Tulossa ollaan

Hei, kaveri! Täältä tullaan...  :>)

Äänekäs harjoitus

 

Sumuisia aamuja, aurinkoisia päiviä ja nopeasti pimeneviä syyskuun iltoja... ja lentokoneiden möykkää, hih! 

Lentotoiminta-alueella kun ollaan, niin nyt on taas harjoitusten vuoro. Aivan kummalliset koneet ovat viime päivinä lennelleet, sunnuntai-iltanakin vielä pimeällä. Välillä jyristelevät ohitse ja välillä jäävät roikkumaan veden päälle laituriamme vastapäätä leijuttamaan. Pelkäsin jo, että rysähtävät niskaan. Ovat varmaan niitä jenkkien Osprey-kuljetuskoneita, jotka pääsevät suoraan ylöspäin nousuun vähän kuin helikopterit, vaikka ovatkin lentokoneen näköisiä. Jotain roottoreita näissäkin näkyi ja ääni oli kauhean kova. Voittivat helikopteritkin, kun jytistivät pareittain monta kertaa mökin päältä paikallaan olon lisäksi. 

Onhan se hyvä, että harjoitellaan yhteistoimintaa. En valita, silmät pyöreänä, sormet korvissa vain seurailen.  ;>)

Syksy saapui

 

"... sammalmättäät kutsuvat, nyt on syksy!" soi mielessä, kun maanantaiaamuna heräsin. Syyskuu alkoi.

Mökillä oli kauhea sumu, ei edes oman pihan toiselle puolelle näkynyt kunnolla. Toisaalta maisemassa näkyi satoja hämähäkinseittejä joka puolella, ja se oli todella kaunista. Vasta ennen yhtätoista alkoi sumu kadota ja nopeasti häipyikin.

Osa mustikanvarvuista on värjäytynyt punaiseksi, koivunlehtiä näkyy jo keltaisena, mutta sienet puuttuvat. Pihan kantarellipaikassa ei ole yhden yhtäkään! Ehkä kohta voisi nousta, kun kaksi päivää sateli vettä. Syyskuun alkamisesta huolimatta syksyn ensimmäinen viikko näyttää lämpötilojen osalta vielä kesäiseltä, +20 luvataan lähes joka päivä ja välillä päällekin. Ihan hauska syksyn aloitus!

Skotlannin rannikolta

 

Olen lukenut kirjoja tänä kesänä enemmän kuin vuosiin. Se on ollutkin tosi hauskaa! Nyt lainasin Karen Swanin Kesyttömän saaren. Se kertoon nuoresta, määrätietoisesta naisesta Skotlannin karulla saarella keskellä miehistä maailmaa.

Vähän on ollut takkuista lukea alkua. Odotan kuitenkin, että kirja imaisee mukaansa ja varmasti sellainenkin hetki vielä tulee. 

Pienet pupuset

 

Meillä loikkii pieniä pupusia pihalla. Ensin luulin, että niitä on vain yksi, mutta välillä ikkunasta seuratessa näytti kyllä siltä, että noin vilkasliikkeinen ei voi vain yksi rusakonpoikanen olla. Niinpä sitten yhtenä aamuna huomasin kaksi pupua apilanlehtien kimpussa. Välillä ne loikkivat villisti ja ottivat pikajuoksuspurtteja. Sitten taas keskittyivät puputtamaan einestä.

Minulla on monta hauskaa kuvaa niistä, mutta jostain syystä sain siirrettyä tänne vain yhden kuvan. No, hyvä näinkin!

Herätys päiväunilta

 

Tänään kärräsin mökillä klapeja liiteriin ja sen jälkeen päätin ottaa pienet päiväunet. Olin juuri nukahtamaisillani, kun oveen koputettiin. En odottanut ketään eikä naapureissakaan ollut mökkiläisiä. Kukahan mahtoi olla ovella?

