Kuivaa huushollia

Ihana lauantai! Ei mitään pakollista, joten päätin iloisena (?) tehdä Karin nimittämää "kuivaa huushollia" eli tuulettaa vuodevaatteet ja pestä lakanat. Se on ihan hauskaa puuhaa silloin, kun siihen on aikaa. Tänään oli. Kari hoiti sillä aikaa ruuanlaiton. Kun tulin keittiöön, oli vastassa tämä näkymä:

  Kokki oli kantanut tapansa mukaan kannettavan keittiöön, katsoi näytöltä ruokaohjetta ja kauha heilui! Jotenkin niin miehistä! Nauratti! Ei tule minulle mieleen hoitaa asiaa näin. Jos tarvitsen netistä ruokaohjetta, tulostan sen kyllä paperille. Ruuasta tuli tosi hyvää, niinkuin Karin tekemästä yleensäkin. Oli jotain päärynäistä broilerikastiketta.

Syömisen jälkeen lähdin Nellan kanssa tunnin lenkille. Muu perhe on Lempäälässä Emman lentopallopeliä kannnustamassa ja lupasin huolehtia koiran. Kävelimme rantapolkuja ja näimme kaksi korppia. Kylmä viima kävi, mutta sehän on vain pukeutumiskysymys. Nyt oli sopivasti päällä. Kyllä meillä on mukavat lenkkimaastot veden äärellä aivan kaupungin keskellä. Ei voi kuin nauttia!

  

Ja vain yhden lorauksen tähden

... ajelin rättiväsyneenä töiden jälkeen mökille! Ensin piti rynnätä koulusta suoraan sovittamaan kuoropukua ompelijalle, mutta heti sen jälkeen painelin mökille kilpaa hämäryyden kanssa. Homman nimi oli se, että olin unohtanut kaataa pakkasnestettä keittiön viemärin vesilukkoon. Kun mökki on kylmillään talven, vesilukko halkeaa, jos se jäätyy. Tällä viikolla yhtäkkiä tajusin, että ennustetaan kunnon pakkasia jo viikonlopuksi, joten mökille oli pakko ehtiä ennen niitä.

Ostin huoltoasemalta ainetta, kun entinen oli loppu. Sitä ennen ehdin Karilta monena päivänä kysyä aineen nimeä. Jotenkin sekoan, kun autossa laitetaan jäänestoa pissapoikaan ja taas erilaista jäähdyttimeen. Kumpi se sitten on mökille, sitä aina pähkäilen. Selväksi kuitenkin lopulta asia tuli.

Ajelin 30 kilometriä mökille. Mökkitie oli osaksi aurattu, mutta meidän pään aurautan vasta joulun jälkeen. Jätin auton tien varteen ja kävelin lopun puolen kilometrin matkan. Oli sininen hetki ja vaikka lähtiessä harmittikin mokoman lorauksen takia raahata itsensä sinne asti, niin maisema kyllä haihdutti taas kerran harmit. Oli uskomattoman hienoa: hiljaista, puhdas lumi ja hämärän vaihtuminen pimeäksi. Järvi ei ollut jäässä, joten ainoa ääni oli aaltojen vaimea loiskinta rantakiviin. Ja yksi sorsa, joka lensi kaakattaen ohi.

Kuvasin ja katselin ja nautin ja sitten LORAUTIN aimo annoksen ainetta viemäriin. Homma oli tehty!

Takaisin kävellessä pimeys ehti kietoa maiseman valtaansa, mutta uusi lumi valaisi. Eihän metsässä koskaan talven lumilla ole pilkkopimeää. Mökiltä on kaksi kilometriä lähimpään asuttuun taloon, joten yksin olin metsän keskellä. Yhdet isohkot jäljet näin. Olisikohan ollut koiran? Minua ei yleensä pelota mökkimaisemissa, vaikka olen yksin. Ja mitä pelkäämistä siellä nyt olisikaan. Sanoin kuitenkin Karille, että ihan joka nainen ei kävelisi pimeällä metsätiellä yksin! ( Hmm... en ole ihan varma, osasiko hän olla minusta ylpeä. )

Pakollisen homman vuoksi sain mukavia kuvia ja kiireisen viikon päätteeksi ihanan luontoretken. Ei hullumpi loraus!

