Suvivirttä

 

Onnea on mökin aamupäivässä nauttia takkatulesta ja samalla kuunnella radiosta Riston Valintaa. Sen aluksi soi rakastamani Suvivirsi ja sen jälkeen vielä Melartinin vuonna 1912 säveltämän sinfonia 4:n finaaliosa, jossa selkeästi kuuluu ajoittain Suvivirsi. Kesäsinfoniaksi tätä teosta myös nimitetään. Ihana alku tälle päivälle, varsinkin kun puolustusvoimain lippujuhlan päivän kunniaksi siniristikin hulmuaa rannassa.

Viime vuoden keväänä ja kesän alussa en osunut minnekään, jossa olisi laulettu Suvivirttä. No, lauloimme sitten kotona. Tänä keväänä pidin huolen onnistumisesta, sillä viime sunnuntaina kuoron kanssa messussa ollessamme kiitosvirtenä oli Suvivirren neljä ensimmäistä säkeistöä. Olin kuvitellut laulavani mukana sielun kyllyydestä, mutta toisin kävi. Liikutuin jotenkin kummallisesti niin, että sain aikaiseksi vain pientä hyreksintää. Viimeisessä säkeistössä sentään onnistuin jo kunnolla laulamaan. Liittyyköhän tämä vanhenemiseen vain tulviko vain muistot niin voimakkaasti mieleen? Koulussa sentään vuosikymmenet toimin aina kevätjuhlassa säestäjänä ja luokkani kanssa esilaulajana. Eipä ollut mitään vaikeuksia...

Suvivirsiteemaa kuunnellessani katselin mökin ikkunassa olevaa kookasta tiffanytyötä. Eilen sen ripustimme tänne, sillä kukaan perikunnasta ei halunnut mummin aikoinaan saamaa syntymäpäivälahjaa itselleen. Minulla se roikkui muutaman vuoden kaupunkikodissa, mutta ikkunanpesun jälkeen se oli niin hankala ripustaa takaisin, että toin mökille. Siinä se nyt roikkuu ja näyttää ihan mukavalta suuressa ikkunassa. Eipä kiinnity huomio pesua odottavaan lasiin.😉

Takkatuli sammui ja radion sävelet päättyivät. Lähden pilkkomaan saunapuita ohuista männyistä, jotka saan palasiksi. Mökkirinne on täynnä suuria pöllinjärkäleitä, jotka jätän suosista muille.

Harrastukset tauolle

 

Tänään laulettiin toisen kuoron kanssa viimeistä kertaa tänä keväänä - tai kesähän nyt on. Toinen kuoroista päättyikin jo viikko sitten kesäretkeen, ja muut harrastukset jo aiemmin. Nyt ovat puuhat tauolla kesän ajan, paitsi että kuntosalilla yritän aina silloin tällöin ahertaa.

Nuotteja on kuitenkin villasukissa, joten ihan ei pääse kesäkuussa vieroitusoireet päälle. Heinäkuussa on Kuhmon kamarimusiikki: kaksi viikkoa säveliä sävelten perään ja lisänä Kuhmon ihana luonto. Sitä odotellessa nautitaan omasta mökkirannasta.😊

Juhlapäivä

Koululaisten suuri juhlapäivä valkeni viileänä ja hiukan synkän näköisenä, mutta ei haittaa: Oppilaat ja opet riemuitsevat, vaikka kaatamalla sataisi! 

Eläkkeelle jäädessäni päätin, että jokaisena tulevana koulun päättäjäispäivänä vetäisen mökillä lipun salkoon. Niin tein taas tänäänkin. Erityisesti lippu hulmuaa edesmenneen äitini ja ihanan kummityttöni kunniaksi - molemmat luokanopettajia - ja ehkä myös hieman minunkin elämäntyöni iloksi. 😉

Olen unessa useasti

sinun kaduillas, koulutie.

Ah, enkö ma hautahan asti

myös koululainen lie?

(V.A. Koskenniemi) 

Kuoron retkellä

Kuoron kevätretki suuntautui tällä kertaa Virroille. Kävimme tutustumassa ekumenian hengessä toimivaan Matias-kappeliin ja tutustuimme videon avulla sen historiaan ja rakentamiseen.

