Omin pikku kätösin

 

Huhtikuun alussa ostin samettiruusun siemeniä ja kylvin niitä esikasvatukseen mökkiä varten. Olen aiemmin kasvattanut parina vuonna krasseja, mutta nyt halusin äidin muistoksi vaihtaa lajia. Äiti aina minun nuoruudessani kasvatti itse samettiruusunsa.

Kesäkuussa taimet näyttivät vielä niin heiveröisiltä, etten ajatellut niiden onnistuvan laisinkaan. Heinäkuun alussa ne yhtäkkiä availivat ensimmäiset nuppunsa ja tanakoituivat silmissä. Nyt ne ovat tuuheita puskia ja kukkivat kovasti. Taidan jatkaa tällä lajilla ensi keväänäkin.

Säkenöivä konsertti

 

Taidekaupunkimme urkuviikko seurakunnan järjestämänä alkoi sunnuntaina loistokkaalla konsertilla. Huilutaiteilija Sami Junnonen ja urkuvirtuoosi Ilpo Laspas soittivat aloituskonsertissa 1900-luvun taitteen ranskalaista, belgialaista ja sveitsiläistä musiikkia. Kuulimme sakraalisia sävellyksiä, joiden säveltäjinä olivat Alain, Ravel, Boulanger, Ibert, Martin ja Franck.

Erityisesti tutut Ravelin Pavane kuolleen prinsessan muistolle ja Franckin Preludi, fuuga ja muunnelmat op. 18 olivat silkkaa korvia hivelevää nautintoa. No, ei ihme, sillä Junnonen on ikäpolvensa ainoa kansainvälisen solistiuran saavuttanut suomalainen huilutaiteilija. Solistisen uransa lisäksi hän on toiminut lukuisissa ulkomaisissa sinfoniaorkestereissa huilun äänenjohtajana ja levyttänyt huilumusiikkia monille levy-yhtiöille.

Ilpo Laspas on musiikin tohtori Sibelius-Akatemiasta ja on menestynyt kilpailuissa ulkomailla sekä konsertoinut ahkerasti solistina ja kamarimuusikkona Suomessa ja ulkomailla. Viime aikoina hän on tehnyt oopperoiden orkesterisovituksista sovituksia uruille. Musiikkitalon urkujen avajaisviikon päätöskonsertissa hän esiintyi urkuri Irina Vavilovan ja Cantores Minoreksen kanssa Bachin Jouluoratoriossa.

Taiteilijat saivat villit ja pitkät aplodit konsertin päätteeksi. Upea sunnuntai-illan musiikkielämys, jonka sävelet pyörivät mielessä vieläkin.

Gilanin mörköjä

 

Mäntän Myllyrannassa on Ronny Gilanin Hirviö galleria -näyttely. Öljymaalauksissa näkyy selvästi Gilanin tausta kuvittajana ja mainospiirtäjänä.

Taiteilija on ollut todella tuottelias, sillä jos oikein ymmärsin, työt ovat pääosin viime talvelta. Töitä on esillä useita kymmeniä.

Minun piti mennä näyttelyyn suvun 13-vuotiaan pojan kanssa, mutta hän on ollut niin vilkasliikkeinen, että kävin varmuuden vuoksi katsomassa näyttelyn yksin. Ehkä saan hänet hairastua mukaani joku päivä, mikäli koulultaan ja harrastuksiltaan ehtii...

Tästä näyttelystä luulisi lasten ja nuortenkin pitävän, minusta ainakin - vaikken näihin edellä mainittuihin ryhmiin kuulukaan. Tämä näyttely oli oikein hauska ja sopi vanhan myllyn sokkeloisiin tiloihin hyvin.

"Valitsin tämän vuoden maalausnäyttelyni aiheeksi hirviöt, vaikka tiedän monen kammoksuvan tätä aihepiiriä. Motiivina on ollut aiheen haastavuus ja mahdollisuus käyttää mielikuvitusta rajattomasti." (Ronny Gilan)

Anu Pentikin taidetta

 

Galleria Halmetojassa oli kesän ajan Anu Pentikin uniikkikeraamiikan näyttely. Ei siis kupposia eikä vateja, vaan taidekeramiikkaa.