  

Reikiä nolla!

Ulkona sataa lunta. On satanut koko päivän. En erityisemmin pidä lumisateesta, mutta ikkunan sisäpuolelta sitä on kiva katsella. Ja tuleehan maisema valoisammaksi.

Tänään jo herätessä oli pieni tumma pilvi ajatuksissa: Iltapäivällä hammaslääkäri! Vaikka oli vain tarkastuksesta kyse, silti asia pyöri mielessä koko päivän.

Mikä siinä hammaslääkärikäynnissä on niin inhottavaa? Tätä olen monesti mietiskellyt. Ensimmäinen käyntini hammaslääkärillä pienenä tyttönä oli ihana. Sen jälkeen puhuin vuosikymmenen ajan, että minusta tulee isona hammaslääkäri. Lääkäri oli ystävällinen, nuori ja kaunis nainen. Lieneekö vaikuttanut asiaan? Myöhemminkään mitään kovia kokemuksia asiasta ei ole ollut.

Nykyisin minulla on todella miellyttävä mieshammaslääkäri ja koko keskus on erittäin ammattitaitoista ja ystävällistä palvelua omaava paikka. Minulla on korkea kipukynnys, joten kivun pelkokaan ei voi olla syynä. En koskaan ole ottanut puudutusta paikkauksiin tms. Minulle on vuosien aikana tehty sairaaloissa niin inhottavia tutkimuksia, että hammaslääkärin vastaanotto on sieltä helpoimmasta päästä. En mielestäni jännitä, mutta silti istuin tuolissa jäykkänä koko tarkistuksen ajan. Mikä ihme minua riivaa?

Reikiä oli nolla kuten yleensä muulloinkin on ollut. Juttelimme lääkärin kanssa mukavia tarkastuksen jälkeen. Silti toivon, ettei ihan nopeasti tavattaisi uudestaan!

Ps. Gynekologilla käynti taitaa kuulua samaan kastiin hammaslääkärin kanssa!

Joulukorteista

Raskas päivä takana. Lähdin töihin puoli kahdeksan jälkeen ja kotiin tulin suoraan koulusta klo 17.15. Normaalin työpäivän päälle oli kaksi kokousta. Tärkeitä asioita kaikki. Huomaa vaan, että kun työpäivä venähtää yli kahdeksan tunnin, vastaanottavuus asioille ei enää ole kovin kummoista! Kuitenkin pitäisi olla skarppina loppuun asti.

Puolentoista viikon päästä on adventti. Tuntuu hassulta, miten joulun tulo aina minut yllättää, vaikka jouluihmisenä sen merkitys on todella suuri syksyisen pimeän keskellä. En talvea kyllä kestäisi ilman joulua.

Aamulla ryhdyin katselemaan joulukortteja, vaikka yleensä ei ole yhtään ylimääräisille asioille aikaa. Olen vanhanaikaisten kirjeiden ja korttien ystävä, joten joulun alla haluan muistaa ystäviä korteilla. Olen monet vuodet kirjoittanut ne itsenäisyyspäivän aikoihin. Se hetki on minulle tärkeä: Kynttilä palamaan, joululaulut soimaan ja kirjoituksen lomassa ajatukset ystäviin. En ole koskaan kokenut joulukortteja riesaksi tai pakkopullaksi. Jopa postimerkkien liimailu on hauskaa, varsinkin nyt tarra-aikana. Minusta on myös todella mukavaa saada kortti ja varsinkin kortin kuva on minulle merkityksellinen, toki ystävien viestitkin. Laitan kaikki kortit eteisen oveen ja sieltä niitä katsellaan koko joulunaika.

Monet ovat siirtyneet sähköiseen viestintään joulunkin alla, mutta minä en. Tekstari tai sähköinen kortti ei tule ikinä minulle merkitsemään samaa kuin oikea kortti.

  Tästä voisi saada rajaamalla veikeän joulukortin! (Keinuhevonen Orivedeltä!)

Vaalien tulos

Kirkollisvaalien tulos oli illalla selvillä oman seurakuntani osalta. Seurakuntamme kotisivulle se ilmestyi varsin nopsasti. Kokeilin käydä myös evl:n sivuilla, mutta ne olivat niin kuormittuneet, että läpi ei päässyt.

