Kuu piipussa

Täysikuuta eletään. Kivaa, kun päivällä paistoi aurinko pitkästä aikaa ja illalla kumotti kuu. Pitää nauttia nyt, sillä taas on sateita tulossa.



Mukavaa viikonloppua kaikille! Levätään...

Ostoksilla

Muutama viikko sitten tilasin naapurikaupungin Sotkaan kaksi yöpöydiksi tarkoitettua lipastoa. Täällä viikolla soittelivat, että ne ovat noudettavissa. Olisivat tulleet sen tuhannen palasina, mutta pyysin kokoamaan valmiiksi ja maksoin tietenkin ylimääräistä siitä lystistä. Maksoin mielelläni, sillä en kestä tilannetta, jossa puoli päivää kasataan jotain ja lopuksi huomataan, että puuttuvien ruuvien / tappien / muiden nippeleiden vuoksi hommaa ei saada valmiiksi ilman rautakaupassa käyntiä! Niin, että meille ei enää lankkuja osteta, jos minä saan päättää! (Kari on kyllä välillä toista mieltä.)



Vettä tuli kaatamalla matkalla, mutta onneksi tavaroita autoon pakattaessa sää oli kuivempi. Kävin muutamassa muussa liikkeessä samalla ja ostin pikku Samuelille talvikamppeita.



Seppälässä käydessäni meinasin saada parkkisakot! Jostain kumman syystä unohdin laittaa kiekon ja takaisin autolle tullessani Parkki-Pirkko oli jo viikseen asettelemassa sakkolappua. Kysyi, olenko auton omistaja, otti lapun pois ja neuvoi olemaan unohtamatta kiekkoa seuraavalla kerralla. Olin kerrassaan ihmeissäni tällaisesta inhimillisestä käytöksestä!



Kotona rakas sisareni tuli auttamaan lipastojen kantamisessa. Yhtään miehenretaletta (anteeksi!), siis herrasmiestä kun ei ollut tällä kertaa näköpiirissä. Saimme kunnialla homman hoidettua ja ilta onkin kulunut vanhoja pois viedessä ja tavaroita laatikoihin järjestellessä.



Olen kovin tyytyväinen ostoksiini!

Ekaluokkalaisen suusta

Elävästä elämästä ekaluokalta:



Opettaja: "Kaksi varista istui aidalla. Sitten sinne tuli kaksi varasta..., ei kun varista lisää. Kuinka paljon niitä sitten oli?"

Oppilas hihitellen: "No, ei yhtään, kun ne varkaat varasti ne linnut!"



... ja me kaikki naurettiin vatsat kippurassa!

Museolta 2

Kotiseutumuseon pihapiirissä on monenmoisia rakennuksia. Kaikki ovat omalla tavallaan kauniita ja erityisesti harmaantunut hirsi viehättää silmää. Rakennusten kunnossa pitäminen nielee rahaa ja vaatii aikaa. Hienoa, että on ihmisiä, jotka haluavat säilyttää vanhaa tuleville sukupolville omia vaivojaan säästelemättä.

Museolta

Tässä eräänä päivänä kävin kotiseutumuseon pihassa katselemassa vanhoja rakennuksia. Otin muutamia kuvia mielenkiintoisista kohteista. Tämä oven lukko oli aika kaunis. Minkähänlainen avain siihen mahtaisi sopia? Olisi varmasti yhtä hieno kuin lukkokin.

Pienillä saappailla tätilään

Näillä pienillä, söpöillä saappailla, kokonumero 20, asteli Samuel tänään tädin luokse kylään. Askeleet olivat harkitun vakaat, sillä yksivuotias on juuri oppinut kävelemään. Meno on keskittynyttä, mutta jos kiire tulee, kontataan varmuuden vuoksi.



Mukavin homma tätilässä oli keittiön kauhalaatikon tyhjentäminen lattialle. Kotonakin se tehdään välillä monta kertaa päivässä. Toisaalta äiti ehtii tyhjentämisen aikana laittaa perheelle vaikka ruuan, joten hyödyllistä puuhaa pikkumiehelle!







