Räntälauantai

Aamulla herättyäni silmät osuivat heti ulos: Satoi räntää! Painoin pääni tyynyyn ja nukuin vielä hetken. Ei auttanut. Sade vain jatkui.



Humpsin yöpaidassa puolille päiville saakka. Tehtiin hyvää ruokaa ja iltapäivällä lähdettiin sateen loputtua katsomaan nuorinta kummipoikaamme, joka oli tullut parin sadan kilometrin päästä mummolaan vierailulle. Hänellä oli juuri 4-vuotissynttärit.



Katselimme kuvia kummipojan hiihtolomalta ja leikimme autoilla. Sisarensa kanssa innostuivat molemmat lopulta värittelemään värityskirjaa ja ihmeekseni huomasin, että aikuisten värittämäksi luulemani kuvat olivatkin kummipojan käsialaa. Värit olivat pysyneet rajojen sisäpuolella ja jälki oli tasaista värityspintaa. Kynäote pojalla oli jo ihan oikea. Aikamoinen suoritus pieneltä neljävuotiaalta! Eipä kaikki kolmasluokkalaisenikaan väritä yhtä hyvin. Oli mukava tavata!



Loppuillan olen päätellyt talvella neulomia sukkia, joita oli iso muovikassillinen. Neulominen on ihanaa, päättely kaikkea muuta! No, nyt tylsä työ on tehty. Päätin kyllä langanpäiden keskellä, että ensi talvena kudon vain yksivärisiä sukkia!

Mökillä

Töiden jälken pakkasin kimpsut ja kampsut ja lähdin maalle viikonlopun viettoon. Poikkesin ensin hakemassa kameran mukaani "puolimatkan krouvista" ja jatkoin sitten mökille. Eväänä oli täytetty ohukainen ja mehua.



En ollut kolmeen viikkoon käynyt katsomassa kevään edistymistä, joten oli mukava katsella mitä aurinko oli tehnyt. Katot olivat jo melkein lumettomat ja kaikki polut olivat suurentuneet leveydeltään kaksinkertaisiksi. Mökkien seinustoilla oli lumi sulanut ja pälviä oli rinteessä.







Rannassa jäät olivat halkeilleet ja raoista näkyi mielenkiintoisia jäämuodostelmia:







Istuin ylämökin rappusilla, nautiskelin maisemasta ja täytetystä lettusesta, kuuntelin kauempaa joutsenten ääniä ja haikailin lumien sulamisesta. Syötyäni lapioin katolta pudonneet lumet alamökin rappusilta ja kuvasin kauniita luonnon yksityiskohtia.







Kävelin puolisen kilometriä autolle ja tutkin ketun jälkiä. Se oli haistellut sisareni Nella-koiran  jälkiä tai muuten vain kulkenut tiellä samoissa kohdissa. Käpytikka naputteli tarmokkaasti keloa tien vieressä eikä välittänyt minusta mitään.



Sitten hurauttelin tänne maalle. Kari oli käynyt kyläkioskilta hakemassa pizzaa ja ilta sujui varsin leppoisissa merkeissä. Huomenna taitaa olla kurja ilma räntäsateineen, joten voi hyvällä omallatunnolla vain laiskotella!

Armas Elisa!

Hoitelin tänään taas äitini asioita. Hän halusi irtisanoa Elisan mokkulan, kun ei internettiä enää tule käytettyä. Hoidin asiaa jo pari viikkoa sitten kotoa käsin, mutta siitä ei tullut mitään, kun äidin piti olla läsnä myös. Soitimme siis tänään yhdessä Elisaan. Minä selitin ensin ja äiti kertoi itse henkilötietonsa, jotta henkilöllisyys saatiin varmistettua. Siinä vaiheessa asiakasneuvoja (vai mitä ne nyt on!) sanoi, että asian käsittelyyn menee 8 minuuttia. "Odotatteko vai soitatteko uudelleen?" Soitimme uudelleen.



Ihmettelin tätä odotusaikaa, mutta kuuliaisesti soitimme noin viidentoista minuutin päästä, jolloin äidin tietoja ei enää löytynytkään mistään. Varmuuden vuoksi vielä muistutin, että on kyse Elisan asiakkaasta, ei Saunalahden. Ei vain tietoja löytynyt! Lopulta pitkän pähkäämisen jälkeen minut ohjattiin jollekin muulle henkilölle. Hänelle piti tietenkin jonottaa 10 minuuttia.



Vihdoin, kun hän vastasi, hän kertoi olevansa Saunalahden puolelta eikä voi auttaa asiassa. Voi pyhä yksinkertaisuus! Siinä vaiheessa minulla meinasi pinna palaa. Poskilihakset jäykkänä asiallisuutta tavoitellen kysyin, mitä nyt pitäisi tehdä. Kuultuaan stoorini hän pyysi ANTEEKSI ja sanoi, että asiaa on hoidettu huonosti. Sitten hän käänsi puhelumme jonojen ohi eteenpäin Elisan puolelle. Sieltä vastasi miesääni, joka vihdoin hoiti homman varsin asiallisesti minuutissa!



