sunnuntai 19. heinäkuuta 2026

Taivaan täydeltä

 


Lauantai alkoi aurinkoisena, mutta puolen päivän jälkeen alkoi sää synkistyä, ukkonen jyrisi ja sitten alkoi sataa kaatamalla vettä. 15 minuutin aikana tuli 8 milliä vettä. Ihan kuin saavista! Onneksi sade hiljeni pian, välillä lakaten kokonaan. Illalla myöhemmin kaatosateen hetkiä tuli useampiakin. Ainakin räystäskouruista tuli hyvin roskia pihalle!

Ei onneksi snorkkelia tarvittu tänä viikonloppuna, mutta vettä tuli yhteensä runsaasti: vuorokaudessa 38 milliä. Onneksi ei niin paljon, kuin oli ennustettu.

Kuivaa on ollut ja järvien vedet alhaalla, samoin kaivoissa. En tiedä, miten viljat ovat laonneet, mutta mökkitien jyrkissä mäissä pitää ajaa varovasti. Sora on varmaan syöpynyt urille. Taidan kävellä katsomassa, miten pahalta mökkitien loppupää näyttää.

Nyt alkaa kirkastaa. Kohta paistaa varmaan jo aurinko! 🌞

torstai 16. heinäkuuta 2026

Kesäinen viritys

 


Mökillä on ikiaikainen viritys matonpesua varten: vanha hetekanpuolikas, penkki ja vesiletku. Eipä sitä muuta tarvitse, kun pääsee pesemään mattoja mäntysuovan ihanassa tuoksussa. Ennen pesin hetekan päällä, mutta nykyisin korkeampi pesuasento on kyllä mukava. Viime kesänä päästelin painepesurilla, mutta nyt harjasin muutaman maton ihan vain käsin.

Tärkeää on, että vedet eivät valu järveen. Alla on ylämökin viemärin imeytyskenttä, joten hyvällä omallatunnolla voi vähäiset mattomäärät harjata. 

Puhdasta tuli eikä paarmatkaan häirinneet. 😊

maanantai 13. heinäkuuta 2026

Rakas kummitäti

 


Viime viikolla tuli suru-uutinen: Viimeinen elossa oleva kummini oli saanut iäisyyskutsun 86-vuotiaana. 

Iloitsen siitä, että vielä eläkkeellä ollessani olen saanut pitää yhteyttä äitini sisareen - kummitätiini. Eipä kaikilla minun ikäisilläni ole enää kummeja elossa. Toinen kummitätini eli yli 90-vuotiaaksi. Olen heistä kummastakin hyvin kiitollinen. 

Olimme läheisiä. Kummitätini kanssa soittelimme toisillemme viikoittain, välillä hiukan harvemmin. Viime syksynä huomasin, että häntä oli jo vaikea tavoittaa ja arvasin, että kunto oli huonontunut. Vielä joulun jälkeen hän soitti minulle ihan itse ja viimeisen kerran tapasimme videopuhelun merkeissä muutamia viikkoja ennen hänen kuolemaansa. 

Ikävä on...💔 Siunattua taivasmatkaa, rakas Raili-kummi!

lauantai 11. heinäkuuta 2026

Nuorten juhlaa

 


Viime sunnuntaina konfirmoitiin sukumme nuorin. Riparileiri oli ollut mukava, vaikkakin suuri, kun nuoria oli siellä nelisenkymmentä. Isoset ja opettajat saivat oikein hyvät arviot nuorelta mieheltä. Tuli kuunnellessa ihan oma ripari ja isosena vietetyt useat kesät Päiväkummussa mieleen.


Juhla vietettiin tunnelmallisella Peltolan luomutilalla, jonka pirttiin kaikki vieraat mahtuivat ruokailemaan ja kahvittelemaan. Isoset papin kera vierailivat ja lauloivat rippilapsen toivoman laulun. Lyhyen, lämpimän puheen piti yksi isosista. Jospa rippilapsikin innostuisi isoskoulutuksesta myöhemmin syksyllä.

Iloa ja siunausta kaikkien nuorten elämään, jotka kesällä juhlaansa ovat viettäneet. 

keskiviikko 24. kesäkuuta 2026

Kiinalaista työntekoa

 


Luin viime päivien aikana kiinalaisen kirjailija Hu Anyanin kirjan Pikalähettinä Pekingissä Duunarielämää 2000-luvun Kiinassa. Suomeksi kirja on julkaistu tänä vuonna.