Hauska oli myös seurata, mitä teepöydässä tapahtui. Samuel on hoksannut kuukauden päivät, että isot ihmiset saattavat syödä parempaa ruokaa kuin mitä hänelle on tarjolla. Hän haluaakin maistaa jokaista suupalaa, jolla toiset herkuttelevat. Kaikki taitaa kelvata, mikä tietenkin avartaa makumaailmaa. Minulla hän maistoi luumua sekä kakkua ja hyvää oli.



Äitinsä kertoi, että isi oli yhtenä päivänä yllättänyt pikkuvesselin keksilaatikolta, vaikka paikka on huolellisesti teljetty. No, salvat oli auki ja poika söi keksipaketista toisella kädellä itse ja toisella syötti Nella-koiraa, joka istui vieressä rikostoverina. Aikamoinen pari taitaa heistä vielä kehkeytyä!



Kiva oli vierailu. Saatoin heitä kotiinpäin vesisateessa ja Samuel heilutti minulle ensimmäisen kerran erotessa ihan itse. Vau, olin otettu!

Kärpässieni

Tänään ajelimme katsomassa uusia maisemia vieraan järven rannalla. Maaseudun rauha huokui sateen keskeltä. Katselimme peltoja, joilla näkyi vielä keskeneräiset puinnit ja koneet odottamassa kuivempaa säätä.



Sade päättyi lähes kokonaan, kun pysähdyimme. Kävin keräämässä sieniä ja löysinkin kantarelleja ja voitatteja. Kari paistoi ne kotona jä söi hyvällä ruokahalulla ruisleivän päällä. Minä katselin vierestä, sillä en halunnut vatsakipuja (nyyh!).



Tämä kärpässieniduo oli kasvattanut itsensä ihan kiinni suureen muurahaispesään. Kaunis ja kauneudessaan niin kavala!

Kaksi tornia ikkunasta

 



Kodin kolmesta ikkunasta näkyy tämä sama maisema vähän eri kulmista: Kaksi tornia, joista toinen on kyllä tehtaan savupiippu. Niin, ja näkyyhän siellä vielä kolmantena pieni piippukin. Maisemaa on kiva katsella päivittäin, kun näin syksyllä väritys muuttuu ja on tällä hetkellä jo varsin syksyinen.



Lopuista ikkunoista näkyy enemmän metsää ja lehtien pudottua tulee järvikin esiin sekä kaupungin keskustan tuntumassa oleva lampi. Kesäaikaan vesi vain pilkistää sieltä, täältä. Keväisin ja loppusyksystä on mukava katsella joutsenia, jotka kaartaen laskeutuvat veteen. Korkealla asumisessa on hyvänä puolena huikeat maisemat.



Viime päivinä on ollut synkän mustia pilviä, joita kirkas auringonpaiste vielä terästää. Aamulla näytti taivaanranta siltä, kuin olisi asunut vuoristossa: Mustan taivaankannen reunoilla oli kirkasta, johon matalalla roikkuvat teräväreunaiset pilvet tekivät vuoristosilhuettia. Oli hauskan näköistä! Harmi, ettei ollut aikaa kuvata, kun samalla laittelin itseäni työkuntoon ja keittelin puuroa.



Viikonloppu edessä, ihanaa! Nautitaan...

Kuraa putkissa

Kiireisen alkuviikon jälkeen suunnittelin eilen meneväni päiväunille, kun töistä vihdoin kotiudun. Toisin kävi! Olin tuskin ulko-oven sulkenut, kun ovikello soi ja siellä oli naapurini kauhuissaan: Vesijohdoista tulee kuulemma ruskeaa vettä!



Onneksi minua varoitettiin. Olisin ehkä kulauttanut kurkkuuni tai laittanut ruuan sekaan vettä sen kummemmin tutkimatta. Ja toden totta, vesi oli kuin teetä! Kupin pohjallekin laskeutui paksusti sakkaa. Yäk! Kamalan näköistä.



Päiväunien sijaan ryhdyin soittelemaan ja ottamaan selvää, mikä samentumisen aiheuttaa. Vesilaitokselta kerrottiin, että yksi säiliöistä (?) oli tyhjentynyt vahingossa ja kestää jonkin aikaa, kunnes vesi taas kirkastuu. Vedessä ei "kai" pitäisi olla bakteereja!



