lauantai 20. tammikuuta 2018

Pöllöjä ja kauriita


Aamuhämärissä ajellessamme kaupunkia kohti osui matkan varrelle kauriita, jotka olivat ihan tien vieressä. Ennen kuin sain kännykän esiin, ne olivat tietenkin pötkineet jo metsän reunaan. Sain kuitenkin jonkinlaisen muiston mukaani. 

Vähän aiemmin sivutien puussa istui pöllö ja kohta toinenkin lensi tien ylitse. Isoja olivat molemmat, mutta mitään lajimääritystä en ehtinyt tehdä. Ensimmäiset pöllöhavaintoni tänä talvena.  Kyllä mieli tuli iloiseksi näistä luontohavainnoista. 


Shoppailin kaupungilla ja löysin etsimäni farkut, oikeastaan kahdetkin. Olin varautunut juoksemaan ja sovittamaan niitä hiki päässä, mutta heti ensimmäisen liikkeen palvelualttiin ja asiantuntevan myyjän ansiosta housut löytyivät vaivattomasti. 

Kiertelyn päätteeksi ilahdutin itseäni kahvikupposella ja herkullisella kakkupalalla. Oli kiva istua rauhassa ja seurata ihmisvilinää. Minulle sopivaa "sosiaalisuutta" työviikon jälkeen. 

Myöhemmin menemme syömään aasialaista ruokaa, josta niin pidän. Kiva pistäytyä kaupungissa humputtelemassa - harvakseen!

tiistai 16. tammikuuta 2018

Ehdokkaiden kulttuurisuosikit


Yle Radio 1:stä tuli iltapäivällä ohjelma Kulttuuriykkönen, jossa esiteltiin presidenttiehdokkaiden kulttuurisuosikit. Ohjelman juonsi Jakke Holvas ja vieraana ehdokkaiden taidemakua olivat ruotimassa käsikirjoittaja Tove Idström sekä kirjallisuuden professori Jyrki Nummi. Ohjelmassa ensin kerrottiin presidenttiehdokkaita koskettaneet kulttuuri- tai taide-elämykset ja sitten arvuuteltiin, kenestä ehdokkaasta oli kyse.

Ensimmäinen ehdokas nimesi Kalle Holmbergin ohjaaman Seitsemän veljestä suosikikseen. Keskustelijat menivät lankaan eivätkä osanneet arvata ehdokkaaksi Matti Vanhasta. Tosin Aleksis Kiven teos oli heistä odotettu maininta.

Toinen ehdokas oli kotikunnassaan kuullut Radion sinfoniaorkesterin soittavan Hannu Linnun johdolla mm. Sibeliuksen Sadun ja Dvorakin II sinfonian Pekka Kuusiston ollessa solistina. Merja Kyllönen oli tämän musiikkikokemuksen takana ja se oli aika helppo arvata.

Kolmas ehdokas harmitteli, että pitäisi nimetä vain yksi. Ilmeisesti vaikea päätös, sillä hänen listansa sisälsi mm. Händelin musiikkia ja William Turnerin taideteoksia, ruotsalaisia runoja sekä Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanin. Pitkää listaa pohtiessaan vierailijat miettivät, halusiko ehdokas tuoda maininnoillaan esiin kulttuurin tuntemustaan yleensä. He myös arvasivat runoista, että kyseessä oli Nils Torvalds.

Järnefeltin Raatajat rahanalaiset oli Laura Huhtasaaren valinta. Ehdokkaat saivat myös nimetä jonkun taidemuodon, jota eivät ymmärrä tai josta eivät pidä. Huhtasaari ei käsittänyt lainkaan muinoista Jumalan teatterin provokatiivista Oulun tempausta. (No, en kyllä minäkään!)

Hotakaisen Ihmisen osa, Rimmisen Nenäpäivä ja John Williamsin Stoner olivat yhden ehdokkaan kirjalliset valinnat. Niitä hänen mukaansa yhdisti saman kokeminen erilaisissa ympäristöissä. Keskustelijat ehdottivat Tuula Haataista, mutta oikea arvaus olisikin ollut Sauli Niinistö, joka on kirjailija itsekin. (Minullakin on muutama Niinistön kirja ja on ollut koskettavaa lukea presidenttimme koettelemuksista Thaimaassa tsunamin riepotuksessa. Hengenlähtö oli todella lähellä niin hänellä kuin pojillaankin.)

