Jäät lähtivät

 

Kuinka riemullista onkaan, kun mökkijärvi vapautuu jääkannestaan! Nyt se tapahtui pääsiäisen aikoihin ja jo huhtikuun alussa. En muista, että milloinkaan ennen näin aikaisin olisivat jäät hävinneet. Yleensä on pitänyt odottaa toukokuun alkuun.

Kevät aina hurmaa ihanuudellaan!

Kylvöksiä

 

Nouseekohan sieltä mitään? Näin aina mietiskelen, kun mustan mullan syövereihin olen siemenen kylvänyt. 

Ajan kanssa kevään ihme kuitenkin toteutuu ja samettiruusut lähtevät kasvuun. 😊

Pääsiäisen aikaan

 

Talvi on mennyt,

sade on lakannut,

se on kaikonnut pois.

Kukat nousevat maasta,

laulun aika on tullut,

joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt.

(Laulujen laulu)

Lehti puhkeaa jo puihin,

valkoruusut aukeilee.

Sulaneella sydämellä 

laulaa toukomettiset,

(Virsi 105)

Hyvää pääsiäistä!

Uusi taulu

 

Kirsti Kata: Jäljennös F. von Wrightin teoksesta Näköala Haminalahdelta.

Olen itse asettamassani taulujen ja kirjojen ostokiellossa, sillä niitä on jo aivan liiaksikin. Nyt tein kuitenkin poikkeuksen.

Isoäitini on nuoruudessaan ollut Haminalahden kartanossa työssä muutaman vuoden. Olin kerran mukana Kuopion suunnalla, kun mammaa jo iäkkäänä viemme katselemaan entisen työpaikkansa maisemia. Vahinko, etten enää muista niitä mamman kertomuksia. 

Nyt tuli mahdolliseksi hankkia jäljennös Ferdinand von Wrightin teoksesta Näköala Haminalahdelta. Pyörsin pyhät päätökseni ja ostin sen mökille. Nyt voin Anna-mammaa muistella tätä teosta katsellessani. 

Alkuperäinen teos on vuodelta 1853 ja kuuluu Ateneumin kokoelmiin. Se oli ensimmäisiä maalauksia maassamme, jossa suomalainen järvinäköala kuvattiin korkealta katsottuna ja liittyy isänmaan rakkauden heräämiseen. Sitä ennen luontoa Suomessa oli ajateltu jokseenkin vähäpätöisenä. Sakari Topelius intoutui pitämään taulua jopa Maamme-laulun uutena säkeistönä.

Kiitos Kirsti, kun teit tämän teoksesi hankkimisen mahdolliseksi! Taulu pääsi hyvään kotiin ja on meille merkityksellinen. 🙏

Opelounaita

 

Koulussa syötiin koululounaita yhdessä oppilaiden kanssa. Niistä minulla ei ole ollut koskaan pahaa sanottavaa - ihan maittavaa arkiruokaa saatiin. Nyt eläkkeellä ollessa käymme yhdessä lounailla eläkeläisopettajien kanssa noin kerran kuukaudessa.

Olemme syöneet pääasiassa opetusravintolassa teemoittain, välillä jossain muuallakin. On ollut kreikkalaista, irlantilaista, ranskalaista ja vaikka mitä muita kokonaisuuksia, vuoden juhlia unohtamatta. Maistuvia ovat kaikki menut olleet ja kaupan päälle kaunis kattaus, pöytiin tarjoilu ja ystävällinen huomaavaisuus harjoittelevien nuorten osalta.

Toukokuussa vierailemme vielä viinituvan parsaviikoilla. Sitten pitääkin odotella opelounaita kesän yli seuraavaan kertaan.

Talvihäät

Talven kohokohta oli sisarentyttären häät Pohjanmaalla Kinnulan kirkossa ja tunnelmallinen hääjuhla ravintola Pikku Peurassa Lestijärvellä. Olen niin onnellinen hääparin puolesta, että ovat löytäneet toisensa ja saivat viettää ihanat häät talvisen luonnon keskellä.

Tämä juhla oli minulle toisella tapaakin merkityksellinen: Nuorista suurin osa oli entisiä oppilaitani. Sain tavata pitkästä aikaa "luokallisen" fiksuja nuoria naisia ja miehiä sekä kuulla heidän nykyisestä elämästään. Oli niin mukavaa jutella! Eipä sulhanenkaan muinoin osannut aavistaa, että omissa häissään tapaa entisen opettajansa, jonka kanssa samassa luokkahuoneessa vuosia vietti yhdessä. 