Tiedotin naapureille ja lähdin hakemaan kaupasta pullovettä rankkasateessa. Kun tulin kotiin, oli jo liian myöhäistä ryhtyä päiväunille.



Netissä kaupunkimme vesilaitoksen sivuilla ei ole asiasta ollut halaistua sanaa vielä tähän päivään mennessä, ei myöskään paikallislehdessä. En oikein ymmärrä tiedotuspolitiikkaa. Luulisi, ettei kauheasti aikaa vie kirjoittaa asiasta lyhyt tiedote. Ehkä vesilaitoksella puhelinkin soisi sen jälkeen vähemmän. Mietiskelen, miten asia hoidetaan, jos vedessä ihan oikeasti olisi bakteereita. Taitaisi sitäkin tietoa joutua odotelemaan niin kauan, että jommasta kummasta päästä jo meikäläisellä kuplisi yli ja sängynpohja kutsuisi. Surkeaa tiedotusta näyttää olevan!



Vesi on nyt jo kirkasta, mutta juon sitä vasta huomenna, varmuuden vuoksi.

Mammuttikokous

Eilen illalla oli kokous. Nukuin edellisen yön huonosti, sillä kokouksessa oli hankalia asioita päätettävänä ja kai ne vaikuttivat myös uniini. Olin koko viikonlopun ja maanantain valmistellut kokousasioita lukemalla esityslistaa ja aineistoa läpi huolellisesti sekä etsimällä netistä lisätietoa muutamaan kohtaan. Netti on kyllä oivallinen apuväline näissäkin asioissa.



Kokous alkoi klo 18 ja päättyi klo 22.25! Huh! Enpä ennen ole moisessa ollut. Kun puheenjohtajan nuija kopahti pöytään päättymisen merkiksi, tuntui siltä, etteivät jalat pääse liikkelle pöydän alta. Olin ihan kangistunut, vaikka puolessa välissä oli pieni jaloittelutauko. Aivot olivat ihan seis ja olo muutenkin pöllähtänyt.



Kotona pyöri kokousasiat vielä pitkään mielessä. Menin heti nukkumaan, mutta eihän uni tietenkään tullut, kun päässä vain risteilivät illan asiat. Kun vihdoin nukahdin, heräsin melkein heti yskänkohtaukseen. Pieni ärsytysyskä on vaivannut jo viikon verran ja yöllä se on tietenkin kiusallisin.



Kahden maissa nukahdin ja aamulla heräsin kuolemanväsyneenä. Meillä oli kaiken lisäksi luokkakuvaus koulussa. Mahtaa tulla mukavat kuvat, kun ope näyttää nukkuneen rukoukselta tummine silmäpusseineen!



Joskus harrastaminen ottaa koville ja häiritsee vähän työntekoakin!

Yksivuotias

Tänään oli vuorossa sisarenpojan yksivuotissynttärit. Onnea Samuel!

"Ai, onnentoivotuksia? Niitä on tullut koko päivän. Ihan korvaa kuumottaa!"





"Kyllä on hienoa viettää eka kertaa synttäreitä. Näettekö? Olen yksi vuotta!"





Päivänsankari oli komea ja aurinkoinen, tarjottavat niiiiiin hyviä ja isot siskot säteilivät kauniina pikkuveljen rinnalla. Ihanat juhlat!

Mökkikierros

Lähdimme aamupalan jälkeen Karin suvun mökille. Kiersimme kävellen pikkujärven, joka on mökin maiden keskellä. Tutkimme harvennushakkuun jälkiä, sieniä ja puolukkapaikkoja. Vähän väliä pörisi ja kuului poks: Taas oli uusi hirvikärpänen niskassa! Niitä tuntuu olevan...



Monet kammoavat hirvikärpäsiä niin, että ne estävät liikkumasta metsässä tähän aikaan. Joitakuita otus pureekin. Näin juuri tutun, jolla oli poskessa pahan näköinen puremajälki. Minua ei ole varmaan purtu kuin kerran. En muutenkaan niitä erityisesti inhoa, vaikka vähän kiusallisia ovatkin.