Huomasin pihalla jonkun firman auton. Ehkä sähköfirmasta tultiin vaihtamaan sähkömittaria? No, ei. Pihalla oli kaksi kattofirman nuorta työntekijää, jotka alkoivat jutustelemaan mukavia. "Olemme tuossa järven toisella puolella tekemässä kattoremonttia XX:n luona. Satutko muuten tuntemaan? Käymme samalla kysymässä, onko muilla tarvetta. Missä asut vakituisesti? Ai, no siellä tehtiin juuri XX:n kiinteistöön..." Juttu luisti ja kysymyksiä sateli. Vastasin valikoidusti. Kun juttu vain jatkui, sanoin suoraan, että taidamme tuhlata toistemme aikaa. Jos minulla on tarvetta, otan yhteyttä. Hei,hei!

Ihan fiksuja poikia. Ymmärsivät heti ja toivottelivat hyvät syksyn alut. Mietiskelin itsekseni, mistä ihmeestä olivat löytäneet tänne syrjäiselle rantakolkalle? Taitavat olla työt vähissä...

Aamuja ja iltoja

Stadionilla

 

Viikonloppu sujui pääkaupungissa. Perjantaina olimme suvun nuorten kanssa Ultra Bran keikalla stadionilla yhdessä 40 000 muun kuuntelijan kanssa. Olihan se ihan hienoa, vaikken mikä suuri fani olekaan. Keltaisia sadetakkeja pilkisteli täplinä joka puolelta.

Korvatulpat hieman häiritsivät musiikin laatua, mutta ilman niitä ei voinut olla, jos aikoi säilyttää sen vähänkin, mikä kuulosta on vielä koulutyön jälkeen jäljellä. Katselin keikkaa uudestaan tv:n kautta kotona, jotta sain paremman käsityksen musiikin laadusta.

Kyllähän homman eteen oli vaivaa nähty. Yli neljäsataa muusikkoa - nuorta ja vanhaa - lavalla ja koko koneistossa kuulemma tuhat. Ihan spektaakkelihan tuo oli, joka on kiva kokea kerran elämässään. Ihmiset olivat iloisia ja ystävällisiä, tunnelma korkealla. Ehkä hienoin kohta oli, kun koko stadion lauloi yhdessä "Pensaiden kaikki laulavat linnut aamulla ennen seitsemää...". Lopuksi nähtiin vielä pieni pätkä ilotulitusta viimeisen kappaleen lopussa.

Hieman ihmettelin joidenkin arvostelevia kommentteja taistolaisesta puuhasta. Itse en koe Ultra Brata näin, pikemminkin taitavana parodiana Agit Propin tyylistä ja kantaaottavana nuorten mielipiteenä maailman asioihin silloin alkuaikoina. Nyt ei enää olla edes nuoria... ;>)

Ilmeisen tyytyväisenä kuulijat lähtivät stadionilta. Koko päivän ainoa kommervenkki oli mahtua stadionin pysäkiltä bussiin. Kolmanteen tungettiin! Onneksi hotellilla juotiin kuumaa kaakaota ja teetä hieman viluiseen oloon, vaikka vaatetta oli päällä merinovillasta lähtien.

"Minä suojelen sinua kaikelta..." on soinut muutaman päivän korvien välissä. Soikoon vaan...

Ps. Nyt on noussut keskusteluun konsertin yhden solistin äänen puhtaus. Voi hyvänen aika! Tiedettiin, että keikka vedettiin oikeasti livenä eli ei taustanauhoja tai autotunea. Lisäksi puhaltimet ovat hyvin herkkiä ulkoilmasoitossa lämpötilan suhteen. Ainakin perjantaina sävelpuhtaus oli ihan hyvä, niin priimaa kuin se nyt ulkokeikalla tällaisissa olosuhteissa voi olla. Jos ei oikean livekeikan sävelpuhtautta kestä, kannattaa kuunnella levyltä tai valita keikka, jossa sävelpuhtaus on tehty vippaskonstein! Hyvä, ettei tässä konsertissa sellaisia toimia ollut käytössä.  

Omin pikku kätösin

 

Huhtikuun alussa ostin samettiruusun siemeniä ja kylvin niitä esikasvatukseen mökkiä varten. Olen aiemmin kasvattanut parina vuonna krasseja, mutta nyt halusin äidin muistoksi vaihtaa lajia. Äiti aina minun nuoruudessani kasvatti itse samettiruusunsa.

Kesäkuussa taimet näyttivät vielä niin heiveröisiltä, etten ajatellut niiden onnistuvan laisinkaan. Heinäkuun alussa ne yhtäkkiä availivat ensimmäiset nuppunsa ja tanakoituivat silmissä. Nyt ne ovat tuuheita puskia ja kukkivat kovasti. Taidan jatkaa tällä lajilla ensi keväänäkin.

Säkenöivä konsertti

 

Taidekaupunkimme urkuviikko seurakunnan järjestämänä alkoi sunnuntaina loistokkaalla konsertilla. Huilutaiteilija Sami Junnonen ja urkuvirtuoosi Ilpo Laspas soittivat aloituskonsertissa 1900-luvun taitteen ranskalaista, belgialaista ja sveitsiläistä musiikkia. Kuulimme sakraalisia sävellyksiä, joiden säveltäjinä olivat Alain, Ravel, Boulanger, Ibert, Martin ja Franck.

Erityisesti tutut Ravelin Pavane kuolleen prinsessan muistolle ja Franckin Preludi, fuuga ja muunnelmat op. 18 olivat silkkaa korvia hivelevää nautintoa. No, ei ihme, sillä Junnonen on ikäpolvensa ainoa kansainvälisen solistiuran saavuttanut suomalainen huilutaiteilija. Solistisen uransa lisäksi hän on toiminut lukuisissa ulkomaisissa sinfoniaorkestereissa huilun äänenjohtajana ja levyttänyt huilumusiikkia monille levy-yhtiöille.

Ilpo Laspas on musiikin tohtori Sibelius-Akatemiasta ja on menestynyt kilpailuissa ulkomailla sekä konsertoinut ahkerasti solistina ja kamarimuusikkona Suomessa ja ulkomailla. Viime aikoina hän on tehnyt oopperoiden orkesterisovituksista sovituksia uruille. Musiikkitalon urkujen avajaisviikon päätöskonsertissa hän esiintyi urkuri Irina Vavilovan ja Cantores Minoreksen kanssa Bachin Jouluoratoriossa.

Taiteilijat saivat villit ja pitkät aplodit konsertin päätteeksi. Upea sunnuntai-illan musiikkielämys, jonka sävelet pyörivät mielessä vieläkin.

Gilanin mörköjä

 

Mäntän Myllyrannassa on Ronny Gilanin Hirviö galleria -näyttely. Öljymaalauksissa näkyy selvästi Gilanin tausta kuvittajana ja mainospiirtäjänä.

Taiteilija on ollut todella tuottelias, sillä jos oikein ymmärsin, työt ovat pääosin viime talvelta. Töitä on esillä useita kymmeniä.

Minun piti mennä näyttelyyn suvun 13-vuotiaan pojan kanssa, mutta hän on ollut niin vilkasliikkeinen, että kävin varmuuden vuoksi katsomassa näyttelyn yksin. Ehkä saan hänet hairastua mukaani joku päivä, mikäli koulultaan ja harrastuksiltaan ehtii...

Tästä näyttelystä luulisi lasten ja nuortenkin pitävän, minusta ainakin - vaikken näihin edellä mainittuihin ryhmiin kuulukaan. Tämä näyttely oli oikein hauska ja sopi vanhan myllyn sokkeloisiin tiloihin hyvin.

"Valitsin tämän vuoden maalausnäyttelyni aiheeksi hirviöt, vaikka tiedän monen kammoksuvan tätä aihepiiriä. Motiivina on ollut aiheen haastavuus ja mahdollisuus käyttää mielikuvitusta rajattomasti." (Ronny Gilan)

Anu Pentikin taidetta

 

Galleria Halmetojassa oli kesän ajan Anu Pentikin uniikkikeraamiikan näyttely. Ei siis kupposia eikä vateja, vaan taidekeramiikkaa.

