kapellimestarin Santtu-Matias Rouvalin johtamana Sibeliusta sekä joulumusiikkia Pohjolasta ja Keski-Euroopasta tulkitsijana orkesterin lisäksi sopraano Camilla Nylund. Ohjelmistovalinta oli minulle Sibeliusta ja joulua rakastavalle tietekin täydellinen. Karelia-sarja on lapsuudesta lähtien ollut yksi suosikeistani ja joululauluista Det mörknar ute on aina niin puhutteleva.

Suurimman osan konsertista olin aivan haltioituneessa tilassa. Akustiikan loistavuus mykisti! Vieläkin leijailen konsertin jälkitunnelmissa.

Ainut miinuspuoli illassa oli istumapaikkamme. Se oli muuten todella hyvä, mutta korkeanpaikankammoiselle parven ylimmällä "hyllyllä" istuminen tuntui välillä vatsanpohjassa asti. Edessä kun ei ollut muuta kuin pieni rautakaide ja olimme todella korkealla. Pieneltä suunnitteluvirheeltä tuntui myös se, että kenkien kohdalla oli edessä istuvien ihmisten päät, joten potkia ei auttanut. Ehkäpä tämä asia korjataan.

Konsertti tulee televisiosta YLE TV 1:ssä 23.12. klo 19.00 ja uusintana tapaninpäivänä. Taidanpa katsoa silloin vielä uudelleen ja verestellä ihania muistoja!

Tuhatta ja sataa

Perjantaina lähdimme junalla viikonlopuksi Helsinkiin. Olimme pelanneet varman päälle ja tilanneet taksin oven eteen jo edellisenä päivänä. Pyyhälsin töistä kotiin, nappasimme valmiiksi pakatut laukut ja menimme pihaan odottamaan taksia... jota ei koskaan tullut! Kellon olleessa muutaman minuutin yli sovitun hakuajan soitimme asiasta ja taksikeskuksessa ei tiedetty meistä mitään!

Meille luvattiin kuitenkin lähettää taksi, mutta tajusimme hyvin pian, että auton odotukseen menee liikaa aikaa. Nappasimme kiireesti omamme ja ajoimme rautatieasemalle huomataksemme vain, että siinä se juna pyyhälsi kohti etelää nenämme edestä - ilman meitä!

Tampereella olisi ollut junan vaihto. Ei muuta kuin soittamaan uudelleen taksiin. Tällä aikaa oli selvinnyt, että kyseessä oli erään taksinkuljettajan inhimillinen erehdys ja hän otti "täyden vastuun" koko jutusta. Ajoimme auton kotiin, hyppäsimme hänen taksiinsa ja yritimme päästä ajoissa Tampereelle Helsingin junaan.

Matka oli painajaismainen! Meitä vietiin tuhatta ja sataa kohti Tampereen rautatieasemaa. Minä olin aivan kauhusta kankeana takapenkillä, sillä ilma oli kurja ja nopeusmittari näytti lähes koko matkan kaupungin ulkopuolella vähintään 120 km/h. Lisäksi kuljettaja ajoi suurimman osan ajasta kännykkä korvalla yhdellä kädellä, myös monet ohitukset. Oli, raukka, joutunut meidän takia todelliseen liemeen ja yritti samalla järjestellä muita kyytejään, jotka jäivät ajamatta meidän keikkamme vuoksi. (Mutta missä oli taksimiehen hands-free-laitteet???)

Ehdin jo miettiä, että onko tässä mitään järkeä yrittää junaan, jos kuitenkin heitämme  henkemme kolarissa tien penkalle! Lopputulos oli kuitenkin meidän kannalta hyvä: Taksi vei meidät Tampereen rautatieaseman pääoven eteen, auto jätettiin sakkopaikalle ja kuljettaja henkilökohtaisesti juoksutti meidät junaan. Ehdimme sittenkin!

