Yksi ruoka on mielestäni ylitse muiden kylmänä talvipäivänä: kanakeitto. Ah, miten se lämmittää ja maistuu lisäksi herkulliselta.
Lapsuudenkodissani ei syöty kanaa. Isäni inhosi sitä, kun oli sota-aikana joutunut nuorena poikana ottamaan hengiltä kotkottajia. Lihaa oli niukalti ja omasta kanalasta napattiin aina välillä kana pataan. Isäni oli pyytänyt äidiltä - vähän kuin avioehtona - että ethän laita kanaa ruoaksi. Äitini tietenkin piti lupauksensa. Meillä syötiin lapsuuskodissa paljon kalaa ja silloin tällöin sikaa tai nautaa.
Viisikko-kirjoissa lapsilla oli aina herkulliset eväät: paistettua kanaa tai kanaleipiä. Yksityiskohtainen kuvaus retkieväistä sai veden nousemaan kielelle. Mietiskelin nuorena näitä lempikirjoja lukiessani, että mahtaa maistua ihanalta. Aikuisena huomasin, että pitää paikkansa. Kana on lempiruokaani monin eri tavoin laitettuna.
Viikonlopun kanakeitossa oli perunaa, porkkanaa ja sipulia kanan lisäksi, sekä mausteina korianteria, mustapippuria, savupaprikaa, chiliä ja kookosmaitoa. Tuli taas kerran ihanan makuista! Minun osani oli katsella kokkausta, maistella ja sanoa mielipiteeni. Se on hyvä osa, josta oikein kovasti iloitsen. Ja herkuttelusta myös! ;>)
2 kommenttia:
Meikäläisellä taas lapsuudessa sunnuntain pelastus oli aina kana. Äiti paistoi uunissa kokonaisen kanan ja se tarjoiltiin perunoiden ja karrikastikkeen kanssa (juu, meillä oli jo 60-luvulla karri käytössä). En pitänyt lainkaan naudan- tai possunlihasta (josta oli aina lapsena huuto kotona ja koulussa, kun en halunnut syödä). Kala oli ihanaa! Myöhemmin olen kyllä (25+) oppinut syömään naudanlihaa, mutta nyt on taas sellainen homma, että ruuansulatus ei tykkää. Pysyn siis äyriäisissä, kalassa ja kanassa (nooh mukaan on tullut myös ankka). Kookosmaito ja -kerma ovat meilläkin vakiokäytössä ruuanlaitossa.
Hyvä, kun olet oppinut tietämään, mitä vatsa sietää ja mitä ei. Minulla joskus jää täysin hämärän peittoon, mikä saa vatsan pillastumaan. Karri on yksi, jota välttelen, inkivääri toinen, vaikka se niin ihanaa olisikin maultaan.
Kuhaa syödään taas ensi viikonloppuna runsaalla tillillä ja sitruunalla maustettuna. Nam! Onneksi on "hovikalastaja" = kuorokaveri, joka soittelee aina, kun kalasta on heille ylitarjontaa. Meillehän kyllä kelpaa!
Lähetä kommentti