Minun silmääni miellytti kovasti mustavalkoinen, rauhallinen värimaailma. Kuulin, että osa vieraista oli ihmeissään, kun käyttökeramiikkaa ei ollutkaan nähtävänä, mutta minä olin tyytyväinen. Hienoa, että taiteilija ikääntyneenä on ryhtynyt luomaan taas jotain uutta.

Myyntinäyttelyssä oli myös pienempiä teoksia, joita sai ostaa heti mukaansa. Kovasti hyvin olivat menneet kaupaksi, tosin joitain oli vielä jäljellä.

Pidin kovasti näistä uusista Pentikin taideteoksista!

Mäntän musiikkijuhlat

 

Kun Kuhmosta oli kotiuduttu, oli Mäntän musiikkijuhlat jo alkaneet. Missasin muutaman mielenkiintoisen konsertin, mutta Varaslähtöön ehdin. Siellä Pohjoismaisen pianoakatemian mestarikurssilaiset päätöskonsertissaan soittivat mittavan ohjelman. Nuorin solisti taisi olla 14-vuotias, vanhin 23. Suomalaisten lisäksi tällä kertaa kurssilla oli myös nuoria Virosta, Norjasta ja Ruotsista.

Säveltäjäniminä oli Bach, Chopin, Prokofiev, Rachmaninov, Schumann, Brahms, Mägi, Skrjabin, Haydn, sekä Madetoja. Monenlaista pianomusiikkia siis kuultiin taitavasti soitettuna. Tuntui, että osa soittajista olisi jo ihan valmiita pitämään omankin konsertin. Muutamat heistä ovat varmasti tulevaisuuden pianisteina suuria nimiä.

Viikon aikana kävin parissa muussakin konsertissa. Vähän ehkä haittasi juuri koettu Kuhmon runsas anti - ehkä turnausväsymystä jo kehissä. Silti oli mukava osallistua näihinkin kekkereihin.

Illalla oli ihana tulla mökille ihailemaan helteistä auringonlaskua ja pulahtaa viilentävässä vedessä. Kanadan metsäpalojen savut yläilmakehässä vielä värittivät lisää taivaanrannan loistoa.

Viimeisiä viedään

 

Kuhmon kamarimusiikissa oli tänään mielenkiintoinen päivä. Aamulla kahvila Juttuassa diplomihuilisti, kirjailija ja lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kertoi muistojaan Kuhmon ensimmäisistä kamarimusiikkikesistään esiintyvänä taiteilijana ja  ajatuksiaan sairauden vaikutuksista säveltäjiin. Hänen lopputulemansa oli, että entisaikaan ei ollut laisinkaan oletettavaa, että lapsi selviäsi aikuiseksi ja että oli ihmeellistä, miten karuissa oloissa sairauksien ja kuoleman keskellä säveltäjä pystyi niin suurenmoisiin sävellyksiin kuin mitä mm. Bach, Beethoven ja Mozart ovat saaneet aikaisiksi. Hänen käsityksensä on, että musikaalisuus ja luovuus on näiden säveltäjien kohdalla mennyt ihan omaa leveliänsä irrallaan karun elämän kauheuksista.

Aamu jatkui päivän ensimmäisellä konsertilla Taiteilijat tauteineen. Siinä Sinkkonen johdatteli säveltäjien sairauskertomuksiin, historiallisiin tosiasioihin ja oikaisi väärinkäsityksiä. Musiikkina oli J.S. Bachin Siciliano, Schubertin Pianotrio B-duuri, Beethovenin Rondo ja Mozartin Jousikvintetto nro 5 13 muusikon voimin tulkittuina.

Konsertti oli luentokonsertin tyyppinen, joista yleensäkin pidän. Monet Sinkkosen koulutukset aikoinaan läpikäyneenä oli todella mielenkiintoista kuunnella hänen ajatuksiaan. Taitava luennoitsija on edelleen voimissaan. Lisäksi hienot tulkinnat mestarisäveltäjien tuotannoista olivat mieltä hivelevää kuunneltavaa.