Minun silmääni miellytti kovasti mustavalkoinen, rauhallinen värimaailma. Kuulin, että osa vieraista oli ihmeissään, kun käyttökeramiikkaa ei ollutkaan nähtävänä, mutta minä olin tyytyväinen. Hienoa, että taiteilija ikääntyneenä on ryhtynyt luomaan taas jotain uutta.

Myyntinäyttelyssä oli myös pienempiä teoksia, joita sai ostaa heti mukaansa. Kovasti hyvin olivat menneet kaupaksi, tosin joitain oli vielä jäljellä.

Pidin kovasti näistä uusista Pentikin taideteoksista!

Mäntän musiikkijuhlat

 

Kun Kuhmosta oli kotiuduttu, oli Mäntän musiikkijuhlat jo alkaneet. Missasin muutaman mielenkiintoisen konsertin, mutta Varaslähtöön ehdin. Siellä Pohjoismaisen pianoakatemian mestarikurssilaiset päätöskonsertissaan soittivat mittavan ohjelman. Nuorin solisti taisi olla 14-vuotias, vanhin 23. Suomalaisten lisäksi tällä kertaa kurssilla oli myös nuoria Virosta, Norjasta ja Ruotsista.

Säveltäjäniminä oli Bach, Chopin, Prokofiev, Rachmaninov, Schumann, Brahms, Mägi, Skrjabin, Haydn, sekä Madetoja. Monenlaista pianomusiikkia siis kuultiin taitavasti soitettuna. Tuntui, että osa soittajista olisi jo ihan valmiita pitämään omankin konsertin. Muutamat heistä ovat varmasti tulevaisuuden pianisteina suuria nimiä.

Viikon aikana kävin parissa muussakin konsertissa. Vähän ehkä haittasi juuri koettu Kuhmon runsas anti - ehkä turnausväsymystä jo kehissä. Silti oli mukava osallistua näihinkin kekkereihin.

Illalla oli ihana tulla mökille ihailemaan helteistä auringonlaskua ja pulahtaa viilentävässä vedessä. Kanadan metsäpalojen savut yläilmakehässä vielä värittivät lisää taivaanrannan loistoa.

Viimeisiä viedään

 

Kuhmon kamarimusiikissa oli tänään mielenkiintoinen päivä. Aamulla kahvila Juttuassa diplomihuilisti, kirjailija ja lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kertoi muistojaan Kuhmon ensimmäisistä kamarimusiikkikesistään esiintyvänä taiteilijana ja  ajatuksiaan sairauden vaikutuksista säveltäjiin. Hänen lopputulemansa oli, että entisaikaan ei ollut laisinkaan oletettavaa, että lapsi selviäsi aikuiseksi ja että oli ihmeellistä, miten karuissa oloissa sairauksien ja kuoleman keskellä säveltäjä pystyi niin suurenmoisiin sävellyksiin kuin mitä mm. Bach, Beethoven ja Mozart ovat saaneet aikaisiksi. Hänen käsityksensä on, että musikaalisuus ja luovuus on näiden säveltäjien kohdalla mennyt ihan omaa leveliänsä irrallaan karun elämän kauheuksista.

Aamu jatkui päivän ensimmäisellä konsertilla Taiteilijat tauteineen. Siinä Sinkkonen johdatteli säveltäjien sairauskertomuksiin, historiallisiin tosiasioihin ja oikaisi väärinkäsityksiä. Musiikkina oli J.S. Bachin Siciliano, Schubertin Pianotrio B-duuri, Beethovenin Rondo ja Mozartin Jousikvintetto nro 5 13 muusikon voimin tulkittuina.

Konsertti oli luentokonsertin tyyppinen, joista yleensäkin pidän. Monet Sinkkosen koulutukset aikoinaan läpikäyneenä oli todella mielenkiintoista kuunnella hänen ajatuksiaan. Taitava luennoitsija on edelleen voimissaan. Lisäksi hienot tulkinnat mestarisäveltäjien tuotannoista olivat mieltä hivelevää kuunneltavaa.

Nämä olivatkin tämän kesän viimeiset Kuhmo-nautinnot. Huomenna pakataan ja maanantaina tullaan jo kotimaisemiin. Kiitos Kuhmo ja ensi kesään...

Kosken kohinaa

 

Aamu-uinnin ja Salakamarivierailun jälkeen polkaisin Pajakka-koskelle pyörällä.

