Soffajuhlat 11.11.11

Numerofriikki ihan sekoaa tällaisena päivänä: 11.11.11!

Ajattelin jo viime viikolla, että tänä perjantaina pitää tehdä päivämäärän vuoksi jotain erikoista. Toiset sitten päättivät sisällön minun puolestani: Neljä viikkoa sitten tilaamani uudet sohvat tulivat! Vähän jännityksellä odotin, miltä ne paikallaan kotona näyttävät, mutta kovin olen tyytyväinen. Kotimaisia ovat ja toivottavasti kestävät edes osan siitä, mitä vanhat.  Ne olivat käytössä 24 vuotta! Lähes kaikki vuodet kissat niissä pentuineen kirmasivat, mutta silti kelpasivat vielä hyötykäyttöön. Pihassa huonekaluliikkeen autoon nostettaessa talomme huoltomies kyseli, mitä niille tehdään. Kun kuuli, että joutuvat roskalavalle, pyysi saada niitä itselleen. Ilomielin luovutin ne uuteen kotiin elämää jatkamaan. Mukavaa, että niistä on vielä jollekin iloa! Sääliksi kävi liikkeen reippaita ja ystävällisiä poikia, jotka sohvat kantoivat rappuja pitkin tänne seitsemänteen kerrokseen ja vanhat vastaavasti alas. Eivät kyllä olleet moksiskaan, mutta sanoivat välttelevänsä kuntosaliin menoa tänään!

Valkoista väriä ensin mietin, mutta sen väriset ovat olleet jo pitkään haaveenani. Nyt sitten toteutin pitkäaikaisen toiveen. Värin vuoksi otin nahkaisena, sillä se on minusta helppohoitoisempi. Kankaatkin ovat nykyaikana laadukkaita, mutta kollegani juuri kertoi hieman pettyneensä omiinsa, jotka nuorisoa sisältävässä perheessä kankaisina nuhraantuivat hänen mielestään liian nopeasti. En nahkaa rakasta, mutta edelliseen nahkakalustoon olin kovin tyytyväinen sen helppohoitoisuuden takia ja siksi lankesin samaan materiaaliin taas. Istuintyynyillä on 10 vuoden takuu ja firma lupaa niiden säilyttävän ainakin tämän ajan muotonsa, elastisuutensa ja istuinmukavuutensa. Saa nähdä...!

Järjestimme illalla soffajuhlat: kalaa, hyvää juomaa ja kynttilöitä kera ilotulituksen! Viimeeksi mainittu tuli kyllä ilman tilausta. Yhtäkkiä vain huomasimme sohvalla istuessamme, että hienoja raketteja on taivaanranta täynnä. Ilmeisesti häitä juhlittiin jossain, mutta me saimme myös osamme.

Juhlat pitää aina järjestää, jos vain on vähänkin aihetta! 

Konsertto kahdella sävelellä

Olin illalla musiikkikoulun matineassa. Se järjestettiin ensimmäistä kertaa todella hienoissa puitteissa: samassa salissa, jossa kesäiset Musiikkijuhlatkin. Pienet pianistit pääsivät kunnon flyygelin kimppuun ja kaikki soittajat saivat nauttia hyvästä akustiikasta.

Oli hauska kuunnella, kuinka "metrin" mittaiset viulistit olivat esiintymässä kahdella sävelellä. Puolet kappaleesta soitettiin yhdellä ja aivan lopussa mukaan tuli toinenkin sävel. Vaikka esitys tehtiin vain parilla sävelellä, soitto kuulosti hienolta taitavan säestyksen ja soittajan persoonan vuoksi. Kyllä on mukavaa, että heti muutaman kuukauden opintojen jälkeen pääsee soittamaan suurelle yleisölle. Ilo ja innostus välittyi kuulijoille.

Tilaisuudessa soitti monta oppilastani, joko omasta luokasta tai niistä, joille opetan musiikkia. Minusta on kiva käydä kuuntelemassa nuoria soittajia aina silloin tällöin. Tänään sisarentyttäreni Anna soitti matineassa myös. Hyvin meni kappale, joka on osa tutkintoa, jonka hän soittaa joulukuussa. Illalla hänellä oli ensin kuoro, sen päälle matinea ja vielä sen jälkeen piti lukea huomiseen matematiikan kokeeseen. Kyllä on 13-vuotiaalla kiirettä! Mutta niinhän sitä sanotaan: Vauhti pitää pystyssä.