Ei ollut vain häät vaan myös suuri luokkakokous. 😉

Kiitos Emma ja Lassi! Love forever...💕

Aamulla

 

Pakkasen kuorrutus

 

Euron kukka

 

Joulun jälkeen kävin kaupassa ja siellä myytiin loput amaryllikset eurolla. Vaikka nämä eivät ole lempikukkiani, otin kuitenkin yhden purkin mukaani. Ajattelin, että se tuskin avaa kukkiaan, mutta kuinkas kävikään: Nyt yksi kukkavana on avannut neljä nuppuaan ja vielä kaksi vanaa on tulossa. Nämä loput näyttävät kasvavan hitaasti, joten niiden suhteen olen hiukan epäilevä. Ehkä helmikuussa voi olla kukat auki - tai sitten ei... 

Hauska yllätys kuitenkin, että näin paljon silmäniloa siitä halvasta purkista nousi.😀

Surullista maailman menoa

 

Havitellaan toisen valtion maa-alueita, pommitetaan surutta siviilikohteita, ryöstetään vieraan vallan hallitsija, katkotaan tärkeitä merenpohjan tietoliikennekaapeleita, häiritään lentoliikennettä, annetaan tekoälyn suoltaa muokattuja seksualisoituja riisuntakuvia, mielenosoittajia uhataan teloittaa... 

Käsittämätöntä toimintaa maailmalla!

Enpä kymmenisen vuotta sitten arvannut, millaista valtioiden toimintaa tänä päivänä ihmetellään. Vuoden 2014 Krimin miehitykseen olisi pitänyt voimakkaasti reagoida sen sijaan, että länsimaat vain jäivät ihmettelemään tapahtumia. 

Nyt on lähtenyt liikkeelle sellainen vyöry valtioiden oman käden oikeuksia, että ihan äimistyttää, mihin tämä johtaa. Sääntöpohjainen järjestys ja liittoumat ovat kriisissä. Suomi ei ole sivustakatsoja vaan keskellä tätä myllerrystä Euroopan osana. Maailma ei tästä palaa enää entiselleen. Voiko muutama valtioiden johtaja edelleen toteuttaa päähänpistojaan mielin määrin kenenkään pysäyttämättä? Mitä tapahtuu tulevaisuudessa?

Espanjalainen ateria

 

Me jakauduimme tammi-helmikuuksi kauas toisistamme. Toinen nauttii kävelystä ja maisemista tutussa kohteessa etelän lämmössä ja minä täällä kotona. Mukaan olisin voinut tietenkin mennä, mutta suorien lentojen puuttuminen oli syy olla lähtemättä mukaan edes lyhyemmäksi ajaksi, kun kahta kuukautta en olisi jaksanut kuitenkaan vierailla mailla viettää.

Päätin tänään ilahduttaa itseäni espanjalaisella ruoalla Bistro Intolassa. Lumisade leijaili kävellessä maahan, mutta vain -6 lämpötilana oli juuri sopiva päiväkävelyyn.

Valitsin alkuruoaksi tapaksia, pääruoaksi chorizon ja jälkiruoaksi omenatorttua. Alkujuoma oli maistuva, vaikka unohdin kysyä, mitä se sisälsi. Pääruoan kanssa saimme myös lasillisen alkoholitonta punaviiniä.

Ruoka oli oikein maukasta ja sitä oli juuri sopivat annokset. 😋 Yhtään en olisi jaksanut enempää. Tällä kertaa oli taas pöytiin tarjoilu, josta erityisesti nautin. Kiitos päivän tähtihetkestä kauniin kattauksen ja ystävällisen palvelun äärellä!

Kärvistelyä

 

Minulle on ongelmia aiheuttanut ihan muu kuin kova pakkanen. Vuoden päättyminen toi mukanaan oikein kunnon riesan: vyöruusun. Ihan puskista tuli koko tauti, vaikka isällä ja äidillä se aikoinaan oli. En ollut kuitenkaan omalla kohdalla uhrannut ajatustakaan tälle riesalle. Ja todellinen kärvistely se kyllä on hermokipuineen!

