Keskikesän juhla

 

Aurinkoista juhannuksen aikaa!

Monenlaisia kohtaamisia

Taidekaupungin Pop up -tilassa, aivan kaupungin keskustassa, on avoinna näyttely, joka on saanut nimekseen Kohtaamisia. Tätä näyttelyä ei ole kuratoitu, vaan paikalliset sekä vähän muuallakin taiteilevat ovat saaneet tuoda myyntinäyttelyyn teoksiaan.

Esillä on sekalainen kattaus erilaista taidetta: tauluja, keramiikkaa, käsitöitä, veistoksia... Koska tila on kohtalaisen suuri, työt mahtuvat hyvin esille.

Satuin paikalle hetkeen, jolloin näyttelyä katselemassa oli vain muutamia ihmisiä, joten aikaa oli keskustella näyttelyä valvovan henkilön kanssa. Vaihdettiin ajatuksia taiteesta ja kirjallisuudesta. Oli oikein mukava rupatteluhetki!

Näyttelyn jälkeen kiirehdin mökkipaikkakunnan torille. Siellä vastaani tupsahti serkku, jota en ole tavannut sitten äidin hautajaisten. Viestejä on välillä vaihdeltu, mutta nyt oli aikaa jutella lähetyskahvilassa maukkaan raparperipiirakan kera ja järven rannalla istuskellen pidemmän kaavan mukaan. Saatiinpa taas hävittäjien lentonäytöskin, kun laskeutuivat läheiselle kentälle. Lisäksi tapasin entisen kollegan, jonka kanssa vaihdettiin kuulumisia sekä vuodelta -85 ekaluokkalaiseni äidin. Poika on nyt jo yli nelikymppinen, ja hänelle lähetin äitinsä mukana kovasti terveisiä. Eipä olla kohdattu vuosikymmeniin.

Päivä sisälsi monenlaisia kohtaamisia. Kaupassa käydessä tapasin vielä "Mustikka-tätimme", joka on perinteisesti pitänyt meidät mustikoissa. Nyt päiviteltiin luonnon nopeutta, kun mustikat alkavat jo ennen juhannusta sinertymään. Tuttumme kertoi, että loma on vasta elokuussa, jolloin mustikka-aika taitaa olla jo ohitse. Aika näyttää, kohtaammeko näitä marjoja tänä kesänä ja kuinka paljon!

Avajaisia

 

Myllyrannassa Taidekaupungissa on esillä kaksi näyttelyä, jotka avattiin muutamia päiviä sitten.

Kuvataiteen valtakunta järjestetään neljättä kertaa nimellä Liittymät. Näyttelyssä on nuorten taiteilijoiden töitä kaikista Suomen kuudesta kuvataidetta opettavasta ammattikorkeakoulusta.

Näyttelytila on vaihtunut avarasta tilasta hyvin sokkeloiseen. Mietiskelin etukäteen, miten uuteen paikkaan työt asettuvat, mutta ripustus on edelleen hyvin onnistunut ja väljä. Jokainen teos pääsee oivasti esille. 

Juha-Pekka Koistisen Lappi-aiheisen teoksen vieressä oli myös video, jossa kuvataan työn valmistumista tarinallisesti. Se oli erittäin mielenkiintoista katsottavaa, vaikka en mikään videotaiteen ystävä olekaan.

Siiri Torvisen Taputusjuttu, myös videotaidetta, käsittelee yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta. Katsellessa hurahdin kyllä ihan harhapoluille, sillä lorutusta kehorytmein käytin paljon opetustyössä lasten kanssa lähes kaikissa oppiaineissa.

Alakerran hämyinen tunnelma oli lumoava. Sieltä löytyi esim. Gustavo Juberin hiekkakasa: "Hiekka on yksi maailman tärkeimmistä hyödykkeistä, mutta myös vähiten arvostettu", kertoo taiteilija.

Näyttely oli erittäin mielenkiintoinen ja pidin siitä kovasti. Täytynee mennä vielä uudestaan sulattelemaan teoksista nousseita ajatuksia.

Myllyrannan yläkerrasta löytyy  "Irti harmaasta - Ronny Gilanin öljyvärimuotokuvia väriä säästämättä".

Henkilöt ovat helposti tunnistettavissa ja teokset todella värikkäitä.

Teoksia on myös paljon. Sokkeloisesta tilasta johtuen tuli hieman ähky olo, varsinkin seinällä, jossa työt olivat vieri vieressä pitkänä rivinä. Ehkä vähemmän olisi ollut "enemmän" tässä näyttelyssä.

Teokset olivat kuitenkin hyvin tehtyjä ja niitä oli mukava katsella. Ihan hauska näyttely tämäkin!