Minun vauhtini alkaa laantua. Siivosin iltapäivällä ja nyt on ihan väsynyt olo. Mutta niin saa illalla ollakin!

Hyvä päivä

Tänään olen mietiskellyt, miten joku päivä voi olla surkea ilman, että mitään sen kummempaa olisi edes tapahtunut. Toisena päivänä voi fiilis olla iloinen, vaikka oikeasti on ollut suuria huolia ja murheita ratkottavana.

Eilen olin ärtynyt ihan pikku jutusta. Onneksi tunne haihtui yöunien myötä ja päivä on ollut peruspositiivinen aamusta iltaan. Silti se ei tarkoita, että olisi ollut mukava päivä sanan varsinaisessa merkityksessä. Kyllä sitä visaisia työjuttuja on väännetty tänäänkin! Mutta jotenkin vain perusvire on ollut iloinen ja reipas eikä edes tuhruinen sumusää ole tunnelmaa latistanut.

Minulla on oikeastaan kaikki hyvin elämässäni tällä hetkellä: Läheiset ovat suurin piirtein ok, olen itse suhteellisen hyvässä kunnossa fyysisesti ja työ on edelleen niin mukavaa ja mielenkiintoista. Olohuoneessa on uudet valkoiset verhot, kuoronharjoitukset olivat kivat ja kohta saa mennä nukkumaan! Ei mitään valittamista. Olen kiitollinen!

Seuraan joitain blogeja, joiden kirjoittajat taistelevat hyvin vaikeiden asioiden kanssa, jopa elämästä ja kuolemasta. Tiedän tunteen, kun elämä pysähtyy sairauden äärellä. Silloin on oikea syy masentua ja ärtyä. Nämä minun elämäni pikku murheet painivat ihan toisessa sarjassa.

Toivottavasti kaikilla heillä, joita elämä tällä hetkellä yrittää nujertaa taakkojen alle, olisi huomenna parempi päivä: helpompi olo, vähemmän huolia ja enemmän elämänuskoa. Sitä oikein sydämestäni heille toivon!

Iloja ja ÄRTYMYKSIÄ

Tiistaisin kuljen koulussa pyörällä. Tänään iltapäivällä oli ilmassa jo aavistus kuulautta, joten oli mukava poljeskella kotia kohti. Vielä hauskempaa oli myöhemmin lähteä ajelemaan autolla parinkymmenen kilometrin päähän kuun noustessa taivaalle ja valaistessa hämärtyvää iltaa. Oli todella kaunista. Ilmakin tuoksui raikkaalta ja tuhruisesta marraskuun säästä ei ollut tietoakaan.

Vein taulun kehystettäväksi. Kun valitsimme kehyksiä, oli ehdolla monta sopivaa. Valitsin kuitenkin ensimmäisenä näytetyn vaihtoehdon, aavistuksen sinisävyisen. Työ on enkelitaulu, jossa on kirjoitettuna laulun sanat sisareni pienelle pojalle. Taulu tulee kastelahjaksi puolentoista viikon päästä pidettäviin ristiäisiin. Kiitos Sirkka-Liisa upeasta enkelityöstä ja Ritva taidokkaasta tekstauksesta!

Ilojen jälkeen seurasi niitä ärtymyksiä. Kävin apteekissa, josta en kuitenkaan saanut lääkkeitäni mukaan, olivat loppu. Vaikka toimitusaika ei ole kuin vuorokausi, suunnaton riepominen valtasi mieleni. Kesästä lähtien olen hoitanut äitini lääkeasiat apteekissa ja vaikka minun ei omien asioden takia yleensä  tarvitse apteekissa käydä kuin harvakseltaan, viime kuukausien aikana sen kynnyksen yli on tullut astuttua useasti. Joka toinen kerta on käynyt niin kuin tänään: "Valitettavasti meillä ei juuri nyt ole kyseistä..."

Kymmenien vuosien ajoilta en muista kuin yhden kerran, jolloin en heti saanut lääkkeitä mukaani. Pari vuotta sitten apteekkari vaihtui ja apteekkimme muutti upouusiin tiloihin. Henkilökunta on ystävällistä ja asiantuntevaa, palvelu nopeaa, mutta varasto ilmeisesti pieni. En usko, että kaikki lääkkeiden loppumiset ovat osuneet minun asiointikäynnilleni. Tuntuu vähän siltä, että varasto pidetään pienenä, jotta hävikkiä ei tulisi... ja jollainhan ne hienot uudet tilat pitää maksaa! Ilkeästi sanottu, mutta olen väsynyt ramppaamaan apteekissa aina kaksi kertaa yhtä lääke-erää kohti!