 Siellä oli tosi vähän ihmisiä, sillä paikalliset olivat varmaan kotihommissa ja vieraat konserteissa. Sain ihan rauhassa kävellä, istuskella penkeillä ja nauttia luonnosta.

Koski kohisi, aurinko paistoi ja koskelokin oli poikasineen liikkeellä.

Helle hellii vieläkin...

Lentiirassa

 

Sunnuntaiaamuna ajelimme Lentiirassa. Tien varressa on kauniita suomaisemia. Hilla-aikaa täällä ei vielä ole ja lakkoja on ehkä tulossa huonommin, sillä kukkimisaikaan oli yöpakkasia.

Poikkesimme messussa ja makoisilla kirkkokahveilla. Pois tullessa isolla tiellä tuli vastaan tutun näköinen auto. Soitimme kotinaapureille ja kysyimme, ovatko hekin Kainuussa. Kyllä! Olivat tulossa Lentiiraan ja me palaamassa. Hassua!

Konsertteja, konsertteja...

Kaiken mukavan oheistoiminnan lisäksi Kuhmossa tärkeintä ovat tietenkin konsertit. Nyt on takana seitsemän ja kuusi vielä edessä.

Perjantaina Aamuhartaus ja Suvivirsi konsertissa kuultiin Melartinin, Pärtin, Sibeliuksen, Buxtehuden ja Griegin lisäksi Oscar Byströmin Intermezzo jousikvartetosta c-molli "Svedese". Sen lopsuksi veisasimme koko konserttiväki Suvivirrestä Meta4:n säestyksellä kaksi säkeistöä.

Salakamarissa taiteelliset johtajat Tikkanen & Pensola avasivatkin suomalaisille omintakeista yhteislaulua. Monet ulkomaiset esiintyjät ovat sitä ihmetelleet, mutta meillehän se on ihan luontaista. Täälläkin hoilattiin torilla loppuviikosta koko kansan voimin.

Sunnuntai-illan myöhäiskonsertti oli omistettu sodan uhreille. Scherzi Musicali esitti Fioccon Libera me domine vanhoilla soittimilla ja kaunisäänisillä solisteilla. Ah, miten ihanaa! Theatre of Voices ja Meta4 jatkoivat sydämeen käyvästi Mozartin Requiemilla. Sielua hiveltiin helleillan auringonlaskussa. Kyllä me niin nautittiin!

Muutkin konsertit ovat olleet mukavia. Tosin, kun valita saa, olemme tangot ja Dylanit jättäneet muille. Romanimusiikista olen menossa nauttimaan loppuviikosta sekä kuuntelemaan Miritza Lundbergin tohtorinväitöskirjan aihetta. Nuoria muusikoita on myös luvassa useampaan kertaan.

Ja aina välissä uintia, hyviä kirjoja ja Kertun maanmainiota lohikeittoa Ikolan pappilassa. 

Salakamarin satoa

 

Kuhmon aamu alkaa yleensä klo 10 salakamarista, jonka pienessä aitassa kamarimusiikin taiteilijat kertovat itsestään ja päivän ohjelmasta. Olen pyöräillyt paikalle ajoissa, sillä muuten sisältä on turha yrittää saada istumapaikkaa ja pihassa auringossa on todella tukalaa näillä helteillä.

Maanantaiaamuna tungos oli melkoinen, kun taiteelliset johtajat Minna Pensola ja Antti Tikkanen kertoivat tämän vuoden ohjelmasta. 

Tiistaina tupa oli taas täynnä kuuntelemassa baritoni Waltteri Torikan ajatuksia laulajan työstä ja seuraavan konsertin annista. Salakamarihetket kuuluvat ilman muuta aamuohjelmaan ja sieltä on kiva polkua pitkin huristella kirkkoon päivän ensimmäiseen konserttiin.

Kello 11 konsertissa Waltteri Torikka lauloi sarjan Merikannon yksinlauluja ja kyllähän ne soljuivat komeasti. Laatokka päätti hänen osuutensa ja bravo-huudot kajahtelivat yleisöstä. Vertavo-kvartetti jatkoi Andreen musiikilla ja konsertin päätti Mitchell & Jumppanen parivaljakko Svendsenin Romansilla. Oli oikein hyggeilyä tämän päivän aloitus!