Mökki on aikamoisessa korvessa, mutta nyt siellä tuntui olevan elämää. Kolme ratsastajaa tuli vastaan. Selittivät heti, että ovat kysyneet luvan kulkemiselleen. Eipä meillä mitään hevosia vastaan olekaan. Kiva, että polut ja tiet kelpaavat siihen hommaan. Lisäksi näkyi kaksi autolastillista puolukan poimijoita ja naapurimetsässä oli raivaajakin töissä. Näimme varmaan enemmän ihmisiä tällä kerralla kuin kymmeneen edelliseen vuoteen yhteensä!



Jatkoimme metsäretken jälkeen tuttuun rantaravintolaan ja söimme siellä lounaan. Sitten menimme vielä omalle mökille ja irroitimme laiturirappuset. Mökillä oli kaikki ok, sisälläkin lämmintä ja mukavaa! Mietiskelin, että tulemmekohan vielä yöksi vai joko riipisi sängyistä lakanat pois. En kuitenkaan vielä niitä ottanut, vaikka voi olla, että mökkiyöt on tältä kesältä vietetty.



Ilma oli vaihteleva: Välillä paistoi aurinko, välillä vähän ripsi vettä. Maisemat on maalattu jo syksyn värein.

Osaamistesti

Kari oli vähän aikaa sitten hairahtunut Eviran sivuille lukemaan Hygieniapassista. Sivuilla on osaamistestista mallitesti, jolla voi testata tietämystään. Minäkin sitten innostuin vastaamaan, vaikka en ole koskaan ajatellutkaan kyseistä passia suorittaa.



Testin läpäisee 34/40 pisteellä. Sain 36, joten läpi olisi mennyt ilman valmistautumista. Olikohan vain moukan tuuria?

Sukututkimusta

Kansalais- ja työväenopistot aloittelevat lukukausiaan. Meilläkin kolahti ohjelmakirja postiluukusta parisen viikkoa sitten. Mielenkiinnolla lueskelin tarjontaa, vaikka tiesinkin, että aika ei riitä uusille harrastuksille, jos vanhat aikoo säilyttää lukujärjestyksessä.



Musiikki, eritoten kuorolaulu, täyttää viikkoni iltoja. Lisäksi tulevat erilaiset kokoukset, joita tahtoo riittää ja riittää. Silti ajattelin toteuttaa yhden uuden haaveeni, joten laitoinkin töpinäksi: Olen ilmoittautunut sukututkimuksen peruskurssille!



Ikäkö sen tekee vai mikä, mutta taustat alkavat kiinnostaa. Nuorempana suunta oli vain tulevaisuuteen. Olen lukenut isänäitini suvun kirjoja ja selvittänyt niiden kautta sukujuureni aina 1500-luvulle asti. Se oli varsin mielenkiintoista hommaa ja tuloksena on tietokoneellani sukupuu, josta näen suoraan alenevassa polvessa, keistä olen periytynyt. Mielenkiintoisia nimiä ja kohtaloita!



Oikeasta sukututkimuksesta en vielä tiedä mitään. Odotan innolla, mitä kurssi asioista kertoo. Ehkä jopa opinkin jotain!

Sienikeiton seuraukset

Ihanan sienikeiton syömisen jälkeen seuraava yö oli vähemmän ihana: Vatsanpuruja! Nukuin huonosti, heräilin vähän väliä vatsan vääntöön ja aamulla olin tietenkin väsyneenä silmät ristissä. Samoja seuraamuksia on ollut vuosikaudet sieniruokien jälkeen.



Nyt sitten päätin, että jätän sienet oman onnensa nojaan tästä eteenpäin. (Huokaus!) Pidän sienistä todella paljon, mutta kai se pitää nyt myöntää, että vatsalleni ne eivät sovi. Vaikka kuinka huolellisesti kypsentäisin, usein seurauksena on vatsavaivat. Suppilovahverot ovat olleet se pahin laji.  Ehkäpä kuulun niihin, joille sienten sokeri ei sovi (ns. trehaloosi-intoleranssi= sienisokerin imeytymishäiriö.) Sienet ovat myös huonosti sulavia, joten oma vaivani voi myös liittyä tähän. On syy mikä tahansa, pakko on luovuttaa, kun en jaksa enää kippuroida!