Asiasta ei voinut olla edes vihainen. Kuljettaja oli niin surkea unohduksestaan. Saimme ilmaisen tunnin taksikyydin ja hän olisi ostanut meille Tampereelta liput seuraavaan junaan, jos olisimme sielläkin myöhästyneet. Toisaalta näinhän pitää virheen sattuessa toimia. Meille ei jäänyt mitään hampaankoloon asian suhteen. Sattuhan näitä...

Loppumatka sujui leppoisasti ja Helsingissä oli vastassa tutut miehet:

Konserttia ja balettia

Piparin tuoksua, tonttujen juoksua, siinäkö joulu on?

Kiirettä, huisketta, salaisuuskuisketta, siinäkö joulu on?

                                                   (Jukka Salminen)

Tonttuja on näkynyt töissä, mutta pipari ei ole ehtinyt tuoksua. Niin kiirettä on ollut, ettei edes blogia ole ehtinyt päivittämään.

Viikonlopuksi lähdemme Helsinkiin. Perjantai-iltana RSO:n joulukonsertti uudessa Musiikkitalossa ja lauantaina oopperassa Pähkinänsärkijä. Voiko jouluisampaa ja mukavampaa toivoa kiireisen viikon päätteeksi? Minä vastaan, että ei! Ihana lähteä humputtelemaan ja unohtaa koko joulunaluskiire.

Ainoa asia, joka mietityttää, on VR:n kestokyky. Huomiselle on luvattu lunta ja myrskytuulta. Menemme raiteita pitkin ja toivottavasti VR on luottamuksemme arvoinen!

 

Itsenäisyyspäivänä

 

Kotomaamme koko kuva,

sen ystävälliset äidinkasvot

olivat ainiaaksi painuneet hänen sydämensä syvyyteen.

Ja tästä kaikesta syntyi  hänen tahtoonsa halua

ja pyrkimystä kohden maamme onnea ja parasta.

                        (Aleksis Kivi)

 

Jää maahasi ja vaurastu!

Joskaan tämä maa ei kanna sinulle makeita manteleita,

niin se kuitenkin kantaa sinulle terveellisiä ruusunmarjoja.

                        (Jacob Frese)

 

Ei mitään niin rakastaa, vihata saata

kuin omaa kansaa ja maata.

                       (Aaro Hellaakoski)

 

Suomi on kaikkein pohjoisimpia maita Euroopassa.

Tästä johtuen maassa kesät ovat niin valoisia,

ettei tohveleita lainkaan tarvitse,

talvet puolestaan niin pimeitä

ettei tohveleistakaan ole apua.

                          (Pentti Saarikoski)

 

Brecht sanoi suomalaisten vaikenevan kahdella kielellä.

Suomalainen ei vaikene, hän on vaiti.

                            (Arto Seppälä)

 

Suomi on syvä uni.

                             (Erno Paasilinna)

Punaista!

Näin itsenäisyyspäivän aattona pitäisi kai katsella maailmaa sinivalkeiden silmälasien läpi, mutta minä olen kyllä nähnyt punaista! Sitä on ollut lattiassa, matossa, tuolien pehmusteissa, pöydänjaloissa, tapeteissa, ovessa... Lyhyesti sanoen keittiö täplittyi kokonaisvaltaisesti!

Olimme puolilta päivin syömässä kaalilaatikkoa kera puolukkahillon. Tein henkisesti samalla lähtöä mökille kilpaa matalalla paistavan auringon kanssa. Ajattelin ehtiväni sinne ennen auringonlaskua, jotta saisin vähän kuvia mökin joulukuulta.

Otin puolukkahillopurkin työpöydältä aikomuksena siirtää se ruokapöytään. (Hodgkinin taudin sytostaattien jäljiltä varpaissa ja sormissa on ääreishermostovaurio, joka ilmenee taipumuksena pudotella tavaroita silloin tällöin.) Silloin se tapahtui: Kuin hidastetussa filmissä näin purkin lipsahtavan otteestani! Luulin saavani sen vielä kiinni, mutta lopputulos oli, että puolukkahillo levisi kauniina pirskeenä joka puolelle keittiötä. PRSKCZX! (=ärräpäitä!)