Nämä olivatkin tämän kesän viimeiset Kuhmo-nautinnot. Huomenna pakataan ja maanantaina tullaan jo kotimaisemiin. Kiitos Kuhmo ja ensi kesään...

Kosken kohinaa

 

Aamu-uinnin ja Salakamarivierailun jälkeen polkaisin Pajakka-koskelle pyörällä.

 Siellä oli tosi vähän ihmisiä, sillä paikalliset olivat varmaan kotihommissa ja vieraat konserteissa. Sain ihan rauhassa kävellä, istuskella penkeillä ja nauttia luonnosta.

Koski kohisi, aurinko paistoi ja koskelokin oli poikasineen liikkeellä.

Helle hellii vieläkin...

Lentiirassa

 

Sunnuntaiaamuna ajelimme Lentiirassa. Tien varressa on kauniita suomaisemia. Hilla-aikaa täällä ei vielä ole ja lakkoja on ehkä tulossa huonommin, sillä kukkimisaikaan oli yöpakkasia.

Poikkesimme messussa ja makoisilla kirkkokahveilla. Pois tullessa isolla tiellä tuli vastaan tutun näköinen auto. Soitimme kotinaapureille ja kysyimme, ovatko hekin Kainuussa. Kyllä! Olivat tulossa Lentiiraan ja me palaamassa. Hassua!

Konsertteja, konsertteja...

Kaiken mukavan oheistoiminnan lisäksi Kuhmossa tärkeintä ovat tietenkin konsertit. Nyt on takana seitsemän ja kuusi vielä edessä.

Perjantaina Aamuhartaus ja Suvivirsi konsertissa kuultiin Melartinin, Pärtin, Sibeliuksen, Buxtehuden ja Griegin lisäksi Oscar Byströmin Intermezzo jousikvartetosta c-molli "Svedese". Sen lopsuksi veisasimme koko konserttiväki Suvivirrestä Meta4:n säestyksellä kaksi säkeistöä.

Salakamarissa taiteelliset johtajat Tikkanen & Pensola avasivatkin suomalaisille omintakeista yhteislaulua. Monet ulkomaiset esiintyjät ovat sitä ihmetelleet, mutta meillehän se on ihan luontaista. Täälläkin hoilattiin torilla loppuviikosta koko kansan voimin.

Sunnuntai-illan myöhäiskonsertti oli omistettu sodan uhreille. Scherzi Musicali esitti Fioccon Libera me domine vanhoilla soittimilla ja kaunisäänisillä solisteilla. Ah, miten ihanaa! Theatre of Voices ja Meta4 jatkoivat sydämeen käyvästi Mozartin Requiemilla. Sielua hiveltiin helleillan auringonlaskussa. Kyllä me niin nautittiin!

Muutkin konsertit ovat olleet mukavia. Tosin, kun valita saa, olemme tangot ja Dylanit jättäneet muille. Romanimusiikista olen menossa nauttimaan loppuviikosta sekä kuuntelemaan Miritza Lundbergin tohtorinväitöskirjan aihetta. Nuoria muusikoita on myös luvassa useampaan kertaan.

Ja aina välissä uintia, hyviä kirjoja ja Kertun maanmainiota lohikeittoa Ikolan pappilassa. 

Salakamarin satoa

 

Kuhmon aamu alkaa yleensä klo 10 salakamarista, jonka pienessä aitassa kamarimusiikin taiteilijat kertovat itsestään ja päivän ohjelmasta. Olen pyöräillyt paikalle ajoissa, sillä muuten sisältä on turha yrittää saada istumapaikkaa ja pihassa auringossa on todella tukalaa näillä helteillä.

Maanantaiaamuna tungos oli melkoinen, kun taiteelliset johtajat Minna Pensola ja Antti Tikkanen kertoivat tämän vuoden ohjelmasta. 

Tiistaina tupa oli taas täynnä kuuntelemassa baritoni Waltteri Torikan ajatuksia laulajan työstä ja seuraavan konsertin annista. Salakamarihetket kuuluvat ilman muuta aamuohjelmaan ja sieltä on kiva polkua pitkin huristella kirkkoon päivän ensimmäiseen konserttiin.