Kolme puhelua ja viisi eri henkilöä, puheluaikaa yhteensä puoli tuntia! Äiti huokasi jälkeenpäin, että kyllä operaattoreilla on kikkansa pitää asiakkaista kiinni. Totta! Kun irtisanominen on näin vaikeaa, moni luovuttaa ja kiltisti maksaa edelleen turhasta palvelusta.



Huh, huh! Taas kerran otti voimille. Onneksi emme enää ole Elisan kanssa missään tekemisissä!

Väärä tuomio

Luin uutisista, että pieneltä kuukauden ikäiseltä suomalaiselta vauvalta oli löydetty 9 luunmurtumaa vuonna 2009. Vanhemmat eivät tienneet, mistä vammat johtuivat.  Vihdoin tänään tuli tuomio, joka oli vanhemmille vapauttava! Oikeus ei epäillyt, etteikö jompikumpi tai kumpikin olisi syyllistynyt väkivaltaan. Kun jäi selvittämättä, kumpi oli syyllinen vai olivatko kummatkin, vanhemmat vapautettiin syytteestä sekä käräjäoikeudessa että hovissa. (Koko uutinen täältä.)



Huh, huh! Sotii kyllä rankasti omaa oikeuskäsitystäni vastaan. Aivan käsittämätönta! Joskus näitä tuomioita lukiessa tulee niin raivostunut ja surullinen olo. Onneksi pienokainen on toipunut vammoistaan ja on huostassa.



Kaikkea hyvää kovia kokeneelle pienelle!

Pienen pojan puuhasteluja

Pieni sisarenpoikani kasvaa päivä päivältä.Viime perjantaina tuli puoli vuotta täyteen. Kovasti puuhakas poika, jalat ja kädet sätkii koko ajan ja suusta tulee omankielistä pulinaa ja pörinää. Liikkeelle pitäisi päästä, mutta vatsa vielä pitää lattiassa kiinni.



Torstaina poikkesin Samuelia katsomassa. Oli kulunut muutama viikko edellisestä tapaamisestamme ja mitä tapahtuikaan: Poika vierasti! Ei mitään pientä suun vääntöä vaan ihan kamalaa parkumista. Vaikka otin etäisyyttä ja hymyilin kasvolihakset krampaten, mukula huusi täyttä kurkkua. Otin varuilta silmälasit pois, mutta sekään ei auttanut. Isosisko-Emma, velmuilija, otti tilanteesta kaiken irti:"Mennään keittiöön! Ei se paha täti sinne näy. Katsele ihan muualle!" Minua huvitti, mutta toisaalta vähän sydäntä puristi. Lapsen kehityksessä vierastaminen on osoitus oppimisesta erottaa omat vieraista ja on hyvä juttu, mutta pitääkö se oppiminen osoittaa juuri minun läsnäollessani! Nyyh!



Pari kertaa olen käynyt viikon sisällä uudelleen Samuelia katsomassa, eikä enää ole Emman pettymykseksi parkua kuulunut. Tänäänkin poika naureskeli ja näytti tädille ensimmäisen hampaansa. Toinenkin on jo puhjennut. Niillä purtiin maitopullon tuttia ja nyrkkiä niin mahdottomasti. Sylissä poika seisoi tomerasti ja hamusi käteensä kaikkea mahdollista. Koko ajan oli kädet ja jalat liikkeessä.



Kyllä pienen lapsen hymy on valloittava. Taas kierrettiin täti pikkusormen ympärille! :=)

Lunta ja lunta ja ...

Koko päivän on satanut lunta ja räntää. Aamulla herätessä sitä oli siedettävä kerros, kohta varmaan parikymmentä senttiä. Joka askeleen on saanut ottaa tietoisena siitä, että jos ei ole huolellinen kävellessään, löytää itsensä maan pinnasta. Kamalan liukasta! Jäätikköä on lumen alla ja se on todella vaarallista.



Toin koulusta tullessani autolla sisarentyttären kavereidensa kanssa koteihinsa. Omakotialueella sai ajaa kieli keskellä suuta. Aurasta ei näkynyt jälkeäkään ja yhdet raiteet näkyivät tiellä. Emma vielä kyseli: "Miks sä ajat näin hiljaa?" Joopa joo!



"Uusi lumi vanhan surma", sanoo vanha kansa keväällä. Silti tuo lumen tulo on ollut masentavaa. Sinnittelen säätiedoilla, joiden mukaan keskiviikkona jo paistaa aurinko. En enää millään jaksaisi tätä mokoman talvea!

Mikäs sieltä kurkistaa?

No, meidän joulukuusi! Löytyi pihasta pöykyn sisältä, kun lumet ovat alkaneet sulaa.



Loppiaisen jälkeen ihmiset raahasivat joulukuusiaan pihalle keräystä varten. Samalla viikolla satoi myös runsaasti lunta. Mitä tekivät huoltomiehet? Aurasivat kuusikasan päälle lunta ja vain päällimmäiset pääsivät keräykseen asti. Nyt lumien sulaessa kuusenretaleita löytyy pitkin pihaa auran jäljiltä. Mielenkiintoista!



Taloyhtiön hallituksen kokous on tulossa, joten täytyy komentaa huoltoyhtiötä siivoamaan jälkensä, kun maa kokonaan paljastuu. Vuosi sitten kävi sama ilmiö. Ilmeisesti menneestä ei ole mitään opittu, sillä silloin jo pöllytin auramiehet pöhköistä tempuistaan. 



Jotenkin "humoristista" katsella ihmisten kuusia pitkin pihoja keväällä toukokuussa. Toivottavasti nämä lähtevät jo ennen sitä!

Siinä se nyt on

Uusi autoni Qashqai! (Tosin väri on todellisuudessa tummemman harmaa.) Mittari näyttää 117 km ja kaikenlaista vilisee auton ajotietokoneen näytössä. Kyllä on autot kehittyneet parissa vuodessa. Karilla on samanlainen, vuosimallia -08 ja vähän varustellumpi malli, mutta tähän minun uuteeni on jo keksitty uusia vempaimia sen jälkeen. Onhan se mukavaa, kun auto näyttää koko ajan bensan kulutusta, varoittelee liukkaasta kelistä ja sammuttaa itsensä tyhjäkäynnin ajaksi  esim. liikennevaloissa seisoessa. Täytyy vain keskittyä itse ajamiseen eikä liikaa tuijotella auton viestejä.



Meillä on kokemusta parin vuoden ajalta tästä mallista ja olemme olleet tyytyväisiä. Tai siis Kari on ollut, minähän olen ajellut Notella. Sen verran tuntumaa on kuitenkin ollut tähänkin autoon, että minäkin nyt lankesin samaan.



Olemme molemmat pitkiä, joten en voi kuvitellakaan enää kömpiväni kerta toisensa jälkeen matalaan autoon. Lisäksi tämän tyyppisissä istuu sen verran korkealla, että liikennettä on helpompi seurata.



Halusi autoon lasikaton. Se on ollut myös toisessa autossa ja  valoisassa matkustamossa on niin mukava ajella. Toisaalta omatunto kolkuttelee suuresta hiilijalanjäljestä, sillä auton vaihtaminen ei kyllä ole yhtään ekologista. Sähköauto olisi ehkä pitänyt valita, jos olisi halunnut luontoa säästää.



Mutta nyt vaimennan kolkuttavan omatunnon ja nautin uudesta menopelistä. Tervetuloa hyvään kotiin!

Puunausta

Töiden jälkeen ajelin maalle ja ryhdyin pihassa imuroimaan autoa sisältä. Vähän huvitti: Kaupungissa on meillä kaksikin autotallia, jossa sen olisi voinut lämpimässä tehdä. Talleissa on vain niin huono valaistus ja tietenkin vähän ahdasta, joten päätin hurauttaa 17 km matkan väljemmille vesille.



Edellisestä imuroinnista olikin jo vähän aikaa. Innostuin puunaamaan kärryä muutenkin ja huomenna se pitää vielä pestä. Illalla kärräsin kesärenkaat kyytiin ja tyhjensin kaikki lokerot omista tavaroista. Huomenna selviää, miksi!

Pääsiäismusiikkia

Tulin kuoronharjoituksesta. Pääsiäistä en ole juuri vielä noteerannut, mutta nyt sen läheisyys tuli konkreettiseksi laulujen myötä. Eihän siihen ole kuin kolme viikkoa.



Harjoittelimme 1600-luvun musiikkia: Vulpiusta ja Grugeria. Miten nautinkaan näistä sävelistä ja laulujen soinnista! Barokin ajan musiikki sopii niin hyvin pääsiäisen aikaan. Tosin jotkut laulajat näitä samoja säveliä inhoavat. Simojoen Pekan Pääsiäisriemu on yhteinen oli myös treenauksen alla sekä muita tuttuja lauluja.



Koulussa aloittelemme myös pääsiäisen aikaa. Uskonnossa luemme pääsiäiskertomukset ja kuviksessa askartelemme. Ruohoa kasvatellaan. Kolmasluokkalaisten kanssa en käsitöissä tee pääsiäisjuttuja tänä vuonna, mutta muuten juhla on vahvasti läsnä seuraavissa viikoissa. Varsinkin musiikkitunnilla alamme ensi viikolla laulella aiheeseen sopivia lauluja. Hitti on tietenkin Pääsiäinen jatkua saa. Sitä kolmasluokkalaiset hoilaavat antaumuksella.



Pääsiäinen, kristittyjen suurin juhla, saa aina lämpimän läikähdyksen aikaan sisimmässäni. Niin paljon kärsimystä, niin paljon rakkautta...