Vesirokon sairastaneilla virus jää aina lepotilaan aivo- ja selkäydinhermojen takajuurten tumakkeisiin ja aktivoituu sieltä yleensä iän, stressin tai immuniteetin heikentymisen vuoksi. Lääkärini sanoi, että ikä on se tärkein syy: Yli 50-vuotiailla on ikääntymisen vuoksi yhä suureneva riski saada tämä ikävä vaiva. Yhden vyöruusun on sairastanut 50-vuotiaista 5 %, 70-vuotiaista jo 10 %, 80-vuotiaista 20 %. Sen voi myös sairastaa kahdesti tai useammin elämänsä aikana. Oireet tulevat yhden tuntohermon alueelle, harvemmin kahden tai kolmen. Vaiva esiintyy vain toisella puolen kehoa. Sairaus ei tartu toisiin ihmisiin ja vyöruusurokote estää sairastumisen.

Yhtäkkiä huomasin selässä oikean lapaluun alaosan olevan kipeä. Siitä kipu levisi kainalon alta oikeaan rintaan. Iho oli niin hellä, ettei olisi halunnut sitä koskettaa laisinkaan. Neljän päivän jälkeen huomasin illalla selässä pientä ihottumaa. Aamulla olikin jo kiire lääkäriin.

Meillä Pirha toimi kuin ajatus, suuri kiitos siitä! Soitin klo 8 kiireelliseen hoitoon, heti käskettiin tulla, enkä ollut edes ehtinyt takkia kunnolla naulakkoon laittaa, kun jo lääkäri huuteli sisälle. Viruslääkitys ja hermokipuun toinen lääke oli apteekin kautta kotiin viemisinä.

Parin päivän päästä alkoi raastava hermokipu jossain syvemmällä elimistössä. Onni oli, että hiljaa paikallaan ollessa kipu vaimeni, tosin ihon pintakipu oli koko ajan ja nukuin yöt levottomasti. Viruslääkettä piti ottaa viisi kertaa päivässä. Tiesin, että hermokipuun annettu Lyrica sopii minulle huonosti, samoin lääkärin ensin ehdottama Tramal, josta tiukasti kieltäydyin, koska menen ihan sekaisin siitä!

Tässä sitä on nyt kolmatta viikkoa kärvistelty! Onneksi ei tullut kuumetta. Pahin hermokipu ja väsymys kesti onneksi vain 5 päivää ja nyt on olo muutenkin parempi. Ihottuma jäi hyvin pienelle alueelle. Saa nyt nähdä, kuinka kauan näitä lievempiä hermokipuja kestää. Yleensä aikaa kuluu 3-4 viikkoa, ennen kuin tauti on poissa. Viruslääkkeen tarkoitus on estää jälkisäryt, jotka voivat pahimmassa tapauksessa kestää kuukausia, jopa vuosia. Kääk!

Mitä tästä opin: Rokotuksen haen heti, kun sen voin ottaa, vaikka maksaakin melkein 500,-. (Ystävättäreni miehellä tämä tauti on iskenyt jo kaksi kertaa ja hän on minua reilusti nuorempi.)

Ystävällinen neuvo kaikille: Ottakaa rokotus!!!

Kun elämä saa yllättävän käänteen

 

Latasin paljon odotuksia kirjailija, yleisen kirjallisuustieteen professorin Hanna Meretojan esikoisromaanille Elotulet. Tiesin, että se kertoo syöpädiagnoosin saaneen henkilön ja hänen ystäväpiirinsä reaktioista meren äärellä, muinaistulien yössä. Itsekin syövän sairastaneena odotin mielenkiinnolla tämän kirjan lukemista, varsinkin kun tiesin kirjailijan itsensä sairastaneen hiljan rintasyövän.

"Tulet kurottavat molempiin ajan suuntiin: niillä muistellaan mennyttä ja varoitetaan tulevasta. Voiko muistella samaan aikaan niitä, jotka eivät palanneet, ja niitä, jotka ovat vaarassa kadota?"

Romaani kertoo yhdestä vuorokaudesta ystäväpiirin kokoontuessa meren rannalle, jolloin päähenkilö kertoo kohdalleen osuneesta syöpädiagnoosista ystäväpiirilleen. Kaikki reagoivat siihen omalla tavallaan, myös perheen lapset. Kirja on monikerroksinen, välillä palataan menneeseen, välillä sukelletaan mielen syövereihin ja ajatuksenvirtoihin.