Itse en ollut kuullutkaan Markus Copperin Seitsemän meren arkkienkelistä. Tämä puinen, 8 metriä pitkä valas, jonka osina on Kotkan kirkon vanhoja urkupillejä, on ollut esillä Kiasmassa ja oli Pekka Haaviston valinta. Nykytaide oli vähemmistönä ehdokkaiden teoksissa, mutta tämä oli yksi niistä.

Keskustelijoiden oli helppo arvata, kuka nimesi kulttuurielämyksekseen lapsuudessaan nähdyn Tuntematon sotilas -elokuvan. Sehän oli Paavo Väyrynen. Hän kertoi myös lyhyesti ja ytimekkäästi,  ettei ymmärrä elektronista musiikkia.

Viimeisenä kuultiin Tuula Haataisen kokemus Monet´n Lumpeista New Yorkissa. Hän kertoi vaipuneensa onnellisuuden tunnelmaan teoksen äärellä ja rinnasti tämän taide-elämyksen joogaan. Hän oli ehdokkaista ainut, joka todella kuvasi koskettavaa elämystä eikä vain nimennyt niitä.

Kuuntelin ohjelmaa kotona suorana radiosta, kunnes piti lähteä kesken kaiken takaisin töihin pitämään oppimiskeskusteluja. Illalla takaisin palattuani kuutelin sen vielä uudelleen. Musiikin läpeensä värittämänä henkilönä samaistuin Kyllösen valintoihin, sillä olen kokenut myös vastaavanlaisen musiikkikokemuksen omassa kotikaupungissani. Presidentin valintani on kuitenkin ihan toinen juttu...   ;>)

Tämä oli ehdottomasti hauskin ja mielenkiintoisin vaaliohjelma, jota olen viime viikkoina seurannut. Tuskin mikään tulevista enää muuttaa tätä käsitystä.

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Helmiä vuosikymmenten takaa


Viikonloppuna sain inspiraation jatkaa äidiltä jääneiden kirjojen ja kirjeiden sekä korttien lajittelua. 6-7 tuntia taisi kulua yhteensä, mutta olin hyvin onnellinen saatuani asiaa näin paljon tehdyksi - taas kerran. 

Kirjoja sain kolmeen pinoon: hävitettävät, kiertoon lähtevät ja säilytettävät. Viimeeksi mainittua yritin pitää mahdollisimman pienenä huonolla menestyksellä. Onneksi neljän kirjahyllyn kirjat ovat jo kutistuneet puoleen. 

Todella vaikeaa on heittää pois klassikoita, mielenkiintoisia tietokirjoja ja kuuluisien runoilijoiden teoksia. Romaaneja on mennyt paperinkeräykseen paljon, samoin hartauskirjallisuutta. Ei vain voi säästää kaikkea.

Vielä on kirjojen lajittelua jäljellä, samoin laatikoita vintissä, joihin en ole vielä edes ehtinyt kajota. Onneksi tällä työllä ei ole kiirettä, toisaalta ihanaa, toisaalta rasittavaa. Teen aina silloin, kun jaksan ja viitsin.

Viikonlopun helminä löytyi neljä isän kirjoittamaa kirjettä äidille. Kaksi oli vuodelta -59, todellisia rakkauskirjeitä, jossa isä purkaa kihlausaikana ikäväänsä ja rakkauttaan äitiin, joka on kolmensadan kilometrin päässä ensimmäisessä työpaikassaan Savon sydämessä. Oli ihana lukea niitä. Yllätyin, kuinka hyvin ja kauniisti isä osasi kuvata tuntojaan ja kuinka palavan rakastunut hän oli kihlattuunsa. Reilu puoli vuotta myöhemmin heidät vihittiin ja yhteinen, kaivattu elämä alkoi omassa kodissa. 

Kaksi myöhempää kirjettä olivat vuodelta -71, jolloin isä oli työkomennuksella ulkomailla. Sisareni oli parin kuukauden ikäinen vauva, minä 10 ja isä kovasti odotti juhannusta, jolloin pääsisi taas kotiin perheensä luo.

Kirjeet olivat kuin tuulahduksia rajan takaa. Nopeasti ne luin järjestelemisen lomassa, mutta ajatuksella tulen ne käymään läpi vielä moneen kertaan. Oikeita aarteita meille lapsille ja lapsenlapsille! 

perjantai 12. tammikuuta 2018

Huurremaisemia


Talviselta ihmemaalta näyttää maisema ikkunan takana. Huurre on kuorruttanut puut kauniin valkoisiksi.


Vaikkei tänään ollut pakkasta kuin nelisen astetta, sää tuntui kylmemmältä. Liekö vieläkin niin paljon kosteutta ilmassa.