Kello 11 konsertissa Waltteri Torikka lauloi sarjan Merikannon yksinlauluja ja kyllähän ne soljuivat komeasti. Laatokka päätti hänen osuutensa ja bravo-huudot kajahtelivat yleisöstä. Vertavo-kvartetti jatkoi Andreen musiikilla ja konsertin päätti Mitchell & Jumppanen parivaljakko Svendsenin Romansilla. Oli oikein hyggeilyä tämän päivän aloitus!

Iltasoitto ja uinti

Joka ilta klo 17.30 kuuluu kirkon kellotapulista iltasoitto. Kuhmon puhallinmusiikin ystävät on järjestäneet kivan pienen musiikkihetken, jota pyöräillen olen käynyt kuuntelemassa. Välillä on ollut äänessä selvästi nuoria soittajia muutaman minuutian ajan, mutta välillä varttuneempiakin hiukan pidemmällä ohjelmistolla. Lauantai-iltana oli kuuntelijoita parisenkymmentä kirkon pihassa, sunnuntaina kaksinkertainen määrä.

Hiukan ärsyynnyin, kun eräällä kerralla kaksi vanhempaa rouvaa teki äänekästä lippukauppaa soiton ajan. No, viimeisen puoli minuuttia sai kuunnella rauhassa. Voi sentään, kun hienotunteisuus ja hyvät tavat välillä häipyvät ihan fiksuiltakin ihmisiltä! Ei vain ajatella toisia...

Uikkareiden päälle leggingsit ja pusero ja sitten viiletin iltasoitosta suoraan uimaan kirjaston rantaan. Muutama mopopoika päristeli paikalle, kun uinnin jälkeen istuin penkillä. "Oliko lämmintä vettä?" kyselivät pojat minulta ja kävivät varpaalla koittamassa lämpötilaa. Oikein hymyilytti jälkeenpäin. Ehkä meidän kulmilla pojat olisivat häipyneet pois puhumatta minulle mitään.   ;>)

Ihana Kuhmo!

 

Kuhmo kutsui taas kamarimusiikkia kuuntelemaan kahdeksi heinäkuun viikoksi. Kylän läpi ajaessa kaikki näytti olevan ennallaan, mitä nyt Osuuspankki oli saanut uuden näköisen rakennuksen itselleen. Tulimme jo perjantaina, joten lauantai jäi mukavasti ajosta toipumispäiväksi ja asioiden hoitelulle.

Ensimmäiseksi piti käydä kirjastossa kokeilemassa, pääseekö kortilla itsepalveluasiointiin. Pääsihän sillä, vaikka kirjautuminen ensin vähän nikoittelikin.

Kirjastossa oli Tervan tie - valokuvanäyttely sisältäen vanhoja kuvia tervan poltosta ja siihen liittyvistä asioista.

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjasta lainasin neljä ensimmäistä kirjaa. Sarja kertoo köyhästä Ida-tytöstä, joka perheen kuoltua joutuu orpona maailmalle. Historiallinen sarja vie Ida-tyttöä ensin töihin Topeliuksen perheeseen, sitten Sibeliuksen kotiin lapsenlikaksi ja myöhemmin emännöitsijäksi Edelfeltin taiteilija-ateljeehen Helsinkiin. Todella mielenkiintoinen kirjasarja, jos historian havina kiinnostaa. Konserttien lomassa täällä Kuhmossa varsin mukavaa luettavaa!  (Paimentytön luin viikonloppuna ja Lapsenpiika-kirjan alkuviikosta. Nyt on Emännöitsijä menossa.) 

Raahasin kotoa uusia perunoita tänne, sillä joinain kesinä Kuhmossa on ollut tarjolla vain varhaisperunaa, josta en pidä laisinkaan. Nyt lähti kotoa useampi kilo Annabellea, sillä alkukesän kylmyys on hidastanut niin peruna- kuin mansikkasadonkin. Kylläpä maistui ihanalta lauantaina uudet perunat ja silli runsaalla tillihunnulla ja voilla terästettynä!