Vähän harmittaa äänestysaktiivisuuden lasku. Kokonaiskirkon osalta äänestysprosentti on siellä 17 % päällä, mutta omassa srk:ssa se jäi 16,6 prosenttiin eli oli alhaisempi kuin neljä vuotta sitten. Nuorista 16-17 -vuotiaista äänesti vain 6,2, %, vaikka ennakkoäänestys oli myös koulussa.

Varmaan pitää jatkossa miettiä äänestyksen viemistä esim. kauppaliikkeeseen tai kirjastoon. Nyt oli ennakkoäänestys virastossa ja varsinainen kirkossa. Naapurikunnan pienessä taajamassa ennakkoäänestys oli kauppaliikkeessä ja sitä kovasti kiiteltiin. Kannattaa painaa mieleen muiden seurakuntien kokemukset äänestyksen toteuttamispaikoista.

Meidän 23 valtuutetusta 11 on uusia. Uusien mukaan tulo toivottavasti virkistää toimintaa kaikilla sektoreilla. Uudet ihmiset ovat aina tervetulleita toimimaan seurakunnassa.

Onnea ja siunausta kaikille valituille!

"Punainen viiva" vedetty!

Eli äänestämässä käyty! Kirkollisvaalien huipennus menossa. Toivottavasti mahdollisimman monet kirkon jäsenet käyttävät tätä oikeuttaan. Minä olen aina ajatellut, että äänestämisen jälkeen on oikeus arvostella. Jos ei äänestä, pitää myös pitää mölyt mahassaan!

Samalla muistelin erästä äänestyskertaa kunnallisvaaleissa. Kävelin äänestyspaikalle ja sain kuulla, että sinä olet jo äänestänyt! Olin ihan tyrmistynyt, sillä varmasti tiesin, että en ollut vielä käyttänyt omaa äänioikeuttani. Virkailijat pähkäsivät ja pyysivät tulemaan parin tunnin päästä uudelleen. Kävin kotona iltapäiväteellä ja puuhastelemassa jotain ja palasin takaisin. Selvisi, että äänestysvirkailija oli laittanut puumerkkinsä luettelossa väärään kohtaan. Peräkkäin oli kaksi samaa sukunimen omaavaa ja tämän toisen käynti oli kirjattu minun nimeni kohdalle. Onneksi asia selvisi ja pääsin äänestämään.

Huomenna mielenkiinnolla katsellaan tulosta oman srk:n ja koko kirkon osalta.

Isänpäivän viettoa

Isänpäivän iltapäivä menossa. Vähän haikea mieli, vaikka mukava päivä onkin. Oman isäni haudalle vein perjantaina jo kynttilöitä. Hän kuoli 26 vuotta sitten leukemiaan ja vieläkin on ikävä! Eihän se mihinkään häviä. Onneksi voin "lainata" Karin isää, joka iäkkäänäkin on yhä hyvissä voimissa.

Olimme syömässä Karin vanhempien luona isänpäivälounasta ja samalla onnittelemassa. Karin veli kahden poikansa kanssa oli myös siellä. Oli mukava jutella pitkästä aikaa ja ruoka oli taas kerran niin maukasta.

Aamulla väsäsimme koneella isänpäiväkorttia. Kaikki muu sujui hyvin, mutta tulostus niin, että se näyttää oikean kaksipuoleisen kortin näköiseltä, oli vähän pulmia tuottavaa. Kari sen ratkaisi, eikä tullut kuin muutama virheellinen.

Kuvailin marraskuisia maisemia, maalla kun veden äärellä ollaan. Vesi minua kiehtoo, samoin kivet. Nyt eletään kohta sitä pimeintä hetkeä syksyssä.

 

Kivien kiikuttelua

Aamulla kello soitti kahdeksalta. Tai piti soittaa. Kännykän herätyskello soi ja ihmettelin, kun oli niin pimeää. Olohuoneessa katsoin kelloa ja se näytti SEITSEMÄÄ! Samoin muut kellot. Kännykän kello oli jäänyt kääntämättä talviaikaan ja herätys oli todellisuudessa tuntia liian aikaisin. No, kömmin takaisin sänkyyn ja köllöttelin vielä tunnin verran.