Muistan erään sienipitsan, jonka syömisen jälkeen mökillä koin yhden elämäni kauheimmista illoista: Vatsa oli niin kipeä, että ajattelin jo lähteä sairaalaan. Onneksi kuuden tunnin kipuilun jälkeen olo hieman parani ja antoi toivoa jatkosta. Jos en olisi ollut satavarma siitä, että sienet ovat suppiksia, olisin jo luullut saaneeni myrkytyksen!



Syökää te muut minunkin puolestani. Ja Karille tiedoksi: Pakkasesta löytyy ihanaa keittoa parisen litraa!

Sienikeitto

Kävin mökillä pikaisesti iltapäivällä. Kaikki näytti olevan kunnossa, joten keräsin mukaani joitain viikko sitten unohtuneita tavaroita ja kävin tarkistamassa sienipaikat. Sieltä löytyikin pieni kulhollinen kantarelleja ja lisäksi orakkaita.



Kotona putsasin sienet ja tein niistä keiton. Laitoin mukaan Koskenlaskija voimakas -juustoa ja keitin aika pitkään, jotta herkkä vatsani herkun myös hyväksyisi. Kyllä tuli hyvää! Olisin ahminut sitä vaikka kuinka paljon, mutta pitää vähän varoa, ettei tule vatsanpuruja.



Suppilovahveroita en käynyt vielä katsomassa. Annan niiden rauhassa kasvaa ja toivon, että ne siellä minua odottelevat. Hirvien kanssa niitä himoitaan! Muut ihmiset eivät sinne todennäköisesti tietään löydä.

Lauantain velmuilija

  



Pikkumies Samuel äitinsä, sisarensa ja Nella-koiran kanssa tupsahtivat meille aamupäivällä. Minä vielä yöpaidassa humpsin!



Voi, kuinka oli hauskaa! Luettiin kirjaa, käveltiin sohvaa ympäri, leikittiin = viskottiin pehmoeläimiä, tiristettiin maitopullon perään ja rääkättiin äitiä, jonka perään pitää aina välillä itkeä tihruttaa, jos ei suostu joka hetki ottamaan syliinsä. Äiti tekikin tietokoneella yhden tärkeän jutun, kun me muut viihdytettiin ikiliikkujaa.



Vuoden vanha lapsi on suloinen, mutta hänen perässään ramppaaminen käy kyllä työstä. Ajattelinkin, että ryhdymme pitämään yhteisiä "täti-poika" hetkiä aina välillä, jotta äitikin saa hiukan omaa aikaa.



Ainut murheen varjo oli isosiskon reumadiagnoosi, joka saatiin Tayssista eilen. Ei ole kiva 14-vuotiaana saada kumppaniksi sairaus, jonka kanssa pitää elää joka päivä tästä eteenpäin. Sisko on reipas ja ihana tyttö, joka sopeutuu varmasti. Murrosikäisen on kuitenkin vaikea hyväksyä, ettei saa elää kuin muut. Nyt suurin suru on koulun liikuntatunneista luopuminen ainakin jouluun asti. Sitten katsotaan uudelleen. Isosisko on ollut innokas urheilija ja harrastanut liikuntaa todella paljon. Lääkäri olikin ihmetellyt, miten tällaisten nivelten kanssa on voinut yhä liikkua. Nyt tulee rauhallinen aika. Kilometrin koulumatkakin pitää pyöräillä kävelemisen sijaan.



Elämä on suuria iloja ja murheita yhtä aikaa. Kaikki vain pitää vastaanottaa ilman valikointia!

Koulun pihalta

Koulussa vielä eput ja toputkin nauttivat hiekkaleikeistä! Ostin välituntikäyttöön Tiimarin alennuksesta hiekkaleluja ja kovasti kelpaavat. Tämä oli unohtunut pihaan...

Postimatkaystävät

   



Puinnit ovat menossa, yöt viilenevät... Syksyn merkkejä! Kuinkahan kauan lehmäystäväni mökkitien varrelta saavat vielä nauttia ulkonaolosta?

Tunnistatko?

Pitkin kesää on hauska seurata viljapeltojen kasvua. Keväällä ihmettelen, mitä viljalajia mistäkin pellosta putkahtaa, kesällä ihastelen peltojen eri värisävyjä ja eksyypä muutama tähkä tai röyhy luonnonkukkien sekaan maljakkoonkin. Syksyllä puinti kertoo kesän olevan auttamattomasti ohitse.