Ei tästä talvesta voi valittaa. Pikku pakkanen, lunta aivan riittävästi ja kauniit, huurteiset maisemat ympärillä. Vielä viikonloppu alkamassa... Raikkaan ihanaa!

tiistai 9. tammikuuta 2018

Aamukuvia


Aamulla ennen töihin lähtöä on välillä tartuttava kameraan. Harmi, ettei ole liukuvaa työaikaa... 


Nämä on otettu makuuhuoneen ikkunan läpi. Tähän maisemaan en kyllästy koskaan.

maanantai 8. tammikuuta 2018

Elokuvia

... ja hyviä sellaisia katselin loppiaisviikonloppuna. Joskus menee puoli vuotta enkä katso yhtään elokuvaa, joskus tulee rysäyksellä monta.

Perjantai-iltana näytti Yle Teema & Fem -kanava todellisuuspohjaisen australialaiselokuvan  Tracks vuodelta 2013. Se kertoi Robyn Davidsonista, joka sai 1970-luvulla päähänsä taivaltaa Australian aavikon halki kamelit ja koira seuranaan. Matka ei ollut mikään lyhyt: 2700 kilometriä.

Elokuva oli mukaansa tempaava, kauniita maisemia täynnä, vaikkakin joitain ennalta arvattavia juonenkäänteitä sisältävä. Ihmetystä herätti tarina, joka siis oli tosi: yksin naisena aavikolla vain eläimet seurana, kuumuus ja loputon patikointi! Pidin elokuvasta ja sen rauhallisesta temposta.

Loppiaisena katsoin samalta kanavalta Mr. Turnerin (Britannia 2014). Elokuva kertoi maisemamaalari William Turnerista, joka oli impressionistien edelläkävijä. Timothy Spall tulkitsi omaperäistä taidemaalaria elämänmakuisesti ja on saanut mm. Cannesissa roolistaan palkinnonkin. Tämänkin elokuvan rauhallinen rytmi ja hienot maisemakuvaukset - niin luonnossa kuin kankaallakin - vangitsivat katselijan ruudun ääreen. Hyvä elokuva!

Eilen kävin elokuvissa katsomassa uuden suomalaisen Viulistin. Se kertoo huimaa uraa tekevän viulistin vammautumisesta niin, että hänen pitää vaihtaa solistin työt opettamiseen. Elokuva kertoo haaveiden hajoamisesta, unelmien toteuttamisesta "hinnalla millä hyvänsä" sekä klassisen  musiikkimaailman huipulla olemisen ja sinne pääsemisen kovuudesta.

Paavo Westerbergin elokuvassa juonen lisäksi oli johtavana ajatuksena kuvata soitinkohtaukset niin, että soittaminen ja orkesterin johtaminen näyttäisivät aidoilta. Niinpä näyttelijät oikeasti opiskelivat soittamista ja orkesterin johtoa - Olavi Uusivirta päähenkilönä, viulisti Antin esittäjänä jopa puoli vuotta. Lopussa soittoa harjoiteltiin tuntitolkulla päivässä. Musiikillisena neuvonantajana elokuvassa toimi Sanna Salmenkallio ja varsinaiset Mendelssohnin e-mollipianokonserton solistiosat soitti elokuvassa Oskari Eirola ja Tami Pohjola Stradivariuksellaan. Elokuvassa näkyvät lähikohtauksissa Eirolan kädet. Uusivirta opetteli kuitenkin itse soittamaan viulullaan kaikki tarvittavat kohdat. Hurjaa työtä niin lyhyessä ajassa!

Kapellimestaria elokuvassa esitti Silta-sarjastakin tuttu Kim Bodnia. Hänen johtamisensa oli oikean kapellimestarin Eero Lehtimäen "matkimista" ja oma taitolajinsa sekin.

Elokuvaa oli metka seurata juuri siitä syystä, että se sisälsi klassisen musiikin aiheen, ja väkisinkin ajatus harhaili näyttelijöiden soittamisen havainnoinnissa. Hyvin he selvisivät, ehkä viulistit paremmin kuin orkesterin johtaja. Pidin tästäkin elokuvasta - ja musiikki oli tietenkin ihanaa.

Nyt on elokuvia urakoitu oikein olan takaa!

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Loppiainen


Loppiaisviikonlopun säähän on mahtunut sekä tuhruisia räntäroikaleita että kunnon pakkastakin.


Paistoin pakastimessa olleen perunalaatikon ja samalla uunissa muhi ihana hirvipaisti lisukkeineen. Vielä herkuteltiin, mutta huomenna palataan arkeen töiden myötä. Toisaalta meillä koulussa on erittäin hyvää arkiruokaa tarjolla, joten ei voi yhtään valittaa.


