(Kris Kirk: Stjärna i fjärran)
Ei näkynyt tänään kävelyretkellä Itämaan tietäjiä, vaikka loppiainen onkin.
Sen sijaan oli taas niin kaunista: lumiset puut ja pakkasta noin -10. Aurinkokin pilkahti pienen aikaa aivan kuin kertoen, että täällä sitä ollaan, vaikka viime kuukausina sen olemassaoloon uskominen on välillä epäilyttänyt.
On ollut ihanaa kävellä pelkäämättä liukastumisia. Pakkanen ja lumi ovat auttaneet siinä asiassa. Nastakenkiä pidän aina välillä, mutta joskus lyhyelle matkalle en viitsi niitä laittaa. Kaupoissa nastakenkien kanssa on todella inhottava kulkea. Siellä jos missä voi helposti liukastua ja kaatua.
Loman viimeinen päivä on menossa. Lähes kolme viikkoa irtiottoa työkuvioista on tuntunut todella hyvältä, vaikka aika on sujunut vain kotona ollen ja ulkoilmasta nauttien. Muutamana päivänä autoilimme kauemmaksi, mutta silloinkin liikuimme ulkona.
Live-konsertteja on ollut ikävä. Kyllähän striimattuja on vaikka kuinka paljon, mutta ihan oikeaa jo kaipaisin. Taitaa kuitenkin mennä vielä aikaa, ennen kuin sellaiseen uskaltaa osallistua.
Lumi on tuonut valoisuutta ja tieto siitä, että päivä päivältä pimeä aika lyhenee, on ihana asia. Tiedän, että tammikuun selkäviikot ottavat vielä voimille, mutta sen jälkeen helpottaa. Talvi ei ole minun vuodenaikani, mutta tämä eriskummallinen hiljentynyt ja pelkistynyt elämänrytmi sopii minulle tällä hetkellä paremmin kuin hyvin.
Kiitos, ihana joulunaika! Arki alkaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti