Vaahtokarkkeja ja muumilimsaa

 

Muutama viikko sitten käytiin mökillä heittämässä hyvästit talvelle sisareni kanssa. Tulikin kiire, sillä joka vuosi pitää käydä mökillä lumen keskellä paistamassa makkarat, vaahtokarkkeja ja hörppimässä muumilimsaa. (Tällä kertaa taisi kyllä olla smurffit pullossa.)

Olikin ihan viimeiset hetket nauttia perinteistä, sillä seuraavalla viikolla alkoi vähäisetkin lumenrippeet häipyä eikä jäällekään ollut enää mitään asiaa. Ensimmäiset krookukset olivat avautuneet eikä lunta ollut enää laisinkaan. Ihanaa, kevät on kunnolla alkanut! Jäiden lähtöä odotellaan malttamattomana.

Semmareita ja Löyttyä

 

Tampere-talossa oli Semmareiden Mammarit-konserttikiertueen vuoro. Kummitytön kanssa lähdettiin kuuntelemaan kolmatta kertaa yhdessä. Minähän olen vuosikymmenten varrella ollut kymmenissä heidän konserteissaan ja välillä oli jo vähän kyllästymistäkin ilmassa. Nyt tuntui kuitenkin mukavalta lähteä juhlimaan Seminaarinmäen mieslaulajien 35 kuorovuotta ja samalla kummitytön synttäreitä.

Kuoro oli julkaissut myös Siivousmusaa-levyn ja uusi kirjakin oli tyrkyllä. Minä nappasin vain levyn. 

Konsertti oli ihan mukava, osa harmitonta hyvän mielen musaa vuosien varrelta sekä mukana ihan uusiakin kappaleita. Huumori kukki ja poliittista satiiriakin oli havaittavissa. Väliajalla juotiin teetä ja syötiin synttäriherkkuja.

Ai niin: Ajelin myös ensimmäistä kertaa Tampereen ratikalla mennen tullen. Olihan hienoa kyytiä, varsinkin kun ratikan kyljessä komeili uljas kissojen kuoro. Sopi meikäläiselle hyvin!😀

Aiemmin maaliskuussa käytiin kuuntelemassa Jaakko Löytyn 70-vuotiskonserttia Elämä piirtyy pientareelle. Tuttuja riparilauluja ja muutama tuntemattomampikin oli tarjolla. Ohjelmisto oli komea poikkileikkaus vuosien varrelta tähän päivään. 

Kyllä täytyy ihailla Jaakkoa mahtavasta elämäntyöstä gospel-musiikin parissa niin Suomessa kuin myös lähetyskentillä. On siinä yhdelle miehelle aikaansaannosta kerrassaan! Laulukin kulkee yhä entiseen malliin.

Lukuelämys

 

Jonotin aika monta viikkoa saadakseni Markus Nummen uutuuskirjan Käräjät luettavakseni. Se oli saanut paljon kehuja, joten halusin itsekin siihen tutustua. Ja kyllä kannatti!

Käräjät on aivan huikea lukuelämys. Nummi oli haastatellut aikoinaan äitiään ja tätiään suvun historiasta C-kasetille ja palasi haastatteluun myöhemmin. Näin syntyi idea historialliseen romaaniin, jota Nummi kirjoitti kahdeksan vuotta. Tuloksena oli 570-sivuinen romaani, joka sijoittuu Etelä-Pohjanmaalle kuvitteelliseen kylään, jossa käräjöidään lainvastaisista sikiönlähdetyksistä.

Kylän käräjät ei mielestäni ole romaanin tärkein juoni, vaan minua kosketti yhden päähenkilön - Vilja-tädin - elämäntarina, jota kirjassa avataan vähän kerrallaan, kunnes koko tarina paljastuu. Vilja tarkkailee kylän elämää ikkunasta käsin ja hänen merkillistä elämäänsä avataan pala kerrallaan kuin dekkarissa konsanaan: Kaikki ei elämässä ole sitä, miltä näyttää!

Kirja imaisi minut täydellisesti mukaansa. Ahmin sen muutamassa päivässä ja juoni oli niin omanlaisensa sekä kirjoitustyyli ja kirjan rakenne niin nerokas, etten meinannut pystyä laskemaan kirjaa kädestäni. Kun sain kaiken luettua, se pyöri mielessäni pari seuraavaakin päivää, sillä niin väkevä oli lukuelämys.

Kannattaa tutustua, sillä nyt on synnytetty erittäin mielenkiintoinen romaani!

Maaliskuinen aamu ikkunasta

 

Kotiin...

 

Viime viikolla oli mukava päivä, kun kävin hakemassa Kyproksen matkaajan kotiin. Kaksi kuukautta vierähti hänellä nopeasti vieraalla maalla, mutta niin myös täällä minulla kotona. Oli mietinnässä käydä muutaman viikon tervehdyksellä etelän lämmössä, mutta suorat lennot Suomesta alkoivat vasta viime viikolla. En jaksanut rytyyttää Riikan kautta. Ehkä ensi talvena sitten...

Mies oli ruskea kuin papu, mutta niin oli myös tervetuliaiskakkukin samaa sävyä. Puolukka-kinuskiluomus maistui loman kreikkalaisia kokemuksia kuunnellessa. 

Kiitos, Katja, maistuvasta täytekakusta!

Nam, nam!

 

Kävimme opetusravintola Bistro Intolassa lounaalla viime viikolla. Kalaviikon kunniaksi oli monenlaista herkkua tarjolla.

Nuoret olivat taas laittaneet parastaan ja pitivät erittäin ystävällisesti hyvää huolta meistä ruokailijoista. 

Alkujuomasta lähtien nautittiin pitkän kaavan kautta herkuista. Olipa maukas menu ja hyvä palvelu joka käänteessä. Suuri kiitos taas!

Puolikas kuu ja muuta hämärää

 

Lomallako?

Onko eläkeläisellä hiihtolomaa? No, ei ainakaan loman tuntua, jos ei varta vasten lähde johonkin. Ihanaa on "jatkuva loma", kun viikot ovat vihdoin ihan vaan omassa käytössä ja voi yleensä puuhailla mitä huvittaa.

Perjantaina, meidän alueen hiihtoloman alkaessa, vein suvun 95-vuotiaan kastemekon pesulaan naapurikaupunkiin ja samalla tapasimme rakkaan ystävän kanssa pitkästä aikaa. Olipa hauskaa päivitellä tapahtumat, tunnelmat ja suunnitelmat! Kiitos, Kipa, mukavasta mökki-iltapäivästä! 😊

Kotiin illalla ajaessa jouduin Ysitien ruuhkaan. Vastaan tuli lähes jatkuvana virtana pohjoisesta palaavia, ja edessä sekä takanakin oli katkeamaton jono lomalle lähtijöitä. Ihan hirvitti kääntyä pienemmälle tielle, mutta onneksi oli vasemmalle ryhmittyjille oma kaista. Olin huojentunut, kun ei tarvinnut pidempää matkaa tehdä ruuhkaisissa jonoissa. Seuraavana päivänä kerrottiin kahdesta kolarista juuri tällä tien osuudella. Varjelusta oli, kun ei ilmeisesti ollut käynyt henkilövahinkoja.

Tänään uhrasin tunnin kävelyn jälkeen aikaa veroilmoituksen täydentämiselle. Silmät tihruten yritin nähdä Y-tunnuksen lilliputtinumeroita laskuista kotitalousvähennystä varten. Y-numerot olivat tosi pieniä, vaikka vielä normaalinäköiseksi ilmoittaudunkin. Ei kyllä ollut mitään mielipuuhaa... Pari tuntia vierähti, mutta nyt pitäisi esitäytetyn veroilmoituksen sisältää kaikki tarvittavat tiedot. 

Huomenna on ikkunaverhojen silitystä tiedossa. Eläkeläisen hiihtoloma sisältää näköjään monenlaista puuhaa. Ehkä hiihtämäänkin vielä ehdin! 

Kävelyllä

Tuulenpesiä

 

Tuulenpesä on kotelosienen aiheuttama kasvannainen koivupuiden oksistossa. Se on loinen, joka tarvitsee aina isännän. Kasvannainen ei juurikaan vaikeuta koivun elämää. Tuulenpesän poistaminen ei kuitenkaan poista sientä, joka jatkaa elämäänsä isäntäpuussa tehden uusia tuulenpesiä.

Hömppää

 

Olen tammikuun alusta saakka nauttinut ylhäisessä yksinäisyydessä Suomen talvesta. Terveiset vain sinne Kyproksen aurinkoon, jossa lomailija vielä maaliskuun alkuun saakka nauttii merellisistä maisemista ja auringosta!

Niinpä olen kotona tehnyt kaikkea, mitä mieleen juolahtaa, mm. lukenut yön pikkutunneille saakka vaihteeksi kaikenlaista hömppäkirjallisuutta. No, ei Jenny Fagerlundin kirjat oikeastaan mitään hömppää ole, pikemminkin kevyitä ja helppolukuisia teoksia.

Fagerlund on tukholmalainen journalisti ja kirjailija, jonka kolme romaania luin alkuvuoden aikana: Ja elämä jatkuu, 24 pientä ihmettä sekä Kesän suuret ja pienet salaisuudet. Ihan sujuvasti kirjoitettuja hyvän mielen kirjoja kaikki tähän myllertävän maailmantilanteen keskelle.

Taidetta puulle

 

Lounaalla Pumppumestareilla tutustuimme samalla Hanna ja Mika Rautasaaren näyttelyyn Taidetta lähipuista. Olivat kyllä todella hienoja teoksia kaikki.

Näyttely sisälsi puuveistoksia ja tauluja eläimistä pohjoisen karun luonnon inspiroimana.

Täytyy olla taiteilijan silmää nähdäkseen, mihin mikäkin puu taipuu.

Taulut oli tehty pyrografia-tekniikalla, jossa puuta poltetaan metallikärjillä. 

Tässä kalataulussa oli mahtavasti käytetty puun syitä ja sen omia kuvioita hyväksi veden olomuotona. 

Korppi katseli tuimana näyttelyyn saapujia.

Kiitos mielenkiintoisesta näyttelystä! Pidin aivan hirveästi tästä näyttelystä ja sen taidokkaista teoksista. Osoitteesta tyvipuu.fi löytyy lisää tietoa.

Tintit

 

Tilhet pihakoivussa

 

Herra Harakka

 

Aamuhämärässä ikkunasta

 

Kirjastosta lainattua

 

Jouluna kuumeessa pötkötellessäni luin Pirjo Hounin kirjan Sodan sellisti - Lukas Stasevskij ukrainalaisilla juurillaan. Suomalais-ukrainalainen sellisti lähti Ukrainaan muutama kuukausi ennen sodan syttymistä.

Muusikko ja dokumentaristi Lucas Stasevskij kertoo kirjassaan nuoruudestaan sekä sellon soiton opiskelusta ja noususta klassisen musiikin huipulle. Tärkeimmän osan kirjasta kuitenkin vievät järkyttävät kokemukset toisessa kotimaassaan sodan keskellä. Sellon soitto sotilaille H`ersonin korsuissa etulinjan tuntumassa tai Irpinin kaupungin raunioissa ovat koskettavaa luettavaa. Ohikulkijat pysähtyivät ja sotilaat itkivät. "En olisi uskonut, että musiikilla voisi olla niin suuri voima. Tunnelma oli aika erilainen kuin konserttisaleissa."

Kirjailijan päätehtäväksi sodan melskeessä tuli soittaa selloa lohduksi ukrainalaisille sekä tallentaa sodan tuhoja ja ukrainalaisten tuntoja niin kameralla kuin kirjoittamallakin. 

Kirjan lopussa on lyhyesti tietoa Ukrainan historian tärkeimmistä vuosista.

"Kotini seinälle olen ripustanut Kiovasta sodan alkuhetkillä otetun kuvan. Kuvassa isä Oleksandr rukoilee Ukrainan sotilaiden puolesta. Minua kuva muistuttaa päivittäin siitä, että kaikki elämässä voi muuttua pienessä hetkessä. Ja yksinkertaiset asiat ovat niitä, jotka antavat parhaiten rauhaa." 

Tammikuun liukastelua

 

Joulusta selvittiin ja vuoden alku on ollut rauhallista ja leutoa sään suhteen. Hyvä niin!

Eilen liukastelin mökille. Jätin suosiolla auton mökkitien alussa olevan tutun perheen pihaan, kun pikkutie näytti ihan kamalalta. Isäntäväki sanoikin, että lopputietä ei ole aurattu, joten oli ihan hyvä ratkaisu mennä jalkaisin. Nastakengistä huolimatta ensimmäinen puoli kilometriä oli ihan jäätävän liukasta, mutta onneksi selvisin ilman kuperkeikkoja. Loppumatkan kävelin auraamatonta tietä, jossa jalka ei luistanut. Välillä oli tien keskikohdalta lumi kadonnut, joten oli helpompi kävellä.

Mökillä oli rinne sulanut lähes paljaaksi. Saunamökin keinussa kuuntelin jään laulua ja huokasin helpotuksesta, kun mikään pihan puista ei ollut kaatunut. Edellisellä retkellä olikin naapurin puita pötköllään meidän sähkölinjan päällä myrskytuulen seurauksena. Maanomistaja kävi sahaamassa puut pois, ja sähköyhtiö korjasi kaapelin paikoilleen.

Järvellä olisi päässyt huristelemaan potkurilla tai luistimilla, mutta kumpiakaan ei tällä kertaa ollut mökillä tarjolla. Polkupyörällä joku ajeli keskellä järveä ja pohjoispäässä oli luistelijoita, muta muuten meidän suunnassa oli ihan hiljaista. Autolle kävellessä kuljin tien loppuosan taas kieli keskellä suuta, jotta pysyin pystyssä tien päällä olevalla jäällä. Olin helpottunut autolle tullessani, että en kupsahtanut. Onneksi viikolla satelee lunta, joten ehkä päästään tästä karmeasta liukkaudesta.