Kappeli on vaikuttavan näköinen niin ulkoa kuin sisältäkin. Siellä on istumapaikat 40 hengelle ja kappelissa voidaan järjestää perhejuhlia, konsertteja, kokouksia, kursseja, rukoushetkiä ja jumalanpalveluksia.

Matias-kappelin syntytarinassa on keskeisellä sijalla Helimäen perhe, jonka Matti-poika ehdotti isälleen kappelin rakentamista 1980-luvun alussa. Myöhemmin unelma alkoi toteutua virtolais-kansainvälisen yhteisön ja eri tukimuotojen avulla. Rakennushankkeeseen osallistui myös lukematon määrä vapaaehtoisia.

Kappeli valmistui vuonna 2009. Arkkitehtisuunnittelusta vastasi Esko Räntilä Suunnittelutalo S. Anttila Oy.stä. Matti Helimäen veli akustikko Heikki Helimäki loihti tilan akustiikan, ainutlaatuisen soivan tilan, jonka sileät puupinnat ja epätasaiset kivipinnat, iso lasi-ikkuna ja erikoisvalmisteiset ovet mahdollistavat. Lauloimme kuoron kanssa yhden laulun äänissä kappelin sisällä ja mahtavan akustiikan huomasi heti ensi tahdeista lähtien.

"Kappeli on kuuntelemisen, katselemisen ja hiljaisuuden paikka, joka on viestimistavaltaan avoimen ekumeeninen ja suvaitsevainen. Se on kohtaamispaikka, rauhan, levon ja uskon tyyssija."

Kappeli on avoinna toukokuun alusta lokakuun loppuun kaikkina viikonpäivinä klo 8-20. 

Moottorisaha pörräsi

 

Mökillä kaadettiin viisi puuta: kaksi isoa mäntyä, kaksi kuusta ja haapa. Männyt olivat hankalassa paikassa ja varsinkin toinen oli todella suuri, joten hieman jännitin kaatamista. Ihan turhaan - ammattimies on ammattimies! Vaijerin ja vinssin avulla kaikki puut kaatuivat juuri sinne, mihin oli suunniteltu. Mökkitontille tuli saunan kulmalle valoisuutta ja avaruutta lisää, eikä tarvitse pelätä puiden kaatuvan huussin tai saunan päälle.

Rytinällä puut antoivat periksi, ja ovathan ne ison oloisia, kun maassa makaavat. Nyt on polttopuuta pitkäksi aikaa ja niitä riittää vielä sisareni perhellekin, jos haluavat.

Oksia tuli ihan tuhottomasti, mutta onneksi oli tehty diili puiden pätkimisestä ja oksien poisviemisestä. Pieniä oksia ja kaikenlaista roskaa jäi tietenkin jäljelle, mutta kaikki isot oksat häipyivät. Nyt alkaa klapien teko, mutta sehän onkin ihan hauskaa puuhaa, kun ei ole kiirettä.

Kaupunkivilskettä ja luonnon rauhaa

 

Piipahdimme Tampereella. Minä kiertelin Sokoksella, Koskikeskuksessa ja Ratinassa toimittamassa muutaman ihan oikean asian ja loppuajan humputtelin. Olipa hauska katsella, kun opettajat luotsasivat luokkiansa retkelle kaupungin vilinässä, välillä bussiin ja välillä kauppakeskukseen. Olin ilkikurisen onnellinen, kun minun ei enää tarvitse olla jonon jatkona tai kärjessä! 

Mökille palatessa oli ihana hiljaisuus ja auringonlasku ympärillä. Jostain kaukaa kuului kurkien ääntä ja järven pinta oli peilityyni. Ah, tätä kevään ihanuutta ja luonnon rauhaa!

Aamukävelyllä

 

Mökkitien varteen oli tullut kuusentaimilaatikoita. Koko viikonlopun metsänomistaja istutteli niitä jälkikasvunsa kanssa ja kummasti laatikkovuori pieneni päivä päivältä. Kävelyllä katselin istutettuja taimia aukossa. Maasta se pienikin ponnistaa, joten kasvakaa isoiksi, humiseviksi kuusikoiksi!

Traktorin ääni kuului tien varren pelloilta. Siellä äestettiin ja kylvettiin siementä. On aina niin hauska seurata, mitä pelloissa alkaa kasvaa. Toivon, että olisi erilaisia viljoja, sillä viljapeltojen ohitse kävely on aina niin sykähdyttävää ja samalla uteliaana arvailen viljan laatua. Ruista ja vehnää harvemmin näkee näillä pelloilla, sillä ohra ja kaura ovat ne tavallisimmat tällä seudulla kylvetyt viljat. 

Lokit ilahtuivat herkkuateriasta ja hännystelivät traktoria. Käki kukkui metsikössä, aurinko paistoi lämpimästi ja koivut kasvattivat hiirenkorviaan. Oli vahvasti läsnä lämpimän kevään tuntu, vaikka nyt jo taas viileämpää luvassa.

Muikkuja

 

Kävin kaupungissa hoitamassa asioita ja sain kutsun syömään paistettuja muikkuja. Toisen asuntomme pakastimesta oli hovikokkini niitä vielä löytänyt. Paljon tilliä, runsaasti sitruunamehua, voita ja ruisjauhoja... Tällä kertaa lisukkeena oli vähän perunaa ja paljon keitettyjä porkkanoita. Kyllä tuli hyvää!

Syödessä oli haikea olo. Muikkujen kalastaja sai keväällä iäisyyskutsun. Seuraavana päivänä olisi ollut tarkoitus lähteä narraamaan lisää saalista, mutta elämä päättyikin äkkiä. Koskaan ei tiedä, onko aikaa jäljellä paljon vai vähän. 💔

Auringonlasku mökkirannassa

Kyseenalaista herkkua

 

Hiekkatien varressa näkyi korvasieniä. Ennen ne olivat suurta herkkua, mutta nyt ne on poistettu suositeltujen ruokasienten joukosta. Nykytutkimuksen mukaan huolellinenkaan esikäsittely ei poista kaikkea gyromitriinimyrkkyä, sillä osa siitä on ei-vesiliukoisessa muodossa.

Itse en ole koskaan innostunut korvasienistä. Olenkohan pari kertaa sitä syönyt kastikkeessa ja piirakassa. Hyvän makuistahan se oli, mutta olen aikoinani saanut niin paljon sytostaatteja kehooni, että tietoisesti lisää myrkkyjä en ole halunnut. 

Korvasienet jäivät siis tien poskeen, enkä kyllä toivo muidenkaan niitä mukaansa poimivan.

Valkovuokot

 

Siivouksen jälkeen oli mukava poimia mökkipihalta pöydälle kimppu valkovuokkoja. Koskaan aikaisemmin en ole pihasta ottanut, sillä suurella vaivalla muualta ja moneen kertaan tuodut valkovuokkomättäät ovat nyt - 40 vuoden jälkeen - levittäytyneet vasta kunnolla. Nyt kukkia on niin paljon pitkin pihaa, että voi jo poimia pöydällekin. 

Vuosikymmenet kasvustoja on varottu tallaamasta ja uskollisesti ne ovat samaan paikkaan nousseet, kunnes 10 vuotta sitten huomasimme niiden alkaneen levitä. Meni kuitenkin monta vuotta, ennen kuin uusille paikoille nousseiden lehtien sekaan alkoi tulla kukkia. Selkeästi näkyy, että Pohjois-Pirkanmaa ei ole valkovuokkojen luontaista kasvualuetta.

Lapsena muistan äidin aina sanoneen, että valkovuokot eivät kestä maljakossa. No, minun poimimani ovat olleet jo kolme vuorokautta oikein terhakkaasti hengissä tuvan pöydällä. Ehkä ennen vanhaan lapsen hikisessä kädessä puristamat valkovuokot eivät kestäneetkään enää sisällä. 😉

Iloitsen kevään valkovuokoista, sillä luulin jo, etten ehdi niitä laisinkaan ihailemaan mökin pihassa. Mukavaa, että kukinta on kestänyt kauan viileistä ilmoista johtuen.

Onnellinen olo

 

Jos pieni lintu olisin,

niin rakentaisin pesän,

ja onnellisin unelmin

me viettäisimme kesän.

(E. Vuorela)

Miten sattuikin mökkikauden aloitus liputuspäiväksi!

Voi tätä onnea!😊

Ahkerasti seurataan

 

(kuva WWF Luontolive)

Kevään myötä WWF:n Luontolivet ovat avautuneet. Jo muutamia viikkoja on seurattu sääksen pesintää Saimaalla, ja juuri avautui lähetys Pohjois-Karjalan vanhalta kanahaukan pesältä, jossa asustelee lapinpöllö. Tosi koukuttavaa seurattavaa!

Onnea haudontaan niin sääksipariskunnalle kuin pöllöllekin!

                                                                  (kuva WWF Luontolive)

Herkkuja

 

Kävimme viikonloppuna lounaalla paikallisessa kiinalaisessa ravintolassa. Kyllä oli taas hyvät herkut: runsas valikoima sushia, perinteistä kiinalaista lämmintä ruokaa ja salaatteja. Jälkiruoaksi kakkuja, jätskiä sekä suklaaputous, johon sai dipata haluamiaan hedelmiä tai vaahtokarkkeja.

Kyllä on kiva, että omalla paikkakunnalla on näin laadukas kiinalainen ravintola. Kiitos henkilökunnalle aina iloisesta palvelusta!

Museovierailulla

 

Sunnuntaina poikkesin Serlachius-museo Pääkonttorilla katsomassa uusimmat näyttelyt. De Chirico näyttömöllä oli huikean hieno. Hänen tekemänsä lavasteet ja puvustukset Rooman Oopperaan olivat todella mielenkiintoisia, niin oikeat puvut, luonnokset kuin hänen maalauksensakin. Lisäksi videoina saattoi katsella Bellinin Puritaania ja Rossinin Otelloa.

Esillä olevat de Chiricon maalaukset olivat taiteilijan myöhäistuotantoa.

Giorgio de Chirico: "Olen maalari, joka on aina pyrkinyt olemaan maalari parhaalla mahdollisella tavalla. Mielestäni olen onnistunut siinä paremmin kuin kukaan muu." 

Mitattu ja piirretty -näyttely esitteli dokumentoituja rakennuksia Mäntästä ja Huuhkojärveltä. Vernadoc on kansainvälinen arkkitehtien verkosto, joka tallentaa kansanomaista rakennuskantaa piirtämällä. Huhkojärven tilalla oli syksyllä 2023 arkkitehtien ja -ylioppilaiden mittausleiri, jonka tuloksena syntyi näyttelyn piirustukset. Näyttelyssä oli myös mielenkiintoinen videoesitys leiriltä, joka ehdottomasti kannattaa katsoa. En olisi muuten tiennyt, miten pikkutarkkaa ja aikaa vievää näiden teosten syntyminen on ollut. (Enkä yleensäkään ole tiennyt arkkitehtien opiskelusta juuri mitään!) Taas opin uutta.

Kolmantena näyttelynä Pääkonttorilla oli Mesenaatit. Se kertoo Serlachiuksen taidekokoelman tarinan. Puiset pienoismallit entisistä ja nykyisistä rakennuksista olivat hauskoja ja niiden vieressä olevista näytöistä löytyi paljon historiallista tietoa. Harmi, että Mäntän linnaa ei ole enää olemassa. 

Yhdessä yläkerran huoneessa on kollaasi jo puretuista näyttelyistä. Kiva, että niistäkin on jäljellä jotain. Kiersin näyttelyn aika nopeasti, joten jonain toisena päivänä pitää tulla uudelleen. Onneksi on Museokortti!

Ps. Ainut asia, joka harmittaa, on museoiden nimien vaihtuminen: Gösta ja Gustaf -nimet tulivat vuosien varrella tutuiksi yleisölle, nyt ne ovatkin Kartano ja Pääkonttori. No, kyllähän niihinkin tottuu. 

Kaunista ja haikeaa

Mökillä krookusten kukinta on jo melkein ohitse. Harmi, että kevätkukkien loisto alkoi niin aikaisin. Aiempina vuosina olen ehtinyt toukokuussa mökille asumaan ja ihastelemaan kaikkea kaunista.

Valkovuokotkin ovat jo aloittaneet kukintansa. Oma äitini niitä rakasti ja nyt valkovuokkoja on levinnyt mökin pihaan moneen paikkaan. Olisin niin halunnut olla mökillä pääsiäispäivänä liputtamassa evakkojen muistoksi, sillä äitini lähti Karjalasta kaksi kertaa pienenä tyttönä Valkjärveltä evakkomatkalle, toisella kertaa laput kaulassa isomman tytön ohjauksessa. Tällä kertaa minä ja oma lipputankoni olimme kuitenkin kaukana toisistamme. Kotona ikkunasta ei näkynyt yhtään lippua sinä päivänä. Harmi! Johtuneeko siitä, että tämä uusi liputuspäivä oli ensimmäistä kertaa käytössä.

Järvet ovat vapautuneet jääkannestaan tavallista aiemmin, meidän mökkijärvessä jo 15.4., vaikka tavallisesti vasta vapun tienoilla. Kevät on niin hurmaavaa aikaa, kun linnut palaavat, luonto herää, vihreys alkaa vallata maisemaa ja iltojen valoisuus tuntuu ihmeelliseltä.

Tänään aion katsoa paavi Franciscuksen hautajaismessun loppuosan Areenasta, sillä jouduin lähtemään kesken messun pitämään urheilutalon kahviota, jotta sisareni ei siellä ihan yksin joutuisi raatamaan lentopalloilijapoikansa vanhempien vuorolla. Olisin mielelläni keskittynyt Vatikaanin tapahtumiin, mutta onneksi on tallenteet olemassa. 

Luterilaisena on vaikea ymmärtää paavin valtavaa suosiota ympäri maailman. Toisaalta hieno asia, että katolilainen isä koetaan näin merkittäväksi henkilöksi, jonka hautajaisseremoniaan kokoontuu maailman johtajatkin toisiaan kättelemään. Jospa tästä seuraisi vain hyvää koko maailmalle - erityisesti rauhaa. Sitähän Franciscuskin jaksoi rukoilla kerta toisensa jälkeen. 

Taidekaupungin Lemmenpolulla

 

Ihan kodin tuntumassa järven rannalla kulkee suosittu ulkoilureitti, joka on aikojen alussa Lemmenpoluksi ristitty. Kävelen sitä useasti, sillä luonnon helmassa on mukavampi lenkkeillä kuin kävelyteillä autojen ja kevätpölyn keskellä. 

Polun varrelle on ilmestynyt muutamia taideteoksia. Kuka lienee tehnyt? Sopivat kuitenkin Taidekaupunkiin hyvin.

Pääsiäisen aikaa

 

Pääsiäisen aikaan hiljaisella viikolla oli aikamoista kiirettä kuorojen kanssa. Olimme laulamassa kolmena päivänä - toisen kuoron kanssa kerran, toisen kahdesti. Ranskalainen säveltäjä Charles Gounod on säveltänyt 1800-luvulla teoksen Messe Brève, jota kuoron kanssa lämmittelimme uudelleen. Tämä musiikki on niin kaunista ja pääsiäisen aikaan sopivaa. Lauloimme myös viikon aikana Simojoen Pekan yhden laulun Ylistys-kokoelmasta, lisäksi psalmimusiikkia ja yksittäisiä lauluja. Pääsiäisen harras ja lopulta riemukas tunnelma minulle syntyy erityisesti musiikin kautta.

