Aurinkoinen ja lämmin viikonloppu oli aikuisena talvehtineiden perhosten juhlaa. Varsinkin krookukset kiinnostivat metsän keskellä. Neitoperhonen istahti useampaan otteeseen kukalle ruokailemaan.
Sitruunaperhosia oli liikkeellä useampiakin. Ne lentelivät niin vikkelästi, että oli hankalaa pysyä kameran kanssa perässä. Ne myös sulkivat istahtaessaan siipensä tiiviisti kiinni, joten piti silmä tarkkana ja sormi valppaana odottaa hetkeä, jolloin kauniista siiven yläpinnasta saisi edes vähän kuvaa.
Herukkaperhonen levitteli siipiään ikkunankarmissa. Se ei juuri välittänyt ihmisistä, joten mikä lie laudan raossa kiinnostanut. Tällä perhosella on niin kaunis, monipolvinen muoto siivissä.
Nokkosperhonen oli äreällä päällä. Se ajoi heti sitruunaperhosen pois, jos tämä erehtyi lentelemään lähistöllä. Näkemäni yksilö ainakin oli hyvin kiukkuinen. Ehkä nälkä kurni suolistossa.
Kookas suruvaippa lenteli ympäri pihaa. Siitä en tällä kertaa kuvaa saanut. Muistelin äidin kertoneen, että lapsena oli hyvin tärkeää, että näki iloisen värisen perhosen ensimmäisenä talven jälkeen. Suruvaipan näkeminen olisi tiennyt murheita.
Minun ensimmäinen perhoseni tänä keväänä oli sirtuunaperhonen. Tietäisikö mukavaa kesää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti