maanantai 16. lokakuuta 2017

Takkatulen äärellä

                    

Syyslomalaisilla aamu alkoi verkkaisesti nautiskellen. Kun työaamuna kello pärähtää soimaan kuudelta, nyt heräsimme vasta vähän ennen kahdeksaa. Aamupala syötiin kiireettömästi takkatulen äärellä sateista järvenrantamaisemaa ikkunan takaa ihastellen. 

                    

Paikan vaihdos tekee hyvää. Jo nyt tuntuu olo lepääntyneeltä, vaikka viikko on vasta aluillaan. 

Tänään ei tehdä yhtään mitään. Jos sade taukoaa, kävelylenkki on suunnitelmissa. Jos sataa iltaan saakka, käperrytään sohvan nurkkaan kirjaa lukemaan. Illalla on suunnitelmissa saunan lempeät löylyt. 

Mieli ja keho lepääntyvät ja virkistyvät... Se kai on loman tarkoituskin. 

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Päiväkävelyllä

                    

Eilen ehdittiin päiväkävelylle ennen sateen alkua.

                    

Rannan tuntumassa oli kaunis syysväritys. Ei tuullut, mutta silti sai olla kunnolla vaatetta päällä. Loppumatkasta alkoi sataa tihuttaa, mutta se ei haitannut. Kävelyretkellä vierähti kaksi tuntia.  

                    

Tuntuu ihan lomalta. Viikko uusissa maisemissa voimaannuttaa toisella tavalla kuin sama aika kotona. Siellä jatkaisin todennäköisesti ikkunanpesurumbaa... ;>)

                    

torstai 12. lokakuuta 2017

Loman kynnyksellä


Jos ovat pienet koululaiset irti maasta syysloman kynnyksellä, niin olen kyllä minäkin! Vielä alkuviikosta ei tuntunut yhtään väsyttävältä työkuviot, mutta nyt on ihana ajatella viikon taukoa. Säästä viis - kunhan saa tehdä, mitä mieleen juolahtaa!

Lehdissä on tuotu esiin vanhempien lastenhoitovaikeudet koululaisten syyslomalla. On surullista, että monilla perheillä ei ole tukiverkostoa laisinkaan. Isovanhemmat ja kummit asuvat kaukana eikä sellaisia ystäväperheitä ole, jotka voisivat asiassa auttaa. Naapureihinkaan ei voi turvautua, kun heitä ei edes tunne. 

Koulun näkökulmasta lapset kuitenkin tarvitsevat loman. Selkeästi kierrokset ovat lisääntyneet viime viikkojen aikana, ja moni oppilas ei enää jaksaisi keskittyä opiskeluun. Kokemus on osoittanut, että syysloman jälkeen monta viikkoa sujuu rauhallisesti ja virkeästi. Olisi kauhistus ajatella, että koko syksy painettaisiin yhteen menoon jouluun saakka.

Toivottavasti pienet koululaiset löytävät seuraa loman aikana, jos vanhemmat ovat töissä. Yksinolo ei tunnu hyvältä - vaikka vanhemmat kuinka olisivat puhelimen päässä tavoitettavissa. 

Hyvää syysloman alkua kaikille meille, joilla se huomenna alkaa!

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Haudoilla


Taas on aika käydä haudoilla viemässä kanervat. Ehkä joku kokee sen vaivaksi, mutta minulle se on ollut aina suuri ilo. Perjantaina iltapäivällä ajelimme isovanhempieni haudalle 100 kilometrin päähän.

Kanervien lisäksi vein haudalle uuden lyhdyn. Tunnen suurta kiitollisuutta, että eräs sukulainen vie lyhtyyn kynttilöitä miedän muiden puolesta, jotka asumme kauempana. Veinkin hänelle taas muovikassillisen oljykynttilöitä talvea varten. Kiitos vaivannäöstäsi, Pertti!


Hautausmaa oli kaunis, samoin luonto matkan varrella. Tänä syksynä on värikäs ruska täällä etelässäkin.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Ikkunanpesua



Rauhallisen aamun jälkeen ryhdyin ikkunanpesu-urakkaan. Pesin parvekelasit ja olohuoneen toisen ikkunan. Nyt näyttää maisema kirkkaalta ja säleverhotkin nostin ylös. Kaikki syksyn valo saa tulvia sisään.


Urakka on vasta alussa. Ikkunoita riittää, mutta pesen niitä vähitellen sitten, kun ehdin. Tyytyväinen kuitenkin olen tämän lauantain työrupeamaan. Oli mukava lähteä homman jälkeen kyläilemään nimipäiväsankarin luokse. Kaunis kukkakimppu ilahdutti ja aika kului rupatellessa kuin siivillä.

Kotiin tultuani istuin vastapestyn ikkunan ääreen ihailemaan syksyn maisemaa. Kaunista! 

maanantai 2. lokakuuta 2017

Syksyn viimeiset viime viikolta


Neitoperhosia lenteli auringonpaisteessa.


Samalla suunnalla surisivat sudenkorennot.


Sitruunaperhosta tähtäilin pitkään, mutta ei se suostunut avaamaan siipiään.