Nyt ovat puinnit reilusti myöhässä ainakin täällä Pirkanmaalla. En ole nähnyt vielä ainuttakaan puimuria pelloilla. (Tai ei ainakaan sunnuntaihin mennessä näkynyt!) Kurjalta on myös tuntunut katsoa joitain peltoja, joissa ruis on itänyt hyvin huonosti. Eipä paljon vaivan palkkaa tule niiltä aareilta!



Kodin perintöä on leivän kunnioitus. En voi kuvitellakaan panevani leipää "nurinniskoin" pöydälle tai kaappiin. Viehättävää on myös seurata maalaistalossa ison taikinan siunausta, kun emäntä vielä nykyaikanakin painaa kätensä syrjällä ristin taikinan päälle ennen nostatusta.



Olen aina opettanut viljat kaikenikäisille oppilailleni. Olen myös joskus kysellyt automatkalla tuttavilta, tuntevatko he ohi vilahtavat viljalajit. Monilla ei enää ole aavistustakaan tai tunnistetuksi tulee ainoastaan kaura. Kesällä kyydin murrosikäisiä nuoria autossani ja kyselin kummitytöltäni, tunnistaako hän. Vastaus oli: "Et voi olla noin rasittava!"



Jotenkin olen taipuvainen ajattelemaan, että vieläkin yleissivistykseen kuuluu tunnistaa viljalajit. Vai olenkohan vähän kalkkis?

Kotona taas

 



Neljän mökkikuukauden jälkeen on taas niin ihana olla kaupunkikodissa! Kesällä emme olleet yhtään yötä täällä. Viikottain kyllä käytiin kukat kastelemassa ja katsomassa, että kaikki on ok.



Eilinen ilta meni tavaroita purkaessa. Miten ihmeessä kesän aikana mökille oli kerääntynyt kaiken maailman roinat, joita nyt raahasin selkä vääränä takaisin? Mökille ei periaatteessa tarvitsisi viedä kuin vaatteet ja ruoat, mutta aina tulee kannettua edestakaisin kaikenmoista tavaraa.   



Aamulla tulivat rakaat siivoojaystäväni Päivi ja Leena. Sillä aikaa, kun olin työssä, he tekivät meillä suursiivouksen katosta lattiaan. Olipa ihana tulla puhtautta tuoksuvaan kotiin töiden jälkeen. Kyllä täällä olikin likaista, sillä viimeeksi olin siivonnut vapuksi! 



Olen huuhaillut huoneesta toiseen, katsellut maisemia ikkunoista ja nauttinut sisävessasta, pesukoneista sekä hanasta juoksevasta kuumasta vedestä. Niin ja nopeasta nettiyhteydestä! Luksusta! Kannattaa olla kesä alkeellisissa oloissa, niin muistaa, kuinka hienoja jokapäiväiset mukavuudet ovat. Suosittelen!

Haikeaa...

Viimeinen päivä mökillä! Huomenna lähden kaupunkiin ja ihana 4 kuukauden mökkiaika jää taakse. Viikonloppuina voidaan vielä tulla tänne yöksi, jos ilmat ovat mukavia.



Aamupäivällä katselin purjevenettä, joka ilmeisesti huvikseen lipui rannalta toiselle ilman, että olisi kauheasti edennyt. Vaihdoimme lampun sammuneeseen pihavaloon ja söimme viimeisen kerran ulkona omenamarinoitua pihviä, kasviksia (porkkanaa, lanttua, palsternakkaa ja sipulia) hunajalla ja timjamilla maustettuna sekä salaattia krutongeilla. Hyvää oli. Ulkona oli sen verran viileää, että piti olla kunnolla päällä.



Olen keräillyt pihatavaroita suojaan ja pakannut vaatteita mukaan. Imuroin ja pesin auton ja illalla vielä saunotaan. Huomenna johonkin aikaan lasketaan isännänviiri ja sitten nokka kohti kaupunkia. Voi, miten tuntuu haikealta! Toisaalta on ihana päästä kotiin, jota katselee aivan uusin silmin, kun niin pitkään on ollut pois.



Pöydällä on palanut koko päivän kynttilä ja takassa tuli. "Syksy on ja kesä on pois...."