Yhdeksäksi menin seurakuntamme leirikeskukseen luottamushenkilöiden aamupäivään. Työskentelyämme johti konsultti, joka luotsasi meidät miettimään kulunutta neljän vuoden valtuustokautta. Se sisälsi seurakuntien liitoksen, joten paljon uutta asiaa on koettu, osa hankalia ja kipeitäkin.

Apuna meillä oli lattiaan tehty aikajana ja nelikenttä. Lisäksi konkretisoimme ajatuksiamme kivillä, joita oli lattialla iso röykkiö isoja ja pieniä. Niitä asettelimme kenttään ja aikajanalle. Minä, joka pidän kivistä erityisesti, olin todella innostunut työskentelystä. Kaiken kaikkiaan koko aamu oli mielenkiintoinen ja antoisa. Ajatukset menneestä, ja mitä olemme sen kautta oppineet, jotenkin kristallisoituivat. Ei ole aiemmin kivien kantelu ja siirtely ollut yhtä mielenkiintoista! Tämä oli yksi parhaista koulutuksista, joita olen käynyt tähän aiheeseen liittyen.

 

Iltapäivällä lähdin mökille. Siellä oli lankomies koiran kanssa ja hän haikaili vielä järvelle. Vene on jo talviteloilla, mutta sula vesi olisi kiinnostanut uistelijaa. Nella juoksenteli innoissaan vapaana ja maisema näytti niin marraskuiselta.

Ompelijalla

Kuoromme konsertti on joulukuun puolivälissä. Minulla ei ollut esiintymispukua, mutta kohta on! Vein tänään kankaan paikalliselle ompelijalle. Otettiin jos jonkinlaisia mittoja ja suunniteltiin yksityiskohtia. En muista, milloin olen viimeeksi käyttänyt tämän alan palveluita, kai karjalaista fereesiä teettäessäni joskus 20 vuotta sitten.

Samalla vein mukanani kankaan, jonka joskus heikkona hetkenäni ostin ja siitä väsätään minulle tunika tai liivihame tai jotain siltä väliltä. Sellainen kuitenkin, jota voi pitää housujen ja pitkähihaisen esim. poolon kanssa. Suunnitelma näytti ihan somalta. Ensi viikolla pääsen sovittamaan.

Ompelija ehdotti värikkäitä nappeja ja tamppeja, mutta ne ammuin alas heti. Olen niin tylsä tyyppi, että minulla pitää olla mahdollisimman yksinkertaista. Myönnyin kuitenkin suuriin kankaan värisiin nappeihin. Hauska nähdä, miltä valmiina näyttää!

Ompelijan jälkeen pakkasin kimpsut ja kampsut ja ajelin tänne maalle viikonlopuksi. Mukana oli 2 kg muikkuja, jotka naapuri antoi mukaani. Niitä Kari keittiössä nyt perkailee. Minua huvittaa puheet kerrostaloelämästä, jossa jokainen elää luukussaan tuntematta toisiaan. Ei kyllä pidä paikkaansa meidän talon kohdalla!

Toivottavasti flunssa hellittää viikonlopun aikana. Vielä nenä niiskuu!

Merkillinen pipo

Tänään etsiskelin hukkunutta pipoa. Samalla tuli mieleeni muistot 90-luvun alusta koulun välituntivalvonnasta. Pakkasta oli reilusti, mutta kaikki tytöt ja suurin osa pojistakin yrittivät värjötellä ulkona paljain päin. Kun välituntivalvojana pistin heitä sisältä hakemaan pipoa, sain myrkyllisiä katseita ja tunsin olevani se tyhmin aikuinen maailmassa.

Pakkasta on ollut tänäänkin aamulla, mutta nyt taitaa olla jo plussan puolella. Miten nuoret suhtautuvat pipoon tänään? No, se on niin tärkeä kapistus, että se päässä pitää yrittää olla sisälläkin. Jopa ruokailussa pipo koristaa kutreja tytöillä, eikä siitä millään haluttaisi luopua, kun se on jo lähes osa identitettiä! Onneksi pienemmät lapset laittavat pipon kiltisti naulakkoon syömään mennessä.

Merkillistä! Kai sitä kutsutaan muodiksi. Mutta tuntuu, että "kohen ei mee koskaan"! Tunnen itseni ikälopuksi, kun en aina oikein ymmärrä...