Mökillä rauhoituin ja sain kuvia kauniista auringonlaskusta. Jokainen voi arvata, mitä olen tehnyt koko illan kotiin tultuani! No, keittiö on siisti, matot kuivumassa, tapetit puhtaat ja tuolien vaihtohuput odottavat pesua esipesun jälkeen. Kiehuva vesi on ihmeaine! Sillä puolukkakin häipyi tekstiileistä.

Illan ohjelma oli vain hiukan erilainen kuin olin aiemmin suunnitellut!

Adventtimyyjäiset

Seurakunnassamme on adventtiaikana lähetysmyyjäiset "Vihreät niityt" auki joka päivä jouluun asti. Tänään ovet aukenivat ja menimme Karin kanssa glögille. Paljon oli käsitöitä esillä sekä kortteja, kirjallisuutta, levyjä ja kalentereita. Samalla voi nauttia kahvia tai glögiä hyvän leivonnaisen kera.

Mukaan lähti liina naapurille joululahjaksi, kortteja, Opettajien Lähetysliiton seinäkalentereita sekä lämpimät säärystimet. On mukava ostaa, kun tietää, että rahat menevät hyvään tarkoitukseen.

Ostin myös keittiön pöydälle kattausliinan, jonka ajattelin kyllä arkiliinaksi ilman toista liinaa. Kari vähän ihmetteli, miten ostin niin voimakkaan värisen, mutta keittiöön se sopii. Se on ainoa paikka meillä, jossa "siedän" vähän värejä. Muualla onkin enemmän tai vähemmän valkoista.

Heleää auringonpaistetta

Suunnitelmani mukaan nukuin aamulla pitkään ja hartaasti. Tosin tällä iällä heräämistä alkaa jo tehdä tavalliseen aikaan, jolloin arkiaamuna säntäisi kiireesti pystyyn. Nukuin kuitenkin uudelleen ja lopullisesti nousin ylös vasta puoli yhdentoista aikoihin. Kyllä oli ihanaa nauttia hitaasta aamusta!

Lähdimme käymään naapurikaupungin huonekaluliikkeessä ja takaisin tullessa napsin muutaman kuvan kännykällä. Tuntuu niin omituiselta: Toinen adventtisunnuntai tulossa, aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja maassa ei ole lumesta tietoakaan! (No, totuuden nimessä täytyy mainita auran penkalle heittämät muutamat likaisen harmaat lumikökkärenökäreet viimeviikkoisen lumisateen jäljiltä.) Eilenkin satoi vettä kuin kesällä konsanaan.

Kuuntelin radiosta, että jossain päin valkovuokot kukkivat ja kanttarelli antaa satoaan. Monet kasvit kiittävät pitkästä kasvukaudesta, sillä siemeniä saadaan runsaasti maahan.

Jouluksi olisi hauskaa saada maa valkoiseksi. Samoin talviloman aikaan lunta saisi olla niin, että pääsee hiihtämään. Kovia pakkasia rakastan, mutta en niinkään lunta.

Saa nähdä, milloin oikea talvi alkaa ja millainen siitä sitten tulee. Aika näyttää!

Rättiväsynyt

Lippu salkoon nostettu, Maamme laulettu, juhlapuheet pidetty ja koululaiset lähetetty kotiin neljän päivän itsenäisyyslomalle. Olen kamalan väsynyt itsekin. Taivaalliselta tuntuu kiireisen loppuviikon jälkeen tietää, että vasta keskiviikkona sama työhärdelli jatkuu.

Onneksi ei ole lomanpoikaselle mitään suunniteltua, paitsi tiistain itsenäisyysjuhla. Kummitytön ja hänen kaverinsa kanssa harjoiteltiin tänään lauluja ja hyvin ne menivät. Yhteislaulut pitää vielä monistaa, sitten on juhlakin juhlimista vaille valmis.

Aamulla nukun myöhään ja tallustelen yöpaidassa vaikka iltapäivään, jos siltä tuntuu...