Annoin palautetta ystävällisesti henkilökunnalle ja aion vielä lapunkin rustata nimelläni palutelaatikkoon. Keskustelisin asiasta mielelläni vaikka itse apteekkarin kanssa.

Miten ihmeessä ärtymys tällaisesta pienestä asiasta täyttää mieleni näin totaalisesti tänä iltana?

Tietovuoto

Uutisia on tänään ja eilen hallinnut tietovuoto. Krp:n sivut kaatuivat, kun ihmiset kävivät tarkastamassa, löytyykö listalta oma etunimi ja syntymäaika. Nyt lista on annettu myös tiedotusvälineille näiden tietojen osalta ja poliisin Facebookistakin se löytyy. Jos löytää omansa listalta, voi paikallispoliisilta käydä tiedustelemassa, olenko se todella minä vai joku saman etunimen ja syntymäajan omistava.

Ihan hyvä juttu, että voi käydä tarkistamassa, ovatko minun tietoni vuotaneet julkisuuteen. Itse olen todella tarkka omista tiedoistani. En hetun loppuosaa anna minnekään noin vain ja silppuri on kovassa käytössä paperilaskujen osalta. Pankkikorttimaksujen kuititkin revin ennen hävittämistä.

Tiedä sitten, kuinka monessa rekisterissä minäkin olen eri tietojeni kanssa! Ja  millaisia tietoja minusta on dokumentoitu? Nykyaikana tavallinen työssäkäyvä ihminen joutuu pakostakin antamaan henkilötunnustansa sinne ja tänne. Jopa kansalaisopiston piiriin ilmoittautuessani piti antaa koko henkilötunnus. En loppua kirjoittanut, vaikka nimenomaan pyydettiin. Eipä kukaan ole kysellyt perään tietojeni puuttumista!

En omaa nimeäni onneksi tietovuotolistalta löytänyt, lähipiiristä kuitenkin yksi löytyi. Laitoinkin hänelle viestiä, että menee poliisille asian tarkistamaan. Jos täsmää, omia laskuja täytyy todella tarkkaan seurata jatkossa. Rikolliset osaavat varmasti hyödyntää tällaiset tilanteet. Kurja juttu!

Suppilovahveroita

BLOGINI OSOITE PALANNUT ENNALLEEN: openkolo.com (net -päätteelläkin pääsee, mutta kaikki päivitykset eivät pelaa.)

Iltapäivällä lähdin käymään mökillä. Poikkesin ämpärin kanssa tienvarren metsässä suppilovahveropaikalla. En ole siellä koko syksynä käynyt ja ajattelin, että nyt olisi jo korkea aika, vaikka viime syksyn suppiksiakin on vielä syömättä.

Vastassa oli muhkea sienisato: Isoja ja komeita sieniä suurine lakkeineen ja muhkeine jalkoineen. En muista, että olisin koskaan näin suurta satoa kerännyt kerralla. Pienessä ajassa oli ämpäri täysi ja sitten piti hakea autosta pusseja lisäksi.

Mökin pihapiiristä löysin lisäksi muutaman kanttarellin ja orakkaita oli vaikka kuinka. Suurin osa niistä oli suuria ja matoisia, mutta pienet poimin mukaan.

Öljysin lieden levyt ja kaadoin viemäriin jäänestoainetta. Kaapista siivosin mukaani viimeiset keksit, etteivät ole hiirille houkutteena. Lämpö ei ole enää päällä, joten sisällä tuntui vielä koleammalta kuin ulkona.

Tuuli kylmästi järveltä ja kaikki oli harmaan sävyistä. Niin marraskuinen tunnelma! Olen joskus miettinyt, kuinka mukavaa olisi asua rannalla vuodet läpeensä, mutta enpä tiedä! Tänään oli ainakin niin synkkää, että mukavaa oli hypätä autoon ja kääntää nokka kohti kaupunkia.