Tänään aamulla heräsin kuulaaseen pakkasaamuun. Mittari näytti -6 astetta ja maisema ikkunan takana nousevassa auringon paisteessa näytti kauniilta. Viikkokin alkaa pakkasessa, joka on todella mukavaa muutaman vesisateisen päivän jälkeen.

Rentouttavan loman jälkeen lepääntyneenä on kiva palata huomenna takaisin töihin. Juhlan jälkeen arki kutsuu...

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Isoja ja pieniä vieraita


Lomalla on ollut mukava tavata ystäviä ja suvun pienimpiä sekä suurempia lapsia. Eilen käytiin lounaalla ystävien kanssa syömässä riistakäristystä. Tänään on iltapäivällä vietetty tuttavien kanssa kahvihetki, jossa vierähtikin monta tuntia kuulumisia päivitellessä. 

Illalla tulivat vielä sisaren lapset kyläilemään. Oli mukava kuulla Itä-Suomen yliopiston opiskelijaelämästä kiireineen ja hauskuuksineen. Lukiolainen taas pähkäsi vuoden päästä pidettävien vanhojentanssien parinvalintaa. Kannustin kyselemään tanssiparia jo hyvissä ajoin ;>)

Eskarilainen esitteli haifarkkujaan (!), jollaisia en ole koskaan aiemmin nähnyt. Polvissa on vahvikkeet, ja hauskasti on keksitty se lisätä housuihin tekemällä hampaat ja silmät vahvistuksen ympärille.

Palikoista rakentui monenlaisia torneja. Syötiin herkkuja ja otettiin paljon kuvia. Kun siskot lähtivät kotiin, eskarilainen jäi vielä yökylään.

Kyllä on ollut hauskaa! Nyt poika jo vetelee unia iltasatujen ja -laulujen jälkeen. Iltalauluja on kolme: iltarukous, oma kastelaulu ja Nukku-Matin laulu. Ne pitää joka ilta laulaa peräkkäin samassa järjestyksessä.  Ja mehän laulettiin... tietenkin!

tiistai 2. tammikuuta 2018

Vuoden ensimmäisenä päivänä

                    
                                                                     (Kuva: Yle tv 1)

Uudenvuoden päivääni kuuluu vuodesta toiseen samat, perinteiset asiat: ensin presidentin puhe ja sitten Strauss-konsertti Wienistä. Niitä eilen katseltiin ja kuunneltiin. Joskus konsertista on tullut lyhyempi versio, mutta nyt se näytettiin käsittääkseni kokonaisena. 

Mukava yksityiskohta on, että konsertin on Suomessa koko elämäni ajan juontanut nyt 81-vuotias musiikkiasiantuntija Antero Karttunen, ehkä viimeistä kertaa eilen. 

                    

Konsertin jälkeen lähdimme kävelylle. Metsätieltä erkani rantapolku, joten astelimme katselemaan uusia maisemia. Lunta oli kauniisti puiden oksilla, ja polku mutkitteli rannan tuntumassa sekä välillä metsikössä ja varvikossa. Onneksi oli pakkasen puolella lämpötila, sillä muuten ei kaikista kohdista olisi läpi päässyt kuivin jaloin. Koiraihmiset polkua varmaan käyttävät, kun nelijalkaisten jälkiä näkyi paljon. Koirien pito lenkillä vapaana onnistuu, kun ei ole ihmisiä tai taloja lähistöllä.

                    

Jäät olivat aivan olemattomat. Valitettavasti lumi rantajäällä hämää, joten jalkaisin ei ihmisillä eikä koirilla sinne ole mitään asiaa. Vähän kauempana laineet liplattivat iloisesti uuden vuoden kunniaksi. 

Polku oli pitempi kuin oletin, ja parin kilometrin jälkeen mielikuvitukseni laukkasi hämärtyvässä iltapäivässä: "Kesällä ihmiset löytävät kaksi valentunutta, susien paljaaksi kaluamaa luurankoa rantametsän syövereistä... Hih-hih!" Sitten jo näkyikin autotie. Ihan kunnon lenkki käveltiin raittiissa talvisäässä, ja uudet, kauniit maisemat tulivat tutuiksi. 

Kotiinkin päästiin. ;>)

maanantai 1. tammikuuta 2018

Uuden vuoden aattona


Ajelulla oman mökin maisemissa...


Herkkuja...


Tunnelmointia...


Onnellista vuotta 2018!