Luonnonkukkia

 

Luonnonkukat kukkivat täyttä päätä - nekin, joiden pitäisi avata kukkansa vasta myöhemmin. Nyt ovat luonnonniityt kauneimmillaan, vaikkakin vieraslajit valtaavat vauhdilla tilaa alkuperäisiltä kasveilta. Ei taida kitkemistalkoot auttaa, kun peli on jo menetetty.

Rakastan harakankelloja. Ne kestävät myös maljakossa, joten olen niitä kerännyt jo monta kimppua. Juhannuksen jälkeen ei tiedä, mitä enää löytää, kun niin kova vauhti on luonnossa menossa. Nautitaan siis nyt kukkien kauneudesta.

Koiranäyttelyssä

 

Meidän kaupungissamme järjestettiin viime viikonlopun helteessä lähes 1200 koiran koiranäyttely. Sisarentyttö tuli Joensuusta oman samojedinsa kanssa entiseen kotikaupunkiinsa näyttelyyn, kun muutenkin vietti täällä lomaviikkoaan.

Huh, huh, johan oli sutinaa! Ravirata täyttyi autoista, ihmisistä ja koirista. Kissanäyttelyt ovat vielä hyvässä muistissa, kun niitä aikoinani kiersin vuosikymmenen ajan ulkomaita myöten, mutta nämä ovatkin ihan toinen juttu. Silmät pyöreänä katselin koirien juoksutusta kehässä ja koirien hallitsemista kehän ulkopuolella. Isoimpien rotujen omistajilla piti olla ihan voimiakin, jotta saivat koiran pidettyä hallinnassa haukkujaisten keskellä. 

Meidän Freya käyttäytyi mallikkaasti. Ei haukkunut kertaakaan ja oli nuoresta iästään huolimatta tosi rauhallinen. Kehässä sujui ok, ja erinomainen tulos saatiin junnuluokassa. Koko "suku" oli paikalla kannustamassa. 😂

Onneksi katsomon edessä oli paljon varjopaikkoja, joten koirien ei ollut pakko oleskella kuumalla hiekkakentällä, johon oli noussut telttakyläkin poikineen. Teltoissa koiria harjattiin ja valmisteltiin kehää varten. Jotkut omistajat ottivat homman ihan tosissaan, toiset rennommalla meiningillä. Järjestelyt tuntuivat sujuvan sutjakkaasti, ja ihmettelin iloisena ulkopuolisen silmin maksuttomuutta: Ei tarvinnut ostaa lippua eikä edes maksaa auton parkkeerauksesta.

Koko näyttelyn parhaaksi valittiin Best In Show:ssa rottweiler Heizelwood Vito. Onnea!

Kevätjuhla

 

Sain kutsun entisen kouluni kevätjuhlaan. Pikkukoulu, jossa olin viimeiset 10 vuotta, lopetetaan ja oppilaat siirtyvät pääkouluun, jossa työskentelin suurimman osan työvuosistani. Olisin mennyt ulkojuhlaan ilman kutsuakin fiilistelemään koulun viimeisiä päiviä, mutta tuntuihan se mukavalta saada oikea kutsu.

Kovan helteen vuoksi juhla oli siirretty pääsisäänkäynniltä varjoisammille portaille, ja kieltämättä siellä oli yleisönkin mukavampi seistä koivujen katveessa. Koska huoltajat seisoivat odottelemassa toisessa paikassa, sain tehtäväksi käydä pyytämässä heidät juhlapaikalle, kun henkilökunta oli kovin kiireisen oloista ennen h-hetkeä. No, minultahan se kävi - vanhasta muistista!

Pikkuoppilaat esittivät reippaasti omat ohjelmansa ja äidit, isät, isovanhemmat ja sisarukset, minä mukaan lukien, antoivat raikuvat aplodit. Eskarilaiset saivat vielä kummioppilailtaan kukkaset.

Juhlan jälkeen kävin sisällä kurkkimassa muuttopuuhien keskellä olevia, niin tuttuja luokkahuoneita. Opettajanhuoneessa vaihdettiin kuulumisia ja oli kiva tavata entisiä työtovereita. Muutossa on kova homma, joten toivottelin voimia viimeisiin päiviin. Ohjaajat jäävät tekemään muuton loppuun kesäkuun alussa, kun koulu hiljenee,  ja pakattavaahan riittää...

Tänä vuonna pikkukoulussa opiskeli enää kolme ryhmää, joten kunnan päätös siirtää oppilaat parin kilometrin päähän pääkoululle, jossa on tilaa, oli oikein hyvä ratkaisu. Toisaalta on hieman haikea olo, kun tämä yli satavuotias koulurakennus siirtyy toiseen käyttöön. Onneksi ei kuitenkaan pureta. Vanhaa kunnon hirsirakentamista, joten ei tietääkseni homeongelmia ole vieläkään. Toivottavasti talolle löytyy mukavaa käyttöä.