Kunnan leipä on pitkä mutta kapea! Näinhän sitä sanotaan. Opettajan palkka ei päätä huimaa, säästöjä tehdään jatkuvasti, mutta lapsia onneksi vielä riittää. Työpaikka on suhteellisen turvattu isommassa koulussa.
Kunta työnantajana on varsin kitsas tarkan markan aikana, eikä aiemminkaan ole juuri mitään ylimääräistä herunut. Ystävät ovat yksityiseltä puolelta kertoneet pöytähopeista, bonuksista ym. pikku jutuista, joita työntekijä on saanut muistamisena hyvin tehdystä työstä. Eipä meillä ole niitä näkynyt. Ai, muistanpa yhden kerran: Kuntaliitos oli tulossa vuoden vaihteessa ja yhtäkkiä me työntekijät saimme Iittalan Kuusi -sarjasta olevan kynttilänjalan kaupunkimme vaakunalla korsiteltuna joululahjaksi. Olin ihan otettu lahjasta, kunnes tajusin, että vuodenvaihteen jälkeen vaakuna olisi entinen. Kunta oli ostanut lahjatarkoituksiin kynttilänjalkoja ja joulun alla huomattiin, että niitä ei voi enää käyttää kuntaliitoksen vuoksi. Niistä oli päästävä eroon, joten työntekijöitä muistettiin. Niinpä niin!
Mutta tänään huomasin yhden hienon asian: Kuinka moni työntekijä voi lähteä kerran viikossa puolen tunnin lenkille työajalla? Minäpä voin. Taas kerran lähdimme luokan kanssa käsitöille toiseen kouluun kuten aina tiistaisin, ja marssimme ihanassa auringonpaisteessa talvisen pakkasluonnon halki. Oikein sielu lepäsi kirkkaiden hankien keskellä! Eipä ole aurinkoa yli viikkoon näkynyt näillä leveysasteilla.
Kun aikoinaan kunta säästi ja meidän pikkukouluumme ei herunut käsityötiloja, saan nyt ulkoilla työnantajan piikkiin kerran viikossa marssiessamme emokoulumme siipien suojaan. Etu sekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti