sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Koirien taivaaseen



Melkein 15 vuotta iloista koiranelämää meidän suvussa...


Sisareni perheen Nella-koira jouduttiin lopettamaan viime keskiviikkoiltana. Ilmeisesti munuaiset lakkasivat toimimasta. Kaikki tapahtui nopeasti, joten suhteellisen virkeä koiravanhus ei joutunut kauaa kärsimään. Toki illalla alkanut tilanne hankaloitti, kun piti metsästää päivystävä eläinlääkärikeskus lähes 100 kilometrin päästä. Onneksi sinne pääsi nopeasti, joten Nellan ei tarvinnut pitkään kärsiä. 


Minä olin alusta saakka varahoitajana, ja Nellan kanssa vietettiin lukemattomat kerrat niin mökillä kuin kaupungissakin. Perheen tytöt antoivat minulle armollisesti omistusoikeuden toiseen korvaan - siihen, joka pentuna oli pitkään lurpassa.


Mökille sijoittuvat mukavimmat muistot yhteisistä hetkistä. Tehtiin pitkiä kävelylenkkejä yhdessä ja koiran juoksema matka oli tietenkin moninkertainen minun askellukseeni verrattuna: Se juoksi metsissä humputtaen omia menojaan edes takaisin ja nautti vapauden riemusta. Koko ajan se kuitenkin piti tarkasti ihmistä silmällä paimenkoiran tavoin. Nella oli kova uimaan ja pulikoi jokaisessa lätäkössä, joka lähistöltä löytyi. Järvessä vilvoittelu oli tietenkin ihaninta.


Nyt oli jäähyväisten vuoro. Perheen 9-vuotiaan pojan suru oli sydäntä särkevää, mutta onneksi ovat muistot ja kuvat lohduttamassa. 

Nella haudattiin mökille ja haudalla on iso luonnonkivi merkkinä. Voi meidän rakas Nella! Kiitos ihanista yhteisistä vuosista.

2 kommenttia:

Tita kirjoitti...

Voi ei, tsemppiä. Tuntuu siltä, että justiinhan se Nella tuli perheeseen... kyllä se nelijalkaisten lähtökin vaikealta tuntuu...

Jaana kirjoitti...

Kiitos! Eläimen ottamiseen kuuluu aina ajatus, että jonain päivänä siitä pitää luopua. Aika kuluu nopeasti...