Ehkä odotin liian paljon, erilaista lähestymistapaa tai... niin mitä? En tiedä, miksi lukukokemus jäi jotenkin hämmentäväksi ja sekavaksi. Ehkä kirjan tiivistäminen sivumäärältään, nyt 463, olisi helpottanut lukijan tehtävää. Nyt teos jätti hiukan merkillisen olon: ymmärsinkö, pääsinkö kirjan imuun, pidinkö? En osaa vastata, mutta ei ehkä tarvitsekaan. Lukeminenhan se pääasia on.😊

Kiitos kirjailijalle!

Pakkasta paossa

 

Lähdin kävelemään, vaikka pakkasta oli -20 ja viimaakin hiukan. Menomatkalla poskia kirpaisi oikein kunnolla, mutta huomasin olevani juuri sopivasti Aulagalleria Vikmanin kohdalla, joten pujahdin sisään katsomaan uutta näyttelyä.

Nuoren taiteilijan Miia Koskisen töitä oli ripustettu näyttelytilaan nimellä Ajatuksista.

Kauniitahan nuo olivat ja hyvin ripustettu: väljästi sekä sopivasti ryhmiteltyinä. Pakkasen kipristelyt sulivat nopeasti töitä ihaillessa. Kiitos taiteilijalle!

Näyttelyn katsomisen jälkeen oli taas mukava jatkaa kävelylenkkiä eteenpäin. Viima oli selän takana, joten sai ihan rauhassa nauttia kunnon pakkaspäivän maisemista.

Valkoista maisemaa

 

Rantapolun talvea

 

Pidän kunnon pakkasesta, joten lähdin kiertämään uutta Autereen polkua, joka tosin on ollut olemassa meidän lähellä jo kauan. Nyt sitä on pidennetty, paranneltu ja nimetty kuvanveistäjä Hannes Autereen mukaan. Polun viitatkin olivat paikoillaan, joten kyllä kelpaa astella. Kävelin polusta vain meidän kaupunginosaan ulottuvan kolmen kilometrin pätkän, mutta paljon kauemmaksikin sitä pitkin pääsisi.

Luonto veden äärellä oli kaunis ja mieli lepäsi pakkasaamun kirpeydessä. Nyt se talvi on sitten oikein kunnolla täällä!

Pakkasaamun valjetessa

 

Aamupalaa syödessä piti ottaa muutama pakkasaamun kuva. Kyllä on kaunista!

Voi, Hannes, mitä teit!

 

Joulun pyhät sujuivat rauhaisasti, kunnes...

... luonto näytti taas voimansa ja Hannes-myrsky saapui. Olihan myräkkä! 

Lähdin parin päivän päästä katsomaan mökille, mitä siellä oli tapahtunut. Autolla ei päässyt perille, minkä arvasinkin, ja jätin tullessa suosiolla menopelin kauemmaksi puolen kilometrin päähän. Mökkitietä oli osaksi jo raivattu auki kaatuneista puista, mutta meidän haaralla ei ollut kukaan vielä käynyt. Mäen päällä oli kaksi puuta tiellä poikittain. Olivat jääneet niin korkealle, että pääsin vähän kumartuen kävelemään alitse. Mäen rinteestä oli nurin useampikin puu tien suuntaisesti. Meidän pihassa oli naapurin metsästä kaatunut kuusi juurineen pihatielle.

Onneksi puu ei kaatunut huussin päälle! Sähkölangan oli kuitenkin katkaissut ja ensimmäisenä soitin sähköyhtiölle, sen jälkeen metsänomistajalle. Hänkään ei ollut vielä käynyt tuhoja katsomassa ja kiitteli kovasti tiedoista. Hän lupasi käydä korjaamassa puun pois. Samasta metsäaukon vierestä kaatui vuosi sitten myös puu meidän pihaan katkaisten sähkölangan silloinkin.

Onneksi rakennusten päälle ei ollut kaatunut mitään. Myöhemmin kuulin naapurilta, että hänen tuttavillaan oli mökki kolmen kaatuneen puun alla. Tuli tunne, että mitäpä yhdestä pihamaalla rötköttävästä puusta, kun pahemminkin olisi voinut sattua. Puhumattakaan niistä perheistä, jotka monta päivää ovat olleet ilman sähköä näillä pakkasilla. 

Ihminen kuvittelee hallitsevansa kaikkea, mutta aina välillä meitä muistutetaan, kuinka avuttomia olemme luonnonvoimien edessä. Paljon tuli tuhoa taas tälläkin kertaa.