Kotona putsasin sieniä ja tein niistä ison keiton. Nam, oli hyvää! Kari lähti äsken ja otti mukaansa ison astian valmista keittoa. Hän vei sitä samalla matkalla myös äidilleni. Suppilovahveroämpäri odottaa Kariakin rivitalon oven pielessä. Hän saa jalostaa niitä mielensä mukaan. Enempää satoa emme nyt tarvitse!

Pyhäinpäivänä

Täällä, Pohjan tähden alla, on nyt kotomaamme,

mutta tähtein tuolla puolen toisen kodon saamme.

Täällä on kuin kukkasella aika lyhyt meillä,

siellä elo loppumaton niinkuin enkeleillä.

                                           (Juhana Fredrik Granlund)

Pyhäinpäivänä kappelissa luettiin vuoden aikana kuolleiden nimet. Kuinka monta tuttua joukossa olikaan: entinen opettajani, kaksi naapuria, oppilaani, kuorotoverini sekä monta, joiden kanssa vuosien varrella oli kohdattu erilaisissa tilanteissa. Tuntuu, että vuosi vuodelta joukossa on yhä enemmän tuttuja ihmisia. Kuuluu kai vanhenemiseen.

Lauloimme kuorona kaksi laulua. Tunnelma oli harras ja lohdullinen. Kaunis...

Oikea kirje

Tulin illansuussa kotiin. Työpäivä oli vähän pitkä, kun iltapäivä jatkui vielä koulutuksella. Nuutuneena raahauduin kaupan kautta kotiin.

Kotona odotti yllätys: kirje ystävältäni! Se oli käsin kirjoitettu, oikeilla postimerkeillä varustettu ja sisälsi mieltä lämmittäviä sanoja. Lisäksi mukana oli "kukkakimppu". Kiitos, Orvokki!

Nettiaikana on todella ihanaa saada oikeita, vanhanajan kirjeitä ja kortteja. Tänäänkin mieleni piristyi sekunnissa ja mukava vire on jatkunut koko illan.

Itsekin kirjoitan paljon kortteja ja kirjeitä, joiden lähettämisestä saa hyvän mielen ja toivottavasti samaa voi välittää myös saajalle. Käsin kirjoitettu viesti tuo lähettäjänsä persoonan esiin ihan toisella tavalla kuin mitään sanomattomat koneella naputellut. (Toisaalta tämän rakkineen vieressä kirjoittaminenkin on yleensä ihan hauskaa, samoin viestien lukeminen! )

Kirjeen mukana tuli älykkyyskoe pahvisen kukkakimpun muodossa. Vähän aikaa sitä pyöriteltyäni sain perhosetkin lentelemään kukasta kukkaan. Taisi olla varhennettu dementiatesti!

Adventtivesper

Kuoronharjoituksissa olemme jo monen viikon ajan hioneet esityskuntoon Maasalon Adventtivesperiä. Olen sitä laulanut kuorovuosien varrella useaan otteeseen ja aina se säväyttää. Nyt on vähän modernimpi versio menossa. Tekstit ovat uuden käsikirjan mukaisia ja joitain alkuperäisiä osioita on jätetty pois.

Adventtivesperin alkusoitto on yksi säväyttävimmistä alkusoitoista, joita tiedän. Toinen on Voglerin tekemä Hoosiannaan. Jotenkin koko sielu lepää, kun kuulee nämä. Samalla tulee kihelmöivä joulun odotuksen fiilis. Katselin kalenterista, että on kolme täyttä viikkoa adventtiin. Miten aika on voinut kulua taas näin nopeasti?

Taidankin mennä pianon luo ja lämmitellä molemmat alkusoitot esityskuntoon! Selviää tästä marraskuisesta pimeydestä ja sateentihutuksestakin paremmin.

Marras

On sielujen päivä. Marraskuu.

Hämärä tupaasi laskeutuu.

                (P. Mustapää)

Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto kertoo, että kristillinen kirkko on vuodesta 835 viettänyt marraskuun ensimmäistä päivää marttyyrien ja veritodistajien muistoksi. Myöhemmin luterilainen kirkko on säilyttänyt myös tämän juhlan. Vuonna 1955 pyhäinmiesten päivä siirrettiin vietettäväksi lokakuun viimeisen päivän jälkeisenä lauantaina. Samalla nimi muuttui pyhäinpäiväksi.

Uskomalla, toivomalla

eletty on moni marraskuu.

                (Aaro Hellaakoski)

Itse uskon vakaasti Hellaakosken suureen oivallukseen!