Kirjailija kertoo omasta elämästään lukuisissa työpaikoissa valmistumisensa jälkeen. Mielenkiintoista oli lukea lähettityöstä niin ruoan kuin pakettienkin parissa. Lähetithän ovat Suomessakin tuttu ilmiö, joskin pienipalkkaista ja ehkä väheksyttyäkin työtä. Kirjailija avaa lähettityön iloja ja ongelmia, mutta myös kokemuksiaan muissa ammateissa.

Oli mielenkiintoista lukea kiinalaisesta työelämästä ja sitä kautta yhteiskunnasta. Kirjailija pidättäytyy tiukasti ahertamisen piirissä, joten olisin toivonut hieman enemmän hänen avautuvan muustakin elämänsä aloista. Tosin kirjasta sai sen vaikutelman, että pitkät työpäivät eivät mahdollistaneet juuri muuta elämää.

Tästä muistelmateoksesta on tullut Kiinassa valtaisa menestys ja käännösoikeuksien myötä kriitikot ovat kiitelleet teosta ympäri maailman. Se on valittu useissa maissa vuoden parhaiden kirjojen listalle.

"Kiinassa sukupolvi-ilmiöksi noussut teos pohtii, mitä mielekäs työ kenellekin tarkoittaa, ja kysyy, mikä lopulta tuo elämään merkityksen."  

maanantai 22. kesäkuuta 2026

Veneen pesu

 


Juhannuksen jälkeen alkoi keskikesän arki. Päiväkin on jo kukon askeleen lyhyempi kuin pari päivää sitten. Onneksi kesä kuitenkin jatkuu valoisana vielä pitkään!

Ryhdyin arjen kunniaksi puolilta päivin kuuraamaan vanhaa venettämme. Isä on sen hankkinut 45 vuotta sitten, mutta kun on hyvää sukua, niin pelittää vielä loistavasti. Päijän veneet ovat pitkäikäisiä, vakaasti soudettavia ja firma on pystyssä vieläkin.

Otin avukseni pitkävartisen terassiharjan ja toiseksi aseeksi vanhan tiskiharjan. Niiden avulla työ sujui hyvin. Tuuli oli kova rannassa, mutta suunta sellainen, ettei jynssäämistä pahemmin haitannut.

Hyvin lähti vielä puhtaaksi. Syksyllä, kun paatti käännetään talviteloille, pitää vielä jynssätä kyljet ja pohja alapuolelta, kun en keväällä ajoissa tajunnut. 

Nyt on mukava soudella puhtaalla veneellä. 😊 Tosin tänä keväänä ja kesänä on tuullut aika kovasti, joten veneillyt olen vain kerran. Jospa tyyntyisi ja pääsisi pian katselemaan maisemia järveltä käsin.

lauantai 20. kesäkuuta 2026

Juhannuksen aika

 


Toukokuu oli todella ihana aikaisen kevään vuoksi, mutta muuten aika stressaava. Rakas ystäväni sairastui vakavasti ja odottaa elokuussa pientä aivoleikkausta. Härdelliä on ollut jos jonkinlaista, mutta nyt onneksi elämä on vähitellen tasaantunut alun järkytyksen jälkeen. Päivä kerrallaan odotellaan leikkausaikaa. Onneksi olemme Suomessa ja sairautta voidaan hoitaa!

Sitäkin hienommalta on tuntunut juhannuksen ihana sää, luonto ja mökkeily. Aattona paistettiin lättyjä iso kasa ja syötiin niin suolaisella kuin makeallakin täytteellä, nautittiin kauniista säästä ja saunottiin sisareni perheen kanssa. Rannoilla oli rauhallista ja illan tyyni järvenpinta näytti niin juhannukselta. Katselin Schönbrunnin kesäkonserttia puolille öille ja nautin kauniista musiikista.

Tänään on vietetty juhannuspäivää lähes hellesäässä luonnosta nauttien. Lippu liehuu, kukat kukkivat ja linnut syöttävät ahkerasti poikasiaan. Valoisa aika on pisimmillään. Ihana olla juhannuksena Suomen kesässä!

perjantai 19. kesäkuuta 2026

Juhla ja juhannusilta

 


Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.

(Eino Leino)