Palmusunnuntain vietimme Pajulahdessa, jossa suvun musiikkia harrastava "sisar" juhli 70-vuotistaivaltaan. Hän on innostunut eläkevuosinaan uudelleen opiskelemaan laulua ja sellonsoittoa, jotka työaikana jäivät vähemmälle. Juhlinnan lomassa kuulimme ihanan musiikkituokion, jossa oli sankarin itsensä valitsemia kappaleita itse soittaen ja laulaen sekä muusikkoystäviensä kanssa yhdessä musisoiden. 

Kotona lankalauantaina väsäsin Valion ohjeella sitruunaisen juustokakun, josta tuli oikein raikas eikä yhtään liian makea. Päällyksen vain silottelin nopeasti, joten jäi vähän kuhmuraiseksi. Eipä tuo makua haitannut. 

Eilen kävimme vielä seuraamassa seurakunnan draamaryhmän tekemän pääsiäisnäytelmän. Kappeli oli tupaten täynnä katsojia, vaikka näytöksiä on ollut useampia. Näytelmä oli puhutteleva lavastuksineen,  vaatetuksineen kaikkineen, ja paljon näytelmän eteen oli tehty työtä. Mukavaa, että runsas yleisö palkitsi ryhmäläiset, kuka sitten missäkin tehtävässä esiintyi.

Nyt alkaa ajatukset vähitellen kääntyä konkreettisesti kevääseen. Olenkin tänään lähdössä mökille herättelemään paikkoja talviunesta ja tutkailemaan kevään merkkejä. 😊

Pääsiäisen iloa ja valoa

 

Vaahtokarkkeja ja muumilimsaa

 

Muutama viikko sitten käytiin mökillä heittämässä hyvästit talvelle sisareni kanssa. Tulikin kiire, sillä joka vuosi pitää käydä mökillä lumen keskellä paistamassa makkarat, vaahtokarkkeja ja hörppimässä muumilimsaa. (Tällä kertaa taisi kyllä olla smurffit pullossa.)

Olikin ihan viimeiset hetket nauttia perinteistä, sillä seuraavalla viikolla alkoi vähäisetkin lumenrippeet häipyä eikä jäällekään ollut enää mitään asiaa. Ensimmäiset krookukset olivat avautuneet eikä lunta ollut enää laisinkaan. Ihanaa, kevät on kunnolla alkanut! Jäiden lähtöä odotellaan malttamattomana.

Semmareita ja Löyttyä

 

Tampere-talossa oli Semmareiden Mammarit-konserttikiertueen vuoro. Kummitytön kanssa lähdettiin kuuntelemaan kolmatta kertaa yhdessä. Minähän olen vuosikymmenten varrella ollut kymmenissä heidän konserteissaan ja välillä oli jo vähän kyllästymistäkin ilmassa. Nyt tuntui kuitenkin mukavalta lähteä juhlimaan Seminaarinmäen mieslaulajien 35 kuorovuotta ja samalla kummitytön synttäreitä.

Kuoro oli julkaissut myös Siivousmusaa-levyn ja uusi kirjakin oli tyrkyllä. Minä nappasin vain levyn. 

Konsertti oli ihan mukava, osa harmitonta hyvän mielen musaa vuosien varrelta sekä mukana ihan uusiakin kappaleita. Huumori kukki ja poliittista satiiriakin oli havaittavissa. Väliajalla juotiin teetä ja syötiin synttäriherkkuja.

Ai niin: Ajelin myös ensimmäistä kertaa Tampereen ratikalla mennen tullen. Olihan hienoa kyytiä, varsinkin kun ratikan kyljessä komeili uljas kissojen kuoro. Sopi meikäläiselle hyvin!😀

Aiemmin maaliskuussa käytiin kuuntelemassa Jaakko Löytyn 70-vuotiskonserttia Elämä piirtyy pientareelle. Tuttuja riparilauluja ja muutama tuntemattomampikin oli tarjolla. Ohjelmisto oli komea poikkileikkaus vuosien varrelta tähän päivään. 

Kyllä täytyy ihailla Jaakkoa mahtavasta elämäntyöstä gospel-musiikin parissa niin Suomessa kuin myös lähetyskentillä. On siinä yhdelle miehelle aikaansaannosta kerrassaan! Laulukin kulkee yhä entiseen malliin.